Ei voi minkään. Aina välillä epäilyttää, optimistiakin. Jos nyt lähtee ihan perusteista, niin joskus, pyykkikori toisessa kainalossa, lasten harrastuskassit toisessa ja työläppäri pään päällä, silloin ihan vähän epäilyttää onko järkeä hankkia näin työläs kotipaikka. Muutenkin olisi tekemistä. Tähän on onneksi helppo vastata: kyllä, on järkeä. Tai no, toiset voi määritellä järkevyyden muutenkin kuin "Ihastu joka ikinen aamu herätessäsi, hurmaannu hetkistä ympärillä, istu saunan rappusilla kevätiltoina, kuuntele lintuja tuntitolkulla. Kitke kilometri mansikkapeltoa, ulkoiluta bernit omalla pellolla, palele pakkasella, piipahda rapsuttamassa ponia, tee lumilinna aitan eteen." Mutta vaikka sitten hakisikin rationaalisempia lähtökohtia täällä asumiseen, niin kaikki tämä touhu on silkkaa terapiaa. Fysioterapiaa. Mitkään tunnit kuntosalilla ei korvaa tätä arkiliikunnan määrää, ja itseni kaltaiselle istumätyöläiselle tätä voi siis pitää lähinnä työkykyä ylläpitävänä kuntoharjoitteena.
Remppakin epäilyttää. Ei siksi, että epäilisin meidän remppakykyjä. Eikä siksi, ettenkö olisi ihan varma, että hitaasta alusta huolimatta me tosiaan tehdään remontti. Ei, minua epäilyttää kaikki ne valinnat. Miten ne voi osata. Analyyttinen perusluonne vaikeroi kauhusta kaikkien noiden ratkaisujen edessä. Pohjan täyttö? Ei täyttöä? Lämmitystapa? Jätevesiratkaisut? Entä itse suunnitelmat. Muutetaanko liikaa, riittäisikö vähempikin? Miten säilyttää vanha talo mutta saada mukaan tarpeelliset toiminnot. Remontoidaanko jotain vain varmuuden vuoksi? Kamalinta on, ettei oikeita vastauksia ole. On vain varmoja mielipiteitä - kaikki keskenään ristiriidassa, melkein kaikki perusteltuja.
Raha, myös se välillä epäilyttää. Tai sen riittävyys. Ihan nopeasti laskettuna, tästä tulee älyttömän kallis remontti. No, siihenkin me oltiin varauduttu. Ostohetkellä tiedettiin, että tämä ei meidän kohdalla tule uutta taloa juurikaan halvemmaksi. Bonuksena saadaan purkaa, roudata, aivastella sahanpurua ja tutkia vanhoja eristeitä. Kivaa ja jännittävää, ikinä ei tiedä meneekö koko homma uusiksi jos löytyy joku kiva lahosieni sopivasta seinänraosta, huh. Mutta päätetty mikä päätetty. Mehän ostetiin paikka. Ihana paikka aika läheltä palveluita. Paikka jossa lapsilla on kavereita, meillä omaa peltoa ja ympärillä maaseutu. Järkevää? No ainakin tietoista.
Kaikkinaisiin epäilyksiin on onneksi hyvä vastalääke ja se löytyy kotoa. Juteltiin eilen siipan kanssa kavereiden talon hankinnasta. Sanoin, että ainahan se on taloa ostettaessa kompromissin paikka jos ei rahaa löydy rajattomasti. Että aina joutuu jostain tinkimään. Johon rakas mieheni: " No, mikäs tässä paikassa muka on sellainen asia?" Tuijotin sekunnin ja sanoin: "No, vaikka tuo alunperin vimmatun törkyinen tontti ja jättimäinen remontti." Johon mieheni: "Ai niin." :D
Eipä siis pidä liikoja murehtia. Onni kun on yhteiset intressit ja sopivasti realiteeteista irti olevat luonteet :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti