Kauhun tasapaino

Överiksi eläminen on ihan samanlaista tasapainoilua kuin elämä muutenkin. Ehkä se on kuitenkin sitten se överiksi vetävä luonteenpiirre, mikä tekee asioista välillä niiiiiiiiiiin tuskallisia. Otetaanpa malliksi vaikka tilanne, jossa pitää tehdä päätös. Päätöksen suuruusluokalla ei oikeastaan ole väliä; samaa kaavaa on noudatettu talonhankinnassa ja avokkaiden ostamisessa. Ensin siis tunnistetaan tarve (tähän saattaa kulua tovi). Mietitään ratkaisu. Etsitään vaihtoehtoja. Vertaillaan analyyttisesti ja koetetaan hakea sekä kustannustehokkain, käytännöllisin, kulutusta kestävin ja muutenkin kaikin puolin paras mahdollinen ratkaisu. Tähän vaiheeseen pääseminen edellyttää massiivista ajankäyttöä. Viimeinen ja ratkaiseva vaihe sen sijaan on nopea. Turhaudutaan ajankulumiseen, marssitaan kauppaan/ pankkiin tms., unohdetaan selvitykset ja otetaan fiilispohjalta se, mikä sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta. Hienoa tässä on yhtäaikainen ja kahdensuuntainen överimahdollisuus: kerrassaan liian pitkälle viety valmistelu jonka lopputuloksena syntyy täysin tunnepohjainen päätös.Ei uskoisi mahdolliseksi, mutta kevyesti karrikoiden, noin se vaan menee.

Koska olen suurin piirtein maailman onnekkain ihminen, nämä päätöset ovat osoittautuneet pääasiassa hyviksi ja muutamat mokaukset ovat osuneet joidenkin pienempien hankintojen kohdalle. Välillä kun turhauttaa (esimerkiksi nyt) tuntuu kuitenkin, että eikö jo tällä iällä ja kokemuksella omista toimintamalleista voisi vähän oikaista prosessia. Miksi ihmeessä suunnitella kaikkea etukäteen niin hirveesti, kun lopulta käy kuten edellisen kämpän kaakeleiden kanssa. Oltiin kierretty noin kaksi päivää katsomassa kaakeleita kylppäriin, ja oli jo aika hyvä tuntuma mitä sitä haetaan. Kunnes, yhdeltä menoreissulta palatessa siippa kuskasi minut syystä tai toisesta vielä käymättömään kaakelikauppaan. Viisi minuuttia, ja kaakelit oli tilattu, eikä kaduttanut: ne oli ihanat. Myönnän kyllä, että alkoholilla oli osuutta asiaan; edellispäiväisten kemujen jälkimainingeissa ei jaksanut hirveesti innostua valikoimisesta ja vertailusta, joten päätös syntyi nopeasti - ja kaikki aiemmat toiveet/päätökset tuli hylättyä siinä samassa.

Meinasin nimetä tämän postauksen kauhun tasapainoksi. Se kuvaa ennenkaikkea asennetta tämän kokoluokan tuntemattoman edessä, pähkimistä suunnittelun ja äkkipäätösten välissä (övereillä ei taida olla välimuotoja) :). Tulevana keväänä päätöksiä on edessä ehkä satamiljoona (sanoisi kuopus). Alan onneksi lähestyä kovaa kyytiä sitä turhautumistasoa, jossa toiminnan tarve alkaa päästä voitolle analyyttisyydestä. Kuten äitini sanoi tätä taloa hankittaessa: aina ei voi harkita - välillä pitää toimia!