Heippa vaan vuosi 2010

Vuosi 2010 alkaa olla pulkassa. Olipahan vuosi. Tietysti muita vuosia ei ole tullut dokumentoitua ihan näin tarkkaan, ja paljon on siksi varmasti unohtunut, mutta silti...menihän tää nyt täysin överiksi.

Tammikuussa 2010 meillä oli talo ja suunnitelmissa remppa. Vuoden loppuessa meillä on kohta taas talo, mutta se onkin uusi. Paikka sentään pysyy.

Säiden suhteen on ollut ennätyspitkät pakkaset, ennätyskuuma kesä, ennätyspitkä hellejakso, ennätysmyrskyt ja ennätyskovat marraskuun pakkaset. Hyvä purku/raksavuosi siis.

Omanlaisensa ennätys on se, että koko meidän talous (elämisen osalta) tosiaan mahtuu alle 30 neliöön.

Olen tehnyt ajankäyttöön nähden ennätyksellisen vähän töitä. Ja saanut ennätyksellisen vähän aikaiseksi sillä saralla (DÄM...tunnen myös ennätyksellisen surkeita filareita tästä asiasta).

Olen oppinut aika paljon rakentamisesta, taloista, talotekniikasta ja rakennusalasta.

Olen kohdannut tosi paljon hyviä tyyppejä ja pettynyt joihinkin hyviksi luulemiini. Hyvät tyypit on onneksi kirkkaasti voitolla ja pettymykset ei ole niin pahoja, että niiden takia vielä kannattaisi kyynistyä. Apua saa ihmeellisiltä tahoilta.

Olen itkenyt ehkä ämpärillisen, ja ollut totaalisen fiiliksissä ainakin sata päivää. Olen oppinut paineensietokykyä. Arvostan tukiverkkoja, jos mahdollista, entistäkin enemmän ja olen niistä niii-iiin kiitollinen. Ymmärrän lapsiparkojani. Siippaa en aina ymmärrä, mutta ei siippakaan aina minua. Hankaluudet on kuitenkin enemmän lähentäneet kuin loitontaneet *rakastus*.

Olen löytänyt itsestäni ajoittaisen äijän (tykkään isoista koneista ja onnistun käymään kaupassa ostamassa vain sulakkeita  ja otsalampun pattereita, vaikka ihan hyvin tiedän, ettei taloudessa ole maitoa, leipää eikä kissanruokaa). Olen myös löytänyt pienen pienen ymmärryksen omaa rajallisuutta kohtaan. Opettelen vielä ymmärtämään toisten rajallisuutta :).

Olen unohtanut tehdä, ostaa, hakea, hoitaa, järjestää ja huolehtia noin tuhannesta asiasta. Maailma se vaan pyörii edelleen. Ehkä tämäkin on tärkeä oppi.

Olen törmännyt tuhanteen tarinaan ja kirjoittanut itsekin aika monta. Olen elänyt niin täysillä, että tämän täydemmäksi ei elämä voi muuttua (eihän, jooko).

Väsyttää, välillä kyllästyttää, tuntuu voimattomalta ja tuntuu todella vahvalta. Riemastuttaa, raivostuttaa, rakastuttaa, vihastuttaa. Kamalasti kaikkea. En tiedä jääkö vuosi lopulta plussalle vai ei. Aika näyttää. Mutta tylsää ei ole ollut - on mitä muistella.

Kiitos kaikille rakkaille, tukijoille, ystäville, lukijoille. Hyvää vuodenvaihdetta, onnellista tulevaa vuotta ja kiitokset seurasta tänä kummallisena vuonna 2010!!!!

p.s. Lupaukset tulevalle vuodelle. En ota nyt mitenkään esille noita oikeasti tärkeitä, mieltä vaivaavia asioita, joita jossain kohtaa on tullut sivuttuakin, vaan teen kaksi lupausta lähinnä itselleni: tänä vuonna viimienkin nukun vähän enemmän (kestolupaus) ja heti kun saan jonkinlaiset fasiliteetit kuntoon, hylkään tämän mörkölookin ja aion taas ruveta näyttämään nätiltä. Siinä ne :).

Raksaa

Raksalla on ollut, niinkuin toivekin oli, oikein touhukas viikko. Ohessa kuvapäivityksiä sisätiloista, niistä kun ei juuri kuvitusta ole aiemin ollutkaan (tarkistin :)).

Sisätilojen tila juuri ennen joulua.

"Teltta" on rakennettu sulamaan tuoduista styrokseista, ja sen tarkoituksena on pitää puhaltimesta tuleva lämpö mahdollisimman lähellä lattiaa. Puhaltimen teho (vaikka puhallin onkin iso ja tehokas) ei millään riittänyt näin kovilla pakkasilla maan sulattamiseen, joten puhaltimen tukena meillä oli läjä routamattoja.

Lattiat eristettiin sitä mukaa kuin alueita saatiin sulatettua. Viikossa oli lattiat sulat kun oikein sulattamaan ryhdyttiin. Maanantaina töihin tuli raksamiesten lisäksi putkimies ja ilmastointiasentajat. Myös sähkäri kävi paikalla, mutta väitti minun hämänneen hänet sinne viikkoa liian aikaisin, ja lupasi palata seuraavana maanantaina. Putkimies laittoi jo olemassa olleiden kylmävesiputkien seuraksi lämminvesiputket. Sitten lattialle saatiinkin jo ruveta lisäilemään raudoituksia ja lopulta tänään myös lattialämmitysputkisto. Näin ikkään.

Ilmastointiputkien asennus aloitettu, samoin raudoitukset.

Lisää putkia...

...ja putkien pää: ilmanvaihtokone.

Vielä on pari osaa laittamatta :).

Tämä kuva ei tuo edellisiin mitään lisää, mutta koska se nyt sattuu olemaan laadullisesti koko joulun ajan parhaiten onnistunut otos, niin laitetaan sekin nyt mukaan (siis paras, vaikka rämmin kamera kaulassa pitkin metsiä milloin koirien ja milloin äijien, lasten ja nuotiotulien perässä valoisuuden asteen vaihdellessa päivänvalosta sinisenhetken kautta pimeään...no ei voi mitään, joskus onnistuu 1/300, niinkuin nyt :)).

Sitten ollaankin jo tässä päivässä. Katse kuistin ovelta keittiöön päin. On siinä komposiittiputkea metri poikineen. Ja tässä kuvassa kannattaa erityisesti huomioida kerrassaan upea hallilämmitin :).

Tässä pötkössä keittiö, työhuone ja makuuhuone. Vasempaan reunaan jää takan paikka, rappusten paikka ja eteinen, joiden takana kylppäri, vessa ja sauna. 

Ja tässä siis vielä vasemmalla kylppäri, oikealla ensin vessa ja sitten pikkuinen sauna. Oikea sauna on edelleen tarkoitus säilyttää tuolla (täällä) piharakennuksessa.



Ja vielä näkymä ruokailutilasta kohti kuistia. lamppujen kohdalle tulee takka (pitäisi päättää millainen) ja takkaa kiertämään rappuset.

Täällä on nähty jo elämääkin: kuopusprinsessa tutustuu olohuoneeseen :).

Huomenna talon pitäisi olla valuvalmis. Sitten vaan odotellaan sopivan lämmintä päivää (ai ihan kun tämän olisi kuullut joskus ennenkin...). Pidetään peukkuja. Nyt olisi hyvät kelit, mutta vissiin huominen on jotenkin heikko päivä lattiaurakoille kun kukaan ei oikein halua tulla. Höh.

 

Kohti vuoden viimeistä viikkoa

Lötköttelyjoulu alkaa olla päätöksessä ja kohta pitäisi alkaa orientaatio välipäivien vilinään. Joulupukin lisäksi meillä piipahti tänä(kin) jouluna mm. Mr. Murphy. Mitään sen vaarallisempaa ei päässyt käymään, mutta tokikin vähän harmitti, että puhaltimeen piti tulla joku savutusvika juuri sinä aikana, kun me ei käyty kuin kaksi kertaa päivässä kyttäämässä puhaltimen eloa ja oloa. No, nyt sisällä on kevyesti diesel-käristetty katku, ja yksi päivä piti tuulettaa, mutta sen kummempia vaurioita ei ilmeisesti tullut - ja puhallinkin toimii taas normisti.

Raksalla olisi toivottavasti puuhakas viikko edessä. Huomenna pitäisi tulla putkari ja raksaajat ja lisäksi vielä ilmanvaihtoihminenkin. Hui. Ihan on sellainen olo, että pitäisi itsekin sännätä paikalle tuossa viimeistään seiskalta, mutta yritän pitää tossut aisoissa. Ne taitaa pärjätä siellä vieläkin ilman meitä (tyttöjä ja minua).

Tänään saatiin muilutettua myös toinen pikkuveljeni perheineen (juuri itsetehtyyn uuteen kotiin muuttaneet) raksalle, ja samantien pienimuotoisiin talkoisiin (styroksit pellolta sisälle sulamaan). Pikkulikat olivat tehokkaana apuna jäätyneiden styrokspakettien irroittamisessa, eikä aikuisistakaan juuri haittaa ollut ;). Kiitos <3! Myyräparkaset jäi nyt tosin ilman huolella eristettyä talvipesäänsä (uima-altaalla) mutta ehkä ne löytää jonkun uuden lämpöisen paikan (ei sisältä, kiitti).

Bernit ovat nautiskelleet lumijoulusta. Minä myös.

Metsässä on ollut ihan sanoinkuvaamattoman kaunista käpsytellä koiralauman kanssa. Sen lisäksi:

Berni kakkonen on iskenyt uhmisvaihteen päälle. Koitin houkutella tuota aina niin mukautuvaista pikkukoirulia sisään tässä yksi päivä. Pikkukoirulia ei huvittanut. Luuhasi ulkona sen näköisenä ettei kuule mitään, kunnes vilkaisi minua, otti suunnan juuri toiseen suuntaan ja karautti pihan perille karkuun berninketale -ilme naamallaan. Juu'u. Yksivuotisuhmis se on.

Pikkuberni rentoutuu - uhmis on rankkaa aikaa... :).

Berni ykkösellä taas on oksennustauti. Kyseessä ei ilmeisesti ole jouluähky (niinkuin itselläni) vaan joko pikkubernin aiemmin sairastama pöpö ja/tai jouluressi ja/tai valeraskaus. Kävi nimittäin niin, että meillä on koettu täällä joulun aikana myös iloinen perhetapahtuma, kun berni ykkönen synnytti kaikkien yllätykseksi pienen possun.

Pienokainen ja äiti pesässään lepäämässä rankan päivän jälkeen.

Äitiyden haasteita lisää joulukodin vallan virkaintoinen bordercollie, joka yrittää haalia kaikki lauman eksyneet jäsenet turvaan - omalle pedilleen. Kun nyt tuore pienokainen sattui putkahtamaan maailmaan juuri kyseisen paimenkoiran joulupaketista on helppoa arvata, että pikkaisen jännitteitä on ilmoilla. Ei ole helppoa olla äiti (eikä ylitunnollinen bordercollie).

Mutta. Huomenna siis kuitenkin nokka taas kohti arkea. Kivaa vuoden viimeistä viikkoa!

Hyvää joulua!

Joulu alkaa pikkuhiljaa kääntyä aatosta ihan siksi oikeaksi jouluksi, massut on täynnä herkkuja ja töpinäiset kakaraisetkin on viimein tainnutettu. Ollaan koko porukalla vanhemmillani - niinkuin aina. Tällä kertaa tosin ajoittaisella osamiehityksellä, kun meidän tarvitsee rampata raksalla puhallinta tankkailemassa, ja muutenkin tarkkailemassa, että kaikki on ok (muina aikoina luotetaan naapurivalvontaan :).). Puhaltelut rakennuksella tuntuu kyllä pikkasen, öö, hukkahommalta kun ulkona paukuttaa kahtaseiskaa ja sää on tuulinen, mutta kai se kuitenkin vähän ylläpitää tilannetta ja ainakin kuivattelee rakenteita. (Tai näin lohduttelen itseäni ettei mittavat lämmityskulut ala masentaa...)

Pakattiin siis torstaina koko tyttöporukka ja yksi urosteleva vahvistus (kotikolli) auton kyytiin ja suunnattiin mummolaan. Siippa jäi vielä valvomaan talouden tilannetta ja tuli myöhemmin perässä. Tunnelma autossa oli tiivis kun autoon oli pakattu yksi iso reissukassi, kissanhiekat ja ruuat, kaksi kissankoppaa, kaksi pussia pyykkiä, käsilaukut, reput ja muut kapsäkit sekä kaksi pienen pientä berniä, jotka siis varasivat käyttöönsä koko takakontin.

Matka sujui muuten mukavasti, mutta vanhin kisuleistä jännittää reissuja ja tekaisikin hätäkakat heti alkumatkasta. Siinä sitten jatkettiin matkaamista kohtuullista voimakkaammassa haisussa, ja tytöt intoutuivat kuvailemaan toisilleen moisen hajustuksen vaikutuksia ("sit tää oksentais..."-tyyliin). Innostuin jotenkin sitten itsekin osallistumaan keskusteluun ja kysyin tytöiltä, että miltäs luulette meidän haisevan kun paukataan autosta suoraan kauppaan. Kuopus kuuli ehkä asian vähän huti, mietti vastaustaan huolellisesti ja lausui lopulta paatoksella: "Me haistamme vapauden!". Just :D.

No, ehken tänään jää jaarittelemaan tämän enempää, vaan toivotan kaikille riemullista joulunaikaa (jos se meni jo, niin sitten leppoisia joulujen välejä) ja marssin ruokakaapille. Jouluna kun kuulema saa syödä kuusenkin...eikun yölläkin. (Berni ykkönen osallistuu toivotuksiin kuvan kera :).)

Hyvää joulua!!!!

Kuvitusta taas

No ni. Viikonloppu taas kohta takana päin. Oli vaiherikasta ja menevää. Kyläilyä, ja leipomista ja ystävän karonkka, jota edelsi tutkimussemma ja pikkujoulut. Juhliin valmitautuminen kävi näpsäkästi, kun valmistautumisaikaa jäi kokonaista 45 minuuttia ja siinä ajassa piti hoidella koko eläinkatras, vaatteet sileiksi, asusteet matkaan, meikit naamaan ja sen sellaista.Se että halusi välttämättä savustaa koko kämpän siinä samalla, ei johtunut lisähaasteiden kaipuusta, vaan yksinkertaisesti väärinkäsityksestä (pidetäänkö saunan pelti kiinni vai auki-tyylisestä väärinkäsityksestä...) No, viileä vesi ja 10 asteinen pesuympäristö piristi kyllä mukavasti illalla, että ei siinä mitään. Karonkkaankin päästiin, ja juhlat olivat tosi kivat. Onnea vielä tätäkin kautta M!

Viikonlopun ansiosta näin talon pitkästä aikaa oikeasti valoisassa. Onhan sen siis nähnyt, mutta kun on lähinnä juossut siitä ohi, niin ei sitä ole tullut sen tarkemmin vilkuiltua. Nyt pääsin siis kuvailemaankin, vaikka hetki olikin jo melko siiiinnniiinenn siinä kohtaa kun kamera kulkeutui mukaan.  Tältä se talo nyt sitten näyttää:

Katto on valmis tuota oven yläpuolista lippaa lukuunottamatta. Grafiitinharmaa konesaumakatto. Nätti!

Pellon puolen pääty ja askarteluhuoneen ikkunat. Nyt kun tuota katsoo, niin alakerran ikkunat olisi hyvin voinut laittaa vähän lähemmäksi toisiaan, mutta kaikkea ei vaan voi tajuta, vissiin.

Ja tien puoli. Ajatelkaapas tuohon t-malli-ikkunat yläruuduin, ehkä vähän kyntitlöitä ikkunoille...oih. Livenä on kyllä paremman näköinen, mutta ehkä tuosta voi vähän arvata fiilistä.

Sauna & kolmen makkarin pääty.



Ja päivän kolmesataakuuskymppisen päätteeksi takaisin etupihalle. Kaivettiin puukasoja näkösälle. Paljon mahtuu muutamaan pressuläjään lunta, täytyy sanoa. Mutta tulipahan raksaamisolo.

 Joo. Ulkohommat alkaa siis olla lähellä loppua (so far). Lattia jaksaa kuitenkin tuottaa päänvaivaa. Tai oikeastaan pakkanen. Sulatus. Kaikki sellainen. Huolimatta siitä, että meillä on nyt ihana, tosi iso puhallin JA routamatot, on lattian sulamisen kanssa vähän niin ja näin. Tai siis routamatot kyllä sulattaa, ja puhallin pitää maan ehkä jäätymättömänä, mutta vähän meinaa välillä epätoivo/kärsimättömyys iskeä; meneekö tässä nyt kuitenkin kevääseen ennenkuin saadaan lattia tänne!!!  No, tiistaina saadaan kuitenkin jo ilmastointiasentaja hommiin. Ja toisaalta se, että puhallin jauhaa tuolla noin miljoonan päivähinnalla, kuivattaa kuitenkin puuosia. Jotka siis haluamme rapeiksi ennenkuin talo pistetään pumpuliin :).

Tyttelit on joulufiilareissa, vaikka itse en ole oikein ehtinyt :). (Tänä viikonloppuna kävin kyllä polttamassa muutaman pellin pipareita ja yhden taatelikakun sekä räjäyttämässä palasiksi huolella leivotun hedelmäkakun - lasketaanhan ne joulutoiminnoiksi (koska ajatus oli kuitenkin hyvä)?!.) Joka tapauksessa. Kalenterien sijasta päädyttiin tänä vuonna joulusukkaratkaisuun kutakuinkin sellaisen ketjun kautta, että minä lupaisn tytöille pitkin hampain lelukalenterit (joku hentomielisyyskohtaus), joita ei ollut, jonka vuoksi lupasin askarrella omat, joista tuli niin paljon toiveita/vaatimuksia että vedin herneen nessuun ja annoin tyttöjen osallistua, joka kesti niin kauan että tuli yö ja piti käydä nukkumaan, jonka vuoksi päädyimme yhteisestä sopimuksesta lopulta äititäyttöisiin joulusukkiin. Numerot merkkaa tietty päiviä, kun pitäähän kalenterissa sellaiset olla.

Joulukalenteri mallia 2010.

Eilen olin (joulumieleen liittyen) kerrassaan tikahtua. Oltiin käymässä nukkumaan, ja sellaisessa jouluisessa fiiliksessä kuopus toivotteli hyvät yö ihmisten ja eläinten lisäksi myös mm. koko maailmalle. Rimpsu päättyi: ...ja hyvää yötä Jumala, ja Jiesus, ja Aatami ja Eetami ja niiden Pariisi. Esikoinen korjaamaan: Ei se ole Eetami. Johon kuopus: "No Edam sitten". Melkein :).

Vakiovarusteena otsalamppu

Ystävällisiä lähimmäisiä tuntuu huolettavan tarkenemisemme - ihan turhaan (mutta kiitos!). Täällä ei ehkä ole tilaa, ei vessaa eikä viemäriä, mutta aika lämmintä täällä kuitenkin on. Vaatimattomien kuutioiden hyvä puoli :). Muutenkin, sehän on vaan varustelukysymys. Esimerkki. Hihittelemme sisäpiirivitsinä Narnia-wanna-be -tyyliselle vaatehuoneratkaisullemme (autenttinen tunnelma: perjantain jälkeen löytyy myös lunta, tosin ei ensimmäistäkään kentauria eikä puhuvaa majavaa...). Tytsytkin ovat mainiosti omaksuneet asenteen, ja esimerkiksi eilen aamusella esikoinen katosi komeroon reteesti toppatakilla, talvikengillä ja otsalampulla varustautuneena. Palatessaan huikkasi tosin minulle jo ovelta, että "ensi kerralla kannattaa muistaa rukkaset" :D.

Raksalla pohjia sulatellaan vieläkin ja kaikki sisäpuoliset hommelit ovat sen myötä odottavassa tilassa. Ulkona sen sijaan alkaa olla niin katto kuin paneelitkin oikein hyvällä mallilla. Näyttää tosiaan ihan talolta - sievältä talolta kaiken lisäksi. Sisäpuolen sulatuksessakin (plus rakenteiden kuivaamisessa) tapahtuu toivottavasti huomenna käänne, kun ostamamme diesel-käyttöinen hallilämmitin kotiutuu kierrättämään kuuleman mukaan oikeasti kuumaa ilmaa. Jei!

Nakuteltiin tuossa yksi ilta siipan kanssa tuulensuojalevyjä ikkuna-aukkojen tukkeeksi melkoisen napakassa pakkasessa. Näpithän siinä jäätyi heti kättelyssä ja kengän varret oli täynnä lunta, mutta yhtään ei ahdistanut. Jäin miettimään, että en ainakaan vielä ole itse kokenut juuri minkäänlaista raksa-angstia, siis rakentamisesta itsestään. Tietysti me hoidetaan itse vaan rakennuttaminen ja tavaroiden roudaaminen, siivoukset ja sen sellaiset aputyöt, mutta silti, aika kevyeltä on tuntunut. Syytä pohtiessa rupesin kikattamaan ääneen kun  tajusin, että tämä meidän tilanne toimii kuin akvarakkulat synnytyksessä: kun huolehtii, että olo on riittävän tukala muuten, niin itse asia (tässä raksa) ei pääse rasittamaan. On vaan kettuuntunut kun joutuu keskiyöllä polunvarteen pissille.

Elämän kyllä pystyy täälläkin tekemään paljon helpommaksi jos vaan haluaa (ja kantti kestää, hih). Ultimate make-your-life-much-much-easier keksintö on otsalamppu. Tai oikeastaan se, että ihan suosiolla pitää otsalamppua koko ajan, joka tilanteessa. Että oli helppoa eilen illalla, ja tänä iltana, kun menin sitten sisään tai ulos, saunaa laittamaan tai uunia tyhjentämään, tallin vessaan tai varastoon iltapukua etsimään niin aina näki. Ja ihan niinkuin itsestään. Naapuri väitti, että ollaan alettu näyttää maalaisilta kun töröillään pilkkopimeessä otsalamput päässä ympäri tonttia. Ei haittaa. Kirjoitankin heti joulupukille ja toivon lahjasi muutaman paketillisen pattereita. Otsis on mun bestis.

Liibalaabaa

Just kun ajattelin, että jumat kun minusta on tullut maailman ahkerin kirjoittelija, niin iski tauko päälle. Ei mikään periaatteellinen, mutta on vaan ollut kaikenlaista pientä (pikkukoirulin sairastus, pikkujoulut/ itsenäisyyspäiväjuhlat, myyjäiset...). Lisäksi tajusin yllättäen, että jouluun on enää pari viikkoa aikaa. Kääk! Tähän asti olen ihan onnistuneesti saanut ylläpidettyä sellaista illuusiota, että tänä vuonna (mystisesti, ihan yhtäkkiä) jouluvalmistelut on hirveän hyvin pulkassa, lahjat ajoissa hankittu, piprut leivottu, kortit (kuvattu, tilattu ja) lähetetty ja sitä rataa. No, ei ole. Olen kuitenkin nyt tiedostanut asian - eikö se ole aina se eka askel :).

Itseasiassa, ei ollut tarkoitus edes tehdä sen kummempia jouluvalmisteluita. Lahjoja lapsille, toki, mutta korttiajatuksen hylkäsin jo tänne muuttaessa, ja piprut leivotaan joka tapauksessa lähempänä joulua. Täällä mökissä on kai herkistynyt ärsykkeille ja heti kun tuli kipattua eka mukillinen glögiä, niin joulufiilinki pamahti päälle, ja loput sitten aivot kai vaan yksinkertaisesti valehteli. Ne on harrastanut tuollaista harhauttavaa itsesuojeluperustaista toimintaa tässä muutenkin, joten ei tämä mitenkään poikkea linjasta. Uskon esimerkiksi ihan täysillä, että ihminen voi elää pelkällä suklaalla (ja silti muka mahtua farkkuihinsa), että 6 h unta riittää vaikkei aamulla jaksa ikinä herätäkään ja että kevät tulee ensi vuonna heti huhtikuun alussa. Ellei sitten jo maaliskuussa.

 Säästä voisin rutkuttaa loputtomasti. Hirveen kiva, että kaikkien 15 viime vuoden toiveeni (koskien marras- ja joulukuun säätä) on viimein otettu huomioon - eipä olisi voinut hankalampaa ajoitusta osua :). En kuitenkaan taida viitsiä (valittaa), mutta fakta on, että pohjat on jäässä, ja ne pitäisi saada sulaksi. Jälleen on siis tullut harrastettua jotain, jota en olisi alkuvuodesta uskonut tekeväni. Olen käyttänyt melkein kahden päivän kaiken vapaa-ajan ja vähän työaikaakin polttoöljykäyttöisten lämmittimien ominaisuuksien sekä osto- ja vuokrausmahdollisuuksien tutkimiseen (siinä sivussa on toki syynätty myös routamatot ja kaasu- sekä sähkölämmittimet). No, nyt minulla on sitten paljon tietoa, mutta ei vieläkään lämmitintä. Höh! Ehkä uusi päivä kaiken muuttaa voi. (Olisi vaan pakko saada se pohja sulaksi, että päästäisiin lattiahommiin.)

Muuten raksa etenee mainiosti. (Keittiön lavuaarin kanssa saatiin pieni paniikki aikaiseksi, mutta se on ollutta ja mennyttä).Vesikatto on yli puoliväliin valmis. Molemmat päädyt on paneloitu, ja tänään pihaan tupsahti loputkin ikkunat. Että ne on kauniit. Jos jostain tulee hyvälle tuulelle, niin aitojaollisten ruutuikkunoiden tuijottelusta :). Ensi viikolla ne saadaan varmasti jo paikalleenkin. Oi, jopa kriittisesti talon muotoutumiseen suhtautunut kuopus alkaa olla sitä mieltä, että sehän näyttää ihan talolta" :).

Raksa siis rulettaa, mutta möksässä alkaa olla vähän ahtaan oloinen tunnelma. Kieltämättä kaikki tuntuu välillä vähän hankalalta. Minulla menee helposti kokonaisia päiviäkin raksa-asioihin, ja kun en saa illalla oikein tehtyä täällä töitä, niin tekemättömät jutut ja jouhevan työrytmin puute alkaa ahdistaa.Tytötkin on kiukkuisia eikä kukaan enää halua syödä (kiirepäivien) eineksiä. Ollaankin siirrytty ruokavalioon, jossa lapset syö (kotona ollessaan) lähinnä joulutorttuja, minä karkkia ja siippa makkaraa (se kai tosin on periaatteessa eines). Terveellisyyttä tavoitellaan ajoittain hedelmillä, pikkuporkkanoilla ja kaakaolla...tsiisös. Kuulostaa aika kamalalta, mutta jotenkin täällä ei normaalit lainalaisuudet oikein pelaa. Ollaan vähän harkittu viikonloppujen viettämistä vanhempieni luona. Viikot on niin paljon helpompi olla täällä missä muukin elämä, mutta maaltapako viikonloppuisin (toiseen paikkaan maalle) antaisi kuitenkin vähän hengähdystaukoa ja mahdollisuudet tehdä jotain normaalia (askartelua, leikkimistä ja vähän töitä). Sitä paitsi, sisävessakin on kivaa vaihtelua; voi huoletta juoda vaikka kaksi lasia vettä illalla tai kokonaisen siiderin, kun ei tarvitse unissaan kömpiä kymppiasteen pakkasen ja purevaan viimaan. Se on nimittäin kylmäänkin vessaan tottuneella turhan herättävä kokemus :).

Mutta nyt alan ommella pikkuballeriinan mekkoon paljetteja. Tämän vuoden teema näyttää olevan "mukavuusalueen ylittäminen" :). 

Ärp

Okei, oon sitten taas ahkera bloggaaja, mut ku...tällänen päivä...ärpätti. Itseasiassa ihan hyvä päivä tämä on ollut. Käytiin moikkaamassa ponskaa talvikodissa ja näin ystävääkin pitkästä aikaa. Molemmat oli huippuasioita. Aurinko paistoi, oli kaunista, pakkasta mutta ei tuulta, joten möksässäkin tarkeni. Mutta iltaa kohti alkoi vaan rasittamaan koko eläminen. Jotenkin se liittyi siihen, että oli sunnuntai (joissain yhteyksissä lepopäiväksikin mainittu) ja minä onnistuin myöhästymään kokonaisesta kolmesta eri jutusta. Ja kaikki vaan sen takia, että en laittanut aamulla kelloa soimaan, vaan ihan reteesti nukuin niin kauan kuin nukutti (yhdeksään). Ja kun muutenkin jäi tekemättä koko liuta asioita, jotka olin ajatellut ehtiväni tehdä tänä viikonloppuna, ja kiire alkoi kiristää ja aloin kiukutella siitä lapsille, ja siitä tuli huono omatunto ja keskivertoa pahempi arvoristiriitamielleyhtymä, ja niin, no, ei se oikeestaan muuta sitten tarvinnutkaan.

Siinä riehuessa mietin taas kerran läpi kaikki downshiftaus-ajatukset, jotka päässä on viime aikoina(kin) pyörineet, mutta päädyin jotenkin kummallisesti johtopäätökseen, että oikeastaan minun pitäisi vähän laventaa työntekoa kokonaan erilaisiin osa-alueisiin, miettiä muutamaa muutakin seikkaa vähän leveämmällä otteella ja kaiken huipuksi rupesin jo ajatustasolla vääntämään itseni kanssa kättä siitä, mitkä häppeningit, menot ja asiat ainakin pitäisi säilyttää ohjelmassa, siis koska en voisi elää ilman niitä ja/tai näytän uskovan, ettei joku muu voi elää ilman niitä. Eli johtopäätös on kai, ettei rasitus/ärsytys ole vielä yltänyt ihan sille tasolle, jossa jätetään kaikki ja muutetaan metsään asumaan inkkaritelttaan. (Toki voidaan tässä pitää sitä sillanaluskuviota ikäänkuin Plan B:nä.)

No, koska ei olla alkamassa edes yksilöpäätöksellä radikaaleiksi ei auta kuin pyrkiä muuttamaan mm. seuraavia seikkoja:

- lapsille pitää saada enemmän aikaa (läsnäolo)
- lasten tekemisten seuraamiseen pitää saada enemmän aikaa (läksyt ja kaverit)
- lasten kanssa tekemiseen pitää saada enemmän aikaa (pelit ja tekemiset)
- lasten kanssa keskusteluun pitää saada enemmän aikaa (huolet, murheet, kerrottavat)
- lasten perustarpeista huolehtimiseen (ajoissa nukkumaan ja joskus jotain oikeeta ruokaakin olisi kiva tarjota) pitää kiinnittää huomiota
- lapsille suunnattua saarnaamista sen sijaan voi yrittää vähän vähentää

No, ehkä joku nokkela voi tuosta jo päätellä mikä minun mieltäni eniten painaa... Lisäksi olisi pari pientä asiaa, jotka olisi hyvä saada jollekin mallille ja jotka koen jotenkin työllistäviksi, ja joista tunnen myös säännöllisesti huonoa omaatuntoa, ihan riippumatta siitä miten päivieni kulun täytän:

- raksa/ asunto
- väikkis

Aika hupenee ihan käsistä ja osittain siihen vaikuttaa se, että täällä on joitakin pieniä haasteita ihan sellaisen peruselämän järkkäämisessä. Kuten tänään ystävälle keskustelun lomassa mainitsinkin, niin tälläinen (lähes) autenttinen aikaloikka menneiden aikojen asumistapaan on herättänytkin uusia fiiliksiä mm. talvea kohtaan. Jos talvi on ennen ollutkin ärsyttävimmillään ehkä väsyttävä tai tylsä, niin nyt ihan pyytämättä talven ajattelu tuo mieleen sanan ankaruus.  Ankaruus siinä mielessä, että se koettelee elämistä, halutessaan se pysäyttää suurinpiirtein kaiken, se tuo mukanaan pimeyden ja kylmän ja vaatii väistämättä kestämään enemmän kuin ennen. Talvi voi olla ihmiselle ankara.

Kaiken huipuksi vesijohtoveteen ilmaantui tänään ruostetta ja ruostehippuja. Däm. Letkuvesi olikin tämän huushollin suurimpia ylellisyyksiä. Aijoo, ja lisäksi joudun pettämään yli puolet perheestä ikiaikaisen salaliiton merkeissä. Lapset nimittäin jätti tänään lahjatoiveet joulupukille. (Esikoinen muuten toivoi mm. tonttujen käytettyjä villasukkia keppareihin (mielellään pestyjä) - liikkistä). Kirjeet jätettiin pipari kaverinaan saunan eteiseen. Illan päätteeksi esikoinen vielä vannotti, että "Äiti, et käy sitten ottamassa niitä kirjeitä ja viemässä niitä postiin. Se olisi lasten pettämistä." Minkäs teet.

Nyt sitten nukkumaan, miettimään onnellisia asioita ja aamulla aikaisin etsimään esikoiselle aamuksi kouluun piirakkapulikkaa, esiliinaa, huivia ja rasiaa leipomustuotoksille. Varmaan helppoa - talvikenkiä en ole löytänyt vieläkään.

Kapulapäivä

Joo, varsinainen kapulapäivä: kuopuksen hylätyn reseptin etsintää, uuden reseptin hakua, kiirehtiminen apteekkiin ja kauppaan ennen sulkemisaikaa, kassalla huomio, että ostokset on täällä ja maksuvälineet sitten ihan jossain muualla (iltalaukun taskussa) ja kaikkea sellaista pientä, ei vaarallista, mutta ohuelti harmillista. Pikkujoulujen jälkeen aivot kai jotenkin automaattisesti olettaa, että on kankkunen, ja kieltäytyy toimimasta edes lähes normaalilla tasolla. Ei vaan olisi varaa aivojen kauheesti löysäillä, kun edes maksimitehoilla ei meinaa elämä pysyä läjässä :).

Mutta luvattuja kuvia raksasta. Jos tulee vanhoja kuvia, niin sorry, vetoan edelliseen kohtaan :). Kuvat on nyt sikin sokin harmaata päivää ja kirkasta iltakuvaa, älkää saako migreeniä...

Räystäiden ja otsalaudoistusten tekoa. Taustalla ylläkerran aula on jo saanut omat tukensa, mutta kuvassa hukkuu aikalailla tuonne kapulaviidakkoon.

 Sitten tuli ihan yllättäen talvi. Mutta tuli myös aluskate, ja kaikkea sellaista muuta. No worry, vaikka sähkömittarilukemat pyöriikin mielessä.

Sisäkuvaa:

Katse makkarista eteisen läpi kuistille :). 

Pesuhuoneen viemäröinnit. Lumi kuulema toimii tällä erää hyvänä eristeenä sisätiloissa - tuonne hiekan sekaan kun on haudattu vielä yhtä ja toista.

Ja lopuksi taas tunnelmasta toiseen. "Päiväkuva" talosta ehkä keskiviikolta. Nyt on jo tuulensuojalevyjä toisella sivulla, ja lisää tulee ensi viikolla :).

Ja lopuksi ensimmäinen sisustuksellinen hankinta uuteen kotiin. Kuvaa meitä (no epätoivonpäiviäkin toki on, mutta nehän kirkastaa sitten niitä iloisempia hetkiä entisestään :)). Kiva taulu vai mitä?

Tähän onkin hyvä lopettaa tältä erää :).

Irtolaiset

Karmee kiire baletti-pikkujoulu-pikkujoulu -häslinkiin, lähinnä pitäisi pakata, mutta pakko päivittää yksi juttu. Kun meillä oli tänään runkokatselmus. Katselmuksen aluksi rakennustarkastaja antoi meille maistraatin lapun vanhan talon poistamisesta. Sanoi, että olivat vähän ihmetelleet ajankohtaa, että nyt rakennetaan uutta ja poistokin on tässä vasta vireillä. Tarkastaja sanoi myös, että saattavat soittaa vielä maistraatista ja selvittää asioita. Olivatkin soittaneet siipalle. Kysymys oli yksiselitteinen: "Missä te nyt oikein asutte?". Siippa sanoi, että tuossa piharakennuksessa. Seuraava toteamus olikin sitten ollut vähän kärkevämpi: "Ei kukaan voi saunassa asua." Eikö ;)? No, summa summarum. Me ollaan nyt virallisissa papereissa "vailla vakituista asuntoa". Eikös se tarkoita irtolaisia? Onneksi tontilla on oma silta, minkä alle voidaan kömpiä notskia polttelemaan kun haluaa oikein fiilistellä. Sitä ennen pitää kuitenkin sännätä etsimään talvikengät. Ne on joko aitassa tai tallissa, tai varastossa. Siinä juostessa voin laulaa jotain teemaan sopiaa, vaikkaa Ryyyyysssyyyrantaaa... :D

p.s. Runkokatselmus siis suoritettu. Raksaajat sai paljon kehuja laadukkaasta työstä, ja kaikki näyttäisi olevan hyvin. Ensi viikolla päästäänkin sitten sisätiloihin lumitöihin :).

Minsk ja muuta

Ihan älytöntä. En meinaa millään ehtiä bloggaamaan kun elämä on niin hektistä. Ei uskoisi, mutta olen nyt kirjoittanut tätä kohta kolme päivää. Aloitan, ja sitten kello onkin jo puoli kaksitoista ja on pakko mennä nukkumaan. Lisäksi koko ajan tulee niin paljon kaikkea uutta, että joudun pyyhkimään entisiä pois, että saisin uusia tilalle. Höh.

Mutta tässä nyt pikaisesti suurinpiirtein viimeisen viikon highlightit:

Vietin berni kakkosen  (plus viiden muun bernin, kahden leonbergin ja kuuden ihmisen) kanssa pitkän viikonlopun Minskissä. Seurana oli myös reilut kaksi bussilastillista muita koiria ja ihmisiä.  Kyseessä oli koirareissu, jonne ei meinattu oikein millään päästä (eka koiruli kipeenä ja sitten minä), mutta päästiin kuitenkin. Kamera olisi ollut kiva, mutta kun sellaista ei nyt tullut matkaan, niin ei sitten. Matkareitti oli Hki-Tallinna (Viro)-Latvia-Liettua- Valko-Venäjä, ja palatessa kääntäen. Kaksi yötä linikassa (mennessä ja tullessa), kaksi yötä Hotel Belaruksessa Minskin keskustassa. Paljon äksöniä, vähän unta. Pikkukoiruli pärjäsi yli odotusten ja onkin nyt Valko-Venäjän junnuvalio. Jei! Valiotittelin lisäksi reissusta jäi mieleen myös:

Minsk. Kaupungin alue oli todella kaunis ja todella siisti. Heti hotellilta alkoi iiison iso puisto, joka rajoittui toiselta puolelta jokeen. Tälläiselle valoriippuvaiselle luontokappaleelle myös Minskin öiset valot olivat upea ja terapeuttinen elämys. Oih!

Koiranäyttelyt. Näistä jäi etupäässä mieleen erikoiset tyylit, erilaiset esittäjät ja ennakoimattomat esitysjärjestykset. Päivien kulku oli suurin piirtein se, että aamulla oltiin ekana kehässä kamalalla tohinalla (kun kukaan ei osannut ennakoida esitysjärjestyksiä, ne vaihtelivat). Koko berniosasto oli puolessa tunnissa ohi. Sitten odoteltiin sellaiset kahdeksan tuntia viiniä tai muuta vastaavaa tissutellen, kunnes iso kehä alkoi illan pimetessä. Siihen mennessä oli jo sopivasti selvinnytkin, mutta siitä huolimatta joka kerta tuli kamala kiire kasvattajaryhmän kehään (sillä, yllätys yllätys: esitysjärjestelyt, ennakkoarvostelu- jne. käytännöt vaihtelivat) :). Jänskää. Vähän kuin meidän remontoiminen > rakentaminen, joskaan kotosalla ei olla kaikkia väliaikoja hiprakassa.

Esittelyasut oli ihan omaa luokkaansa. Kaikki kiiltavä näytti olevan suosiossa. Samoin lyhyt ja /tai avonainen. Yksi voitontahtoisimmista esittäjistä taisi olla melko rintava tyttö punaisessa jakussa ilman alla olevaa paitaa, ja jonkunlaiseksi käsitteeksi jo yhden näkemisen perusteella muodostui myös Lady Gagaksi nimetty rouva, joka esimerkiksi ekana iltana esitteli kiinanpalatsikoiransa isossa kehässä 15 sentin koroilla, mustassa läpinäkyvässä paidassa (jossa tosin oli pitsistä kyhätty kaksi "peittävää" kaistaletta) sekä hameessa, jonka takahalkio ei olisi voinut  päättyä senttiäkään ylemmäksi. Hih, aika näkyjä.

Vessat. Yöks.

Rakennustekniikka. Tottakai tuota tuli kytättyä. Pinta-asennukset näytti olevan Valko-Venäjällä SE juttu. Ihan paras oli tullin aidan pinta-asenteiset mitkälie sähkö- ja vesijohdot. Siellä ne meni 15 senttiä halkaisijaltaan olevana mötikkänä rakennukselta toiselle aitaan köytettynä. Vähäeleistä - not. Tullialueella oli muutakin nähtävää. Esim. jiiripellit olivat lipsahtaneet vähän väärin päin (alimmaisena varsinainen kattopelti ja päällä ohuet liuskat). En vaan uskaltanut ottaa siellä kuvia edes kännyllä, kun jotenkin niillä tullin henkilöillä oli semmonen huumorintajuttoman oloinen asenne.

Porukka. Kyllähän sen reissun taas teki kiva porukka. Niinkuin aina.

Sillä välin täällä Suomessa putkari oli käynyt kaivamassa hiekan sisästä kylppärin putket esille ja laittanut niihin kaivot paikalleen. Keittiö olisi tullut samaan syssyyn, mutta kun. Joku projektivastaava ei sitten ollut miettinyt vielä miten uudistuneet mitat vaikuttaa keittiön kokoon ja eri juttujen asemoimiseen. Ärp mulle.

Raksahemmot ovat keikkuneet alkuviikon katolla, ja pääsipä sinne siippakin kokonaiseksi päiväksi avustamaan. Oli kuulema yllättävän vetreä :). Nyt on aluskatteet paikallaan ja tällä erää työn alla tuulensuojalevyjen asennus. Jos ei vaan tuulisi ihan noin älyttömästi. Meinaa lähteä levyt käsistä.

Säähän liittyen. Tässä kaamosangstissa rypiessä ei aina jaksa olla oikein sellainen ymmärtäväinen, vaan välillä tuntuu, että pikkasen potkii (päähän) . Esimerkki. Tarttettaisiin kaksi jaksoa, jolloin pakkasta ei olisi kamalasti (lattialämmitys ja eristys), koska molempien kohdalla talo pitäisi saada hilattua plussan puolelle. No, miten menee säät. Luvassa -25 astetta. Marraskuussa! Milloin muka ikinä marraskuussa on tuollaisia pakkasia!

Eilen kaivettiin siipan kanssa hangesta läjä raudoitusverkkoja, ne kun piti saada sisälle ennen levytysten tekoa. Raksahemmot olivat kuulema kysyneet josko siippa voisi pyytää jonkun kaverinsa avuksi verkkoja retuuttamaan. Siippa oli kuitenkin sanonut, että olenhan minä kantamassa. Tähän raksahemmo oli todennut, että kun se on nainen. Johon siippa puolestaan oli sanonut, että tuon jos se (minä) olisi kuullut, niin se olisi nakellut nuo raudat itsekseen sisään... :) No, teistä muista en tiedä, mutta minusta tuo oli ihan A-luokan kohteliaisuus...tai sitten olen sellain kevyesti haasteherkkä :).

Huomenna jatkuu kuvitusten merkeissä. Eikun viikonloppuna. Huomenna onkin pikkujoulut. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Syksyä

Syksy se mennä jolkottaa. Jostain syystä (vaikka olen pontevasti toivonut) sää ei ole muuttunut parin asteen pikkupakkasen ja auringonpaisteen yhdistelmäksi, mutta ei kai sitten kaikkea voi saada ;). Toisaalta keleillä ei ole enää niiin väliä, kun talo saadaan kohta suojaan, ja maatyöt on tehty. Loput ei-pakkasta-kestävät -työvaiheet saadaan kyllä sitten hoidettua puhaltimilla kun saadaan tuulensuojat ympärille :).

Laitankin ihan heti ekasi pari kuvaa meidän nykytilasta. Sairastin ja tein hommia tänään kotoa käsin, joten pääsin näppäämään pari otosta ihan valoisan aikaan :). (Korjaus edelliseen: päiväsaikaan, valoisasta ei marraskuisena päivänä noin klo 12 varsinaisesti voi puhua...)

Tyttöjen huoneet alkaa hahmottua. Vasemmalle tulee kuopuksen ja oikealle esikoisen huone. Kelpaa sieltä katsella naapurin suokkilaumaa aamulaitumella *ihastunut huokaus*.

Koko talo. Käytännössä alkaa olla palikat kohdallaan. Alakerran kantavat väliseinät puuttuu enää (ja jäykistykset ja tuulensuojalevyt jotka toki on osa jäykistyksiä) mutta muuten runko alkaisi olla sitten siinä :).

Hirmu kivahan tuota on katsoa. Etenee silmissä vaikka olisi millainen rötykeli. Muuten jaksankin sitten olla lähinnä korvia myöten täynnä marraskuuta ja jokapaikkaan tunkevaa savivelliä. Siis melkolailla kirjaimellisesti. Esikoinen järkkäsi viikonlopun piristykseksi keppari-estekisat luokkansa tytöille. Kisat oli hyvät, jännitys käsinkosketeltavaa (myös toimihenkilöpuolella) ja taistelu palkintosijoista tiukka. Saatiin samalla jaettua tätä ehtaa kuravellielämäntapaa käytännön tasolla ihan joka kotiin... Pakko oli jo käydä selittämässä lapsiaan hakeville vanhemmille, että "tässä olisi näitä ulkovaatteita tässä mytyssä - ei varmaan kannata laittaa päälle - ja kyllä me koitettiin huuhdella, mutta kun tuo savi vaan ei lähde, ja että olisin oikeesti kieltänyt sen savihipan heti kättelyssä jos olisin huomannut aikasemmin". Jaajaa, toivottavasti tytöt kuitenkin pääsee meille kisoihin toisenkin kerran :).

Kisahepat tauolla sillä aikaa kun ratsastajat oli kävelemässä rataa.

Flunssa pukkaa päälle. Sekin vähän harmittaa, että näitä tulee nyt tälläin sarjana. Ei tartteisi. Joutuu taas pähkimään liiankin konkreettisella tasolla näitä elämän suuria valintoja: jos juo paljon kuumaa on kivempi olo eikä koko ajan yskitä. Mutta jos juo paljon kuumaa on koko ajan veskihätä, eikä tuo vesisateeseen puskaan pyrähtely sitten kuitenkaan pitkässä juoksussa oloa kohenna. Että höh vaan. Meillähän on toki lämmitys siellä tallissa olevassa sisävessassa, mutta kun ovet ei pysy kaikkien ali/läpi/sivusta kulkevien sähköjohtojen takia kiinni kuin tukevasti tuettuina, niin ei kukaan enää jaksa kulkea (ilta-aikaan) niiden kolmen tiilituetun oven läpi vessaan. Että säiden huonotessa sisävessan käyttö on vaan vähentynyt. Kuka olisi tätäkään uskonut.

Harjassa on

Jee! Meillä on talo harjakorkeudessa!!! Maanantaina vahvistettu raksaryhmä sai kehät katolle ja eilen niihin naputeltiin yläkolmiot kiinni. Kas näin:

Ja sitten lähtee! Turvallisuussyistä paikalle tilattiin niin iso nosturi, ettei palikoita tarttennut paljoa heijailla :).

Kun kulmaraudat ja kaikki oli laitettu etukäteen paikoilleen kävi homma tosi joutuisasti.

Vielä kuljetuksen ajaksi irralleen jätetyt yläkolmiot katolle asennusta odottamaan.

Astetta enemmän dramatiikkaa. Talviraksaamisen huono puoli on, että päivittäisseurantaa ja etenemistä ei oikein ehdi todentaa päivänvalossa. Käy se näinkin. Ja huom. katto harjassa!

Kuistikin alkaa näyttää ihan sopivalta :).

Noin se siis nousi. Pidin raksapojille pikkuharjakaiset hernekeiton ja pannarin voimin ja lupailin varsinaisia pirskeitä johonkin joulun jälkeen tai viimeistään talon valmistumisen yhteydessä. Nyt homma etenee taas vähän hiljaisemmalla tahdilla (näkyvien tulosten osalta) kun tuollaiset isot, dramaattiset jutut on hetkeksi hoidettu, mutta hyvä kun etenee. Saadaan kaikki ehkä hetki henkäistä ja keskittyä seuraavien vaiheiden suunnitteluun ja töiden (siis niiden ei-raksatöiden) tekoon. Kivaa kivaa!

Pyhäpäivä

Katselen juuri huurteisesta ikkunasta kevyesti lumisten pensaiden läpi pellolle, ja siellä se edelleen nököttää: kaivuri. Pitäisiköhän sille ruveta puuhaamaan talvipesää kun se näyttää tulleen jäädäkseen? No, ei vaan. Sain lopulta "hidasteleeko tuo tahallaan" -ahdistushermarin kehitettyä siihen pisteeseen, että soitin maaurakoitsijalle. Aloitin tyylille uskollisesti puuskauttamalla, että olin huolestunut, mietin tuleeko koko hommasta mitään, meneekö siihen liikaa aikaa, kuuluisko siihen mennä noin paljon aikaa, miksi siihen menee noin paljon aikaa ja lopuksi sanoin, että voihan se olla, että pitäisi ja menee, mutta kun en itse tiedä näistä asioista yhtään niin on vaikea arvioida. Ja sitten aloitin puhelun toisen virkkeen. Maaurakoitsija ainakin esitti ymmärtäväistä siinä määrin lahjakkaasti, että reilussa viidessä minuutissa olo oli paljon rauhallisempi. Kuulin vähän perusteita ja sovittiin vielä, että katsotaan lasku yhdessä lopuksi läpi. Hyvä ote nuorella yrittäjällä!

Loppuviikon kaivelu jatkui kummallakin puolella taloa. Tien puolella vesijohdon parissa:

Tuossa menisi tie...

Ja tässä ois näiden nurtsi. Paikoitellen pieniä pintavaurioita myös nurmikossa siis. Vesijohto on kuitenkin tuossa jo sievästi (kiven päällä, ärp) ihan talon kulmalla.

Pellolla taas kaivetaan viemärijuttuja. Kyllähän siinä aikamoisia massoja siirrellään.

Talolta maasuodattamolle.

Sadevesi, salaoja, maalämpö ja viemäri, tässä kohtaa vielä ristiin rastiin sekaisin.

Imeytyskentän(kin) kanssa olen vähän hermoillut. Maaurakoitsija ei suostu tekemään putkenvetoja. Ne itsessään ei ole vaikeita, ja putkimies ottikin aikalailla nokkinsa ajatuksesta, että hänen pitäisi olla paikalla odottelemassa vaiheiden valmistusta, kun yleensä maaurakoitsijat hoitavat sen putkien kokoamisen kuulema itse. Joten minä sitten sanoin, että ok, minä kasaan ne putket itse. Vähän hämmentävä putkiläjä kyllä oli (jos lähdetään kasauksessa siitä, että kasaaja ei etukäteen tiedä mikä on esim. taipuisa kulmayhde). Pyydettiinkin sitten vesijohtomies auttamaan, ja hän kävi nopeasti näyttämässä putkien paikan ja mittaamassa kallistukset, ja niille sijoille putket sitten jätettiin täyttöä odottelmaan. Kaikki ok, yksi alatiiviste jäi välistä kokoomakaivosta, mutta sillä ei pitäisi olla suurta merkistystä, kun kaivo on joka tapauksessa upotettu vettä läpäisemättömään saveen. Mutta, kyllä siinä yksi pahempikin moka tuli. Siinä "jos ei kukaan muu tee niin minä kyllä teen" -mielenhäiriössä unohdin nimittäin kokonaan, että minun tarkkuusluokassani metri on hienosäätöä. Joten kahden metrin putkiväli on jotain välillä 1-3 m. Tässä tapauksessa lähemmäs kolme. Däm. No, paniikkipuhelu putkarille kertoi, että eihän se ihan optimaalinen ole, mutta pitäisi toimia. Joten sillä tässä nyt mennään. Karmeen kalliita vaan nämä rakennusharjoittelut, jos jossain kohtaa paljastuu ettei ne toimikaan...

(Pakko vielä kommentoida koko maasuodattamoasiaa, että jos olisin tajunnut tuon saven määrän, niin ehkä oltaisiin kuitenkin valittu toisin. Nyt nimittäin pelottaa sekin, että kun tuossa lillussa savipellossa käsitellään noita hiekkoja (joskin tarkasti ja hiekkapedillä), niin eiköhän sitä savea sinne kaivantoon kuitenkin kulkeudu niin, että kenttä voi olla parissa vuodessa tukossa anyway. No, tätä on varmaan turha murehtia tässä vaiheessa. Mutta pitänee laittaa kestolotto vetämään joka tapauksessa...)

Talo taas on ihanan simppelin ja hallitun oloinen kokonaisuus tässä vaiheessa (maatöihin verrattuna). Tavaraa on kannettu pihalle ja varastoon hyvät määrät, ja näillä pitäisikin päästä jo pitkälle. Runko odottelee maanantaista kattotuolien asennusta suurin piirtein tässä valmiudessa:

Nyt näyttää taas isolta.

Ikkuna kohti ilta-aurinkoa.

Yläkerta :). Keskellä on kuljetuksen vuoksi vielä irralliset yläkolmiot.

Onneksi joku osa projektista etenee siis ihan niinkuin voisi toivoa. Viikonloppuna pitäisi päättää yläkerran lattiamatskut (vaikuttaa rakenteeseen), lämmityssysteemi, lähettää tarjouspyyntöjä ilmastointiasentajille ja alkaa pähkiä eristämistä ihan tosissaan. Niin, ja saada maalämpökaapelit taloon. (JA pitää lapset pois savivellistä vrt. edellinen viikonloppu, ei kiva...)

Savivelliä - sitä riittää.

Ai, mutta lapsista puheenollen. Lapset ei jaksa yleensä aamulla juosta vessaan asti, vaan kipaisevat puskaan. Tänä aamuna kuopus riemastutti puskasta tullessaan iloisella kajautuksella heti mökin ovelta: "Äiti, kävin pissillä ja yhtään ei mennyt kintuille eikä kenkään!" Tästä on pakko tulla hyvä päivä :D.

Pimeää, jaks

Vaikka talo nousee kovaa kyytiä, vaikka keruuputki on pellossa ja huomenna ehkä jopa alittanut anturan, vaikka vesiputkimies toimii tehokkaasti, ja vesiosuuskunnan liittymä on alle sadan metrin päässä talosta, niin silti: voihan iso pläääh! En tule edelleenkää toimeen tämän pimeän kanssa. Väsähtämään ei ole oikein ehtinyt, mutta pännii vaan rankasti. Kokoajan pimeetä, märkää ja pimeetä. Ja märkää. Plälllälplääääh, yäks! No, ehkä jokunen suomalainen jakaa tämän tuntemuksen kanssani; ei tarvitse kärsiä yksin.

Noo, plussan puolella on se, että sokkelit on täytetty ja alakerran runkorakenteet nousee niin että kohina käy. Kuvapäivitykset ei pysy perässä, kun ei pääse ottamaan kuvia, kun aina on niin pimeetä. Myös pellolla tapahtuvat möyhentämiset on aika mystisiä, kun kokonaiskuvaa ei näe oikein aamulla eikä illalla. Pelkästään arvailee valojen perusteella missä siellä mennään ja mitä oikein tehdään. Ja ainiin. Meille taisi osua kakkosarvonnassa maisemointi-suuntautunut maatöiden tekijä-aliurakoitsija, koska hän jaksaa tosi pieteetillä taputella multia paikoilleen. Ollaan toki kiitollisia siitä, että kaivannot on täytetty huolella kiviä kartellen, mutta kerran piti silti jo käydä sanomassa, että hei, tää on oikeestaan heinäpelto, ja nyt kun tässä ei oikein enää ruoho kasva, niin tää pitää kyntää kuitenkin... Koska kaivannon täyttämiseen pienemmällä koneella on nyt kuitenkin mennyt noin 3,5 kertaa enemmän aikaa kuin kaivamiseen isommalla koneella, niin näin laskunmaksajahenkilönä alan tuntea tiettyä kireyttä takaraivossa kun kaivuri vaan edelleen on pellossa. Ärp. Huomenna pitäisi kuitenkin olla edessä maasuodattamon teko ja siten keruuputkisto-case alkaa ehkä olla loppuun käsitelty. (Maasuodattamostakin sain jo muutaman mielestäni ei-niin-turhan-valistuneen-kysymyksen seurauksena puolihermarin, jonka johdosta en kyllä odota mitään ennenkuin näen lopputuloksen...)

Siippa tuossa vieressä huomautti, että en ole turhan positiivinen kun heittelen jatkuvalla syötöllä näitä erilaisia pelkoja ja paniikin aiheita ilmoille. No, aina ei jaksa. Ei etenkään, jos on jatkuvasti pimeää ja märkää ja on koko päivän vastaillut ärsyttävän vaikeisiin kysymyksiin talotekniikasta, eristyksistä, ikkunakoroista, materiaaleista, latttialämmityksistä...ja kaikki omat työt on hunnigolla ja dedikset alkaa painaa päälle kohta ihan tosissaan eikä kotona ole edes työhuonetta... ni.

Mutta onhan täällä taas näitä ilonaiheitakin koettu. Siis rakennuksen etenemisen lisäksi.

Koirat ei olleet tänään tuhonneet kuin kaksi muovikassia. Mandariinit eivät olleet (yrityksestä huolimatta) maistuneet, mutta ne olivatkin päässeet vähän kuivahtamaan. Ihan ymmärrettävää siis.

Huonojen säiden takia kissatkin viihtyy sisätiloissa. Ollaan taas koko perhe koossa :).

Kun sataa, ei (yleensä) ole pakkasta, ja ulkoletku (=pesukone ja vessavesien täyttö) on käytössä.

Tytöt oli tänään suloisia, ja kävin läpisemässä naapurin kanssa rakennusmaailman ihmeellisyydestä. Hän on ammattilainen ja minä en, mutta jaettiin yhteinen näkemys.

Raihnaisille rakentajille löytyy kivat määrät erilaisia tukia ja lämmikkeitä. Tosi positiivista on, että tenniskyynärpäätuki auttaa ihan oikeasti.

Muistin ottaa illalla noin puolet tyttöjen vaatteista lämpiämään. Lause, jota en tajunnut kuulevani: "Äiti, eppaa kun meillä ei ikinä ole valmiiksi lämmitettyjä vaatteita niinkuin muilla" sen aiheutti. Ylihuomenna koitan muistaa kaikki. Tavoitteita olla pitää.

Rakentaja-alter egoni voi pukeutua miten vaan ja näyttää silti olevan katu-uskottava. Eka lähestyminen paikalliseen tukkukauppaan likaisissa farkuissa, likaisessa takissa ja kumppareissa (sekä työhanskoissa) sujui niin hyvin, että tänään uskalsin jo lähestyä paikkaan vallan työvermeissä. Täysillä meni. Hihitytti jostain syystä, mutta saattaa olla, että olen lukenut liikaa Ella-kirjoja lapsille.

Sain tänään keskityttyä oikeasti työntekoon yli 3 h ilman rakennusaiheista puhelua. Omanlaisensa enkka sekin. Tuntui kivalta.

Huomenna yritän ottaa kuvia. Nyt koitan perehtyä kokoomaputkistopaketin asennukseen ja maasuodattamon tekoon niin, että osaisin antaa tyhjentävät vastaukset jo ennen kuin osataan kysyäkään. Vaikka se hetki kyllä meni jo.

Pärjäilemistä kaikille. Enää 5 kk huhtikuuhun, ja se on kesä silloin jo lähellä :).

Rapa roiskuu

Pikainen (kai) päivityspostaus. Kelloja siirrettiin, ja eikös se tarkoittaisi sitä, että pitäisi nukuttaa aikaisemmin, mutta kissan viikset. Tässä sitä vieläkin keikutaan ja sunnuntai vaihtuu maantaiksi just...nyt. Ja alkaa taas puuhakas raksaviikko.

Viime viikolla siis muuraukset tuli valmiiksi, ja perjantaina aloitettiin jo sokkelin täytötkin. Täällä oli aikamoinen meno kun perjantaina heti aamusta tontilla pyöri kolme kuormista ja kaksi kaivuria ja liuta äijiä. Toinen kaivureista täytti sokkelia ja toinen kaivoi ojia maalämmön keruuputkistolle. Siippa kera pikkuveljeni on sitten viikonlopun viritellyt putkistoja kaivettuihin uriin ja vähän viereenkin (piti vähän virittää...). Ja rapa on oikeasti lentänyt. Kun pelto vielä paljastui käytännössä kokonaan savimaaksi, voitte vaan kuvitella mönjän määrän mm. meillä sisällä, meillä saunassa, meillä eteisessä... Samalla tuli todettua, että vaikka maaperä savisena on ihan paras maalämpöä ajatellen, imeytyskenttä ei _ehkä_ oikein toimi. Minkä voi todeta jo imeytyskoemontusta, jota tosin ei jaksettu kaivaa kuin alle metri - tulos kun alkoi vaikuttaa aika selvältä :). Vähän savimaan mallia:

Kanavaa keruuputkistolle.

Kääntöpaikkaa. Savea, savea, savea.



Imeytyksen koemonttu. Hyvin toimii - vesisäiliönä. Eli meille tulee maasuodattamo. Päätös oli aika helppo kun näki saven määrän pellossa :).



Aika lailla kaikkea säätämistä tähänkin viikonloppuun mahtui. Onneksi oli tukihenkilöitä säätämässä, ja tosi hyvä säkä mukana mainioista säistä puhumattakaan. No, ehkä oli savihommiin vähän kosteeta, mutta muuten sää mitä parhain (plussalla).

Enää ehkä tämä viikko ilman pitkää pakkasjaksoa ja taidetaan olla kutakuinkin voiton puolella. Tai ainakin loppujen kanssa pystytään paremmin elämään. Tässä kuva muurauksista ja sokkelista, tosin ennen täyttöä. Ei ollutkaan kamerassa kuvia puoliksi täytetystä jutusta vaikka luulin.

Täyttöä odottamassa. Enää puuttuu patolevyt, ja ympäriltä tietysti kaikki vesihässäkät ja routalevyt.

Mutta nyt alkoi nukuttamaan. Oli puuhakas päivä. Pyykkääminen on astetta hankalampaa kun raksapojilla on viikot ollut käytössä talon ainut pesukoneelle yltävä vesipiste. Nyt kun on sekä plussaa että viikonloppu, hyödynsin ajan maksimaalisesti ja pesin, hm, kahdeksan koneellista pyykkiä. Lisäksi lenkitin bernit, tiskasin vuoren astioita, sahailin käsisahalla ja siivosin plus tein oikeaa ruokaa (aina maininnan arvoista) ja vielä pannaria iltapalaksi. Käsi ei tykännyt yhtään, mutta muuten oli hyvä päivä. (Tulkkasin muuten käden totaaliärsyyntymisen niin, että kun talo on valmis, en luultavasti voi pestä pyykkiä, en tampata mattoja enkä kuurata lattioita ainakaan, olikos se, hm, vuoteen :).)

Ai, ja on mainittava myös pikkubernin hieno söpöily eilen koiranäyttelyissä. Käytös oli oikein hyvää (pienelle tutisevalle karvattomalle pallerolle), ja tuloskin ihan mukava. Hyvä ihana B2! Ja B1 on muuten ihana kanssa :).

Nyt nukkumaan. Ei ihan tähän sänkyyn...

...mutta viereiseen :).

Etenee

Raksa siis. Itse asiassa aika kovaa vauhtia eteneekin. Kaikki sokkelin ja pohjan muuraukset on nyt tehty, ja pintakin jo tasoitettu, eristeet kiinnitetty... Säät on periaatteessa suosineet. Laastin valinta on vähän tuottanut päänvaivaa, kun on on tosi lämmintä, ja kunnon pakkanen, ja sitten lämmintä... No, tarvittaessa muuraus onkin sitten lämmitellyt hyvät tovit noin tuhat kilowattia tunnissa kuluttavien puhaltimien tohottaessa pressujen alle lämmintä ilmaa. Mikäs siellä on ollut ollessa. Varmaan ne puhaltimet olisi myös voinut sammuttaa kun lämpötila kohosi yli nollan, mutta tiedättekö, olen todennut että halusivat he tai ei, niin nuo raksahemmot on niin pelottavia, että ainakaan minä en tee mitään, mistä ei ole suoraa sanallista (mieluiten kirjallista) ohjetta. Joten jos on sovittu, että puhaltimet puhaltaa, niin kyllä ne sitten vaan puhaltaa.

Niin, siis raksahemmot ei varsinaisesti ole itsessään pelottavia, mutta aika tosissaan olen joutunut kyllä miettimään, että miksi minun (kohtuu itsenäisen ihmisen) on vaikea tehdä mitään omia päätöksiä tuossa raksajutussa. Olen päätynyt aika loogisesti siihen, että tämä on alakohtainen, ei yksilökohtainen kysymys. Siis oikeasti. Sanokaapa joku toinen ala, jossa ammattilaisina itseään pitävät ihmiset voivat ihan pokkana sanoa tulevansa huomenna, mutta jättääkin sitten tulematta huomenna, ylihuomenna ja itseasiassa koko viikolla JA siitä huolimatta vastaanotto on lähes poikkeuksetta hurmioitunut, kun joku kauan kadoksissa oleva ammattilainen lopulta ilmaantuu paikalle; missä ammattilaiset voi aktiivisesti vältellä puhelinta; missä miljoonan laskuttava ammattimies ei edelleenkään tunnista asiakaspalvelun perusasioita; jossa asiakas joutuu melkein tappelemaan saadakseen pitää päänsä valinnoissa, jossa ...jne.jne. Ja nyt on alleviivattava ja painotettava, että minä en nyt puhu meidän raksahemmoista. Meillä on (tällä hetkellä) ihan täydellinen yhteisymmärrys ja jaettu missio :). Olen vaan kuullut kavereilta... ja niiden kavereilta...ja on nyt joitain tullut koklattua ihan itsekin. Mutta siis onni on työnsä tekevä ja paikalle saapuva työmies. Ja onni on, että meillä tuntuu nyt olevan koko joukko (kaivari, raksari, putkari ja sähkäri) juuri sellaisia oikeita ammattimiehiä :). Jei!

EDIT. Niin tuli vaan mieleen vielä yksi alakohtainen kummallisuus. Joidenkin kauppojen jotkut ns. asiakaspalvelijat ns. rakentajaPALVELUISSA. Ihan heti ei tule mieleen toista paikkaa, jossa liikutellaan niin paljon yksityisten ihmisten rahaa, niin isoina könttäsummina, ja jossa saatat ihan kirjaimellisesti, puoli tuntia ihmiskontaktia odotettuasi, joutua käytännössä kerjäämään apua. Ja sitten saat sitä tai et. Elävän elämän esimerkki:

Piirrrr, pirrrr........pirrr, pirrrr, pirrrr.....pirrr, pirrrr.

Rakentajapalvelut: "Rakentajapalvelut."
Rakentaja: "Hei, haluaisin ostaa noin kymppitonnilla tavaraa näin aluksi, ja sitten loput vähän myöhemmin."
Rakentajapalvelut: "Kuule, nyt on sellanen kiire, että en kyllä ehdi puhua sun kanssasi. Jos haluat, niin jätä soittopyyntö, koitan vastata siihen jossain vaiheessa. Mutta kuule, varotan, joudut kyllä odottelemaan hyvän tovin." KLIK

Siinä sitä rakentaja sitten tuijottaa luuria ja ihmettelee, että wtf ja että on se kumma kun ei toisten herra ties kuinka monen kuukauden nettopalkan tarjoaminen tee toisiin minkäänlaista vaikutusta, ja että mikä tässä koski sitä rakennuspalvelua ja miksi MINUN sitten pitää olla kiltti asiakkaille, eikä ne siltikään aina osta mitään, ja lopuksi sitten päätän, että kun kyllästyn tietotyöläisyyteen ja/tai asiakkaisiin niin ihan varmana rupean rakennusalalle. Ni. Lopuksi soitan sitten keskukseen, jätän soittopyynnön ja toivon parasta.

Pimeää touhua.

Aloitettu on

No ni. Tontti näyttää raksalta. Tavaraa piisaa, pa. joka paikaan levittäytyneiden styrokspakettien muodossa. paljon muutakin on, mutta ne ei niin näy. Myös työt rakentamisen osalta on virallisesti aloitettu. Pohjalle tehtiin alkuviikosta lopulliset viilaukset (pohjat anturoille kantavien väliseinien kohdalle + takan paikka), sitten anturamuotit ja nyt on sitten anturavalutkin valmiit. Vettä satoi passelisti koko päivän, mutta raksapojat peittelivät valun samantien tekeytymään, ja siellä se nyt odottelee vähän kovempaa olemusta.

Tällä viikolla oli tarkoitus vielä muurata, mutta saapas nähdä. Pitäisi olla aika paljon kuivempaa. Tihku ei kuulema haittaa, mutta tuollainen losotus, höh. Mehän toivottiin kuivaa ja lämmintä syksyä jonnekin tuonne, öö, joulukuun puoliväliin. Sitten äkkiä pikkupakkanen ja lunta tupaa, että saadaan valkea joulu. Onnistuiskos? :)

Lainakin käytiin allekirjoittamassa. Ei (juuri) minkäänlaista ahdistusta. Riittävät överit asiassa kuin asiassa näyttää neutraloivan itsensä. Tai sitten olen shokissa edelleen. No, ehken oikeesi, mutta hetki hihiteltiin aihelle mm. sairaanhoitaja äitini kanssa, kun vastoin kaikkia järkeviä oletuksia verenpaineeni on laskenut huimasti, ja on yht'äkkiä tosi matalalla. On kuulema yksi shokkioire kun yläpaineella mennään alle satasen. Kyllähän se monta asiaa selittäisi ;).

Muuten täällä vaan elellään niinkuin ei mitään. Ihan pokkana. Nyt kyllä nukuttaa niin, että on pakko kömpiä kakaroiden viereen ja hipsiä unten maille. Bernitkin on väsytetty niin, että ne saattaa nukkua yli kuuteen. Ruhtinaalliset unet tiedossa siis - toivon :).