Elämä on...

...sairaan kallista!!! Ollaan saatu ihan pöyristyttävän hurjia tarjouksia erilaisista jutuista. Suurinpaan osaan oltiin kyllä varauduttu (kiitos sosiaalisten medioiden), mutta että esim. panospuhdistamon asentaminen (kuopan kaivaminen, 40 metriä putkenvetoa (tarvikkeet ei sisälly) ja kahdeksan (kahdeksan!!!) kuution vedenpurkumontun tekeminen kivistä maksaisi 7000e?!? (No tähän sisältyy 800 eurolla liitosvarauksia ja vanhan likakaivon murskaaminene tuohon kiviläjään mutta silti...) Pitääpä pikkasen selvittää...kuulostaa nimittäin pikkaisen överiltä hinnalta jos minulta kysytään.

Keittiö sen sijaan pysyi yllätyksekseni suunnitellussa, tosin jo lähtökohtaisesti jättimäisessä budjetissa (tonnin tarkkuudella), mutta tämä versio oli vielä se "laitetaan kaikkea kivaa mitä halutaan" -versio. Seuraava versio toteutetaan sitten ajatuksella "laitetaan kaikkea kivaa, josta ollaan valmiit maksamaan". Eiköhän sitten päästä lähelle todellista lukua. Mutta siis, erittäin kiva ettei budjetti tässä ideaaliversiossakaan mennyt ihan hirveesti yli. Nyt pitäisi päättää paikka ja vähän myös toteutustapaa - nekun sitten taas määrittää piirustuksia ja kaikkea siitä eteenpäin.

Uunit sitten. Ihan kiva jos valittavana on yhdeltä valmistajalta leivinuuneja peräti yksi kappale. Kokoja on valittavissa niin ikään yksi, ja luukkuja, niitäkin on yksi. Onko kunnolliset, yksitoimiset levarit muka jotain mennyttä aikaa, mitä? Pitänee ottaa yhteys johonkin aitoon ja alkuperäiseen uuninmuuraajahenkilöön, tai työkaveriin viereisestä huoneesta :). Konsultaatiota kaivataan.

Uhm, suunnittelija pysyy edelleen kateissa meiltä. Arvaa varmaan, että meillä olisi pari pientä muutostoivetta odottamassa. Että "ne muutokset, jotka me tehtiin niihin toisiin, vai kolmansiin, niin perutaan niistä nyt sitten ne raput, ja ikkuna, ja sitten se yksi seinän siirto, tuo oven paikka, katon rakenne ja sitten tää kylppäri näyttääkin nyt vähän erilaiselta, ja yläkerta..." Mutta ei sitten muuta. No ei voi mitään, tilanteet kehittyy, ja näyttää erilaiselta kun niitä rupeaa oikeasti tekemään ja yhdistelemään toisiin suunniteltuihin asioihin. Lisäksi painaa huoli siitä, miten talovanhuksen saisi edes pikkiriikkisen pitämään imitsistään kiinni, jos ollaan muuttamassa suunnilleen vähän kaikkea. Ja asiat tarttee saada paperille, kun ei osata kaikkia rakennejuttuja tehdä itse ja kuntakin odottaa luonnoksia... Pattijuttu, hitaudesta saa maksaa, mutta parempi nyt kuin triplana muutaman vuoden päästä (ehkä). Kun vaan saisi sen suunnittelijan palaveriin...taitaa lukea blogia tai jotain :).

Hm, kuopus itseasiassa kiteytti tämän jatkuvan suunnittelun jälleen kohtuullisen osuvasti kysymällä yksi päivä autossa keskustelusävyyn: "Äiti, haluan ruveta harrastamaan kaunoluistelua. Tai karatea. Kumpaa ehdotat miulle?" Siinäpä se, kiteytettynä :).

Huhhuh

Rankka mutta antoisa ja kiva työ/opintokeikka takana. Vielä kiitos seurasta E! Aina hauska matkustaa yhdessä :). Lisäksi hyödynnän oppimaamme kehittämällä tähän nyt yhden osaprosessia kuvaavan käsitteen (analyyttisen yleistyksen :)): villasukkasidukat - eiks se ole just meidän juttu, hih :)!

Mutta, ettei mene ihan asialliseksi... Pääsin reissusta suoraan remppapalaveriin. Olemme nimittäin päässeet lähikontaktiin urakoitsija kanssa! Se olikin kovin hyödyllinen sessio, joskin kyseinen oikeasti pätevä ja fiksu herrasmies totesi, että aika paljon on vielä avoinna. Ja näinhän se on. Keittiön sijaintiin tulee selvyys huomenna kun tapaan suunnittelijan. Keittiölle on nyt tarjolla kaksi potentiaalista paikkaa, joista toiseen keittiö mahtuu ja toiseen ei - karrikoidusti. No, käytännössä tämä siis tarkoittaa, että keittiön sijoittaminen muuten sopivampaan paikkaan tulee vaatimaan paljon sovittelua ja on enemmän kompromissi (huoh), kun taas ihan ok paikka, mutta ei ehkä sijainniltaan ihan niin hyvä onnistuisi helpommin täyttämään muut vaatimukset. Aina tää on niin tätä. Mutta huomenna siis ollaan keittiön suhteen viisaampia, jei.

Hetkeksi huokaistiin helpotuksesta. Kattoa-ei-tarvitsekaan-uusia-tässä-rytäkässä -tyylisestä helpotuksesta, mutta däm, pitää se sitten vissiin kuitenkin. Pellit vielä hetken menettelisi, mutta kun kattoremppa on edessä joka tapauksessa lähitulevaisuudessa, ja nyt pitää tehdä sisäkatto ja ilmatilat, kuistin katto jne. + vaihtaa osa laudoituksista peltikaton alle, niin, no, helpommalla pääsee vaihtamalla loputkin nyt. Viiiuh vaan viheltelee eurot lentäessään...

Viemärimies eli panospuhdistamoheppunen tulee huomenna, samoin uuninmittaaja. Lämmityspohdinta kokonaisuudessaan on vielä ihan levällään. Uskomatonta mutta totta, järkevimmältä kuulostaa sähkökaapeli lattialämmityksenä tuettuna mahdollisesti ilmapumpulla ja tulisijojen lämmittämisellä. Tosin me ei oikein meinata päästä sopimukseen tuosta lattialämmityksestä. Hilevarpaana minusta se olisi ihan must-juttu, mutta jotenkin meidän ajatusmaailma ei tässä nyt kohtaa. Ja ei me ihan olla päästy sopuun myöskään siitä, mikä talossa kiertää. Veteen olisi helppo yhdistää maalämpö, aurinko ja mitä muita tulevia vaihtoehtoja sitä onkaan. Kaikki paitsi suora sähkö kuulostaisi hyvältä noin ympäristön, energiapolitiikan ja elämisen kannalta. Helpoin, halvin ja kai sitten muutenkin toimivin järjestelmä taas vaikuttaisi olevan juuri tuohon sähköön pohjautuava. Arg, hankalaa. Ehkä ne valinnat on tehtävä järjestyksessä: vesi vai ei, ja se sitten rajaakin jo mahdolisuudet paaaljon vähemmäksi.

Muuten on kuulema haastava kohde remontoida. Mahdollinen kyllä, mutta saa kuulema unohtaa haaveet yhden vuoden rempasta. Huoh. Auttaisiko jos purkaisin ihan vimmatusti? No, joka tapauksessa homma saataisiin etenemään jo tänä kesänä, ja suihku olisi ykkösprioriteetti :). Se on tärkeintä (rempan alkuun saattaminen). Onhan siinä sitten aikaa...

Nyt käyttämään bernit yksi&kaksi iltapissityksellä. Berni ykkönen oli lenkittänyt (lenkki= kadonneen bernin pyydystystilanne)isäntää oikein urakalla tässä minun reissuni aikana: lenkki tai kaksi (tai kolme) päivässä pitää lääkärin loitolla... (vuoristokoiran sananlasku...)

Remppasofiaa

Eli remontoinnin filosofiaa (ei kovin näppärää, myönnän, mutta ajanee asian). Tässä odotellessa on aikaa mietiskellä yhtä ja toista, ja on mietittykin. Samalla on viimeinkin iskenyt päälle jonkunlainen sisustusinto ja sitä myötä on sitten tullut luettua sisustuslehtiä. Sisustuslehdet ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia luomuksia. Osa näyttää siltä kuin niissä asuttaisiin, ja osa sitten ei. Ehkä ne on vaan koristeita, kuka tietää.

Mutta, sisustuslehtiä selaillessa törmää väistämättä myös erilaisiin remppasofioihin (toim.huom: jos ahdistut kärjistyksistä, kannattaa ehkä lopettaa lukeminen juuri tähän... :P). Mutta siis, osa korjaa koska siten säästää. Silloin edetään pikkuhiljaa. "Olemme remontoineet taloa vähän kerrallaan vuosien varrella. 2 tuntia päivässä 20 vuoden ajan, eikä olla tarvittu juuri yhtään ulkopuolisia tekijöitä. Kaikki tarvikkeet on hankittu kierrätyskeskuksesta, paitsi vessanpönttö löydettiin yhdestä lähimetsästä. Nää meidän huoneet on nyt kivasti eriväriset - jännä miten hyvin kaikki istuu yhteen, kun ne vaan on pastelleja. Saatiin maalit paikallisen starkin jätelavalta..."

Toinen remppaa rakentaakseen uutta alueelle, jonne ei saa rakentaa uutta. "Talosta jäi remonttia tehdessä pystyyn vaan tuo kulmatolppa tuossa, niin ja sitten takka laitettiin samalle paikalle kuin jossa uuni oli ennen. Muuten vedettiin kaikki uusiksi, ja nyt meillä onkin tosi upea ja moderni talo. Etenkin me tykätään noista keittiön musta-valkoruudullisista kiiltopintaovista, ja sitten noista valetuista altaista. Kyllähän tämä maksoi tuplasti sen mitä uusi talo olisi maksanut, mutta kun noi omppupuut oli niin kivasti käkkyrät tuossa, eikä tältä seudulta muutenkaan saa enää tontteja."

Sitten on vanhaa ihannoivia rempantekijöitä ja käsityöläisiä. " Kun me nähtiin tää talo, me oltiin heti ihan myytyjä ja ajateltiin, että tuo me halutaan vielä pelastaa. Tää on meidän unelmamme. Ollaan laitettu tätä rakkaudella. Mä oon taidemaalari ja mieheni tässä entisöi huonekaluja. Pihavarasto on meidän ehtymätön aarreaitta. Entinen omistaja oli vaihtanut ovia, mutta onneksi vaan osa oli ehditty polttaa, ja nää loput, jotka suojasi tuolla halkoja, niistä tuli tosi kivat kun vähän hiottiin, ja sen verran vaan höylättiin, että ne mahtuu taas karmeihin. Pikkasen turvoksissa nää. Muuten on vaan aivan ihanaa kun ajan patina näkyy, tietenkään näitä ei maalata. Tää on meille toteutunut unelma - me kierretään kirppiksiä ja etsitään sisustusmateriaaleja sieltä kaikki vapaa-ajat, ja sit kesälomalla me kierretään tutkimassa kaikki sukulaisten vanhat vintit. Ne on kanssa aarreaittoja."

No, kaikki tekee valintoja omista lähtökohdistaan. Välillä tuntuu, että osalla ne jutut menee kuitenkin vähän överiksi. Siis esimerkiksi ihan todellinen kommentti: "Ei vanhaa taloa kannata lisäeristää, me emme haluaisikaan mitään persoonatonta lämpötilaa. On kiva kun talo elää vuodenaikojen mukana." Tai: "Raaputettiin tästä kakluunin kyljestä ihan tarkoituskella maalia pois niin paljon kun lähti ja nyt siitä tuli tuollainen kivan patinoitunut." (Ihan kivaa oli varmaan raaputtaa, mutta ajan patina ei tässä kohtaa oikein toiminut...) Tai "tehtiin kahdenkympin hiomakoneella tällaista tosi kivaa vähän epätasaista lankkulattiaa - vieraat on tykänneet kovasti." Puhumattakaan niistä muista tyypeistä - kaikki kunnia heille.

Ihan todella. On hienoa, että ihmiset toteuttavat itseään asumisensa kanssa.Välillä itseä ahdistaakin enemmän semmoinen lähes täydellinen remppafundamentalismin puute. Itse kun haluaisin vaan kivan talon, jossa on suihku, keittiö ja muutama muu nykyajan mukavuus. Missä lämpötila pysyisi koko vuoden yli kymmenessä asteessa. Jossa olisi omat huoneet tytöille.Joka olisi kodikas mieluummin kuin tyylikäs. Jonne ymmärrettäisiin olla tekemättä turhia korjauksia, mutta ymmärrettäisiin tehdä tarpeelliset korjaukset. Joka olisi soma ja oma ja koti. Ihan yllättäen - selvästikään ei siis olla remppasofeista ollenkaan siellä överi-päässä. Enemmänkin turvallisesti jossain siellä välissä :).

Odottelua

Nyt vaihteeksi odotellaan. Odotellaan ikkunamiehen yhteydenottoa, kattomittaajan yhteydenottoa, uuninkorjaajan yhteydenottoa, panospuhdistamohenkilöiden yhteydenottoa ja havitellun vastaavan mestarin yhteydenottoa. Verkkoja on siis viritelty, nyt pitäisi malttaa hetki. Mutta se on niin vaikeaa!

Vastaavaksi mestariksi päädyttiin kysymään ensisijaisesti talon piirtanyttä rakennusinsinööriä. Hän on jo valmiiksi kolunnut nurkat, mittaillut ja jopa porannut seiniin reikiä. Selkeä etulyöntiasema tyystin ummikkona taloon saapuvaan mestariin verrattuna. Paha kyllä tämä kyseinen mestarikandidaatti on sekä kiireinen että oppinut meidän verkkaisesti etenevän suunnittelutahtimme myötä uskomaan, että meillä on rajattomasti aikaa. Eikä meillä ole. Eihän kyseistä henkilöä voi potentiaalisten asiakkaiden tempoilevasta elämäntyylistä syyttäkään, mutta haluaisin päästä tekemään tarjouspyyntöjä mahdollisille tekijöille kovin kiihkeästi, juuri nyt - enkä osaa. Kohta pitää varmaan kuitenkin nykiä hihasta jotain porukkaa, pyytää lisäämään aika kalenteriin ja katsoa tarjoukset myöhemmin - tai remppa siirtyy taas vuodella. Jota en halua ajatellakaan. MINÄ HALUAN SEN SUIHKUN, TÄNÄ VUONNA!

Keittiösuunnitelmat saatiin sentään tänään käyntiin. Suunnittelija oli oikein pätevän ja mukavan oloinen, kokenut, innostunut. Odotan suunnitelmiakin kovasti; ensimmäiset versiot pitäisi saada hyppysiin ensi viikolla. Erityisen kivaa tässä nimenomaisessa suunnittelijassa oli se, ettei hän suunnitellut keittiötä, vaan tilaa. Meidän tapauksessa, keittiön tullessa tupaan johon tulee myös muita toimintoja (olohuone, ruokatila, käynti lasikuistille) keittiön näkeminen kokonaisuuden osaksi on tosi tärkeää. Hienoa, ettei tätä tarvinnut suunnittelijalle erikseen perustella :).

No, nyt takaisin töiden pariin ja takaisin odottamaan. Huomenna rupean soittelemaan kärsimättömänä sinne tänne jos ei mitään kuulu, siihen asti koitan malttaa. Aurinkoa!

Kuvitusta

Äh, minua jotenkin ahdistaa tuo edellinen postaus. Ihan kuin elämä nyt ylipäänsä olisi noin vakavaa - kauhut syntyy ihan muista asioista *väristys*. Olisi vaan niin kiva, kun joku näyttäisi paikan ja sanoisi, että revi kuule tosta! Yleensä meidän rempat onkin alkaneet sillä, että on vaan tullut jonkun sunnuntai-iltapäivän ratoksi revittyä muutama neliö kaakeleita kylppärin seinästä, ja mikäs siinä sitten enää auttaa :). Nyt ei voi tuota mielitekoa laskea valloilleen kun ensisijainen kohde olisi lattia, ja lämpötilan kanssa kun on muutenkin säätämistä, niin seurauksena saattaisi olla vielä vähän vilumpi, tai sitten ei. (Ehkä kuitenkin yläkerran käyttämätön sauna mieluummin...hm...?)

Mutta joka tapauksessa. Tänään oli aivan hinkuna odotettu juhlpäivä kun kuopusprinsessa vietti kaverisynttäreitään. Pelkäsin jo pahaa ylikuntoa kummankin tyttelin kohdalle - niin pedantisti tätä juhlapäivää valmisteltiin jo pitkin viikkoa. Kaikki meni kuitenkin kivasti, itseasiassa oikein kivasti :). Sankari sai läjän lahjoja, leikkiseuraa ja koirakakun (kuvassa) - ihan niinkuin oli tilattu :). Esikoinen kunnostautui olemalla todella suureksi avuksi siivoamalla, pikkupitsoja tekemällä ja leikit keksimällä. Kiitos kullanmuru!

Berneistä isommalla alkoi kiima ja käytös muuttui entistäkin ailahtelevammaksi. No, nyt kun sille on hyvä syy, niin ei ahdista yhtään - PMS tunnetaan täälläkin ;). Lumi sen sijaan voisi vähän vähetäkin. Pikkukoirakin eksyi vahingossa aidan väärälle puolelle, mutta eihän sille mitään voi, jos aidasta ei näy senttiäkään. Muutenkin koirien koulutus on hankalaa kun lumi tekee reagoimisen ihan mahdottomaksi. Tänään jouduin heti aamutuimaan (vaihteeksi) loikkaamaan aidan yli karkaavan koirulin perässä (poikakoira-alert). Lumen takia myöhästyin, enkä saanut enää koirulista otetta. Notkea loikkakin päättyi aidan toisella puolella vyötärön syvyiseen lumeen, ja sain ihan tosissani tehdä muutaman minuutin töitä, että pääsin pois pensasaidasta. Olo oli kuin ruususen prinssillä konsanaan kun viimein selvisin tielle ja sain koirasta niskaotteen. Alla karkaileva berni (grrr) ja aidasta se, mitä siitä nyt ylipäänsä näkyy.

 Näkymä pihasta on myös aika luminen:

Kuvien perusteella voi ehkä päätellä meidän uuden lemppariharrastuksen. Tai ei se mikään lemppari ole, mutta sen jälkeen kun naapurin hallin katto romahti lumen painosta, on meilläkin viihdytty aika hyvin katonharjalla. Kattoneliöitä on, muiden neliöiden tavoin, aika mahdottomasti, joten ollaan oltu katoilla sitten koko perheen voimin. Tässä esikoinen aitan katolla:

No, totuuden nimissä lapset eivät ole osallistuneet kattotalkoisiin, piipahtaneet lähinnä hyppimässä lumikasoihin, ja minäkin olen katoilla keikkunut aika rajallisesti. Siippahan se siellä on riehunut - on varmaan työnnellyt lunta saman verran kuin keskiverto kauhakuormaaja normitalvena :). Mutta olen minäkin kunnostautunut; keikuin yksi päivä hallitusti navetan harjalla ja hyvin sieltä lunta lähtikin :).

Loppuun vielä yksi ylettömän lumimäärän hyödyistä: berneillä on pihassa ihan oma vuori.

                                

Mitä söpöläisiä! :)

 

Kauhun tasapaino

Överiksi eläminen on ihan samanlaista tasapainoilua kuin elämä muutenkin. Ehkä se on kuitenkin sitten se överiksi vetävä luonteenpiirre, mikä tekee asioista välillä niiiiiiiiiiin tuskallisia. Otetaanpa malliksi vaikka tilanne, jossa pitää tehdä päätös. Päätöksen suuruusluokalla ei oikeastaan ole väliä; samaa kaavaa on noudatettu talonhankinnassa ja avokkaiden ostamisessa. Ensin siis tunnistetaan tarve (tähän saattaa kulua tovi). Mietitään ratkaisu. Etsitään vaihtoehtoja. Vertaillaan analyyttisesti ja koetetaan hakea sekä kustannustehokkain, käytännöllisin, kulutusta kestävin ja muutenkin kaikin puolin paras mahdollinen ratkaisu. Tähän vaiheeseen pääseminen edellyttää massiivista ajankäyttöä. Viimeinen ja ratkaiseva vaihe sen sijaan on nopea. Turhaudutaan ajankulumiseen, marssitaan kauppaan/ pankkiin tms., unohdetaan selvitykset ja otetaan fiilispohjalta se, mikä sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta. Hienoa tässä on yhtäaikainen ja kahdensuuntainen överimahdollisuus: kerrassaan liian pitkälle viety valmistelu jonka lopputuloksena syntyy täysin tunnepohjainen päätös.Ei uskoisi mahdolliseksi, mutta kevyesti karrikoiden, noin se vaan menee.

Koska olen suurin piirtein maailman onnekkain ihminen, nämä päätöset ovat osoittautuneet pääasiassa hyviksi ja muutamat mokaukset ovat osuneet joidenkin pienempien hankintojen kohdalle. Välillä kun turhauttaa (esimerkiksi nyt) tuntuu kuitenkin, että eikö jo tällä iällä ja kokemuksella omista toimintamalleista voisi vähän oikaista prosessia. Miksi ihmeessä suunnitella kaikkea etukäteen niin hirveesti, kun lopulta käy kuten edellisen kämpän kaakeleiden kanssa. Oltiin kierretty noin kaksi päivää katsomassa kaakeleita kylppäriin, ja oli jo aika hyvä tuntuma mitä sitä haetaan. Kunnes, yhdeltä menoreissulta palatessa siippa kuskasi minut syystä tai toisesta vielä käymättömään kaakelikauppaan. Viisi minuuttia, ja kaakelit oli tilattu, eikä kaduttanut: ne oli ihanat. Myönnän kyllä, että alkoholilla oli osuutta asiaan; edellispäiväisten kemujen jälkimainingeissa ei jaksanut hirveesti innostua valikoimisesta ja vertailusta, joten päätös syntyi nopeasti - ja kaikki aiemmat toiveet/päätökset tuli hylättyä siinä samassa.

Meinasin nimetä tämän postauksen kauhun tasapainoksi. Se kuvaa ennenkaikkea asennetta tämän kokoluokan tuntemattoman edessä, pähkimistä suunnittelun ja äkkipäätösten välissä (övereillä ei taida olla välimuotoja) :). Tulevana keväänä päätöksiä on edessä ehkä satamiljoona (sanoisi kuopus). Alan onneksi lähestyä kovaa kyytiä sitä turhautumistasoa, jossa toiminnan tarve alkaa päästä voitolle analyyttisyydestä. Kuten äitini sanoi tätä taloa hankittaessa: aina ei voi harkita - välillä pitää toimia!

Kiva päivä

Jos on välillä pahojä päiviä, niin onneksi on näitä tosi kivojakin. Kuopusprinsessa täytti eilen 6 v.  ja molemmat tytöt on kotona hiihtolomaa viettämässä. Varsinaiset synttärit pidetään vasta lauantaina, mutta yhtä ja toista pientä juhlavaa on päivään mahtunut. Muskettisoturibarbi. Vohveliaamiainen. Risto Räppääjä elokuvissa. Kunnon lumisota. Ja vohveli-illallinen :). Ihanaa, kunnon lystäilyä - ja ennenkaikkea, vähemmän junnusarjan potkunyrkkeilyä.

Berni ykkönen on tosin kunnostautunut taas karkailun saralla, murr sille. Aita kun ei juuri haastetta tarjoa, niin uhmaikäisen on ihan poikkeuksellisen helppo kokeilla rajojaan (kirjaimellisesti). Siinä on varmaan hyvät puolensa, että toistaiseksi berni on päättänyt karata yömyöhällä tai aamuvarhaisella; klo 23 auton alle jääminen pimeässä on paaaljon epätodennäköisempää kuin vaikka klo 19. Ja sama tilanne jos karkaa hiihtolomalla aamulla heti seitsemän jälkeen. Ottaa silti päähän juosta pitkin kylätietä milloin minkäkinlaisissa mörkö-yöpöksyissä, ainot jalassa ja toppatakin liepeet lepattaen.

Noiden bernien sielunelämä on aika arvoituksellista. Ne on jotenkin niin tyttöjä. Nopeita oppimaan, tajuaa yleensä kerrasta mitä on tarkoitus tajuta. Käyttää tietoa niin hyvässä kuin pahassa. Lisäksi ovat hirveän herkkiä ja tosi uppiniskaisia. Taiteile siinä sitten. Ongelma on se, että jos berni päättää karata, se tekee sen ihan tahallaan. Josta seuraa se, että fiksuna berni tietää, että nyt sille ollaan vihaisia. Josta taas seuraa se, että berni juoksee karkuun minkä koivista pääsee - eikä anna kiinni. Tämä siltikin, ettei koskaan ole niskasta ravistelua pahempaa torua kokenut. Joten karkaavan bernin metsästys on kuin strategianen lautapeli, jossa jokainen siirto pitää miettiä tarkasti ja bernin seuraavat siirrot ennakoiden. Jotenkin pitää pystyä viestittämään, että karkaaminen-on-täysin-kiellettyä-sitä-ei-tehdä-ja-vietät-loppuelämäsi-narun-päässä-pihalla-jos-karkaat-vielä-kerrankin-koiran-rontti, ja samanaikaisesti tekemään luoksetulo niin mukavaksi, että koira tulisi myös karkumatkan jälkeen kutsusta luokse...  Itse en ole suoraan sanoen vielä löytänyt toimivaa tasapainoa komentamisen ja lempeän luoksekutsun välillä, ja se varmaan aiheuttaa koirankin mielestä huojuntaa tässä johtajuussuhteessa. Vinkkejä?

Mutta nyt raivaushommiin. Jospa saataisiin hävitettyä vaikka muutama laatikko tavaraa tästä taloudesta rempan alta. Keksin viimein hyvän mielikuvajumpan auttamaan ylimääräisen (=tavaran jota joskus vielä SAATETAAN tarvita) hävittämisessä. Mietin vaan mitä haluan kantaa takaisin rempattuun taloon. En ihan kamalan paljon...