Purnauskis

Nyt tulee purnausta. Itse asiassa piti purnata jo eilen, maanantain kunniaksi, mutten enää illalla muistanut mikä oikein mätti. No joka tapauksessa, nyt on uutta purnattavaa. Kuuluukohan huuto pitkin bittiavaruutta jos laitan vähän painokkaammin, että MIKSI TÄMÄN PITÄÄ OLLA NÄIN VAIKEETA! Voi ketutus ja hatutus ja ärpänpärpätys. Ärsyttää. Eli mikä?

No ihan ekaksi ärsyttää se, että kaikki vie niin kamalasti aikaa. Se on aina kaksi-kolme tuntia selällään kun lähtee katsomaan pohjapiirustusta, tai lämmitysjärjestelmää, tai keittiötä... Tästä saattaisi osata nauttia jos ei tarvitsisi koko ajan a) laskea euroja ja b) panikoida aikatauluista ja c) kompensoida kaikkia työajalla tehtyjä työmaakokouksia viikonloppujen ja iltojen työtyön tekemisellä. Sen suora seuraushan on taas, että on aina lapsille poissa, ja ei ne murut vaan ymmärrä vaikka kuinka hoen että "äiti tässä suunnittelee remonttia" tai että "tiedän, että tämä on kolmas viikonloppu silkkaa harkkatyötä teillekin kultaset, mutta äitin nyt vaan pitää". Eikä lasten tietysti sitä tartteekaan ymmärtää. Koska äiti ei kuitenkaan oikein sisäistä tätä "kenen pitäisi ymmärtää ja ketä ja miksi" kausaalihässäkkää, niin seurauksena on aika lailla kireyttä ja kiukkua puolin ja toisin, ja jopa jätevesien suunnittelu tuntuu rentouttavalta sellaisen viikonlopun jälkeen. Yhdestä asiasta ollaan sentään kutakuinkin yhtä mieltä; siitä kuka on tyhmä.

Toinen asia mikä ottaa päähän on (miten sitä nyt edes kuvaisi) semmoinen suunnittelupäätösten sarjaankytkentä. Koko talo tuntuu olevan siinä määrin "systeemi", että kun tänne tarttetaankin kaksi senttiä lisää, niin vrrruuum vaan, vyöry menee läpi koko hoidon, ja pysähtyy vasta kun on käyty läpi vähintää kuisti, kylppäri, yläkerta ja sisäänkäynti. Sitten suunnitellaan ja käännetään ja ihmetellään. Ja sitten ehkä asiat järjestyy. Tai sitten ollaan luovia.

Lattiat. Aina lattiat! Pikkasen hipsin tieteen puolelle ja sanon, että jos joku on erehtynyt pitämään tälläistä kohtuullisen konkreettisen oloista asiaa kuin talo, tai sen osaa niinkuin vaikka lattia, jollain tapaa olemassa olevana ja yksiselitteisenä, niin ei kyllä pidä paikkaansa. Kysy vaikka keneltä. Samoilla faktoilla saa uskomattoman määrän ratkaisuja - ja uskomatonta mutta totta, ainoita mahdollisia ratkaisuja!

Neljäs ketutuksen aihe ottaa päähän eniten ja on koko kirjoituksen syy. Siis, meillä on noin 400 neliötä kylmää varastotilaa (+ navetanvintti, joka on pienen maneesin kokoinen). Sitten meillä on 60-neliöinen tupakeittiö. 180 neliötä talossa. 30 neliön pihamökki. 5000 neliön nurtsi ja kolmen hehtaarin tontti. Miten voi olla mahdollista, että meidän kylpyhuoneeseen ei mahdu koukkuja pyyhkeille!?! Ja siis kyse ei ole mistään luksus-spa-kylpparistä 5 neliön poreammeella, vaan kylppäristä, jossa on pönttö, allas ja suihku. Rationaalinen puoleni kyllä tietää ja tiedostaa ja tajuaa, että joo, se on se tekniikka, joka vie kaiken tilan. Ja että toisella puolella kylppärin kokoa rajoittaa sisäänkäynti taloon (jota rajoittaa hormin muuri) ja toisella taas arkkitehtooniset arvot. Mutta silti. Tähän jotenkin konkretisoituu nyt koko turhautumisen määrä, pyyhekoukkuihin, arg!