Ärp

Okei, oon sitten taas ahkera bloggaaja, mut ku...tällänen päivä...ärpätti. Itseasiassa ihan hyvä päivä tämä on ollut. Käytiin moikkaamassa ponskaa talvikodissa ja näin ystävääkin pitkästä aikaa. Molemmat oli huippuasioita. Aurinko paistoi, oli kaunista, pakkasta mutta ei tuulta, joten möksässäkin tarkeni. Mutta iltaa kohti alkoi vaan rasittamaan koko eläminen. Jotenkin se liittyi siihen, että oli sunnuntai (joissain yhteyksissä lepopäiväksikin mainittu) ja minä onnistuin myöhästymään kokonaisesta kolmesta eri jutusta. Ja kaikki vaan sen takia, että en laittanut aamulla kelloa soimaan, vaan ihan reteesti nukuin niin kauan kuin nukutti (yhdeksään). Ja kun muutenkin jäi tekemättä koko liuta asioita, jotka olin ajatellut ehtiväni tehdä tänä viikonloppuna, ja kiire alkoi kiristää ja aloin kiukutella siitä lapsille, ja siitä tuli huono omatunto ja keskivertoa pahempi arvoristiriitamielleyhtymä, ja niin, no, ei se oikeestaan muuta sitten tarvinnutkaan.

Siinä riehuessa mietin taas kerran läpi kaikki downshiftaus-ajatukset, jotka päässä on viime aikoina(kin) pyörineet, mutta päädyin jotenkin kummallisesti johtopäätökseen, että oikeastaan minun pitäisi vähän laventaa työntekoa kokonaan erilaisiin osa-alueisiin, miettiä muutamaa muutakin seikkaa vähän leveämmällä otteella ja kaiken huipuksi rupesin jo ajatustasolla vääntämään itseni kanssa kättä siitä, mitkä häppeningit, menot ja asiat ainakin pitäisi säilyttää ohjelmassa, siis koska en voisi elää ilman niitä ja/tai näytän uskovan, ettei joku muu voi elää ilman niitä. Eli johtopäätös on kai, ettei rasitus/ärsytys ole vielä yltänyt ihan sille tasolle, jossa jätetään kaikki ja muutetaan metsään asumaan inkkaritelttaan. (Toki voidaan tässä pitää sitä sillanaluskuviota ikäänkuin Plan B:nä.)

No, koska ei olla alkamassa edes yksilöpäätöksellä radikaaleiksi ei auta kuin pyrkiä muuttamaan mm. seuraavia seikkoja:

- lapsille pitää saada enemmän aikaa (läsnäolo)
- lasten tekemisten seuraamiseen pitää saada enemmän aikaa (läksyt ja kaverit)
- lasten kanssa tekemiseen pitää saada enemmän aikaa (pelit ja tekemiset)
- lasten kanssa keskusteluun pitää saada enemmän aikaa (huolet, murheet, kerrottavat)
- lasten perustarpeista huolehtimiseen (ajoissa nukkumaan ja joskus jotain oikeeta ruokaakin olisi kiva tarjota) pitää kiinnittää huomiota
- lapsille suunnattua saarnaamista sen sijaan voi yrittää vähän vähentää

No, ehkä joku nokkela voi tuosta jo päätellä mikä minun mieltäni eniten painaa... Lisäksi olisi pari pientä asiaa, jotka olisi hyvä saada jollekin mallille ja jotka koen jotenkin työllistäviksi, ja joista tunnen myös säännöllisesti huonoa omaatuntoa, ihan riippumatta siitä miten päivieni kulun täytän:

- raksa/ asunto
- väikkis

Aika hupenee ihan käsistä ja osittain siihen vaikuttaa se, että täällä on joitakin pieniä haasteita ihan sellaisen peruselämän järkkäämisessä. Kuten tänään ystävälle keskustelun lomassa mainitsinkin, niin tälläinen (lähes) autenttinen aikaloikka menneiden aikojen asumistapaan on herättänytkin uusia fiiliksiä mm. talvea kohtaan. Jos talvi on ennen ollutkin ärsyttävimmillään ehkä väsyttävä tai tylsä, niin nyt ihan pyytämättä talven ajattelu tuo mieleen sanan ankaruus.  Ankaruus siinä mielessä, että se koettelee elämistä, halutessaan se pysäyttää suurinpiirtein kaiken, se tuo mukanaan pimeyden ja kylmän ja vaatii väistämättä kestämään enemmän kuin ennen. Talvi voi olla ihmiselle ankara.

Kaiken huipuksi vesijohtoveteen ilmaantui tänään ruostetta ja ruostehippuja. Däm. Letkuvesi olikin tämän huushollin suurimpia ylellisyyksiä. Aijoo, ja lisäksi joudun pettämään yli puolet perheestä ikiaikaisen salaliiton merkeissä. Lapset nimittäin jätti tänään lahjatoiveet joulupukille. (Esikoinen muuten toivoi mm. tonttujen käytettyjä villasukkia keppareihin (mielellään pestyjä) - liikkistä). Kirjeet jätettiin pipari kaverinaan saunan eteiseen. Illan päätteeksi esikoinen vielä vannotti, että "Äiti, et käy sitten ottamassa niitä kirjeitä ja viemässä niitä postiin. Se olisi lasten pettämistä." Minkäs teet.

Nyt sitten nukkumaan, miettimään onnellisia asioita ja aamulla aikaisin etsimään esikoiselle aamuksi kouluun piirakkapulikkaa, esiliinaa, huivia ja rasiaa leipomustuotoksille. Varmaan helppoa - talvikenkiä en ole löytänyt vieläkään.

Kapulapäivä

Joo, varsinainen kapulapäivä: kuopuksen hylätyn reseptin etsintää, uuden reseptin hakua, kiirehtiminen apteekkiin ja kauppaan ennen sulkemisaikaa, kassalla huomio, että ostokset on täällä ja maksuvälineet sitten ihan jossain muualla (iltalaukun taskussa) ja kaikkea sellaista pientä, ei vaarallista, mutta ohuelti harmillista. Pikkujoulujen jälkeen aivot kai jotenkin automaattisesti olettaa, että on kankkunen, ja kieltäytyy toimimasta edes lähes normaalilla tasolla. Ei vaan olisi varaa aivojen kauheesti löysäillä, kun edes maksimitehoilla ei meinaa elämä pysyä läjässä :).

Mutta luvattuja kuvia raksasta. Jos tulee vanhoja kuvia, niin sorry, vetoan edelliseen kohtaan :). Kuvat on nyt sikin sokin harmaata päivää ja kirkasta iltakuvaa, älkää saako migreeniä...

Räystäiden ja otsalaudoistusten tekoa. Taustalla ylläkerran aula on jo saanut omat tukensa, mutta kuvassa hukkuu aikalailla tuonne kapulaviidakkoon.

 Sitten tuli ihan yllättäen talvi. Mutta tuli myös aluskate, ja kaikkea sellaista muuta. No worry, vaikka sähkömittarilukemat pyöriikin mielessä.

Sisäkuvaa:

Katse makkarista eteisen läpi kuistille :). 

Pesuhuoneen viemäröinnit. Lumi kuulema toimii tällä erää hyvänä eristeenä sisätiloissa - tuonne hiekan sekaan kun on haudattu vielä yhtä ja toista.

Ja lopuksi taas tunnelmasta toiseen. "Päiväkuva" talosta ehkä keskiviikolta. Nyt on jo tuulensuojalevyjä toisella sivulla, ja lisää tulee ensi viikolla :).

Ja lopuksi ensimmäinen sisustuksellinen hankinta uuteen kotiin. Kuvaa meitä (no epätoivonpäiviäkin toki on, mutta nehän kirkastaa sitten niitä iloisempia hetkiä entisestään :)). Kiva taulu vai mitä?

Tähän onkin hyvä lopettaa tältä erää :).

Irtolaiset

Karmee kiire baletti-pikkujoulu-pikkujoulu -häslinkiin, lähinnä pitäisi pakata, mutta pakko päivittää yksi juttu. Kun meillä oli tänään runkokatselmus. Katselmuksen aluksi rakennustarkastaja antoi meille maistraatin lapun vanhan talon poistamisesta. Sanoi, että olivat vähän ihmetelleet ajankohtaa, että nyt rakennetaan uutta ja poistokin on tässä vasta vireillä. Tarkastaja sanoi myös, että saattavat soittaa vielä maistraatista ja selvittää asioita. Olivatkin soittaneet siipalle. Kysymys oli yksiselitteinen: "Missä te nyt oikein asutte?". Siippa sanoi, että tuossa piharakennuksessa. Seuraava toteamus olikin sitten ollut vähän kärkevämpi: "Ei kukaan voi saunassa asua." Eikö ;)? No, summa summarum. Me ollaan nyt virallisissa papereissa "vailla vakituista asuntoa". Eikös se tarkoita irtolaisia? Onneksi tontilla on oma silta, minkä alle voidaan kömpiä notskia polttelemaan kun haluaa oikein fiilistellä. Sitä ennen pitää kuitenkin sännätä etsimään talvikengät. Ne on joko aitassa tai tallissa, tai varastossa. Siinä juostessa voin laulaa jotain teemaan sopiaa, vaikkaa Ryyyyysssyyyrantaaa... :D

p.s. Runkokatselmus siis suoritettu. Raksaajat sai paljon kehuja laadukkaasta työstä, ja kaikki näyttäisi olevan hyvin. Ensi viikolla päästäänkin sitten sisätiloihin lumitöihin :).

Minsk ja muuta

Ihan älytöntä. En meinaa millään ehtiä bloggaamaan kun elämä on niin hektistä. Ei uskoisi, mutta olen nyt kirjoittanut tätä kohta kolme päivää. Aloitan, ja sitten kello onkin jo puoli kaksitoista ja on pakko mennä nukkumaan. Lisäksi koko ajan tulee niin paljon kaikkea uutta, että joudun pyyhkimään entisiä pois, että saisin uusia tilalle. Höh.

Mutta tässä nyt pikaisesti suurinpiirtein viimeisen viikon highlightit:

Vietin berni kakkosen  (plus viiden muun bernin, kahden leonbergin ja kuuden ihmisen) kanssa pitkän viikonlopun Minskissä. Seurana oli myös reilut kaksi bussilastillista muita koiria ja ihmisiä.  Kyseessä oli koirareissu, jonne ei meinattu oikein millään päästä (eka koiruli kipeenä ja sitten minä), mutta päästiin kuitenkin. Kamera olisi ollut kiva, mutta kun sellaista ei nyt tullut matkaan, niin ei sitten. Matkareitti oli Hki-Tallinna (Viro)-Latvia-Liettua- Valko-Venäjä, ja palatessa kääntäen. Kaksi yötä linikassa (mennessä ja tullessa), kaksi yötä Hotel Belaruksessa Minskin keskustassa. Paljon äksöniä, vähän unta. Pikkukoiruli pärjäsi yli odotusten ja onkin nyt Valko-Venäjän junnuvalio. Jei! Valiotittelin lisäksi reissusta jäi mieleen myös:

Minsk. Kaupungin alue oli todella kaunis ja todella siisti. Heti hotellilta alkoi iiison iso puisto, joka rajoittui toiselta puolelta jokeen. Tälläiselle valoriippuvaiselle luontokappaleelle myös Minskin öiset valot olivat upea ja terapeuttinen elämys. Oih!

Koiranäyttelyt. Näistä jäi etupäässä mieleen erikoiset tyylit, erilaiset esittäjät ja ennakoimattomat esitysjärjestykset. Päivien kulku oli suurin piirtein se, että aamulla oltiin ekana kehässä kamalalla tohinalla (kun kukaan ei osannut ennakoida esitysjärjestyksiä, ne vaihtelivat). Koko berniosasto oli puolessa tunnissa ohi. Sitten odoteltiin sellaiset kahdeksan tuntia viiniä tai muuta vastaavaa tissutellen, kunnes iso kehä alkoi illan pimetessä. Siihen mennessä oli jo sopivasti selvinnytkin, mutta siitä huolimatta joka kerta tuli kamala kiire kasvattajaryhmän kehään (sillä, yllätys yllätys: esitysjärjestelyt, ennakkoarvostelu- jne. käytännöt vaihtelivat) :). Jänskää. Vähän kuin meidän remontoiminen > rakentaminen, joskaan kotosalla ei olla kaikkia väliaikoja hiprakassa.

Esittelyasut oli ihan omaa luokkaansa. Kaikki kiiltavä näytti olevan suosiossa. Samoin lyhyt ja /tai avonainen. Yksi voitontahtoisimmista esittäjistä taisi olla melko rintava tyttö punaisessa jakussa ilman alla olevaa paitaa, ja jonkunlaiseksi käsitteeksi jo yhden näkemisen perusteella muodostui myös Lady Gagaksi nimetty rouva, joka esimerkiksi ekana iltana esitteli kiinanpalatsikoiransa isossa kehässä 15 sentin koroilla, mustassa läpinäkyvässä paidassa (jossa tosin oli pitsistä kyhätty kaksi "peittävää" kaistaletta) sekä hameessa, jonka takahalkio ei olisi voinut  päättyä senttiäkään ylemmäksi. Hih, aika näkyjä.

Vessat. Yöks.

Rakennustekniikka. Tottakai tuota tuli kytättyä. Pinta-asennukset näytti olevan Valko-Venäjällä SE juttu. Ihan paras oli tullin aidan pinta-asenteiset mitkälie sähkö- ja vesijohdot. Siellä ne meni 15 senttiä halkaisijaltaan olevana mötikkänä rakennukselta toiselle aitaan köytettynä. Vähäeleistä - not. Tullialueella oli muutakin nähtävää. Esim. jiiripellit olivat lipsahtaneet vähän väärin päin (alimmaisena varsinainen kattopelti ja päällä ohuet liuskat). En vaan uskaltanut ottaa siellä kuvia edes kännyllä, kun jotenkin niillä tullin henkilöillä oli semmonen huumorintajuttoman oloinen asenne.

Porukka. Kyllähän sen reissun taas teki kiva porukka. Niinkuin aina.

Sillä välin täällä Suomessa putkari oli käynyt kaivamassa hiekan sisästä kylppärin putket esille ja laittanut niihin kaivot paikalleen. Keittiö olisi tullut samaan syssyyn, mutta kun. Joku projektivastaava ei sitten ollut miettinyt vielä miten uudistuneet mitat vaikuttaa keittiön kokoon ja eri juttujen asemoimiseen. Ärp mulle.

Raksahemmot ovat keikkuneet alkuviikon katolla, ja pääsipä sinne siippakin kokonaiseksi päiväksi avustamaan. Oli kuulema yllättävän vetreä :). Nyt on aluskatteet paikallaan ja tällä erää työn alla tuulensuojalevyjen asennus. Jos ei vaan tuulisi ihan noin älyttömästi. Meinaa lähteä levyt käsistä.

Säähän liittyen. Tässä kaamosangstissa rypiessä ei aina jaksa olla oikein sellainen ymmärtäväinen, vaan välillä tuntuu, että pikkasen potkii (päähän) . Esimerkki. Tarttettaisiin kaksi jaksoa, jolloin pakkasta ei olisi kamalasti (lattialämmitys ja eristys), koska molempien kohdalla talo pitäisi saada hilattua plussan puolelle. No, miten menee säät. Luvassa -25 astetta. Marraskuussa! Milloin muka ikinä marraskuussa on tuollaisia pakkasia!

Eilen kaivettiin siipan kanssa hangesta läjä raudoitusverkkoja, ne kun piti saada sisälle ennen levytysten tekoa. Raksahemmot olivat kuulema kysyneet josko siippa voisi pyytää jonkun kaverinsa avuksi verkkoja retuuttamaan. Siippa oli kuitenkin sanonut, että olenhan minä kantamassa. Tähän raksahemmo oli todennut, että kun se on nainen. Johon siippa puolestaan oli sanonut, että tuon jos se (minä) olisi kuullut, niin se olisi nakellut nuo raudat itsekseen sisään... :) No, teistä muista en tiedä, mutta minusta tuo oli ihan A-luokan kohteliaisuus...tai sitten olen sellain kevyesti haasteherkkä :).

Huomenna jatkuu kuvitusten merkeissä. Eikun viikonloppuna. Huomenna onkin pikkujoulut. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Syksyä

Syksy se mennä jolkottaa. Jostain syystä (vaikka olen pontevasti toivonut) sää ei ole muuttunut parin asteen pikkupakkasen ja auringonpaisteen yhdistelmäksi, mutta ei kai sitten kaikkea voi saada ;). Toisaalta keleillä ei ole enää niiin väliä, kun talo saadaan kohta suojaan, ja maatyöt on tehty. Loput ei-pakkasta-kestävät -työvaiheet saadaan kyllä sitten hoidettua puhaltimilla kun saadaan tuulensuojat ympärille :).

Laitankin ihan heti ekasi pari kuvaa meidän nykytilasta. Sairastin ja tein hommia tänään kotoa käsin, joten pääsin näppäämään pari otosta ihan valoisan aikaan :). (Korjaus edelliseen: päiväsaikaan, valoisasta ei marraskuisena päivänä noin klo 12 varsinaisesti voi puhua...)

Tyttöjen huoneet alkaa hahmottua. Vasemmalle tulee kuopuksen ja oikealle esikoisen huone. Kelpaa sieltä katsella naapurin suokkilaumaa aamulaitumella *ihastunut huokaus*.

Koko talo. Käytännössä alkaa olla palikat kohdallaan. Alakerran kantavat väliseinät puuttuu enää (ja jäykistykset ja tuulensuojalevyt jotka toki on osa jäykistyksiä) mutta muuten runko alkaisi olla sitten siinä :).

Hirmu kivahan tuota on katsoa. Etenee silmissä vaikka olisi millainen rötykeli. Muuten jaksankin sitten olla lähinnä korvia myöten täynnä marraskuuta ja jokapaikkaan tunkevaa savivelliä. Siis melkolailla kirjaimellisesti. Esikoinen järkkäsi viikonlopun piristykseksi keppari-estekisat luokkansa tytöille. Kisat oli hyvät, jännitys käsinkosketeltavaa (myös toimihenkilöpuolella) ja taistelu palkintosijoista tiukka. Saatiin samalla jaettua tätä ehtaa kuravellielämäntapaa käytännön tasolla ihan joka kotiin... Pakko oli jo käydä selittämässä lapsiaan hakeville vanhemmille, että "tässä olisi näitä ulkovaatteita tässä mytyssä - ei varmaan kannata laittaa päälle - ja kyllä me koitettiin huuhdella, mutta kun tuo savi vaan ei lähde, ja että olisin oikeesti kieltänyt sen savihipan heti kättelyssä jos olisin huomannut aikasemmin". Jaajaa, toivottavasti tytöt kuitenkin pääsee meille kisoihin toisenkin kerran :).

Kisahepat tauolla sillä aikaa kun ratsastajat oli kävelemässä rataa.

Flunssa pukkaa päälle. Sekin vähän harmittaa, että näitä tulee nyt tälläin sarjana. Ei tartteisi. Joutuu taas pähkimään liiankin konkreettisella tasolla näitä elämän suuria valintoja: jos juo paljon kuumaa on kivempi olo eikä koko ajan yskitä. Mutta jos juo paljon kuumaa on koko ajan veskihätä, eikä tuo vesisateeseen puskaan pyrähtely sitten kuitenkaan pitkässä juoksussa oloa kohenna. Että höh vaan. Meillähän on toki lämmitys siellä tallissa olevassa sisävessassa, mutta kun ovet ei pysy kaikkien ali/läpi/sivusta kulkevien sähköjohtojen takia kiinni kuin tukevasti tuettuina, niin ei kukaan enää jaksa kulkea (ilta-aikaan) niiden kolmen tiilituetun oven läpi vessaan. Että säiden huonotessa sisävessan käyttö on vaan vähentynyt. Kuka olisi tätäkään uskonut.

Harjassa on

Jee! Meillä on talo harjakorkeudessa!!! Maanantaina vahvistettu raksaryhmä sai kehät katolle ja eilen niihin naputeltiin yläkolmiot kiinni. Kas näin:

Ja sitten lähtee! Turvallisuussyistä paikalle tilattiin niin iso nosturi, ettei palikoita tarttennut paljoa heijailla :).

Kun kulmaraudat ja kaikki oli laitettu etukäteen paikoilleen kävi homma tosi joutuisasti.

Vielä kuljetuksen ajaksi irralleen jätetyt yläkolmiot katolle asennusta odottamaan.

Astetta enemmän dramatiikkaa. Talviraksaamisen huono puoli on, että päivittäisseurantaa ja etenemistä ei oikein ehdi todentaa päivänvalossa. Käy se näinkin. Ja huom. katto harjassa!

Kuistikin alkaa näyttää ihan sopivalta :).

Noin se siis nousi. Pidin raksapojille pikkuharjakaiset hernekeiton ja pannarin voimin ja lupailin varsinaisia pirskeitä johonkin joulun jälkeen tai viimeistään talon valmistumisen yhteydessä. Nyt homma etenee taas vähän hiljaisemmalla tahdilla (näkyvien tulosten osalta) kun tuollaiset isot, dramaattiset jutut on hetkeksi hoidettu, mutta hyvä kun etenee. Saadaan kaikki ehkä hetki henkäistä ja keskittyä seuraavien vaiheiden suunnitteluun ja töiden (siis niiden ei-raksatöiden) tekoon. Kivaa kivaa!

Pyhäpäivä

Katselen juuri huurteisesta ikkunasta kevyesti lumisten pensaiden läpi pellolle, ja siellä se edelleen nököttää: kaivuri. Pitäisiköhän sille ruveta puuhaamaan talvipesää kun se näyttää tulleen jäädäkseen? No, ei vaan. Sain lopulta "hidasteleeko tuo tahallaan" -ahdistushermarin kehitettyä siihen pisteeseen, että soitin maaurakoitsijalle. Aloitin tyylille uskollisesti puuskauttamalla, että olin huolestunut, mietin tuleeko koko hommasta mitään, meneekö siihen liikaa aikaa, kuuluisko siihen mennä noin paljon aikaa, miksi siihen menee noin paljon aikaa ja lopuksi sanoin, että voihan se olla, että pitäisi ja menee, mutta kun en itse tiedä näistä asioista yhtään niin on vaikea arvioida. Ja sitten aloitin puhelun toisen virkkeen. Maaurakoitsija ainakin esitti ymmärtäväistä siinä määrin lahjakkaasti, että reilussa viidessä minuutissa olo oli paljon rauhallisempi. Kuulin vähän perusteita ja sovittiin vielä, että katsotaan lasku yhdessä lopuksi läpi. Hyvä ote nuorella yrittäjällä!

Loppuviikon kaivelu jatkui kummallakin puolella taloa. Tien puolella vesijohdon parissa:

Tuossa menisi tie...

Ja tässä ois näiden nurtsi. Paikoitellen pieniä pintavaurioita myös nurmikossa siis. Vesijohto on kuitenkin tuossa jo sievästi (kiven päällä, ärp) ihan talon kulmalla.

Pellolla taas kaivetaan viemärijuttuja. Kyllähän siinä aikamoisia massoja siirrellään.

Talolta maasuodattamolle.

Sadevesi, salaoja, maalämpö ja viemäri, tässä kohtaa vielä ristiin rastiin sekaisin.

Imeytyskentän(kin) kanssa olen vähän hermoillut. Maaurakoitsija ei suostu tekemään putkenvetoja. Ne itsessään ei ole vaikeita, ja putkimies ottikin aikalailla nokkinsa ajatuksesta, että hänen pitäisi olla paikalla odottelemassa vaiheiden valmistusta, kun yleensä maaurakoitsijat hoitavat sen putkien kokoamisen kuulema itse. Joten minä sitten sanoin, että ok, minä kasaan ne putket itse. Vähän hämmentävä putkiläjä kyllä oli (jos lähdetään kasauksessa siitä, että kasaaja ei etukäteen tiedä mikä on esim. taipuisa kulmayhde). Pyydettiinkin sitten vesijohtomies auttamaan, ja hän kävi nopeasti näyttämässä putkien paikan ja mittaamassa kallistukset, ja niille sijoille putket sitten jätettiin täyttöä odottelmaan. Kaikki ok, yksi alatiiviste jäi välistä kokoomakaivosta, mutta sillä ei pitäisi olla suurta merkistystä, kun kaivo on joka tapauksessa upotettu vettä läpäisemättömään saveen. Mutta, kyllä siinä yksi pahempikin moka tuli. Siinä "jos ei kukaan muu tee niin minä kyllä teen" -mielenhäiriössä unohdin nimittäin kokonaan, että minun tarkkuusluokassani metri on hienosäätöä. Joten kahden metrin putkiväli on jotain välillä 1-3 m. Tässä tapauksessa lähemmäs kolme. Däm. No, paniikkipuhelu putkarille kertoi, että eihän se ihan optimaalinen ole, mutta pitäisi toimia. Joten sillä tässä nyt mennään. Karmeen kalliita vaan nämä rakennusharjoittelut, jos jossain kohtaa paljastuu ettei ne toimikaan...

(Pakko vielä kommentoida koko maasuodattamoasiaa, että jos olisin tajunnut tuon saven määrän, niin ehkä oltaisiin kuitenkin valittu toisin. Nyt nimittäin pelottaa sekin, että kun tuossa lillussa savipellossa käsitellään noita hiekkoja (joskin tarkasti ja hiekkapedillä), niin eiköhän sitä savea sinne kaivantoon kuitenkin kulkeudu niin, että kenttä voi olla parissa vuodessa tukossa anyway. No, tätä on varmaan turha murehtia tässä vaiheessa. Mutta pitänee laittaa kestolotto vetämään joka tapauksessa...)

Talo taas on ihanan simppelin ja hallitun oloinen kokonaisuus tässä vaiheessa (maatöihin verrattuna). Tavaraa on kannettu pihalle ja varastoon hyvät määrät, ja näillä pitäisikin päästä jo pitkälle. Runko odottelee maanantaista kattotuolien asennusta suurin piirtein tässä valmiudessa:

Nyt näyttää taas isolta.

Ikkuna kohti ilta-aurinkoa.

Yläkerta :). Keskellä on kuljetuksen vuoksi vielä irralliset yläkolmiot.

Onneksi joku osa projektista etenee siis ihan niinkuin voisi toivoa. Viikonloppuna pitäisi päättää yläkerran lattiamatskut (vaikuttaa rakenteeseen), lämmityssysteemi, lähettää tarjouspyyntöjä ilmastointiasentajille ja alkaa pähkiä eristämistä ihan tosissaan. Niin, ja saada maalämpökaapelit taloon. (JA pitää lapset pois savivellistä vrt. edellinen viikonloppu, ei kiva...)

Savivelliä - sitä riittää.

Ai, mutta lapsista puheenollen. Lapset ei jaksa yleensä aamulla juosta vessaan asti, vaan kipaisevat puskaan. Tänä aamuna kuopus riemastutti puskasta tullessaan iloisella kajautuksella heti mökin ovelta: "Äiti, kävin pissillä ja yhtään ei mennyt kintuille eikä kenkään!" Tästä on pakko tulla hyvä päivä :D.

Pimeää, jaks

Vaikka talo nousee kovaa kyytiä, vaikka keruuputki on pellossa ja huomenna ehkä jopa alittanut anturan, vaikka vesiputkimies toimii tehokkaasti, ja vesiosuuskunnan liittymä on alle sadan metrin päässä talosta, niin silti: voihan iso pläääh! En tule edelleenkää toimeen tämän pimeän kanssa. Väsähtämään ei ole oikein ehtinyt, mutta pännii vaan rankasti. Kokoajan pimeetä, märkää ja pimeetä. Ja märkää. Plälllälplääääh, yäks! No, ehkä jokunen suomalainen jakaa tämän tuntemuksen kanssani; ei tarvitse kärsiä yksin.

Noo, plussan puolella on se, että sokkelit on täytetty ja alakerran runkorakenteet nousee niin että kohina käy. Kuvapäivitykset ei pysy perässä, kun ei pääse ottamaan kuvia, kun aina on niin pimeetä. Myös pellolla tapahtuvat möyhentämiset on aika mystisiä, kun kokonaiskuvaa ei näe oikein aamulla eikä illalla. Pelkästään arvailee valojen perusteella missä siellä mennään ja mitä oikein tehdään. Ja ainiin. Meille taisi osua kakkosarvonnassa maisemointi-suuntautunut maatöiden tekijä-aliurakoitsija, koska hän jaksaa tosi pieteetillä taputella multia paikoilleen. Ollaan toki kiitollisia siitä, että kaivannot on täytetty huolella kiviä kartellen, mutta kerran piti silti jo käydä sanomassa, että hei, tää on oikeestaan heinäpelto, ja nyt kun tässä ei oikein enää ruoho kasva, niin tää pitää kyntää kuitenkin... Koska kaivannon täyttämiseen pienemmällä koneella on nyt kuitenkin mennyt noin 3,5 kertaa enemmän aikaa kuin kaivamiseen isommalla koneella, niin näin laskunmaksajahenkilönä alan tuntea tiettyä kireyttä takaraivossa kun kaivuri vaan edelleen on pellossa. Ärp. Huomenna pitäisi kuitenkin olla edessä maasuodattamon teko ja siten keruuputkisto-case alkaa ehkä olla loppuun käsitelty. (Maasuodattamostakin sain jo muutaman mielestäni ei-niin-turhan-valistuneen-kysymyksen seurauksena puolihermarin, jonka johdosta en kyllä odota mitään ennenkuin näen lopputuloksen...)

Siippa tuossa vieressä huomautti, että en ole turhan positiivinen kun heittelen jatkuvalla syötöllä näitä erilaisia pelkoja ja paniikin aiheita ilmoille. No, aina ei jaksa. Ei etenkään, jos on jatkuvasti pimeää ja märkää ja on koko päivän vastaillut ärsyttävän vaikeisiin kysymyksiin talotekniikasta, eristyksistä, ikkunakoroista, materiaaleista, latttialämmityksistä...ja kaikki omat työt on hunnigolla ja dedikset alkaa painaa päälle kohta ihan tosissaan eikä kotona ole edes työhuonetta... ni.

Mutta onhan täällä taas näitä ilonaiheitakin koettu. Siis rakennuksen etenemisen lisäksi.

Koirat ei olleet tänään tuhonneet kuin kaksi muovikassia. Mandariinit eivät olleet (yrityksestä huolimatta) maistuneet, mutta ne olivatkin päässeet vähän kuivahtamaan. Ihan ymmärrettävää siis.

Huonojen säiden takia kissatkin viihtyy sisätiloissa. Ollaan taas koko perhe koossa :).

Kun sataa, ei (yleensä) ole pakkasta, ja ulkoletku (=pesukone ja vessavesien täyttö) on käytössä.

Tytöt oli tänään suloisia, ja kävin läpisemässä naapurin kanssa rakennusmaailman ihmeellisyydestä. Hän on ammattilainen ja minä en, mutta jaettiin yhteinen näkemys.

Raihnaisille rakentajille löytyy kivat määrät erilaisia tukia ja lämmikkeitä. Tosi positiivista on, että tenniskyynärpäätuki auttaa ihan oikeasti.

Muistin ottaa illalla noin puolet tyttöjen vaatteista lämpiämään. Lause, jota en tajunnut kuulevani: "Äiti, eppaa kun meillä ei ikinä ole valmiiksi lämmitettyjä vaatteita niinkuin muilla" sen aiheutti. Ylihuomenna koitan muistaa kaikki. Tavoitteita olla pitää.

Rakentaja-alter egoni voi pukeutua miten vaan ja näyttää silti olevan katu-uskottava. Eka lähestyminen paikalliseen tukkukauppaan likaisissa farkuissa, likaisessa takissa ja kumppareissa (sekä työhanskoissa) sujui niin hyvin, että tänään uskalsin jo lähestyä paikkaan vallan työvermeissä. Täysillä meni. Hihitytti jostain syystä, mutta saattaa olla, että olen lukenut liikaa Ella-kirjoja lapsille.

Sain tänään keskityttyä oikeasti työntekoon yli 3 h ilman rakennusaiheista puhelua. Omanlaisensa enkka sekin. Tuntui kivalta.

Huomenna yritän ottaa kuvia. Nyt koitan perehtyä kokoomaputkistopaketin asennukseen ja maasuodattamon tekoon niin, että osaisin antaa tyhjentävät vastaukset jo ennen kuin osataan kysyäkään. Vaikka se hetki kyllä meni jo.

Pärjäilemistä kaikille. Enää 5 kk huhtikuuhun, ja se on kesä silloin jo lähellä :).

Rapa roiskuu

Pikainen (kai) päivityspostaus. Kelloja siirrettiin, ja eikös se tarkoittaisi sitä, että pitäisi nukuttaa aikaisemmin, mutta kissan viikset. Tässä sitä vieläkin keikutaan ja sunnuntai vaihtuu maantaiksi just...nyt. Ja alkaa taas puuhakas raksaviikko.

Viime viikolla siis muuraukset tuli valmiiksi, ja perjantaina aloitettiin jo sokkelin täytötkin. Täällä oli aikamoinen meno kun perjantaina heti aamusta tontilla pyöri kolme kuormista ja kaksi kaivuria ja liuta äijiä. Toinen kaivureista täytti sokkelia ja toinen kaivoi ojia maalämmön keruuputkistolle. Siippa kera pikkuveljeni on sitten viikonlopun viritellyt putkistoja kaivettuihin uriin ja vähän viereenkin (piti vähän virittää...). Ja rapa on oikeasti lentänyt. Kun pelto vielä paljastui käytännössä kokonaan savimaaksi, voitte vaan kuvitella mönjän määrän mm. meillä sisällä, meillä saunassa, meillä eteisessä... Samalla tuli todettua, että vaikka maaperä savisena on ihan paras maalämpöä ajatellen, imeytyskenttä ei _ehkä_ oikein toimi. Minkä voi todeta jo imeytyskoemontusta, jota tosin ei jaksettu kaivaa kuin alle metri - tulos kun alkoi vaikuttaa aika selvältä :). Vähän savimaan mallia:

Kanavaa keruuputkistolle.

Kääntöpaikkaa. Savea, savea, savea.



Imeytyksen koemonttu. Hyvin toimii - vesisäiliönä. Eli meille tulee maasuodattamo. Päätös oli aika helppo kun näki saven määrän pellossa :).



Aika lailla kaikkea säätämistä tähänkin viikonloppuun mahtui. Onneksi oli tukihenkilöitä säätämässä, ja tosi hyvä säkä mukana mainioista säistä puhumattakaan. No, ehkä oli savihommiin vähän kosteeta, mutta muuten sää mitä parhain (plussalla).

Enää ehkä tämä viikko ilman pitkää pakkasjaksoa ja taidetaan olla kutakuinkin voiton puolella. Tai ainakin loppujen kanssa pystytään paremmin elämään. Tässä kuva muurauksista ja sokkelista, tosin ennen täyttöä. Ei ollutkaan kamerassa kuvia puoliksi täytetystä jutusta vaikka luulin.

Täyttöä odottamassa. Enää puuttuu patolevyt, ja ympäriltä tietysti kaikki vesihässäkät ja routalevyt.

Mutta nyt alkoi nukuttamaan. Oli puuhakas päivä. Pyykkääminen on astetta hankalampaa kun raksapojilla on viikot ollut käytössä talon ainut pesukoneelle yltävä vesipiste. Nyt kun on sekä plussaa että viikonloppu, hyödynsin ajan maksimaalisesti ja pesin, hm, kahdeksan koneellista pyykkiä. Lisäksi lenkitin bernit, tiskasin vuoren astioita, sahailin käsisahalla ja siivosin plus tein oikeaa ruokaa (aina maininnan arvoista) ja vielä pannaria iltapalaksi. Käsi ei tykännyt yhtään, mutta muuten oli hyvä päivä. (Tulkkasin muuten käden totaaliärsyyntymisen niin, että kun talo on valmis, en luultavasti voi pestä pyykkiä, en tampata mattoja enkä kuurata lattioita ainakaan, olikos se, hm, vuoteen :).)

Ai, ja on mainittava myös pikkubernin hieno söpöily eilen koiranäyttelyissä. Käytös oli oikein hyvää (pienelle tutisevalle karvattomalle pallerolle), ja tuloskin ihan mukava. Hyvä ihana B2! Ja B1 on muuten ihana kanssa :).

Nyt nukkumaan. Ei ihan tähän sänkyyn...

...mutta viereiseen :).