sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Jäähyväiskirje

Hei!
Tiedän, että on jotenkin tyylitöntä pistää poikki tälläin viestin välityksellä. Mä tiedän, että me tullaan vielä näkemään, mutta tahtoisin ettei kummallakaan ole vääriä käsityksiä tulevaisuuden suhteen. Meillä on ollut ihan kivat kaksi vuotta, olosuhteisiin nähden.  Kuitenkin, musta tosi vahvasti tuntuu, että tää juttu on tullut tiensä päähän. Tiedätkö, ei se oo susta kiinni, vaan enemmän musta. Sä olet ihan ok, ja varmasti löytyy joku, jonka mielestä olisit ihan hyvä just tollasena. Mutta mä haluaisin enemmän. Oon koittanut olla tyytyväinen, mutta mun tekis vaan koko ajan mieli muuttaa asioita sussa, ja kun se ei oo mahdollista, niin oon vaan pahalla tuulella. Eikä se oo edes reiluu sua kohtaan. Ei tällä ihan oikeesti oo tulevaisuutta.

Oikeesti ei oo ollenkaan helppoo tää eron tekeminen. Onhan meillä ollut hyviäkin hetkiä. Aika paljonkin. Mun on ollut helppo viettää aikaa sun kanssa, ja keksiä kaikkea kivaa puuhaa. En silti voi mitään sille, että musta tuntuu kuin tartteisin enemmän tilaa. Et välillä seinät meinaa kaatua päälle. Ei saa ilmaa. Tiedätkö, pakko vaan saada jotain enemmän. En ois uskonut sitäkään, että ulkonäkö merkkaa mulle kuitenkin aika paljon. Mutta kyllä se merkkaa. En mä mitään mallikappaletta haluaisi, vaan ihan sellaisen oman oloisen. Särmääkin saisi löytyä, ja kaikkee jännää. Ei tartteis olla niin vimpan päälle, mutta hei, sä oot kyllä päässyt rapistumaan aika pahasti. Et ehkä mä sit oon vähän ulkokultanen mutta pikkasen sellasta silmäniloakin olis ihan kiva.

Ja siis sun toimintatavat. Päätin, etten ala tässä nyt enempää valittamaan, mutta ois kuitenkin kiva jos oisit vähän tässä päivässä. Ei kaikkee oo pakko tehdä niinkun ennen. Vaikka pakko sanoo, että elämä sun kanssa on ollut ihan seikkailua. Siihen on mahtunut niin paljon kaikenlaista: putkien jäätymistä ja hanan vuotamista, ja sitten se ihmeellinen sähköjuttu, muistatko. Se jossa hellasta sai sähköiskun jos samalla koski pesukoneeseen... Mut ei sillä oo väliä koska tää kuitenkin loppuu ihan pian. Oothan sä ittekin huomannut: välillä oot ihan kylmä ja välillä käyt tosi kuumana. Musta tuntuu, että jos tää jatkuu, niin sä vielä hajoot jotenkin.

Joten mä vaan nyt haluun tässä sanoo, et ei millään pahalla, ja kiitti näistä vuosista. Kyllä me kumpikin yritettiin ihan täysillä, mutta aina se vaan ei toimi. Ja kuule, jos sua yhtään lohduttaa rakas keittiöni, niin mä oon varma, että susta tulee ihan ensiluokkainen työhuone.

Sinun, Tuikku

torstai 22. huhtikuuta 2010

Pölypussipeliä

Elämä on isompia ja pienempiä ihmeitä täynnä. Eilen nähtiin yksi sieltä isommasta päästä. Siivosin auton. Ihan spontaanisti. Tai melkein. Se alkoi olla niin sotkuinen, että minullekin tuli jo pieni ahdistus joka kerta kun piti kurkistaa takapenkin puolelle *väristys*. Joten tuumasta toimeen.

Ennen siivousta on autoa tietysti vähän tyhjennettävä. Se antaa aika kätevästi läpileikkauksen autoa käyttävän sielunmaisemaan ja elämäntyyliin. Tyhjensin siis autosta puoli ämpäriä leluja, yhden lastenkirjan, ponin älyn söpöt talvipäitset, hevosen harjan, kissatyynyn, kaksi kuivunutta eväsleipää, ison laatikollisen cd-levyjä, kaksi ruttaantunutta rullaa talouspaprua ja aika ison kasan erilaisia karkkipapereita. Sitä en tajua miten tyhjiä pillimehupurkkeja voi vieläkin löytyä melkein kymmenen kun olen niitä urakoinut roskikseen tässä lähiaikoina jo aika monta. Enkä oikeastaan tajua sitäkään miten kuopus oli onnistunut muiluttamaan kenkäharjan (mustalla lankilla) penkin selkänojassa olevaan taskuun. Selityksen sen sijaan sai se, miksi meidän taloudessa on vain toisen käden lapasia; olen turhaan syttänyt tonttuja ja milloin ketäkin toisten parien lainaamisesta. Autostahan ne kaikki löytyivät.

Yleisen tyhjentämisen jälkeen piti auto saada imuroitua. Hain imurin yksi ja aloitin. Ei tapahtunut mitään. Imuri auki ja tilanteen tarkistus. Pölypussi ei ollut vain täynnä, vaan kertakaikkiaan sijoiltaan. Koska näitä pölypusseja ei ollut enempää, roudasin imurin nro yksi takaisin talteen ja raahasin pelikentälle imurin nro kaksi (tokihan meillä on ainakin kaksi imuria - överit, you know). Aloitin imuroinnin. Taaskaan ei tapahtunut mitään. Dämit, pölypussi täynnä. Manasin vähän aikaa karvanlähtöä ja kurakelejä ja hain sitten uuden pölypussin. (Niitä löytyy aika paljon - kiitos "tilaa helposti pölypussisi netistä" -kestotilauksen, ja sen toisen kestotilauksen, jonka tein epähuomiossa ensimmäistä peruuttaessani. Pahus kun molempien mukana onnistuin tilaamaan myös laventeli-imurointituoksua, josta ainakin minulle tulee järkyttävä migreeni ja pakollinen tuuletustarve...)

Kuitenkin. Pölypussi nro kaksi siis imuriin, ja taas toimeen. Taputin siinä välissä itseäni kyllä selkään kiitokseksi silkasta päättäväisyydestä. Imuroin sitten ensimmäisen takapenkin ja sen jalkatilan, ettekä arvaa: pölypussi täynnä! Pikkaisen tähän saattoi vaikuttaa se, että tiputin epähuomiossa imurin sepelille sen vielä käydessä täydellä teholla,ja se kilinä olisi voittanut kasinonkin. Onneksi homma hoitui pienellä pölypussin uudelleenorganisoinnilla (ravistelulla) ja pääsin jatkamaan koko auton läpi ilman suurempia häiriöitä. Myös pölyjen pyyhkiminen sujui ihan kuin vanhalta tekijältä. Lopuksi vaan siirsin takaisin sisätiloihin pakolliset auton lisävarusteet kuten ponin älynsöpöt talvipäitset, ponin harjan, kissatyynyt ja läjäpäin cd-levyjä ja kurvasin kaaran omalle paikalleen. Ilta sujuikin rattoisasti kun arvuuttelin siipalta mitä kummaa tänään olin tullut tehneeksi. Ei arvannut vaikka annoin varman vinkin: tätä et ikinä arvaa... :).

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Purnauskis

Nyt tulee purnausta. Itse asiassa piti purnata jo eilen, maanantain kunniaksi, mutten enää illalla muistanut mikä oikein mätti. No joka tapauksessa, nyt on uutta purnattavaa. Kuuluukohan huuto pitkin bittiavaruutta jos laitan vähän painokkaammin, että MIKSI TÄMÄN PITÄÄ OLLA NÄIN VAIKEETA! Voi ketutus ja hatutus ja ärpänpärpätys. Ärsyttää. Eli mikä?

No ihan ekaksi ärsyttää se, että kaikki vie niin kamalasti aikaa. Se on aina kaksi-kolme tuntia selällään kun lähtee katsomaan pohjapiirustusta, tai lämmitysjärjestelmää, tai keittiötä... Tästä saattaisi osata nauttia jos ei tarvitsisi koko ajan a) laskea euroja ja b) panikoida aikatauluista ja c) kompensoida kaikkia työajalla tehtyjä työmaakokouksia viikonloppujen ja iltojen työtyön tekemisellä. Sen suora seuraushan on taas, että on aina lapsille poissa, ja ei ne murut vaan ymmärrä vaikka kuinka hoen että "äiti tässä suunnittelee remonttia" tai että "tiedän, että tämä on kolmas viikonloppu silkkaa harkkatyötä teillekin kultaset, mutta äitin nyt vaan pitää". Eikä lasten tietysti sitä tartteekaan ymmärtää. Koska äiti ei kuitenkaan oikein sisäistä tätä "kenen pitäisi ymmärtää ja ketä ja miksi" kausaalihässäkkää, niin seurauksena on aika lailla kireyttä ja kiukkua puolin ja toisin, ja jopa jätevesien suunnittelu tuntuu rentouttavalta sellaisen viikonlopun jälkeen. Yhdestä asiasta ollaan sentään kutakuinkin yhtä mieltä; siitä kuka on tyhmä.

Toinen asia mikä ottaa päähän on (miten sitä nyt edes kuvaisi) semmoinen suunnittelupäätösten sarjaankytkentä. Koko talo tuntuu olevan siinä määrin "systeemi", että kun tänne tarttetaankin kaksi senttiä lisää, niin vrrruuum vaan, vyöry menee läpi koko hoidon, ja pysähtyy vasta kun on käyty läpi vähintää kuisti, kylppäri, yläkerta ja sisäänkäynti. Sitten suunnitellaan ja käännetään ja ihmetellään. Ja sitten ehkä asiat järjestyy. Tai sitten ollaan luovia.

Lattiat. Aina lattiat! Pikkasen hipsin tieteen puolelle ja sanon, että jos joku on erehtynyt pitämään tälläistä kohtuullisen konkreettisen oloista asiaa kuin talo, tai sen osaa niinkuin vaikka lattia, jollain tapaa olemassa olevana ja yksiselitteisenä, niin ei kyllä pidä paikkaansa. Kysy vaikka keneltä. Samoilla faktoilla saa uskomattoman määrän ratkaisuja - ja uskomatonta mutta totta, ainoita mahdollisia ratkaisuja!

Neljäs ketutuksen aihe ottaa päähän eniten ja on koko kirjoituksen syy. Siis, meillä on noin 400 neliötä kylmää varastotilaa (+ navetanvintti, joka on pienen maneesin kokoinen). Sitten meillä on 60-neliöinen tupakeittiö. 180 neliötä talossa. 30 neliön pihamökki. 5000 neliön nurtsi ja kolmen hehtaarin tontti. Miten voi olla mahdollista, että meidän kylpyhuoneeseen ei mahdu koukkuja pyyhkeille!?! Ja siis kyse ei ole mistään luksus-spa-kylpparistä 5 neliön poreammeella, vaan kylppäristä, jossa on pönttö, allas ja suihku. Rationaalinen puoleni kyllä tietää ja tiedostaa ja tajuaa, että joo, se on se tekniikka, joka vie kaiken tilan. Ja että toisella puolella kylppärin kokoa rajoittaa sisäänkäynti taloon (jota rajoittaa hormin muuri) ja toisella taas arkkitehtooniset arvot. Mutta silti. Tähän jotenkin konkretisoituu nyt koko turhautumisen määrä, pyyhekoukkuihin, arg!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kevään merkkejä

Kevät on tullut niin kohisten, että kevään merkkien kanssa saa olla tarkkana. Muuten käy kuten minun marjapuskien leikkaamiselleni. Eka ei hangen takia ollut asiaa puskien lähellekään, ja kun lähitarkastelu tuli mahdolliseksi, olivat mokomat jo kehittäneet kunnon silmut oksistoonsa. Aika hätäistä toimintaa sanoisin. Nyt ei auta kuin pärjätä kahden nelivetoisen kotihortonomin suorittamalla puskien karsinnalla. En ole ihan varma kuinka hyvin bernit ovat keskittyneet juuri niihin kuivuneisiin oksiin, mutta ainakin karsintaa on tapahtunut mittavasti.

Tänä aamuna konkretisoitui varma kevään merkki: takatalvi. Kun bernit halusivat pihalle tuossa 04.49, räntää satoi kaatamalla ja maa oli vitivalkoinen. Tiedän ettei "kaatamalla" ole ehkä räntä- ja lumisadetermi, mutta vaikka kuinka mietin, niin kyllä se hyvin kuvasi tämän aamun sateen luonnetta. Toinen mielentuleva ilmaisu olisi vaikkapa rännän mättäytyminen maahan. Silmin erotettava yksikkö oli enemmänkin lapiollinen kuin hiutale. Ihan uskomatonta.

Sitten on toki noita ihania luonnon piristysruiskeita: auringonpaisteisia aamuja, perhosia, huippuaktiivisia aamu-, yö-, keskipäivä- ja iltasirkuttajia ja leskenlehtiä. Tulvivia laskuojia ja umpikuraisia koiria (jälleen sanoisin, että suihku olisi kiva juttu). Kuolleita myyriä kissojen jäljiltä. Ja sitten tietysti aktivoitunut naapurusto. Se on joka vuosi täällä Suomessa minusta niin liikkistä, että kaikki omiin koteihinsa hautautuneet ihmiset tupsahtaa yht'äkkiä näkösälle, lapset kyläilevät toistensa luona, aikuiset jää jutustelemaan lenkeillä ja aidan virustalla seisoksimalla saisi helposti kulutettua koko päivän kuulumisten vaihtamisen muodossa. Aika kivaa tämäkin.

Meidän kevään merkki nro 1 on kuitenkin trampoliinin kasaus. Ensin trampoliinin pikaista esille ottoa alkoi toivoa kuopus. Tämä tapahtui jossain tuossa helmikuun puolivälissä. Sitten tramppiksen kasaamista alkoi odottaa esikoinen. Isomman realismilla hän on odottanut ehkä vasta kuukauden. Tässä kohtaa, kun "kasataanhan me tänään trampoliini, kasataanhan, äääiiitttiii, joooookkkooo" on ollut melkeinpä pääasiallinen viestinnän sisältö viimeaikoina, myös äiti on alkanut olla aika odottavalla kannalla. Eilen se sitten kasattiin, ja nyt trampoliinin päällä on 5 cm lunta. Voi pettymyksen päivää. Pikkuisin on ollut valmiiksi niin kierroksilla, etten tiedä kuinka tästä selvitään. No, elämä on. Toiset ei pääse lomamatkoille tuhkapilven takia, toiset ei pääse kotiin ja toiset ei pääse ihan vielä hyppimään. Kai se on vaan kestettävä. Iloista sunnuntaita kuitenkin takatalven keskeltä!

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Pikapikaa

Taas on katsastettu keittiötä. Kuvittelenko vaan vai toistanko minä itseäni? :) No, joka tapauksessa, enää pitäisi päättää ovet. Rustiikkinen, mutta maalarinvalkoinen (uh) peiliovi (huh), mutta ehkä tavallaan kuitenkin söpö. Vai eläväpintainen, vaalea, mutta tyyliltään moderni viilutettu laminaattiovi... Vaikeaa. Me kyllä yllätettiin (itsemme etupäässä) olemalla keittiökaupassa useasta asiasta ihan samaa mieltä. Meni ihan hukkaan etukäteen keittiörouvan kanssa sopimani "yksi räpsäys on ok, kaksi tarkoittaa ei missään nimessä". Pitäiskö uskoa, että oltaisiin kehitytty? Vai onko vaan powerit vähän vähissä (todennäköisempi vaihtoehto)?  Muuten ei yllätetty yhtään. Lausettani: "Tämä vaihtoehto voidaan sitten hylätä" seurasi luontevana jatkumona asian esilleotto, ja niin siitä jo hylätystä vaihtoehdosta vaan tuli meidän ykkösjuttu. 

Ja sitten. Sain suunnittelijakontaktin. Ja huomenna mahdollisesti toisen (samaan suunnittelijaa) Vuhuu! Täähän ihan kiitää eteenpäin.

Lisäksi olen kehittänyt ihan uuden, realistisuudessaan tosi katalan pelkotilan. Minua panikoittaa oikeasti, että saadaan puretttua, muttei ajoissa rakennettua, ja huomataan, että nyt tuli talvi, ei ole rahaa mutta ei muuten ole lämpöjäkään...tai sähköjä...seiniä...eristeitä. Katto ehkä löytyy. Eilen kävi katonmittaajamies aiheuttamassa minulle pahoinvointia juoksemalla pitkin katonharjaa ilman minkäänlaista suojavarustusta. Uh ja jaks. Piti tuijotella kengänkärkiä hyvin aktiivisesti jonkun aikaa.

Muuten on niiiin ihanaa kun on kevät. Bernit on onnessaan. Lapset on onnessaan. Anoppi on onnessaan (hihih, onkohan?), ja mies on onnessaan. Minä teen sisällä harkkatöitä, mikä on kivaa, mutta "onnessaan" ei aina täysin kuvaa fiilistä. Kun saan harkkatyöt tehtyä, pitää siirtyä raivaamiseen. Pihakirppis olisi kova juttu. Nyt kun katsoo ympärilleen ja ajattelee, että kaikki romppeet tulisi siirtää johonkin, niin huippaa melkein kun kattomiestä katsellessa. Vähän kaikenkaikkiaan sellainen "on the edge" -fiilis. Ehkä se tästä. Ihana kun on kevät, ihana kun pääsee touhuun, ihana kun kaikki on onnessaan.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Lyylin tyyli

Taas on katsastettu keittiötä. Siitä tulee takuulla kiva. Olen ekstaasissa sellaisista taivaallisista sanoista kuin "induktioliesi", "liesituuletin" ja "laskutila". Tai paras: "suuri jääkaappi". Oooh! Mutta. AINA mutta. Panikoin edelleen fiiliksestä. Tekisi mieli potkia itseään nilkkaan kaikista niistä vanhan talon remppablogien seuraamisista, Meidän Talon lukukerroista ja koko 2000-luvusta, jolloin on oppinut ihailemaan kaikkea ihanaa, söpöä, vanhaa ja runsasta. Koska, jos mikä on käynyt selväksi tässä prosessissa taas kerran on, että minusta on kiva katsoa TOISTEN ihania hörhelöisiä koteja, valkoisia pintoja, kuivakukka-asetelmia, kuparipannuja ja taottuja avohyllynkannattimia. Mutta ajatus, että oma koti olisi pullollaan kaikkea tuota - no way!

Ajatus siivouspäivästä ahdistaa ihan riittämiin ilman koriste-esineitä. Avohyllyt, uh, mahtaisi hampaissa rahista jos lautaset säilytettäisiin avohyllyissä tässä taloudessa. Verhojen vaihtaminen - se suoritetaan aina muuton yhteydessä (tai tulevaisuudessa ehkä kerran kymmenessä vuodessa). Ja kuivakukat elää kissataloudessa tasan siihen asti, kun kisulit ei niitä satu huomaamaan. Päivän tai maksimissaan kaksi siis.

Minulla siis näyttää olevan krooninen, ei ehkä taipumus, vaan pikemminkin pyrkimys minimalismiin. No, överiksi vetävä minimalisti - ei sellaista olekaan. Tai voisi olla, ja ehkä ajoittain onkin, mutta useimmissa tapauksissa överöinti liittyy kyllä enemmänkin siihen runsauteen kuin minimoimiseen. (Hm, muistellaanpa: kolme kissaa, kaksi koiranpentua, yhtäaikainen väikkis-remppa-yhdistystoiminta-pienet lapset-koiranpennut ja muut elikot - elämänvaihe ja, kaivataanko edes lisää esimerkkejä... )

Mutta (taas). Toisaalta se tyyli, kodikas, suloinen, ei turhan jämpti (kaunis ilmaus, eikö ;)) olisi ihan minun juttuni. Mitä siis tehdä jos on funktionaalisuuteen taipuvainen keräilijäluonne ja minimalismiin pyrkivä maksimalisti? Ehkä teenkin nyt kärpäsestä härkäpäisen. Kokemus on nimittäin osoittanut, että semmoinen sopiva boheemius odottelee ihan tuossa nurkan takana, halusi tai ei :). Jos siis tehdään siistiä ja vähäeleistä ja odotetaan vuosi kaksi, niin tsadaa, ongelma on lienee korjautunut ihan itsestään. Muistaa vain viimeistellä tyylin pitsiverhoilla :).

torstai 1. huhtikuuta 2010

Illan virkku...

...ja aamun virkku. Bernit laittaa suvereenisti sananlaskut uuteen uskoon. Etenkin taskuberni (köhön 20 kiloa ja risat) on kunnostautunut nukahtamalla melkein talon viimeisenä (just ennen minua) ja heräämällä talon ensimmäisenä. Kun nukkumisaika on jossain klo 23 pinnassa, ja heräämisaika on ihan säännönmukaisesti huidellut viiden ja puoli kuuden välillä, voi laskea, ettei meillä ole käytetty liikaa aikaa nukkumiseen. Luulin että kesäaikaan siirtyminen olisi helpottanut tätä, mutta ei ainakaan radikaalisti. Höh.

Toisaalta, ette usko mitä kaikkea ehtii tehdä aamulla ennen töihinlähtöä jos herää pikkasen aikasemmin. Leipoa pikkuleipiä. Hakea koiran naapurista. Lukea melkein tunnin aamukahvia nautiskellen. Syödä rauhassa. Kontata pellossa bernin perässä (jos hanki kantaa koiran, mutta ihmistä ei alkuunkaan). Antaa periksi ja kontata takaisin. Kiertää reilu puoli kilsaa tietä pitkin bernin edelle. Lenkkeillä kotiin yökkärissä. Syödä leivät pöydän ääressä. Ja vaikka mitä muuta. Oikeastaan on vain yksi juttu jota vieläkään ei ehditä: päiväkotiin aamupalalle.

No, tämä ehkä pohjustaa vähän sitä, että koko maaliskuun loppu hujahti ilma päivityksen päivitystä. On ollut kiire, ja on ollut väsy. Ja tietsikkaväsy. Illalla ei ole enää jakasanut istua tietsikalla, lukea ja kirjoittaa kuin pakolliset pankkilaskut ja sen sellaiset. Mutta nyt pieni tilannekatsaus heti huhtikuun alkuun :).

Keittiön paikka tuvan sisällä on päätetty! Meille tulee tupamainen keittiö-olohuone, jonka keskipisteenä on iso iso pöytä. Se oikeasti vaikuttaa hyvältä. Säilyttää ajatuksen vanhan talon toiminnoista, vaikka kaikki tulee uutena. Ja saattaa olla, että saadaan pöytä teetettyä yläkerrasta löytyneistä tosi paksuista ja leveistä lankuista :). Jei.

Lämmityssysteemikin alkaa varmistua. Se taitaa sittenkin olla ensimmäinen ja alkuperäinen, vesikiertoinen maalämpö. Hienoa. Valintaperusteena käyttökulut ja vaikutus lämmityskuluihin, tietenkin, mutta myös se, että vesikiertoiseen järjestelmään voidaan jatkossa liittää muitakin kestäviä lämmöntuottomuotoja, ja se on meille kummallekin tärkeää. Pari juttua on vielä auki, esimerkiksi se, miten lämpö talossa jaetaan. Promoan viluvarpaana edelleen lattialämmityksen puolesta. Lämmitysjutuissa pakollisena huomioitava pikkumökki hoidetaan luultavimmin sitten jotenkin muuten; osana lämmitystä voisi toimia esimerkiksi ihan sellaisenaan pieni ilmalämpöpumppu. Ja mökissä kesäaikana yöpyneet ei varmaan pane pahakseen myöskään viilentävää ominaisuutta :).

Kattotarjousten pyytäminen on meneillään. Jätevesien kanssa odotetaan josko kylälle saataisiin jätevesiosuuskunta. Selvitysten pitäisi valmistua joskus lähitulevaisuudessa. Siihen asti sitä sitten pumppaillaan kaivoa tyhjäksi pumppuauton voimin niinkuin ennenkin. Mitäs muuta. Uh, joo. Näin remonttiaiheisen unen, jossa oli kovasti sellaista burtonmaista symboliikka. Remontin purkuvaiheessa oli synkkä ja myrskyinen yö. Lautavuorauksen alta puretut hirret törröttivät salamoiden välkkeessä mustina kohti uhkaavaa taivasta ja vesi satoi suoraan sisään. Maailma oli muutenkin vaaroja ja uhkia täynnä, ja muistan miettineeni, ettei tästä ikinä voi tulla mitään.

Seuraavana päivänä paistoi kuitenkin aurinko. Remonttipersoonat olivat paikalla, ja nakuttelivat kovaa kyytiä taloa kasaan. Jopa niin kovaa kyytiä, etten pysynyt rempassa itse ollenkaan perässä. Osaltaan tähän vaikutti se, että minä oli unessa autonkuljettaja. Luulin olevani koululaisten kuski, mutta en ehkä sitten, kun kuljetustoimintaan liittyi vahvasti vetoköysi, joka outoa kyllä oli kiinnitetty minun autoni puskuriin, ja joka siis piti käydä joka kaarteessa kiskomassa pois renkaiden alta. Joka tapauksessa, kun tulin takaisin kotiin, löysin valmiina puupaneloidun (arg) jättimäisen tilan, siis vähintään koulun jumppasalin kokoisen, jonka toiseen päähän nakuteltiin juuri laitoskeittiötä ja sellaista tarjoilutiskiä. Eikä siinä kaikki. Kyllä ne koululaisetkin sinne pelmahtivat. En enää ikinä sano, että olisi pitänyt ostaa vanha koulu, koska koulun jumppasali olisi ollut just hyvä paikka kuopuksen toheltaa... Pää pyörällä marssin unessa etsimään jotain omaa tilaa, jotain, joka olisi meidän kotia, ja kömmin (edelleen puupaneloituun) huoneeseen. Siellä näin siipan juuri vetävän nimet alle paperiin, jossa hän tilasi 40 000 eurolla ikkunat. Unessa huusin paniikissa, että "kaikki tähän astiset tarjoukset on olleet alle 20 000, älä kirjoita", mutta liian myöhään...

Hallinnan menettämisen pelko, mitä se on :D?  Iloista pääsiäistä kaikille!