Suru puserossa

Rakas päiväkirja. Minulla on paha mieli. Eilen sitten kuultiin, että taloa ei kannata rempata. Entisten lisäksi perustukset, toisen puolen pystytolpat, välipohjan hirret - kaikki olisi ainakin korjattava ellei peräti uusittava. Remontin kallistuessa ainakin pohjan pitäisi pitää, ja kun sille ei ole takuita, niin...no, ei tässä väkisin haluta tyhmiä olla. Ajatukset on kuitenkin aika sekaisin edelleen. Tavallaan helpottaa; maallikonakin alkoi pelottaa, että jos tehdään melkein uuden talon hintainen remppa, mutta perustukset jää entiselleen, niin mitä jos? Ja kun talon dynamiikkaa oli täytöillä tarkoitus muuttaa, miten se vaikuttaisi? Ja kun kaikki tarvittava olisi korjattu, mikä olisi ollut vanhaa?

Rationaalinen päätös: rakennetaan uusi. Vaikka suhtauduttiin asiaan näennäisen kevyesti (valvoja varmaan ihmettelee sitä huulenheittoa edelleen), niin ei päätös silti ollut ihan itsestään selvä. Ainakaan minulle. Kyselin kavereilta, selvittelin netistä, pähkäsin ja pohdin, mietin mitä olisi pitänyt tajuta jo aiemmin, mietin mitä maksaa remontoida, mietin mitä menetetään kun ei remontoida, tapasin tuttujakin, puhuin puhelimessa...

On kamalan vaikea päättää, mikä tälläisessä on oikein. Ihan vaan asian todetakseen voi huvikseen googlettaa vaikka vanha talon eristäminen tai vanhan remontoiminen vs. uusi, ja katsoa millä fanaattisuustasolla näissä keskusteluissa liiikutaan. Löytyy vähän varianssia. Mutta ihmisten välittämä intohimo ei oikeastaan yhtään auta. Se pahentaa asiaa. Kun jokaiseen kommenttiin sisältyy tunnelataus, on tosi vaikea tietää mikä oikeasti on totta ja tarpeellista. Toki voi laskeskella, pitää omat lähtökohdat mielessä, ajatella järkevästi ja ajatella myös tunteella. Ja sitten vaan koittaa arvata, mikä olisi oikea ratkaisu juuri tässä.

Me ei ikinä olla koettu olevamme mitään remontti-ihmisiä. Siis että haluttaisiin ehdoin tahdoin etsiä joku rempattava kohde ja laittaa se kuntoon. No way. Ollaan aina vaan haluttu asua jossakin, jollain tietyllä tavalla, ja tehty remppaa sen takia jos ollaan tehty. Jotenkin, kuitenkin, kun tuohon hirveään, kamalaan, ihanaan, totaaliseen remppaan ehti laittaa sielunsa kiinni, on tosi vaikea luopua siitä ajatuksena. Vaikka remppamiehet teki uuden rakentamisesta kustannusarvion, jonka alle ei olisi edes remppaamalla päästy. Vaikka niskasta hävisi tuhat pelkoa tulevasta. Vaikka samantien saa luopua valtaosasta komromisseja ja läjästä isoja epäilyksiä. Vaikka varmasti, ihan varmasti päästään nyt paljon helpommalla. Silti.

Huomenna olen taas reipas. On jo kiire alkaa suunnittelemaan uutta. Mutta tänään, vielä tänään suren yhtä menetettyä taloa. Yhtä taloa joka piti purkaa pala palalta eikä lopulta ollut enää säästämisen arvoinen. Yhtä kotia, jolla oli historia. Kotia, johon sain tutustua vasta ihan lopuksi.

Tyhmää. Minulla on paha mieli.