Perkeleen purut

No niin, anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta kun tässä on joka tapauksessa jo jouduttu turvautumaan näihin suomalaiskansallisiin tunteen tulkkeihin (vrt. suo, kuokka ja Jussi), niin mennään nyt kovin kotimaisin tässäkin pienessä turhaumatilanteessa. Noita puruja sitä vaan riittää. Seinien väleissä. Ikkunoiden päällä. Vintillä. Kivikoissa. Sisällä. Silmissä. Arg.

Siippa just aamusella sanoi, että muuten tää on ihan ok, mutta että häntä alkaa vähän jo rassaamaan tuo jatkuva purujen kanssa puljaaminen. Vakuuttelin ymmärtäväni (pururasitus on varmaan vakiosteppi jokaisessa vanhan talon rempassa poislukien valistuneet imuauton käyttäjät), mutta sanoin myös, että kyllähän noita puruja nyt vielä roudaa. Että ei kamalasti sillain rasita. Tämä oli ennen kuin sain silmäni täyteen noita kyseisiä pirullisen tikukkaita pikku partikkeleita. Ja ennen kuin en saanut niitä toisesta silmästä pois. Kuuden tunnin kärsimys ja kolme tuntia polilla eikä minun purusympatiani ole vieläkään ihan palautuneet. Huomenna purut, lupaan, huomenna minä kyllä näytän teille!