Joulukortti

Ansiokkaasti jo kolmatta vuotta olen unohtanut kaikkien korttien postituksen näin joulun alla (sekä synttäreinä, ystävänpäivänä ja muina mahdollisina virallisina juhlahetkinä). Tällä(kään) kertaa kyseessä ei ole mikään suuri protesti elämää, yhteiskuntaa ja yleistä järjestystä vastaan, vaan missaan vaan aina sen hetken, jolloin korttien olisi viimeistään pitänyt olla laatikossa enkä löydä osoitteita, koska meillä on edelleen muutto kesken. Joten kaiken kritiikin uhallakin tervehdin kaikkia ystäviä jälleen näin sähköisesti. (Vaikka se kuulema on nolouden huippu.) Siis. Kaikki ystävät, rakkaat ja satunnaiset kulkijat blogistanissa. En olisi mitenkään selvinnyt tästä(kään) vuodesta ilman teitä. En tiedä miten ja millä ansioilla olen saanut ympärilleni niin paljon ajattelevia, tekeviä ja kokevia ihmisiä. Iso halaus teille kaikille!

Ja sitten siihen jouluosuuteen, tällä kertaa Satu Marttilan runon johdattamana. Tämä sopii tähän syksyyn, pimeään ja märkään, mutta ihan kuin joulukin, kääntää synkkyyden valon ja ilon puolelle, eikös :). (Ja tänä vuonnahan saatiin vielä viime hetkellä valkea joulu...) Mutta, tästä lähtee:

Talvi II
Aurinko, kai viimeisistä
viimeisin, juhlansa juhlinut,
tihkuu valjua hymyä enää,
päivä laahustaa pitkässä kaavussa.
Pihan polulla vain meneviä
askeljälkiä. Ajattelen
että muista päiviesi luku.
Silloin! Orava sukkuloi ilossa
hortensian kuivakukissa, puussa,
maassa puussa maassa yhtaikaa,
kissa riehaantuu ikkunalla,
nicaragualainen kahvipuu, pavusta syntynyt,
horjahtaa lattialle, elämänmusta multa
ja purkin sirpaleet juhlivat
valssin pyörteissä parketilla.
Mikä elämä!
Tiainen nauraa kirsikkapuussa.

© Satu Marttila, kokoelmasta Runojen kissa

Tässähän mennään taas jo kevättä kohti ja valoa päin. Se mielessä pitäen on kiva viettää joulua. Kaikille teille nautinnollista, rentouttavaa, rauhallista ja ihanaa joulunaikaa (jokaiselle tavallaan). Kerätkäää voimia ja pitäkää kivaa läheisten ihmisten kanssa!