Saparot happanee

Otsikko on lainaus työkaveriltani jo parin viikon takaisista pikkujouluista. Näin sanoin hän kommentoi musikantin vetäisemää Let it be me -kipaletta. Autolla kun olin, ei minulle tullut pippaloista minkäänlaista päänsärkyä, tukanjuurikolotusta tai muutakaan kankkusen tapaista, ellei sitten lasketa juuri tätä Saparot happanee -hokemaa, jota en nyt näytä saavan päästä pois ollenkaan. No, onneksi sanaleikki on ainakin aika hyvä :).


Pikkujouluja tosiaan on pukannut nyt bileiden-kaksien viikkotahdilla. Nyt aletaan kyllä olla voiton puolella. Muutenkin elämä hymyilee; marraskuu on viimein ohitettu melko kunniakkaasta ja pahimmista työpaineistakin on tällä erää päästy. Seuraavaa paniikkia odotellessa voi harrastella sitten kaikkea muuta. Tähän aikaan vuodesta yksi aihe on ylitse muiden (ainakin lapsiosastolla): hienovarainen vihjailu tulevan joulun toiveista ts. kirje Joulupukille. Koska itselläkin tuntuu aika ajoin olevan pieni epäsuhtaa erilaisten tarpeiden ja toisaalta tarjonnan välillä, enkä nyt oikein muutakaan keinoa tilanteen kohennukseen keksi, päädyin itsekin kirjoittamaan pitkästä aikaa joulupukille. Kas näin:


**************


Rakas Joulupukki!


Olen ollut aika kiltti. Välillä kyllä vähän kireä ja kärsimätön, mutta myös tosi ahkera. Tontut voi vahvistaa, tai sitten voitte pyytää työaikarapsan suoraan firmasta. Vaikka lapset väittää, että teen  liikaa töitä, mutta ollaan me leikittykin, ja läksyjä tehdään harva se päivä, mutta sitä ei ehkä lasketa. Niitten mielestä olen kuitenkin kiva äiti (paitsi silloin kun olen tyhmä äiti). Lasken molemmat meriitiksi ja toivon, että se uskotaan siellä Korvatunturillakin, uskotaanhan, joohan.


Joka tapauksessa. Minulla olisi muutama toive.


Ekaksi toivoisin vähän lisää aikaa. Juttelin eilen työkavereiden kanssa ja nekin toivoisi. Me oltiin yhtä mieltä siitä, että tässä ei ole sillä toimitustavalla niin väliä: siivuina, paloina tai kimpaleina. Ihan sama.


Toiseksi toivoisin teleporttauslaitetta. Ihmisille, en tavaroille. Tavarat voi kyllä tulla mukana. Sille siirtymisiin kuluvalle ajalle olisi käyttöä. Jos teleporttaus onnistuisi, ei ykköstoiveella ole niin väliä. Eli voit itse valita.


Jos nuo on hankalia, niin joku kiva kirja ja ehkä suklaarasia olisi myös kiva :).


Terkuin, Tuikku


 ******************


No, nyt on hyvä keskittyä muihin jouluaskareisiin, niinkuin glögin juontiin ja viimeisiin pikkujouluihin. Ja piparitalon koristeluun, ja pipareiden paistoon. Kynttilätunnelmointiin ja joululauluihin. Kakkuihin ja lumihangessa peuhaamiseen. Ne kaupassa ryysäilyt ja joulusiivoukset taidan nyt unohtaa tästä lista ja keskittyä vaan kivoihin asioihin. Hyvää joulunodotusta kaikille! <3

Marraskuu on (varmaan) ihan kiva kuukausi

Heipatihei. Täällä sitä ollaan, vaikka mitään ei ole kuulunutkaan.On ollut vähän painokkaasti marraskuinen marraskuu, edelleen. Ehkei kuitenkaan niin huonoa ettei jotain hyvääkin, kai. No, ainakin viime viikolla ja toisena päivänä viikonlopustakin paistoi aurinko ja samoina päivinä ei ilmeisesti tullut kaatamalla vettä, eikä ollut sumua. Ihania päiviä! Syksyn ekat pakkaskelit on myös aina jotenkin kivat - raikasta, kirkasta, kaunista kaiken sen pimeänharmaanmassassataapertamisen jälkeen, joka on elämänlajina synkkää ja ikävää (niinkuin reipashenkiset suomlaiset joululaulutkin jaksavat muistutella). Luntakin odotellaan, kuulema piti olla jo tänään lumi maassa, mutta ei (juuri) näkynyt. No, jostain syystä sääilmiöillä sallitaan tuo mielen muuttaminen paljon helpommin kuin naispuolisille (ja miespuolisille) ihmiseläjille. Että olkoon nyt sitten. Menen massan mukana ja unohdan petetyt lupaukset.

Ässän käkenä -blogi täällä on ihana ja piristävä. Kiitos opettajaprinsessalle sinne jonnekin!

Vierailevan tähden yllytyksestä tein radikaalin ostopäätöksen ja investoin uusiin juomalaseihin. (Hommahan vähän karkasi sitten käsistä, ylläri, joten nyt meillä on kaikenkirjavaa väriterapiaa 18 juomalasin muodossa. 1,95e/kpl cittarista :). Lasit on ihanat!)

Talon asukit ovat myös viimeiseltä taas yhden katon alta. Neitikisulit halusivat hengata tyttöporukalla pikkumökissä tähän asti (pääsivät ennen pakkasia kulkemaan vapaasti sisään ja ulos), mutta viikonloppuna päätin rajoittaa neitosten elämää radikaalisti ja roudasin ruokatarpeet, hiekkalaatikon ja kisulit kainalossa taloon ja siten taas takaisin sivistyneeseen elämään. Kolme kissa tuntuu olevan aika paljon enemmän kuin yksi (ajatella!), etenkin kun reilut 30% kisuleista yrittää kuroa kiinni syksyn hellyysvajetta pikkupakolla, toinen reilu 30% ei muista yhtään mitä sivistykseen kuului (muuta kuin pöydillä kiipeily) ja kollinretalekin kypsyi pakkasessa kärvistelyyn kokonaisen kahden minuutin jälkeen ja päätti vetäytyä sisäkissailemaan johonkin tuonne toukokuulle. Nähtävästi. Joten, katsoit mihin vaan niin siellä on sitten kissa. Se on aika söpöä.

Saatiin myös lämmityksen automatiikka päälle. Se että talon lämpötila laski sitä seuraavana vuorokautena aika radikaalisti ei johtunut minkään hajoamisesta - pari namikkaa oli vaan vaihtanut epähuomiossa asentoa. Hajoamattomuus - erityisen positiivista.

Olen hauskuuttanut lähiympäristöä mm. kotona (hiustenhoitoaine huolella naamaan hierottuna tekee kuulema kulmakarvoista tosi kiiltavät ja terveen näköiset) ja Helsingissä ("Rouva, hei, anteeksi, teissä roikkuu henkari..."). Tämä tarina on tosi.

Positiivista on myös se, että marraskuu on ihan kohta lopussa, ja sitten päästään kohti joulua, talvipäivänseistausta ja siitähän sitten lasketellaankin jo keväthankien kimmeltäessä kohti toukokuun ihania valoisia iltoja :).  Jaksaa jaksaa.

Muuten. Varmaan, joulun toimiessa vähän kuin pelastusrenkaana, jouluolo on päässyt puskemaan pintaan ihan omin luvin ja äkkiarvaamatta. Luulin että olisin sen verran töpinöissä kaikesta touhotuksesta, että huomaisin taas perinteiseen tapaan jossain tuossa viikon 51 puolivälin tienoilla, että on muuten tulossa joulu vissiin, mutta nythän tässä on haaveiltu 120 ledin jouluvalosarjasta kohta jo parisen viikkoa. Joululaulujen raikuessa. Glögilasi kädessä. On se kumma jos ei kohta ala piristyä.

Sitä odotellessa, voimia kaikille!

Kaamosangsti

Syksy painaa edelleen päälle aika täysillä. On tosi ärsyttävää, että sitä kestää vaikka minkälaisia paineita, mutta sitten joku valon vähyys vetää maton alta ja yhtäkkiä sitä nyyhkii kaikelle ja tiuskii kaikille eikä huvita mikään eikä jaksaisi mitään. Hmp. Kun ei olisi niin kiire, niin vetäytyisin heti huomisesta alkaen talviunille. Mutta koska vielä on pari pikku juttua tekemättä, ei vissiin auta kuin pysyä hereillä. Joten, hiijjop, ylös, ulos ja lenkille. Tosin lenkkeillessäkin vähän ärsyttää, ettei enää edes pääse metsään kun ei kukaan voi ehtiä metikköön ennen viittä. Arkena ei ainakaan ja viikonloppunakin organisointikyvyttömyys vaivaa sen verran kroonisena, että pimeä pääsee toistuvasti yllättämään. Onneksi kuitenkin on bernilöt, koska muuten en varmaan liikkuisi enää yhtään mihinkään ja se ei muistaakseni kuulu yhteenkään apean-mielen-aurinkoistamisohjeeseen, joka on näppeihin osunut.

Talviunia lukuunottamatta olen kyllä koittanut nalleentua niin paljon kuin ikinä vaan mahdollista. Ainakin hamstraan jotain talvivarantoa. Tänä vuonna syksyn teema on Ässäpehmix-vaahtikset. Se on joka vuosi varma kaamosdepiksen merkki, kun alkaa himoita yhtä ja samaa, yleensä vähän outoa asiaa, päivin ja öin. Tänä vuonna siis vaahtiksia. Yhtenä vuonna vanukasta, toisena pullaa ja kolmantena, ihan pöhelönä kautena, halusin koko ajan spagettia. Siis pelkkää spagettia. Lisukkeita ei tehnyt mieli yhtään...

Hamstrataan me muutakin. Kun budjetti on vähän piukalla eikä talon kalustaminen uusin tarpein nyt onnistu, ollaan saatu ja haalittu yhtä ja toista tarpeellista sieltä ja täältä. Ja saatu paljon myös lahjoituksena. Että kiitoksia vaan kaikki, olette ihanaisia! Ihan vaan mainintana, tänään meille kotiutui mm. yksi sohva ja työkaverin siskon entinen kaappi. Tyrkyllä olisi toisen työkaverin tyttären entinen kaappi ja samaisesta paikasta tuli jo aiemmin askarteluhuoneeseen muutama kaappi ja iso peili. Tyttöjen huoneiden nojatuolit on meikäläisiltä ja tuoleja on vähän useammasta paikkaa. Sohvapöytää toimittaa yhden kaveripariskunnan entinen sängynpääty. Lisäksi yhdeltä ystävältä tuli Fatboy (ihana turkoosi!), muutamasta paikasta on tullut lamppuja, enolta läjä mattoja, sohva ja nojatuoli veljeltä ja perheeltään, kaksi söpöä vähän vanhahtavaa nojatuolia on raksamiehen anopin entisiä, kiikkustuoli on siipan enon vanha, kajareita löytyi jo aiemmin naapurista, ja kaikenlaista isompaa ja pienenpää tavaraa on talli täysi. Yksi päivä löysin tulosti/kopiokoneen, rukin, kaksi singerin vanhaa polkimellista ompelukonetta, muuramen sängyn ja crosstrainerin. Muunmuassa :).

Pienoinen haaste on se, miten näistä nyt sitten rakennetaan jotenkin jotakin edes vähän yhtenäistä. Ajan kanssa varmaan. Rakentamisesta puheenollen. (Ouuuts, nyt tuli niin ontuva aasinsilta, että itseänikin nolottaa.) Siippa rakensi koiruleille taas täysimittaisen aitauksen talon ympäri. Berniparat on ihan orpoja. Miettikää nyt, koirareppanat heitetään aamulla pimeällä aukealle pihalle, ilman minkäänlaisia turvaverkkoja näköpirissä (kun rajalle on niin pitkä matka...). Mitä tekee vahtikoira siinä tapauksessa? No, toinen nojaa täydellä painolla ulko-oveen ja toinen kaivautuu rappusten alle. Tietenkin (tsih).