Ihan oikeesti - meneekö teilläkin kuukausi yhtä nopeesti kuin minulla? Tämä on ihan käsittämätöntä, ja aika pelottavaakin. Vips, tammikuu meni jo, hups, kohta meni helmikuukin, fiiiu, koko kevät on pulkassa ja kääk, v-kirjan pitäisi olla siinä kohtaa todella hyvällä mallilla. Mitenköhän käy...
Olotilat vaihtelee pienen iloisen flowta luovan tsemppiressin ja synkeän riittämättömyyden syvissä soissa rämpimisen välillä. Uh. Joulujen välillä näin ekan väitöspainajaisen. Sellaiset noin12 kk arvioitua h-hetkeä aikasemmin. Mutta eipä ollut väitöskirjakaan vielä unessa valmis. Jouduin kuitenkin väittelemään. Onneksi (?) unessa en juurikaan ehtinyt ressata väitöstilaisuudesta kun oli niin hirveen kiire järjestää karonkkaa. Juoksin heikkopäisenä ympäriinsä järkkäilemässä ja väitöstilaisuuteen sitten lopulta matkatessani harmittelin sitä, että en ollut yhtään ehtinyt miettiä mitä minulta saatettaisiin aiheeseen liittyen kysyä. Sen verran muistan pohtineeni, että voidaanko johtopäätöksistä kysyä jos niitä ei vielä ole kirjoitettu. Great...
Itse väitös meni ilmeisesti ihan ok, mutta lopuksi vastaväittäjä ilmoitti, että palataan kirjan loppuosaan seuraavassa väitöstilaisuudessa kun ehdit saada kirjan valmiiksi. Minulle iski kamala paniikki, koska tajusin että minun pitää järjestää TOINENKIN karonkka. (Tosiaan, hienosti on paniikin aiheet tässä kohtaa kohdallaan...) Juoksin taas pitkin kaupunkia ja yritin etsiä sopivaa juhlapaikkaa. Välillä mietin, että miten ihmeessä rahat riittää kahteen karonkkaan ja lainasikohan vanhempani vähän. Kaiken säntäilyn lopputulemana palasin sitten alkuperäiselle tapahtumapaikalle, jossa ohjaava prohvessoori istui rennosti pöydänkulmalla. Jostain syystä koin tarpeelliseksi mennä näyttämään hänelle karonkkapaikanetsimisreissulta ostamiani kenkiä. Ne oli tylsät, matalakantaiset ja tukevat nahkakengät. Mietin itsekin unessa, että näiden on pakko olla joko jotain merkkiä tai tosi kalliit, kun näitä menin näyttämään. No, mikä oli proffan kommentti uusiin kenkuleihin...
" On se hyvä että on ykkösluokan kengät, kun väitöskirja on kutosluokkaa."
Että ei edes kakkos- ... Taidan jatkaa kirjoittelua vielä tovin.
Tätä nykyä jo aika monta vuotta sitten lainasin uuden vuoden kunniaksi Rosa Meriläisen haastattelusta lausahduksen "mieluummin överit kuin vajarit" vuoden 2010 sloganiksi. Överithän siitä tuli. Elämä jatkuu - överit pysyy. Tervetuloa mukaan!
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
maanantai 14. tammikuuta 2013
Varovainen kurkistus övereiden puolelle
Jostain syystä viimeisen viikon aikana ainakin 10 ihmistä on puhunut minulle blogista ja siitä, että oli kiva lukea sitä, olisi kiva lukea sitä ja kaikkea sellaista. KIITOS, olette ihania! Ja kun olen nyt pikkuhiljaa jo useammankin kuukauden harkinnut aktivoitumista, niin tässäpä tulee nyt ihan oikea postaus.Ja mikäs sen parempi, helpompi tai hassumpi kuin muutama "lasten suusta" -tyylinen lausahdus.
Ensimmäistä tarinaa taustoitan sillä, että olen viettänyt viimeisen 19 vuoden aikana 18 vuotta yliopistolla ja melkein koko ajan statuksena on ollut, ainakin siinä sivussa, jonkinlainen opiskelija. Juttelimme siis tyttöjen kanssa eräänä päivänä koulutusjutuista. Koko hommeli lähti siitä, kun tytöt miettivät, että mitä he haluaisivat tehdä isona: olla ratsastuksenopettajia, vai eläintenhoitajia, vai eläinlääkäreitä, ja miten sellaiseksi sitten pääsisi. Kerroin erilaisista koulutuspaikoista ja mitä mikäkin vaatii. Kuopusrinsessaa houkutti parikin vaihtoehtoa, joihin liittyi yliopisto-opintoja. Kerroin, että ei sitä tarvitse säikähtää, yliopistolla on ihan kivaa, johon kuopus vähän surkealla äänellä: " Mutta äiti, pääseekö sieltä yliopistolta ikinä pois?"
Siinäpä kysymys :).
Esikoisprinsessa taas jätti eilen sanojen lukemisen niin viime tippaan, että lukuhommat jäi väkisin nukkumaan käynnin ajoille (oltiin kyläluutimassa koko sunnuntainen iltapäivä). Huomauttelin äiti-tyyliin asiasta. Että voisi sitä lukea läksyt aiemminkin kun ne kerta oli tiedossa, johon esikoinen leppoisasti kuin konekivääri: "Kuule, minä en tee läksyjä viikonloppuna. Ne tehdään sunnuntai-iltana ja itkun kanssa."
Että niin. Saataisiinkohan näillä nyt uusi ja ehkä aktiivisempi (?) blogivuosi polkaistua käyntiin :).
Ensimmäistä tarinaa taustoitan sillä, että olen viettänyt viimeisen 19 vuoden aikana 18 vuotta yliopistolla ja melkein koko ajan statuksena on ollut, ainakin siinä sivussa, jonkinlainen opiskelija. Juttelimme siis tyttöjen kanssa eräänä päivänä koulutusjutuista. Koko hommeli lähti siitä, kun tytöt miettivät, että mitä he haluaisivat tehdä isona: olla ratsastuksenopettajia, vai eläintenhoitajia, vai eläinlääkäreitä, ja miten sellaiseksi sitten pääsisi. Kerroin erilaisista koulutuspaikoista ja mitä mikäkin vaatii. Kuopusrinsessaa houkutti parikin vaihtoehtoa, joihin liittyi yliopisto-opintoja. Kerroin, että ei sitä tarvitse säikähtää, yliopistolla on ihan kivaa, johon kuopus vähän surkealla äänellä: " Mutta äiti, pääseekö sieltä yliopistolta ikinä pois?"
Siinäpä kysymys :).
Esikoisprinsessa taas jätti eilen sanojen lukemisen niin viime tippaan, että lukuhommat jäi väkisin nukkumaan käynnin ajoille (oltiin kyläluutimassa koko sunnuntainen iltapäivä). Huomauttelin äiti-tyyliin asiasta. Että voisi sitä lukea läksyt aiemminkin kun ne kerta oli tiedossa, johon esikoinen leppoisasti kuin konekivääri: "Kuule, minä en tee läksyjä viikonloppuna. Ne tehdään sunnuntai-iltana ja itkun kanssa."
Että niin. Saataisiinkohan näillä nyt uusi ja ehkä aktiivisempi (?) blogivuosi polkaistua käyntiin :).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)