Kuvitusta

Äh, minua jotenkin ahdistaa tuo edellinen postaus. Ihan kuin elämä nyt ylipäänsä olisi noin vakavaa - kauhut syntyy ihan muista asioista *väristys*. Olisi vaan niin kiva, kun joku näyttäisi paikan ja sanoisi, että revi kuule tosta! Yleensä meidän rempat onkin alkaneet sillä, että on vaan tullut jonkun sunnuntai-iltapäivän ratoksi revittyä muutama neliö kaakeleita kylppärin seinästä, ja mikäs siinä sitten enää auttaa :). Nyt ei voi tuota mielitekoa laskea valloilleen kun ensisijainen kohde olisi lattia, ja lämpötilan kanssa kun on muutenkin säätämistä, niin seurauksena saattaisi olla vielä vähän vilumpi, tai sitten ei. (Ehkä kuitenkin yläkerran käyttämätön sauna mieluummin...hm...?)

Mutta joka tapauksessa. Tänään oli aivan hinkuna odotettu juhlpäivä kun kuopusprinsessa vietti kaverisynttäreitään. Pelkäsin jo pahaa ylikuntoa kummankin tyttelin kohdalle - niin pedantisti tätä juhlapäivää valmisteltiin jo pitkin viikkoa. Kaikki meni kuitenkin kivasti, itseasiassa oikein kivasti :). Sankari sai läjän lahjoja, leikkiseuraa ja koirakakun (kuvassa) - ihan niinkuin oli tilattu :). Esikoinen kunnostautui olemalla todella suureksi avuksi siivoamalla, pikkupitsoja tekemällä ja leikit keksimällä. Kiitos kullanmuru!

Berneistä isommalla alkoi kiima ja käytös muuttui entistäkin ailahtelevammaksi. No, nyt kun sille on hyvä syy, niin ei ahdista yhtään - PMS tunnetaan täälläkin ;). Lumi sen sijaan voisi vähän vähetäkin. Pikkukoirakin eksyi vahingossa aidan väärälle puolelle, mutta eihän sille mitään voi, jos aidasta ei näy senttiäkään. Muutenkin koirien koulutus on hankalaa kun lumi tekee reagoimisen ihan mahdottomaksi. Tänään jouduin heti aamutuimaan (vaihteeksi) loikkaamaan aidan yli karkaavan koirulin perässä (poikakoira-alert). Lumen takia myöhästyin, enkä saanut enää koirulista otetta. Notkea loikkakin päättyi aidan toisella puolella vyötärön syvyiseen lumeen, ja sain ihan tosissani tehdä muutaman minuutin töitä, että pääsin pois pensasaidasta. Olo oli kuin ruususen prinssillä konsanaan kun viimein selvisin tielle ja sain koirasta niskaotteen. Alla karkaileva berni (grrr) ja aidasta se, mitä siitä nyt ylipäänsä näkyy.

 Näkymä pihasta on myös aika luminen:

Kuvien perusteella voi ehkä päätellä meidän uuden lemppariharrastuksen. Tai ei se mikään lemppari ole, mutta sen jälkeen kun naapurin hallin katto romahti lumen painosta, on meilläkin viihdytty aika hyvin katonharjalla. Kattoneliöitä on, muiden neliöiden tavoin, aika mahdottomasti, joten ollaan oltu katoilla sitten koko perheen voimin. Tässä esikoinen aitan katolla:

No, totuuden nimissä lapset eivät ole osallistuneet kattotalkoisiin, piipahtaneet lähinnä hyppimässä lumikasoihin, ja minäkin olen katoilla keikkunut aika rajallisesti. Siippahan se siellä on riehunut - on varmaan työnnellyt lunta saman verran kuin keskiverto kauhakuormaaja normitalvena :). Mutta olen minäkin kunnostautunut; keikuin yksi päivä hallitusti navetan harjalla ja hyvin sieltä lunta lähtikin :).

Loppuun vielä yksi ylettömän lumimäärän hyödyistä: berneillä on pihassa ihan oma vuori.

                                

Mitä söpöläisiä! :)