Romuja raksaajia ja elämän toista puolta

Yhtä koskee selkään ja toistakin koskee selkään. Ollaan ilmeisesti vähän romuna. No, ei se mitään. Välillä sattuu, muttta sitten ehkä helpottaa. Enemmän on sattunut henkisellä puolella. Ollaan nyt elokuussa heitetty erilaisin kokoonpanoin hellät jäähyväiset yhdelle elämän parhaista paikoista. Kyseinen paikka sijaitsee saaressa kaukana siellä jossain (no ei niin kamalan kaukana) ja se vaan on upea paikka: luonnon rauhaa, villielikoita hirvistä majaviin ja huuhkajista norppiin, sieniä, kallioita, uimarantoja, hiekkarantoja, simpukoita... Eikä mitään mahiksia sekaantua ulkomaailman kotkotuksiin. Mökiltä löytyi (nyt se löytyy meiltä) ukkini ammoin liikelahjaksi saama radio, ja se olikin sitten kutakuinkin ainut nykyajan vempele koko saaressa (kaasujääkaapin lisäksi). Jos sardiinipurkinavaimet ja kannenpalat sai viritettyä sopivasti hapettuneiden johtojen ja juotosten väliin, saattoi ratiosta kuulua vallan ohjelmaakin. Jostain syystä radio soitti noin 12 vuotta putkeen pelkkää Etelä-Savon radiota, kunnes se sitten yht'äkkiä heittäytyi höveliksi ja lisäsi valikkoon myös Iskelman, Radio Novan ja Ylex:n. Villiä.

Mökki itsessään ei ollut erityisen hieno, paitsi jos vertaa meidän viimeisen vuoden lukaaliimme. Siinä vertailussa kesämökki pesi saunamökin sekä varustelussa (ruokapöytä) että tilavuudessa (ehkä yli 30 neliötä). Sähköt puuttui. Mutta se rauhallisuus. Jos on kovin sosiaalinen, tarttee välillä saada rauhassa olla epäsosiaalinen, ja siihen tuollainen metsämöksä kaukana kaikesta toimi paremmin kuin hyvin. Viikko erakkona vaikka vähän hankalammassa elämänvaiheessa - ja ihmisten seura on taas ihan kivaa. Tai jos nyt on vähän rauhaton ja ylikierroksinen ihminen, niin eristys kaikesta on parasta päänupin tasausta. Jopa lapset rauhoittui mökissä vaan olemaan.

Käytiin mökillä harvoin, mutta sen vaikutus ylsi yli  vuodenaikojen ja ajankulun. Muistan ekan kerran jollain lukion fysiikan tunnilta haaveilleeni maaliskuussa mökille pääsystä jonkun ahdistuksen vastapainoksi, ja aika monta vuotta mökki ehtikin ottaa meidät vastaan ja helpottaa erilaisia kiristyksiä. Lisäksi ehkä juuri siellä me siipan kanssa saatiin ihan täysi varmuus siitä, että samasta puusta meidät on tehty - kulloisistakin ajatuksista huolimatta. Ja pitkälle se ajatus on kantanut.

Voi ihana rämä mökki. No, nyt mökkiranta rauhoitetaan norppien asuinpaikaksi vallan tyystin. Onneksi me voidaan muistella kaikkia ihania hetkiä, hulluja hetkiä, kylmiä hetkiä, parasta näköalaa saunasta, auringonlaskua, rämpimisiä vesaikossa, kiipeilyä kallioilla, snorklailua rantavesissä. Eikähän  muistoit haalene. Ei ollenkaan. Kiitos mökkinen!