sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulukortti

Ansiokkaasti jo kolmatta vuotta olen unohtanut kaikkien korttien postituksen näin joulun alla (sekä synttäreinä, ystävänpäivänä ja muina mahdollisina virallisina juhlahetkinä). Tällä(kään) kertaa kyseessä ei ole mikään suuri protesti elämää, yhteiskuntaa ja yleistä järjestystä vastaan, vaan missaan vaan aina sen hetken, jolloin korttien olisi viimeistään pitänyt olla laatikossa enkä löydä osoitteita, koska meillä on edelleen muutto kesken. Joten kaiken kritiikin uhallakin tervehdin kaikkia ystäviä jälleen näin sähköisesti. (Vaikka se kuulema on nolouden huippu.) Siis. Kaikki ystävät, rakkaat ja satunnaiset kulkijat blogistanissa. En olisi mitenkään selvinnyt tästä(kään) vuodesta ilman teitä. En tiedä miten ja millä ansioilla olen saanut ympärilleni niin paljon ajattelevia, tekeviä ja kokevia ihmisiä. Iso halaus teille kaikille!

Ja sitten siihen jouluosuuteen, tällä kertaa Satu Marttilan runon johdattamana. Tämä sopii tähän syksyyn, pimeään ja märkään, mutta ihan kuin joulukin, kääntää synkkyyden valon ja ilon puolelle, eikös :). (Ja tänä vuonnahan saatiin vielä viime hetkellä valkea joulu...) Mutta, tästä lähtee:

Talvi II
Aurinko, kai viimeisistä
viimeisin, juhlansa juhlinut,
tihkuu valjua hymyä enää,
päivä laahustaa pitkässä kaavussa.
Pihan polulla vain meneviä
askeljälkiä. Ajattelen
että muista päiviesi luku.
Silloin! Orava sukkuloi ilossa
hortensian kuivakukissa, puussa,
maassa puussa maassa yhtaikaa,
kissa riehaantuu ikkunalla,
nicaragualainen kahvipuu, pavusta syntynyt,
horjahtaa lattialle, elämänmusta multa
ja purkin sirpaleet juhlivat
valssin pyörteissä parketilla.
Mikä elämä!
Tiainen nauraa kirsikkapuussa.

© Satu Marttila, kokoelmasta Runojen kissa

Tässähän mennään taas jo kevättä kohti ja valoa päin. Se mielessä pitäen on kiva viettää joulua. Kaikille teille nautinnollista, rentouttavaa, rauhallista ja ihanaa joulunaikaa (jokaiselle tavallaan). Kerätkäää voimia ja pitäkää kivaa läheisten ihmisten kanssa!


keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Saparot happanee

Otsikko on lainaus työkaveriltani jo parin viikon takaisista pikkujouluista. Näin sanoin hän kommentoi musikantin vetäisemää Let it be me -kipaletta. Autolla kun olin, ei minulle tullut pippaloista minkäänlaista päänsärkyä, tukanjuurikolotusta tai muutakaan kankkusen tapaista, ellei sitten lasketa juuri tätä Saparot happanee -hokemaa, jota en nyt näytä saavan päästä pois ollenkaan. No, onneksi sanaleikki on ainakin aika hyvä :).


Pikkujouluja tosiaan on pukannut nyt bileiden-kaksien viikkotahdilla. Nyt aletaan kyllä olla voiton puolella. Muutenkin elämä hymyilee; marraskuu on viimein ohitettu melko kunniakkaasta ja pahimmista työpaineistakin on tällä erää päästy. Seuraavaa paniikkia odotellessa voi harrastella sitten kaikkea muuta. Tähän aikaan vuodesta yksi aihe on ylitse muiden (ainakin lapsiosastolla): hienovarainen vihjailu tulevan joulun toiveista ts. kirje Joulupukille. Koska itselläkin tuntuu aika ajoin olevan pieni epäsuhtaa erilaisten tarpeiden ja toisaalta tarjonnan välillä, enkä nyt oikein muutakaan keinoa tilanteen kohennukseen keksi, päädyin itsekin kirjoittamaan pitkästä aikaa joulupukille. Kas näin:


**************


Rakas Joulupukki!


Olen ollut aika kiltti. Välillä kyllä vähän kireä ja kärsimätön, mutta myös tosi ahkera. Tontut voi vahvistaa, tai sitten voitte pyytää työaikarapsan suoraan firmasta. Vaikka lapset väittää, että teen  liikaa töitä, mutta ollaan me leikittykin, ja läksyjä tehdään harva se päivä, mutta sitä ei ehkä lasketa. Niitten mielestä olen kuitenkin kiva äiti (paitsi silloin kun olen tyhmä äiti). Lasken molemmat meriitiksi ja toivon, että se uskotaan siellä Korvatunturillakin, uskotaanhan, joohan.


Joka tapauksessa. Minulla olisi muutama toive.


Ekaksi toivoisin vähän lisää aikaa. Juttelin eilen työkavereiden kanssa ja nekin toivoisi. Me oltiin yhtä mieltä siitä, että tässä ei ole sillä toimitustavalla niin väliä: siivuina, paloina tai kimpaleina. Ihan sama.


Toiseksi toivoisin teleporttauslaitetta. Ihmisille, en tavaroille. Tavarat voi kyllä tulla mukana. Sille siirtymisiin kuluvalle ajalle olisi käyttöä. Jos teleporttaus onnistuisi, ei ykköstoiveella ole niin väliä. Eli voit itse valita.


Jos nuo on hankalia, niin joku kiva kirja ja ehkä suklaarasia olisi myös kiva :).


Terkuin, Tuikku


 ******************


No, nyt on hyvä keskittyä muihin jouluaskareisiin, niinkuin glögin juontiin ja viimeisiin pikkujouluihin. Ja piparitalon koristeluun, ja pipareiden paistoon. Kynttilätunnelmointiin ja joululauluihin. Kakkuihin ja lumihangessa peuhaamiseen. Ne kaupassa ryysäilyt ja joulusiivoukset taidan nyt unohtaa tästä lista ja keskittyä vaan kivoihin asioihin. Hyvää joulunodotusta kaikille! <3

maanantai 21. marraskuuta 2011

Marraskuu on (varmaan) ihan kiva kuukausi

Heipatihei. Täällä sitä ollaan, vaikka mitään ei ole kuulunutkaan.On ollut vähän painokkaasti marraskuinen marraskuu, edelleen. Ehkei kuitenkaan niin huonoa ettei jotain hyvääkin, kai. No, ainakin viime viikolla ja toisena päivänä viikonlopustakin paistoi aurinko ja samoina päivinä ei ilmeisesti tullut kaatamalla vettä, eikä ollut sumua. Ihania päiviä! Syksyn ekat pakkaskelit on myös aina jotenkin kivat - raikasta, kirkasta, kaunista kaiken sen pimeänharmaanmassassataapertamisen jälkeen, joka on elämänlajina synkkää ja ikävää (niinkuin reipashenkiset suomlaiset joululaulutkin jaksavat muistutella). Luntakin odotellaan, kuulema piti olla jo tänään lumi maassa, mutta ei (juuri) näkynyt. No, jostain syystä sääilmiöillä sallitaan tuo mielen muuttaminen paljon helpommin kuin naispuolisille (ja miespuolisille) ihmiseläjille. Että olkoon nyt sitten. Menen massan mukana ja unohdan petetyt lupaukset.

Ässän käkenä -blogi täällä on ihana ja piristävä. Kiitos opettajaprinsessalle sinne jonnekin!

Vierailevan tähden yllytyksestä tein radikaalin ostopäätöksen ja investoin uusiin juomalaseihin. (Hommahan vähän karkasi sitten käsistä, ylläri, joten nyt meillä on kaikenkirjavaa väriterapiaa 18 juomalasin muodossa. 1,95e/kpl cittarista :). Lasit on ihanat!)

Talon asukit ovat myös viimeiseltä taas yhden katon alta. Neitikisulit halusivat hengata tyttöporukalla pikkumökissä tähän asti (pääsivät ennen pakkasia kulkemaan vapaasti sisään ja ulos), mutta viikonloppuna päätin rajoittaa neitosten elämää radikaalisti ja roudasin ruokatarpeet, hiekkalaatikon ja kisulit kainalossa taloon ja siten taas takaisin sivistyneeseen elämään. Kolme kissa tuntuu olevan aika paljon enemmän kuin yksi (ajatella!), etenkin kun reilut 30% kisuleista yrittää kuroa kiinni syksyn hellyysvajetta pikkupakolla, toinen reilu 30% ei muista yhtään mitä sivistykseen kuului (muuta kuin pöydillä kiipeily) ja kollinretalekin kypsyi pakkasessa kärvistelyyn kokonaisen kahden minuutin jälkeen ja päätti vetäytyä sisäkissailemaan johonkin tuonne toukokuulle. Nähtävästi. Joten, katsoit mihin vaan niin siellä on sitten kissa. Se on aika söpöä.

Saatiin myös lämmityksen automatiikka päälle. Se että talon lämpötila laski sitä seuraavana vuorokautena aika radikaalisti ei johtunut minkään hajoamisesta - pari namikkaa oli vaan vaihtanut epähuomiossa asentoa. Hajoamattomuus - erityisen positiivista.

Olen hauskuuttanut lähiympäristöä mm. kotona (hiustenhoitoaine huolella naamaan hierottuna tekee kuulema kulmakarvoista tosi kiiltavät ja terveen näköiset) ja Helsingissä ("Rouva, hei, anteeksi, teissä roikkuu henkari..."). Tämä tarina on tosi.

Positiivista on myös se, että marraskuu on ihan kohta lopussa, ja sitten päästään kohti joulua, talvipäivänseistausta ja siitähän sitten lasketellaankin jo keväthankien kimmeltäessä kohti toukokuun ihania valoisia iltoja :).  Jaksaa jaksaa.

Muuten. Varmaan, joulun toimiessa vähän kuin pelastusrenkaana, jouluolo on päässyt puskemaan pintaan ihan omin luvin ja äkkiarvaamatta. Luulin että olisin sen verran töpinöissä kaikesta touhotuksesta, että huomaisin taas perinteiseen tapaan jossain tuossa viikon 51 puolivälin tienoilla, että on muuten tulossa joulu vissiin, mutta nythän tässä on haaveiltu 120 ledin jouluvalosarjasta kohta jo parisen viikkoa. Joululaulujen raikuessa. Glögilasi kädessä. On se kumma jos ei kohta ala piristyä.

Sitä odotellessa, voimia kaikille!

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kaamosangsti

Syksy painaa edelleen päälle aika täysillä. On tosi ärsyttävää, että sitä kestää vaikka minkälaisia paineita, mutta sitten joku valon vähyys vetää maton alta ja yhtäkkiä sitä nyyhkii kaikelle ja tiuskii kaikille eikä huvita mikään eikä jaksaisi mitään. Hmp. Kun ei olisi niin kiire, niin vetäytyisin heti huomisesta alkaen talviunille. Mutta koska vielä on pari pikku juttua tekemättä, ei vissiin auta kuin pysyä hereillä. Joten, hiijjop, ylös, ulos ja lenkille. Tosin lenkkeillessäkin vähän ärsyttää, ettei enää edes pääse metsään kun ei kukaan voi ehtiä metikköön ennen viittä. Arkena ei ainakaan ja viikonloppunakin organisointikyvyttömyys vaivaa sen verran kroonisena, että pimeä pääsee toistuvasti yllättämään. Onneksi kuitenkin on bernilöt, koska muuten en varmaan liikkuisi enää yhtään mihinkään ja se ei muistaakseni kuulu yhteenkään apean-mielen-aurinkoistamisohjeeseen, joka on näppeihin osunut.

Talviunia lukuunottamatta olen kyllä koittanut nalleentua niin paljon kuin ikinä vaan mahdollista. Ainakin hamstraan jotain talvivarantoa. Tänä vuonna syksyn teema on Ässäpehmix-vaahtikset. Se on joka vuosi varma kaamosdepiksen merkki, kun alkaa himoita yhtä ja samaa, yleensä vähän outoa asiaa, päivin ja öin. Tänä vuonna siis vaahtiksia. Yhtenä vuonna vanukasta, toisena pullaa ja kolmantena, ihan pöhelönä kautena, halusin koko ajan spagettia. Siis pelkkää spagettia. Lisukkeita ei tehnyt mieli yhtään...

Hamstrataan me muutakin. Kun budjetti on vähän piukalla eikä talon kalustaminen uusin tarpein nyt onnistu, ollaan saatu ja haalittu yhtä ja toista tarpeellista sieltä ja täältä. Ja saatu paljon myös lahjoituksena. Että kiitoksia vaan kaikki, olette ihanaisia! Ihan vaan mainintana, tänään meille kotiutui mm. yksi sohva ja työkaverin siskon entinen kaappi. Tyrkyllä olisi toisen työkaverin tyttären entinen kaappi ja samaisesta paikasta tuli jo aiemmin askarteluhuoneeseen muutama kaappi ja iso peili. Tyttöjen huoneiden nojatuolit on meikäläisiltä ja tuoleja on vähän useammasta paikkaa. Sohvapöytää toimittaa yhden kaveripariskunnan entinen sängynpääty. Lisäksi yhdeltä ystävältä tuli Fatboy (ihana turkoosi!), muutamasta paikasta on tullut lamppuja, enolta läjä mattoja, sohva ja nojatuoli veljeltä ja perheeltään, kaksi söpöä vähän vanhahtavaa nojatuolia on raksamiehen anopin entisiä, kiikkustuoli on siipan enon vanha, kajareita löytyi jo aiemmin naapurista, ja kaikenlaista isompaa ja pienenpää tavaraa on talli täysi. Yksi päivä löysin tulosti/kopiokoneen, rukin, kaksi singerin vanhaa polkimellista ompelukonetta, muuramen sängyn ja crosstrainerin. Muunmuassa :).

Pienoinen haaste on se, miten näistä nyt sitten rakennetaan jotenkin jotakin edes vähän yhtenäistä. Ajan kanssa varmaan. Rakentamisesta puheenollen. (Ouuuts, nyt tuli niin ontuva aasinsilta, että itseänikin nolottaa.) Siippa rakensi koiruleille taas täysimittaisen aitauksen talon ympäri. Berniparat on ihan orpoja. Miettikää nyt, koirareppanat heitetään aamulla pimeällä aukealle pihalle, ilman minkäänlaisia turvaverkkoja näköpirissä (kun rajalle on niin pitkä matka...). Mitä tekee vahtikoira siinä tapauksessa? No, toinen nojaa täydellä painolla ulko-oveen ja toinen kaivautuu rappusten alle. Tietenkin (tsih).

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Vuosipäivä

Eilen vietetyn yllättävän uudisrakentajuuden vuosipäivän kunniaksi (tai oikeastaan se kyllä oli uudisrakennuksen vuosipäivä) meinasin tempaista kuvapostauksen muodossa :). En edelleenkään jaksanut/ viitsinyt/ ehtinyt käsitellä kuvia yhtään valoisammaksi, joten joudutte arvailemaan...sorry. Koska kaikki meillä käyneet ovat joka tapauksessa olleet yllättyneitä ja kommentit ovat edelleen olleet sitä "ei näytä yhtään siltä kuin kuvissa", niin ehkä lievä epätarkkuus ei haittaa. Eli let's go sitten vaan.

Vuosi sitten, ehkä 22. päivän aikoihin meillä näytti tältä:


On tässä nyt jotain edistystä kyllä tapahtunut :). Aloitetaan yläkerrasta, kun sieltä puuttuu myös niitä vaihekuvia niin paljon.


Aula tekeillä.

Rappukäytävän maalausta. Näkymä rapuista alakertaan. Vähänkö taiteellista :).

Aulan työmaa vähän suuremmassa mittakaavassa.

Ja sitten pomps alakertaan. En ole keksinyt miten jo ladattujen kuvien järjestystä saisi muutettua ilman, että kuvat ilmestyvät satunnaisiin paikkoihin ja/tai katoavat kokonaan. Joka tapauksessa.

Olemme muuttaneet :). Työhuone on tosiaan vähän kuin varasto tällä erää. Kirjojakin on kahdessa rivissä niin paljon kuin hyllynpätkään mahtui. Pieni huoli on nimittäin  saada keräillyimmät opukset pelastetuksi kosteista oloista johonkin kuivaan ja kivaa paikaan, niinkuin vaikka kotiin.

Takkaakin on kokeiltu. Ennakkoasenteista huolimatta siellä pystyy polttamaan myös puita (vrt.tulitikut).
  
Kuistille tuli raitatapsu (ehkä olenkin jo ehtinyt pariin kertaan kertoa). Huonekalut on vanhalta mökiltä. Katsotaan mitä siihen nyt tulee. Ilmeisesti meille olisi tulossa kierrätyskalusteita täsmänä juuri tänne :).

Makkari. Hyvin nukuttaa. Lattialle piti viritellä pikkumökistä suuuuuuperkarvainen ja muutenkin likainen matto, kun berniparat ei muuton jälkeen meinanneet ollenkaan rauhoittua. Rievut kainaloon siis :).

Tuvassa on vielä aavistuksen avaraa. Kunhan jostain kekataan ruokapäytä ja muutamia tuoleja, on tilanne jo ihan eri :).

Olkkari.

Siippa on hyvä virittelemään yksityiskohtia - minä en :).

Kuopusrinsessan huone.


Ja esikoisrinsessan.



Yläaulan söpöilytapetit.
Ja tässähän näkyy kukkatapsun lisäksi myös lattian saama sävy.

Tällänen siitä siis tuli :). Hommat jatkuu, mutta onhan tämä onneksi jo aika kivalla mallilla :).



Kommentit

No just. Koitin vastata edellisessä tekstissä oleviin kommentteihin, jo  itseasiasa kahdesti, mutta ei vaan onnistu. "Tililläsi ei ole oikeutta nähdä tätä sivua: kirjaudu ulos ja palaa toisella profiililla." PÖH. Joten kommentit sellaisena kuin ne olin laittamassa:

**********
Kiitos! Meillä näyttää raksalta jonka keskellä asutaan :). No, on täällä pari sisustettuakin huonetta...

Muuttoilmoitusta ei tarvinnut tehdä (sama osoite), mutta ehkä sinne maistraattiin pitää jotain ilmoittaa että ne osaa poistaa meidät irtolaislistoilta ja päästään taas äänestämään normipaikoille ja muutenkin pois sillan alta :).

Ja valkoinen lipasto... Minulla on tolle miehenpuolelle tiukka kielto päällä, että ennenkuin talo on valmis, ei aleta harrastaa (kaappienkaan kanssa) :). Ehkä sitten jossain vaiheessa. Nyt se piironki vaatisi nimittäin melkoista rassausta...

(Ja sitten jännitetään saanko laittaa kommentit näkyviin...oon ollut huono kommentoimaan kun blogger on päättänyt torpata miun kommentit - ilmeisesti tulkitsee ne roskapostiksi? ;)

**********

torstai 13. lokakuuta 2011

Ihan tuntuu kodilta

Paitsi jos meinaa kompastua sirkkeliin. Tai listoihin. Tai maaleihin. Mutta sillain periaatteessa. Tytöt rakastavat huoneitaan, ja me myös (huonetta). Minä olisin ihan valmis rakastamaan myös työhuonetta, mutta hitsin hitsi kun se on asemoitunut nyt jonkilaiseksi tavarahotelliksi tai huolintakeskukseksi. Siinä mielessä se on ihan kuin entinenkin työhuone: siivotaan tuntitolkulla, ja parissa tunnissa kaikki paikat on taas täynnä tavaraa. No, jotkut asiat ei vaan ikinä muutu, vissiin.

Talo on sisältä jo aika valmis, mutta kyllähän täältä puuttuu vielä joitain kovin olennaisia juttuja. Vessa kyllä löytyy, mutta meille ei edelleenkään tule taloon nettiyhteyttä! Arg. Se on tiedättekö ihan kamala paikka jos ihmisen pitää valita sisävessan ja world wide webin välillä. En melkein osaa päättää... Onneksi tilanteeseen saattaa olla tulossa helpotusta asentajan muodossa. Tässä vaiheessa kuitenkin vielä tälläinen kevyesti ehdollinen muoto, kun kyseistä asentajaa on nyt odoteltu kolmisen viikkoa ilman ensimmäistäkään näköhavaintoa. Mutta kuka tietää, ehkä jo huomenna on "ensi maanantai" tai jotain :).

Kevyesti samaan teemaan löytyy netistä muuten myös ajankohtainen uutinen  * kikattaa ääneen*.  On nimittäin pikkasen tuoreessa muistissa vielä tämä rautakauppailu - jos siitä nyt ikinä on mihinkään päästykään. Hupaisaa loppuviikkoa!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ja niin me muutettiin

Arvatkaa ketkä ovat nukkuneet jo neljä yötä uudessa kodissa? Joo, me :)! (Ja ilmeisesti myös herrasväki Halko & Palikka ;).) Ensimmäinen yö oli outo kokemus. Koirat oli ihan säpsynä ja kävivät vuorotellen kyselemässä minulta, että milloin me oikein lähdetään nukkumaan. Minäkin olin ihan säpsynä ja näin kummallisia unia ja pohdin epähuomiossa ehkä puolikin tuntia jaksaako sitä lähteä vessaan vai kestääkkö aamuun (ei mennyt vielä ihan jakeluun, että vessa oli seinän takana ja sinne pääsi ilman kumppareita). Toinen yö meni jo paremmin, joskin kuopukselle oli iso pettymys löytää taas aamulla itsensä meidän välistä. Reppana päätyy unissaan ihan minne sattuu. Kolmantena yönä hänkin sitten sinnitteli omassa sängyssä ihan silkalla tahdonvoimalla.

Muutto on vielä "pikkaisen" vaiheessa. Pahuksen työelämä kun se häiritsee muuttoa vaikka muuten kivaa onkin. Joka tapauksessa, laatikoita on sekä talossa että varastoissa, eikä kaikkea ole vielä edes tarkoitus tuoda sisälle. Viikolla ei kamalasti ehdi kun harrastusten ja bernilenkitysten jälkeen on pilkkopimeää ja pikkaisen pitää vielä epätoivoisemmaksi mennä ennenkuin aletaan muuttaa otsalampun valossa. (No, ihan pikkiriikkisen tuli sitäkin kokeiltua, mutta se olikin sellainen epätoivoinen hetki :)).

Nyt ensimmäisessä vaiheessa muutettiin siis kaikki asumaan saman katon alle ja kymmenen kertaa isompiin tiloihin kuin aiemmin. Muuttopäivä oli, odotetusti kyllä, suuria tunteita täynnä. Osittain se oli riemua, mutta myös monta pettymystä mahtui yhdelle päivälle. Tytöt oli pettyineitä kun ihan kaikkea ei saatu huoneisiin kerralla hankittua. Onneksi pettymys hälveni sitä mukaan kun huoneisiin tuli muita tavaroita ja ne alkoivat näyttää ihan täydellisiltä (asukkeja lainatakseni). Onhan se melkoinen hetki, kun saa ensimmäisen oman huoneensa ikinä :). Kun juteltiin tästä aiheesta (oman huonenn pitkästä odotuksesta) esitti esikoinen taas melkoista ajattelukykyä ja sanoi: "Niin äiti, mutta jos minulle olisi tullut oma huone jo viisivuotiaana, niin nyt minulla varmaan olisi prinsessatapetit!". Always look at the bright side of life :).

Itse olisin toivonut vaatekaappeja jo ennen muuttoa. No, nyt ei ole vähään aikaa mahiksia niiden ostoon, joten pärjätään ilman kaappeja. Onneksi voidaan siirtää tavaroita taas vaikka pikkumökkiin (lämpöiseen ja kuivaan), joten mikäs paniikki niiden kanssakaan on. Otetaan sisälle mitä mahtuu. (Vaatteet olisi kyllä kivat, ja kirjat siirtyivätkin jo.) Ensiapuna tein invaasion IKEAaan ja haalin sieltä naulakoita ja muuta tarpeellista millä päästään alkuun.

IKEA on muuten uusi paras kaverini. Tai ainakin lähellä sitä. Kun joka toinen lause alkaa "Ikeassa oli mahtava..." tai "Pitäisi mennä Ikeaan..." niin piti oikein miettiä, että minkä aivopesun kohteeksi sitä on taas altistunut. Sitten tajusin. Kun koko elämä on niin hirveän sekaisin ja palloja on ilmassa enemmän kuin keskiverto sirkustaiteilijalla, niin se, että joku tietoisesti tekee asioita HELPOKSI on yhtä houkuttelevaa kuin hunaja amppareille. Ja Ikeassa ne osaa juuri sen. Valaisinten vierestä löytyy käypäiset lamput ja tarvittavat lisäosat, pakkauksissa on kokoamisvempeleet mukana (ja ooh, uutena myös kuusiokoloavaimen jatkovarsi...!) ja ohjeet tosiaankin auttaa kokoamisessa. Sitten niillä on parkkitilaa, mittanauhat löytyy sieltä missä niistä tarvitaan, kyniä löytyy joka paikasta, hintaluokkia on monta, tavarat sopii yhteen myös muuten kuin ulkonäöllisesti... Monta syytä tykätä Iksusta.

Juu'u. Mutta ehkä nyt lopetan tämän mainospuheenvuoron ja valmistaudun viidenteen yöhön omassa kodissa. Muutettiin muuten taloon 11,5 kk sen päivän jälkeen kun kuultiin päätyvämme uudisrakentajiksi. Ei paha  :).

maanantai 26. syyskuuta 2011

Me on päätetty muuttaa...

...ensi viikonloppuna! Voltin paikka? :D

Kypsyteltiin asiaa tyttöporukassa.  Minä mm. hakkaamalla päätä vaatehuoneen oven matalaan yläkarmiin, etsimällä vaatteita otsalampun kanssa ja kompastelemalla vessareissuilla vesisateesta liukkaalla nurtsilla. Tytöt taas ovat  huolehtineet sanallisesta kannustuksesta: "Äiti, millon me muutetaan, miiiiilllon me muutetaan?" Ja "Iskä, nyt keskityt siihen rakentamiseen, etkä tee mitään muuta!". Joten, me päätettiin muuttaa (eikä Siippakaan laittanut yhtään hanttiin :)). Ensi viikolla, ihan kohta. Aloitin jo tosin tänään keittiöstä, mutta pedit ja elämä seuraa sitten mukana heti seuraavana viikonloppuna. Joka tapauksessa eka muuttolaatikko (säilytyslaatikko) on sitten jo purettu. Whiipii!

Lisäksi ollaan saatu taas väriä pintaan. Yläkerran lattiasta tuli käsittelyjen jälkeen kaunis. Kaikki kai tykkää omista suosikeistaan, mutta minä vannon kyllä Osmon nimeen. Ihana tasainen ja silkinhimmeä hohde kaikissa pinnoissa joita ollaan käsitelty. Tykkään! Niiin, ja siis lattian värittyminen taas mahdollisti sen, että yläkertaakin päästiin viimeiseltä tapetoimaan. Taas jännitti kun tehoryhmä "Meikäläiset" saapui taplausta suorittamaan. Nythän vuorossa olivat siis yläaulan raita + pikkukukka -seinät, ja vaikka kaikkihan tietysti tykkää raidasta ja pikkukukista, niin väliin aina vähän hirvittää, etteikö sittenkin lipsahtaisi piiikkuriikkisen överiksi. Mutta ei lipsahtanut :). Tuli supersöpö! Ja söpö oli tarkoituskin. Kun alakerrasta nyt sattui vahingossa tulemaan asiallinen ja harmoninen, niin yläkerta on ihan eri maata :). Aulankin värit on valittu sillä perusteella, että niitä värejä ei ylhäältä vielä löytynyt. Joten meillä rappusia pitkin edetään harmaahkosta alakerrasta vaaleanpuna-, vaaleansini- (x3 eri sävyä), lila-, sinikello- ja vihreäraidallis-keltapikkukukalliseen yläkertaan. Hattaramaa :).

Rappusista tuli mieleen tämän hetken tuskallisin vaihe. Valojen metsästys. Kattovaloja on löytynyt muutamakin kiva, mutku, miten nyt tällaisella viikon varoitusajalla osaa tehdä mitään päätöksiä siitä, minkälaisessa ilmapiirissä me halutaan valaistua. Ei mitenkään. Joten huomenna ehkä marssinkin paikalliseen Konttiin ja teen siellä toivottavasti huikeita (=halpoja) löytöjä, joilla saadaan ostettua lisäaikaa harkintaan (ja rahoituksen haalintaan).

Vielä kattolamppujakin ongelmallisemmat ovat 5 klp seinävalaisimia, joita myös tarvittaisiin mieluiten asap. Porraskäytävän osalle meillä oli hyvä suunnitelma (meinattiin apinoida pikkuveljen kivoja, yksinkertaisia ja pelkistettyjä rosteripintaisia seinävalaisimia), mutta yläkerran söpöys pisti sen suunnitelman nyt uusiksi. Todettiin Siipan kanssa ihan yhteen ääneen, että ei ne lamput enää ollenkaan istu tuohon maailmaan. Joten, etsinnässä on jotain kuplivan kivaa, kuitenkin vähäeleistä (ehkä), saa olla perinteistä, ei saa olla messinkiä eikä lasivarjostinta (voi kääk, tuleekohan meille nyt just sellaset (vrt.päätöksenteko)), saa laajentaa tajuntaa mutta pitää myös valaista ja olla seinämallia. Saa ehdottaa :).

Olin viime viikolla työreissussa Naantalin kylpylässä, ja siellä oli yhden käytävän seinällä ihanat lamput. Ne oli siis sellaiset lasiset, vähän kuivakakkuvuoan näköiset ja kokoiset, heijastinlampulla varustetut lamput, jotka heijasti seinälle aurinkokuvan. Vaikka kuin syynäsin, en löytänyt niistä mitään tietoja valmistajasta. Ärp. Luultavasti ne oli joka tapauksessa hirmuisen kalliit, mutta saahan sitä haaveilla :). Jos joku tietää, näistäkin saa vinkata :).

Muut kuulumiset: bernilöiden karvanlähtö jatkuu. Ensimmäinen alkaa, näin nelisen viikkoa karvaa tupoittain heitettyään, olla melkolailla kalju, mutta eikös toinen sitten aloittanut heti perään saman ruljanssin. Puuh. Tänään kuultiinkin lapsosilta ajankohtainen vetoamus. "Äiti, voitaisinko joskus tehdä karvatonta ruokaa?" *tyrsk*  Vaikka vakava asia on kyseessä, tietysti :D.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Ei vieläkään kuvia!

Höh. Olin jälleen täysin valmistautunut kuvapäivitykseen. Valkkarilasi on tietskan ääressä ja tällä kertaa muistin kamerankin. Vaan ei ole siirtopiuhaa. Se saattaa olla talolla. Ja koska siellä ei edelleenkään ole pahemmin valoa, mutta sen sijaan sadetta löytyy runsaasti, en jaksa mennä hakemaan piuhaa. Sorry, ehkä ensi kerralla (sitä ennen pitänee kuitenkin investoida uuteen valkkariin, kun pelkästään kuvapostautsa  yritellessä on kohta tullut kumottua kokonainen puteli).

Joka tapauksessa. Yläkerran lattiat on käytännössä vahausta vaille valmiit. Niitä on pieteetillä hiottu, paklattu, peitelty, putsailtu ja puunailtu. Helpommalla olisi päässyt kun olisi vaan tilannut jonkun tyypin hiomakoneineen tänne, mutta toisaalta, sitä mukaa kun raksabudjetti alkaa lähennellä kovaa kyytiä nollaa (tai jotain vähemmän), sellaiset viidensadan säästöt alkaa olla ihan tosi kova juttu. (Oli ne aiemminkin, mutta nyt tilanne vähän ikäänkuin korostuu...). Sitäpaitsi, jos meidän yläkerran mäntylautalattia on jo parin bernivierailun jäljiltä, kuis sen nyt sanois, lievästi kuprukas, niin tuskin sitä lattiaa kannattaa vain muuttopäivää varten hirveesti hinkuttaa. Tästä tietysti moni (valtaosa) voisi olla ihan eri mieltä, mutta tämä ei olekaan mikään demokraattinen ratkaisu (ja keväällä meni muutenkin usko koko demokratiaan). (Pikkasen huvittavaa on, että aletaan kuulostaa ihan samalta kuin nämä tyypit täällä..hui!)

Lattia on siis vahausta vailla valmis. Ja kun se on valmis, me muutetaan. Tänään meille iski yhtäaikainen muuttohinku :). Minulle koska haluan lapset vähän stabiilimpaan tilaan, pihan yli ramppaaminen pimeällä on tylsää, vessa olisi kiva, enempikin tilaa olisi ok, haluan löytää vaatteet alle tunnissa, ja retkeily alkaa jo riittää. Siippa haluaa muuttaa koska ei halua nukkua pikkumökissä koirankarvojen keskellä (siivous tai kaksi päivässä ei vielä riitä muuttamaan tätä tilannetta kun bernillä on karvanlähtö). En ole kyllä kovin varma kuinka paljon muuttokaan juuri tähän asiaan vaikuttaa :).Joka tapauksessa halutaan siis muuttaa.

Bernit ovat olleet näyttelytykkejä :). Ollaan käyty peräti kaksissa näyttelyissä. Ehdottoman positiivista on, että pikkuberniä ei ole enää pelottanut ollenkaan hysteerisesti. Itseasiassa ei juuri ollenkaan. Mörkökausi siis ehkä selätetty, joskin saatiin myös apua ja tukea monilta tahoilta. Halaukset ja kiitokset kaikille teille!

Eilinen näyttelykeikka oli mukava. Toinen kisatykki tosin käyttäytyi vain piirun verran aikuisemmin kuin puolivuotias: jos oli hetki hiljaista (myös kehässä) kävi makaamaan ja natustamaan hihnaa. Jos juostiin, poukkoili minun vieressäni tasakäpälää silkasta riemusta. Koita siinä nyt komentaa kun toisella on MAAILMAN hauskinta! :) Pikkuberniläinen taas on heittanyt lähes kaikki karvansa. Pökät ja rintakarvat on vielä tallella. Ne ei vaan oikein riitä antamaan sellaista viimeisteltyä vaikutelmaa - enemmänkin mieleen tulee Pelle Hermanni (kaljun jälkeen kunnon tupsut). No, emme antaneet tämän häiritä vaan käytiin psytypäin (ja hännin, huoh) edustamassa :).

Viikonloppuna kisailtiin myös yleisurheilussa. Suomalaiset ja ruotsalaiset kamppailivat paremmuudesta, mutta niin tekivät myös alakouluikäiset kuntalaiset täällä meillä päin. Kisat meni hienosti. Esikoinen sijoittui pronssille korkeudessa ja kuopus kiri voittoon 300 metrillä sekä edusti mainiosti viestijoukkueessa. Äityli oli kyllä super-ylpeä molemmista rinsessoista :).

Ja vielä "pitäisi"-aiheinen listaus. Pitäisi-listalla on vanhat tutut jutut. Pitäisi löytää sopivat lamput kuistille, rappukäytävään ja ulos. Pitäisi maalata eteisen seinä. Pitäisi paklata eteisen toinen seinä. Pitäisi käsitellä yläkerran lattia- ja peitelistat. pitäisi muuttosiivota. Pitäisi lukea läjä ohjekirjoja. Loput pitäisi-asiat taitaakin liittyä sitten sitten muuhun elämään. Vähän niinkuin: Pitäisi käydä jo nukkumaan.

Aurinkoa!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Syyskuuta

Olin täysin valmistautunut kuvapäivitykseen: valkkarilasi kourassa ja tietsikka vireessä, siirtopiuhakin saattaa olla tallessa. Mutta, unohdin kameran talolle. Pöh. Ja kun, jostain syystä, meillä ei vieläkään ole kunnollisia pihavaloja ja/tai ollaan laiskoja käyttämään niitä kunnottomiakin, niin en jaksa lähteä jalkoja katkomaan tuonne pimeeseen. Otsalamppukin on jossain, missä lie. Joten, ei kuvapäivitystä tällä kertaa. (Viinin meinaisn kuitenkin juoda... Ja tähän siis selityksenä se, että bloggeri tökkii, ja menee hermot, ja lataankin nykyään kuvat (lähes) aina viinilasillinen kaverina, ni.)

Voin kuitenkin kertoa joitakin jossain vaiheessa kenties kuvitettaviakin juttuja tästä valmiista talostamme :). Selkäjumituksen seurauksena meille on tullut lattialistat alakertaan (kaikki!), sekä kattolistat makkariin ja työhuoneeseen. Kaksi huonetta täysin valmiina, vielä pari pikkasen vaiheessa...

Ulkomaalaus taitaa siirtyä vuodelle 2012. Tämä loppukesän ja alkusykyn sää on ollut vuoropäivin joko pikkuriikkisen turhan turbulenttia, trooppista tai tulista, joten maalauksen ajoituksessa on ollut pieniä haasteen tapaisia.  Alkukesäksi on sitten tilattu raikkaan kuulasta ja kivan kuivahkoa ulkkomaalaussäätä. Ihan vaan tiedoksi.

Kaikki sitä vaan tuntuvat edelleen olevan hiiirvittävän huolissaan siitä milloin me muutetaan. No worry. Me aiotaan kyllä muuttaa :). Kaikki on kiinni yläkerran lattioista. Ne pitää edelleen saada vahauksen alaisiksi ja se toimenpide saattaa pikkaisen kärtsätä. Tänään tein testiajon yläkerran vessaan. Ihan hyvältä näytti. Eka putsailin lattia kevyellä käsihionnalla, imurilla ja lopulta tahrojen ja pintapyyhinnän osalta lakkabensiinillä. Huomenna uusi kierros ja sitten muiden huoneiden kimppuun. Josko jo viikon päästä olisi lattiat vireessä (onhan siinä dedistä...)

Tutkimuselämän dedikset on taas olleet pikkasen piukalla ja se yhdistettynä työelämän myös hiukan kireähköön viritykseen on aiheuttanut sen, että minä en taaskaan muista yhtään mitään. Same old, same old... Joten ihan oikeasti kampaaja, opettaja, balettiopettaja... anteeksi! Eniten näissä unohduksissa ärsyttää se, että en todellakaan haluaisi antaa sellaista kuvaa, ettenkö arvostaisi työpanosta tai muuta sellaista. Päinvastoin - arvostan! Jotenkin vaan etenkin nuo tutkimushommat on sellaisia, että kun niitä tekee, niin minä en muista mitään. Hullu tiedemies -ainesta ;)? (Vaikka ei minusta ikinä tulisi esimerkiksi mitään Peter-setää. Koska niin hullua/ hajamielistä/ maailmasta erkaantunutta minusta ei nähtävästi tule tekemälläkään, että unohtaisin nukkua ja syödä ja siltikin vaan porskuttaisin päivästä toiseen. Noub. Yksi kerta tässä yritin ja jo vaatimaton viikon osa-aikavalvominen yhdistettynä noin seitsemän tunnin taukoon ravinnon tankkauksessa johti aika heiveröiseen lopputulokseen. Toivottavasti siis voidaan käyttää muita mittareita tuon tiedehenkilöllisyyden arvioimiseen :).

Mutta nyt minä menen nukkumaan. Hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Uusi parempi elämä näet. Palaan tähänkin aiheeseen lähiaikoina. Kivaa viikon aloitusta kaikille!

lauantai 27. elokuuta 2011

Muuttolupa!!!

Meillä on muuttolupa! (Otsikosta saatoitte jo arvatakin :).) Eikä siinä vielä kaikki. Rakennustarkastaja kävi eilen ihmettelemässä paikkoja, ja aikansa taloa katsastettuaan totesi, että eiköhän me pidetä loppukatselmus nyt samalla. Ja sitten me pidettiin. Yht'äkkiä meidän raksa onkin viranomaissilmin valmis, vastaava mestari oli vapautettu vastuista ja herrat tarkastaja ja mestari kättelivät meidät ja toivottivat onnea uuteen kotiin ja hyvää jatkoa!

Hupsista.

No tekemistä riittää, mutta kyllähän tämä hyvältä tuntuu :). Tosi hyvältä! Nyt pitää juosta työdediksen perässä, mutta yritän palailla kuvin ja sanoin jossain loppuviikosta viimeistään. Aurinkoa elokuiseen helleviikonloppuun!

maanantai 22. elokuuta 2011

Romuja raksaajia ja elämän toista puolta

Yhtä koskee selkään ja toistakin koskee selkään. Ollaan ilmeisesti vähän romuna. No, ei se mitään. Välillä sattuu, muttta sitten ehkä helpottaa. Enemmän on sattunut henkisellä puolella. Ollaan nyt elokuussa heitetty erilaisin kokoonpanoin hellät jäähyväiset yhdelle elämän parhaista paikoista. Kyseinen paikka sijaitsee saaressa kaukana siellä jossain (no ei niin kamalan kaukana) ja se vaan on upea paikka: luonnon rauhaa, villielikoita hirvistä majaviin ja huuhkajista norppiin, sieniä, kallioita, uimarantoja, hiekkarantoja, simpukoita... Eikä mitään mahiksia sekaantua ulkomaailman kotkotuksiin. Mökiltä löytyi (nyt se löytyy meiltä) ukkini ammoin liikelahjaksi saama radio, ja se olikin sitten kutakuinkin ainut nykyajan vempele koko saaressa (kaasujääkaapin lisäksi). Jos sardiinipurkinavaimet ja kannenpalat sai viritettyä sopivasti hapettuneiden johtojen ja juotosten väliin, saattoi ratiosta kuulua vallan ohjelmaakin. Jostain syystä radio soitti noin 12 vuotta putkeen pelkkää Etelä-Savon radiota, kunnes se sitten yht'äkkiä heittäytyi höveliksi ja lisäsi valikkoon myös Iskelman, Radio Novan ja Ylex:n. Villiä.

Mökki itsessään ei ollut erityisen hieno, paitsi jos vertaa meidän viimeisen vuoden lukaaliimme. Siinä vertailussa kesämökki pesi saunamökin sekä varustelussa (ruokapöytä) että tilavuudessa (ehkä yli 30 neliötä). Sähköt puuttui. Mutta se rauhallisuus. Jos on kovin sosiaalinen, tarttee välillä saada rauhassa olla epäsosiaalinen, ja siihen tuollainen metsämöksä kaukana kaikesta toimi paremmin kuin hyvin. Viikko erakkona vaikka vähän hankalammassa elämänvaiheessa - ja ihmisten seura on taas ihan kivaa. Tai jos nyt on vähän rauhaton ja ylikierroksinen ihminen, niin eristys kaikesta on parasta päänupin tasausta. Jopa lapset rauhoittui mökissä vaan olemaan.

Käytiin mökillä harvoin, mutta sen vaikutus ylsi yli  vuodenaikojen ja ajankulun. Muistan ekan kerran jollain lukion fysiikan tunnilta haaveilleeni maaliskuussa mökille pääsystä jonkun ahdistuksen vastapainoksi, ja aika monta vuotta mökki ehtikin ottaa meidät vastaan ja helpottaa erilaisia kiristyksiä. Lisäksi ehkä juuri siellä me siipan kanssa saatiin ihan täysi varmuus siitä, että samasta puusta meidät on tehty - kulloisistakin ajatuksista huolimatta. Ja pitkälle se ajatus on kantanut.

Voi ihana rämä mökki. No, nyt mökkiranta rauhoitetaan norppien asuinpaikaksi vallan tyystin. Onneksi me voidaan muistella kaikkia ihania hetkiä, hulluja hetkiä, kylmiä hetkiä, parasta näköalaa saunasta, auringonlaskua, rämpimisiä vesaikossa, kiipeilyä kallioilla, snorklailua rantavesissä. Eikähän  muistoit haalene. Ei ollenkaan. Kiitos mökkinen!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Arki painaa päälle niin että rytisee

Pakko kai se on myöntää vaikken haluaisikaan. Lopetin loman toissa viikolla ja nyt kyllä jo vähän ahdistaa. Ei varsinaisesti työt - oli itseasiassa kiva palata taas työpaikallekin, ja ajatteluttavien asioiden pariin. Mutta viime viikon lopulla alkoi myös koulu, tulevalla viikolla harrastukset, syksylle on jo kaksi yllättävää, uutta ja tärkeää työdedistä odottamassa, raksassa riittäisi tekemistä, muuttaa pitäisi, unohdin kampaajan ja koululaisen keväisen neuvolan, veroja pitäisi oikaista, huoltokirja tehdä, aikoja sopia (> aikoja muistaa)... Puuh... No, turha niitä on tietysti kamalasti miettiä. Tekee vaan asian kerrallaan. Vähän vaan nyt jotenkin arkeen palaaminen väsyttää, kun aikaa ei ole enää mihinkään ja tekemistä taas tulee tuplamäärin. No tämä on tuttua kaikille. Kyllä me tästä taas kerätään voimat kasaan eikös niin. Se on vaan lomanlopetusshokki :).

Tyttärien kanssa hengattiin viime viikolla koululaisostoksilla muutamia tunteja. Molemmat sai uusia vaatteita (kiitos sponsori-mummolle tätäkin kautta), ekaluokkalainen uuden repun, ja lisäksi hankittiin läjäpäin uusia kyniä (kunnollisia) sekä kumeja, teroittimia ja kaikkea tarpeellista. Ei jää ainakaan kynistä ja tilpehööristä kiinni tuo koulunaloitus... Nii'i. Minä olenkin nyt kahden koululaisen äityli. Ajatus ei ole ollenkaan niin hurja kuin miltä kuulostaa - esikoisen kouluunmeno teki kyllä tiukempaa. Kuopusprinsessa lähti kouluun (niinkuin joka paikkaan muuallekin) iloisen uteliaana, ja usko koulujärjestelmään on kova. Sanoin nimittäin ensimmäisen päivän iltana, että typykkä ei vielä saa sitten mennä kavereille suoraan koulusta (ellei ole vanhempia paikalla). Tuostakos toinen harmistui, mutta keksi nopeasti valopilkun moiseen tummaan pilvenreunaan: "No äiti, huomeniltana, kun minä olen jo oppinut ja kehittynyt voin varmaan sitten mennä...?" En tainnut luvata, vaikka oppinut ja kehittynyt kakarainen onkin kyseessä :).

Esikoista jännitti koulunalku aika lailla (ei kyllä myönnä, mutta luulen, että osaan jo vähän lukea merkkejä). Heillä vaihtui rehtori opettajaksi ja onhan se aika kova juttu. Pikkusisko sai esikoisen entisen luokan ja mikä vielä tärkeämpää, entisen opettajan. Onneksi tyttöjen koulu on pienehkö ja kiva, ja mahdollisuudet nähdä tärkeää ekaa opettajaa sitäkin myötä tosi hyvät :).

Talorintamalla fiksataan ja väännellään. Huomisaamuna pitäisi soittaa lomalta palanneelle rakennustarkastajalle viimeiseltä sen käyttöönottotarkastuksen tiimoilta. Tälle viikolle ei aikaa vielä taideta saada, kun käyttövedet koeponnistellaan perjantaina, mutta ehkä jo ensi viikolla. Jiihaa! On ollut tosi kiva jotenkin omaan tahtiin puuhata ja laitella tätä talon loppuvaihetta, mutta kieltämättä arjen pyöritys kahdessa huushollissa ei houkuta yhtään. Etenkään kun kummassakaan ei ole läksy/työpöytiä, eikä ruokapöytää eikä sellaista. Olisi jo siis ihan kiva muuttaakin ja jotenkin asettua :). (Lisäksi vaatimukset kasvaa: olen alkanut hinkumaan sisävessaa samaan rakennukseen kuin jossa vietän yöni...kyltymätöntä!)

Talontila -katsaus siis. Tänään tuli vihonviimeinenkin ikkunanpieli yläkerrassa maalatuksi ja niinpä en keksi koko talosta enää kuin yhden seinän johon pitäisi vielä maalia saada sudittua. Hmp, juuri kun sen homman oppi oikein kunnolla :). Ulkomaalausta kyllä vielä piisaa, mutta se on vähän eri juttu. Nyt siis yläkerta on tyhjennystä vaille ja sen jälkeen alkaa lattioiden käsittelyt. (Ja kun lattiat on käsitelty ei ylhäältä puutu juuri muuta kuin listat, vesikalusteiden asennus, aulan tapetointi ja asukkaat :).

Alakerrassa on melkein kaikki väliovet paikoillaan. Osa listojakin alkaa olla seinillä (tosin vasta pieni osa), losa listoista on vielä osmotusta vailla. Eteisen seinät on eniten kesken: yksi puuttuu kokonaan ja toinen on se ainut maalia vaille. Valoja pitäisi ostaa (rappukäytävään, kuistille ja eteisen seinälle sekä vessaan) ja sitten puuttuukin enimm'kseen enää noita ulkohommia. Että sellain :).

Nyt nukkumaan koska nukkua (kuulema) pitää. Tsemiä uuteen viikkoon meille kaikille :P!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Suuria juttuja

Nyt on kyllä suoraan sanoen melkein mahdoton päättää mistä aloittaisi. Tekisi melkein mieli pitää puhe unelmiin uskomisesta (tiedättehän: minulla on unelma...), päätäväisyydestä ja kaikesta sellaisesta, mutta toisaalta tasajalkaa hyppiminen riemusta samalla kiljuen ja/tai onnellisiin ajatuksiin vaipuneena seinään tuijottaminen ovat myös käypäisiä vaihtoehtoja - ja jotenkin luontevampiakin ehkä. Mutta siis, joko arvaatte?
.
.

Meillä on SUIHKU! Vain neljä vuotta, yksi remontin aloitus, yksi remontin lopetus, pari muuttunutta suihkun paikkaa ja yllätyksellinen uudisrakentajuus ja nyt meidän ihanassa keltaisessa seinässä olevasta systeemistä tulee vettä. Lämmintä vettä!


Itseasiassa, meillä on KAKSI suihkua. Ja ne on ihanat, molemmat. Tuplasuihkuisuus talossa oli (yksisuihkuisuuden lisäksi) ihan uutta meidän typyköille, jotka joutuivat nolosti keskeyttämään sujuvasti alkuun lähteneen "minä-olen-eka-eikun-minä-olen-eka-eikun-minä-olen-eka-kun-minä-sanoin-eka" -ajatustenvaihdon mennessään kokeilemaan uusia suihkuihmeitä. Tämä ei ilmeistä päätellen kuitenkaan haitannut, ja täytyy sanoa, että kyllä omakin hymy oli aika herkässä koekierroksella. Kannatti vähän odotella :).

Suihkujen lisäksi putkimies kytki meidän vessaan hanan ja veden, ja itseasiassa moisesta sinänsä pikkujutusta (vrt. vessa ja suihku) tuli kyllä myös aika kovasti riemastunut olo. Niin riemastunut, että piti käydä ostamassa juhlan kunniaksi uudet pyyhkeet (alesta, ei nyt ihan villiinnytä kuitenkaan :)). Kun vielä kälyni (ja kumppaninsa) toivat samaa sävyä olevan kylppärimaton vessan lattialle, niin sehän alkaa olla kohta melkein valmis...




Lisää vettä seinästä - jei!

Toisaalta. Ei ne uutuudet siihen loppuneet. Viime viikolle riitti muutenkin jännitettävää, kun vanhempani kävivät tapetoimassa. Tapetoimisen seuraaminen on jännää, hauskaa ja vielä kerran jännää: hetkessä realisoituu, oletko tavoittanut 40x40 tapsupalasesta tapetin syvimmän olemuksen ja osannut liittää sen talon tunnelmaan vai johtiko mielikuvat tyystin harhaan. Tapetit on kuitenkin sen verran kalliimpia kuin maalit, että tapettiseiniä ei voi hutien tullen ihan tuosta vaan vaihdella toisennäköisiksi. Joka tapauksessa. Ainakin tämä tapsuvalinta, joka muuten oli se taloon ensimmäisenä valittu tapetti, onnistui mielestäni ihan täydellisesti!!! Tuvan takaseinä sai siis lopullisen pintansa, eikä se ole peloista huolimatta liian tumma, liian kiiltävä eikä liian raskas, vaan juuri sopiva.



Suoraan mummon kammarista :).
Esikoisprinsessa vietti eilen 10-v. synttäripartyjen osaa 2, ja sitä varten viriteltiin kämppään jo sohvapöydäntapaista ja kaikkea muutakin. Kattauksen alustana toimi, täysin pätevästi, kaksi tellinkiä ja gyproc-levy :). Kukkiakin saatiin, ja tilat tulivat testattua. Aika hyvin näytti toimivan, vaikka vierasparat saivatkin pa. istuskella rappusilla tai sitten olla istumatta :).

Saatiin ennakkona tuparikukka.

Koko komeus synttärivalmiudessa :).


Keittiökin pääsi tositoimiin. Induktioliesi on juuri niin nopea ja kätevä kuin osattiin ennakoida. Uunin käyttöohjetta piti tavata tovin verran, mutta nyt saan sen päälle ja pois, ja osaan säätää myös lämptilan ylä- ja alalämpötoiminnolle. Vielä kun opettelen loput 200 toimintoa, alkaa homma olla hallussa. Aavistuksen teknistä... Muuten, viikonlopun kolmannet isot kiksit tuli ruuanlaiton ja leipomisen helppoudesta. Ei niinkään viemärin, sähköpistokkeiden, juoksevan veden tai uuden hellan muodossa (jotka kaikki toki on aika kivoja ominaisuuksia keittiölle), vaan siitä, että keittiössä on laskutilaa! Laskutilaa ei nimittäin löytynyt myöskään vanhan talon keittiöstä kuin pienen ruokapöydän verran, joten aina leipoessa minulla oli käytössä myös viereisen huoneen pöydät ja pakastimen päällinen sekä isompien bileiden ollessa kyseessä, myös työhuoneen kirjahylly. Nyt uudet laskutilat joutuivat tulikokeeseen samantien kun tekaisin saarekkeen työtilaa hyödyntäen ison täytekakun mansikoilla ja mansikkahyydyketäytteellä täytettynä, ja tila riitti. Voi elämisen yksinkertaisuutta :).

Nyt tekisi kyllä kamalasti mieli jo muuttaa. On ikään kuin päästy makuun... No, enää ei ole paljon jäljellä. Alankin nyt heti laskemaan tarvittavia listamääriä ja Siippa kuuluu virittelevän yläkerran vessan viimeistä seinää lopulliseen valmiuteen... Great! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)!



perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kesäilyä, uusi yritys

 Nyt toimii. Kesäfiilisten jatkoilua siis. Kesäkuu meni siis pääasiassa reissatessa. Ensin Tukholmassa ja reilu viikko siitä eteenpäin Palermossa (josta postailen ehkä myöhemmin). Kesäkuun loppu vietettiin sitten Etelä-Suomen turneella perheen kesken. Aloitimme reissun Helsingistä, jossa kävimme sukuloimassa ja katsomassa Suomenlinnassa Ronja Ryövärintyttären. Ihan oli ok kipale, ja miljöö kyseisellekin kappaleelle loistava. Helsingistä jatkettiin veljeni ja perheensä luo Turkkuseen päin. Olikin ihan mahtavaa nähdä heidän uusi talonsa, joka tokikin oli muuttovalmis jo syksypuolella, mutta jota emme ollet vielä asuttuna ehtineet nähdäkään.

Talo on upea. Sekä veljeni että vaimonsa ovat hyvällä, hallitulla ja tyylikkäällä maulla varustettuja ja se myös näkyy. (Talo kelpaisi itseasiassa aika hyvin sen aiemmin mainitun Skandinaavisen tyylin määritteeksi, mutta koska en ole varma kuinka paljon vierailjoita perhe on valmis vastaanottamaan, kannattaa ehkä kuitenkin jatkossakin suunnata katsastamaan tyyliä lähemmin esmerkiksi sinne Stokikseen ;).) On lisäksi hauska nähdä kaksi uutta taloa (heidän ja meidän), jotka ovat olemukseltaan niin kovin erilaisia (kivitalo-puutalo, moderni-vanhahtava, monimuotoinen-yksinkertainen jne.), mutta molemmat ovat (ainakin minun mielestäni) aikamoisen ihania :). Ja erityismaininnan kyllä ansaitsee kyläpaikan sauna: ihana kodikas pesä ja hirmuisen hyvät löylyt :)!

Bonuksena lähimetsästä löytyy pieni lampi, jonne on passeli noin puolen kilometrin metsäkävely. Lammelle kävikin tiemme helteisinä aamuina ja iltoina koko porukalla. Oi ihana kesä <3!




Uintireissujen lisäksi teimme Lounais-Suomessa myös retken muumeja moikkamaan, ja samalla osa porukasta uitettiin meressä (ihan tarkoituksella, uikkareissa). Siipan edellisiltaiset, havutaimikossa hiukan hankalammin luonnistuneet "rantaleijona" -imitaatiot saivat yleisellä ja isohkolla uimarannalla Naantalin sydämessä arvoisensa suuruisen yleisön, ja toteutuskin oli autenttisuudessaan täysi kymppi: pitkä vauhti, kahden metrin kahlaaminen, hyppy, pysähdys ja sukellus rantavetaa - taittaen, kuinkas muuten. En tiedä kuinka hyvin muut rantsulla olijat tunnistivat tyypin, mutta meillä oli ainakin hauskaa :P.

Ennen kotiinpaluuta kieppasimme vielä päiväristeilylle Maarianhaminaan (laivalla sinne, vaihto ja laivalla takaisin). Kesälaivat olivat täynnä ohjelmaa lapsille, saaristo oli kaunis, ilma kiva ja aikuiset saivat massut täyteen hyvää ruokaa. Sai lapsetkin tietysti, se vaan ei ehkä ollut sitten heille risteilyn SE juttu :).Varsinaisella kotimatkalla piipahdimme myös kummityttöäni moikkaamassa. Selvästikin teimme myös jotain muutakin kiemuraa sillä kotiinpaluu venähti verraten  aikaisesta lähdöstä huolimatta pitkälle iltaan. Kotona olikin sitten kiire kipaisemaan poni naapurista, jossa se oli hoidossa reissun ajan, ja hellittelemään bernilöitä, joilla alkoikin ihan selvästi olla jo aika kova ikävä. Itseasiassa, koska etenkin minä olen kesäkuussa näyttänyt naamaani kotona lähinnä satunnaisesti, ovat koirat selvästi määritelleet minut jonkinlaiseksi harvinaiseksi luonnonvaraksi: berni ykkönen ei päästä minua silmistään, ja berni kakkonen vinkaisee edelleen, kolme päivää reissusta paluun jälkeen joka kerta (ilosta, toivon) kun joko a) puhun sille tai b) palaan joltain suunnattoman pitkältä reissulta joka on suuntautunut vaikkapa kauppaan, talliin, vessaan...

Jokaisen itseään kunnioittavan bernin tulee vahtia mansikan puhdistusta, muuten puhdistaja voi yllättäen kadota esimerkiksi viikoksi. Varsinaisen kantojen poiston ajan tämä pikkuinen bernineiti nojailikin polveeni hyvin tukevasti mutta ilmeisen onnistuneesti: en karannut minnekään :).

Jos toinen berniskä välillä vähän antoikin siimaa, niin toinen kyllä varmisteli. Tai sitten kaverin kuvaaminen aiheutti pikkuista mustatassuisuutta :). 



Ei sen puoleen. Oli kyllä itselläkin jo ihan tajuton ikävä tätä parivaljakkoa... <3


Ikävä oli myös tätä pientä palleroista, joak onneksi kestää taas vihreää alkukesän kestävyysongelmien jälkeen.
Tunnelmasta toiseen. Jos ei jollekin ole jo selvinnyt, niin olen krooninen yökukku. Yhtenä yönä oli taas pakko hiippailla pitkin maita ja mantuja kun kesäöinen maailma olikin vallan erilainen kuin parina aiempana yönä. Inspiroivaa, kaunista, pikkaisen karmivaa :).





Ettei totuus unohtuisi, on toki myös raksattu. Loma-aikaan ei tapahtunut mitään, mutta sitä ennen ja jo sen jälkeenkin hommat ovat taas edenneet ihan mukavasti. Suurinpana tekemisen kohteena ja muuton esteenä on edelleen yläkerran lattioiden käsittely (=vallitseva käsittelemättömyys). No, homma on työn alla. Erilaisia asintuntijoita on tavoiteltu sieltä täältä. Se on selvää, että lattian käsittelyyn käytetään Osmon öljyvahaa. Kävin hakemassa paikallisesta K-raudasta muutaman mallikappaleen.  Väreinä punatammi ja valkotammi. Molemmat kerran ja kahdesti käsiteltyinä.



Lisäksi pitäisi myös tosiaan valita talon väri. Kaksi sävyä olisi tässäkin touhussa valinnan alla. Uulan värikartasta sävy Pellava (vaaleampi, alla ensimmäisenä) on tällä erää voitolla  joskin kartalla astetta tummempi Hiekka on myös hyvä. Auringon valo, varjot, pilvisyys, kaikki muuttavat sävyjä ihan tyystin erilaisiksi. Molemmat ovat onneksi tosi kivoja. Tämä päätös pitää kuitenkin tehdä aika pikaisesti, koska maaliksi valkkaamamme Uulan petrooliöljymaali kuivaa kuulema vähän heikosti elokuun kosteina päivinä ja öinä. Talon ulkomaalaus olisikin siis pikapuoliin ohjelmassa.



Ja loppuun vielä ajankohtaiskuva. Mansikoita! Mansikat alkavat kyllä lähennellä kooltaan metsämansikoita, mutta keräileehän niitä kun ei siitä mitään urakkaa ota. Anoppi kävi kyllä tässä ahkerana vähän urakoimassakin mansikkamaalla ja niin on mansikoita päätynyt pakastimeenkin asti. Kiitos! Nuo vaaleanvihreät vempeleet on muuten ihan loistavat. Ne on mansikankannanpoistajat Stockmannilta :). Ei enää aukinaisia sormenpäivä mansikkaikana, aah! Muutenkin ollaan tänään tehty kesäjuttuja. Kävin mm. pesemässä mökin matot ihan oikeasti matonpesupaikalla. Tämä oli vain osittain vapaaehtoista (en uskaltanut heittää mattoja pesukoneeseen niinkuin yleensä koska ne olivat NIIN likaiset ja karvaiset), mutta mattopyykkäys osoittautui sekä nostalgiseksi että hauskaksi puuhaksi. Kyllä kädenjälki näkyi, vaikkei matoista mitään uuden veroisen puhtaita enää tullutkaan. Jospa meidän mökki ei kuitenkaan enää tämän jälkeen haisisi koirankopille :).

Kiitos kaikille meidät majoittaneille, eläinten hoitoon osallistuneille ja seurana toimineille sekä mukavia kesätouhuja ihan kaikille!

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kesä, osa II

No ni, nyt jännittää. Yritin äsken kommentoida eilistä tekstiä, vaan ei onnistunut. Bloggerin mielestä olin anonyymi, huolimatta siitä että syötin tunnarit kuuteen kertaan. Ja tällä anonyymillä ei myöskään ollut oikeutta kommentoida tekstejä. Mrrr. Vedän tähän kohta taas sen irtolaiskortin ja alan ihmetellä, että eikö tässä maailmassa anonyymit irtolaiset saa enää edes omaa blogiaan päivitellä?! Ja jännitys siis tulee siitä, että jos kirjoitan pitkän jutun, ja bloggeri edelleen on sitä mieltä, että minulla ei ole julkaisuoikeutta, niin sit ei kyllä naurata yhtään *mökötys*!

***Yritystä...****

Selvä, blogger ei tänään ole kuvatuulellakaan. Taidanpa lopettaa yrittämisenkin tähän ja keskittyä menemään nukkumaan viimeistään yhdeltä. Meinaa taas vähän mopo keulia tuon valvomisen kanssa. Jos nimittäin pidennän vuorokautta samaan tahtiin kuin tähän asti lomalla, niin ensi viikolla en ehdi  nukkua enää yhtään. Ja se saattaa olla jo liian vähän. Joten, palailen huomenna jos ja kun iso-B on paremmalla tuulella!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kesä, osa 1

Hah, olin varma, että edellisestä postauksesta on niiiin kauan, etten enää muista blogin nimeä saati sitten tunnareita, mutta niin vaan löytyi sekä blogi että kirjautumistiedot :). Jei. nyt pääsenkin (ja aionkin) sitten kompensoida kuluneen kesäkuun kuulumattomuutta ja kertoilla kuulumisia usealta rintamalta. Ja ettei hommasta tulisi tyystin toivoton, aion jatkaa tätä touhua seuraavana päivänä, tai ainakin sitä seuraavana...tai jotenkin.

Joka tapauksessa. Koska en aiemmin ole juuri ehtinyt kertoilla keikkakuulumisia Tukholmasta (kävin tarkistamassa blogista), niin aloitanpas sitten siitä. Arlanda tarjosi tunnepitoisia kokemuksia heti tullessa ehtaan tosi-tv -tyyliin, kun pönkitettiin (matkakamu pönkitti sujuvalla ruotsillaan) muutamaa vanhempansa kadottanutta lasta säilyttämään jonkinlaisen uskon vanhempien löytymiseen ja asioiden järjestymiseen. Kamalaa tässä episodissa oli se, että lentokentän henkilökunnassta vasta kolmatta kohtaamaamme kadonneet vanhemmat tuntuivat kiinnostavan. Aiemmilla oli liian kiire hoitaa omia asioitaan. Lopulta hyvin huolestuneet vanhemmat löytyivät ja me pääsimme jatkamaan matkaamme. Hotelli löytyi (melkein) ongelmitta eikä koko loppuiltana saatu aikaiseksi kuin yksi hälytys. Hienosti meni.

Työosuus reissusta oli hyvä, niinkuin ehkä saatoin jo mainitakin. Tämä oli tietysti erityisen loistavaa siksi, että työn osuus reissusta oli noin 80% koko reissussaoloajasta. Loppu 20 % sisälsi myös nukkumisen :). Shoppailla ei juuri ehditty, oikeasti. Kaupungissa oli jo alkaneet reilut alet, joihin me tehtiin vain kaksi pikaista reissua - jostain syystä Tukholma ei pitänyt oviaan auki normi-ysiä pidempään vaikka meillä olisi ollut juuri sopivasti aikaa yhdeksän ja kymmenen välillä yhtenä iltana. Höh. Yritimme myös hyödyntää tämän luppoajan hankkiutumalla hotellihuoneessa (ehkä yhden) siiderin hiprakkaan, mutta ei sekään onnistunut kun paikalliset ruokakaupat eivät myyneet mitään kahta prosenttia piukempaa. Siksipä meidän piti siirtyä hotellimme baariin, joka oli oikeinkin ok (vaikkakin siellä oli jatkuvana uhkana yltiömäinen verkostoituminen :)).

Baarissa parahin matkakumppanini opetti sekä minua että paikallista baarimikkoa Pimms:in saloihin. Minulle toimi eikä baarmikkokaan aloittanut taukoa ihan joka kerran meidät myöhemmin nähdesään, vaikka drinksun resepti olikin häneltä alkuun pikkaisen hakusessa ja neuvoja sateli ympäri baaria :).

Hotelli itsessään oli upea! Jos kaipaa sisältöä termille "skandinaavinen sisustus", kannattaa ehdottomasti piipahtaa esimerkiksi Tukholmassa ja Waterfront kongressikeskuksen kupeessa sijaitsevassa Radisson SAS:issa. Lyhyesti kuvailtuna se oli vaaleaa puuta, luonnonkivipintoja ja tehosteena vähän metallia. Kaikki oli toteutettu  vähäeleisesti mutta laatua huokuen. Huone oli ihana, netti maksuton, aamupala ylellinen ja sängyissä nukutti huikean hyvin. Ei ehkä kamalan pitkään (josta ei voi syyttää sänkyjä), mutta sitäkin tiukemmin. Edelleen kohtalaisen raksaorientoituneena huomion kiinnitti lisäksi erityisen taidokas valaistus (pelkkää epäsuoraa, ja juuri oikealla teholla) sekä kylppärikalustuksen ja pintojen laatu ja tekotavat. Kaikki oli huippulaatuista, mutta ei prameilevaa. Oikein kiva!

Tukholma itsessään näyttäytyi tällä reissulla ihan uudessa valossa. No ok, aiemmat kokemukset taitaa kyllä rajoittua enimmäkseen siihen, että on kävelty vaihtelevin voimin  laivalta kaupunkiin ja sitten Drottnings gatania niin pitkään kuin on jaksanut ja sitten takaisin, mutta oli miten oli, tämänkertainen Tukholma oli kaunis, kaunis ja kaunis. Kanavia, rippuvia pajuja, kauniita ja hyväkuntoisia rakennuksia, vesistöjä, siltoja, puutarhoja, puistoja (ja terasseja), punaisia pöksyjä (miehilllä), värikkäitä rakennuksia, kaupungintalo... kaikki vaikutti jotenkin ennen näkemättömältä ja siistimmältä kuin ennen. No, niistä punaisista pökistä en vielä päässyt täyteen yksimielisyyteen itseni kanssa, mutta jos nyt pysytään kaupnkikuvassa noin yleensä niin se oli hieno :).

Sosiaalisissa häppeningeissä tunnuttiin kohtaavan lähinnä järjestävän organisaation ex-presidenttejä (montakohan niitä voi edes olla) ja lisäksi söin ihkaoikean elävän (gulp) osterin Nobel-museon kokkareilla. Enpä olisi uskonut. Tähän asti graavilohi on tuntunut jo aika ylittämättömältä jutulta.

Kotimatka alkoi nopeasti eikä se ollut liian rankkaa, joskin Helsingissä riitti taas junailun muodossa jännitettävää. Lähteäkö vaiko eikö lähteä, siinäpä kysymys. Arg VR, liian tuttua tuo jännittäminen (paitsi minulle, myös niille muutamalle sadalle muulle, jotka lisäkseni odottivat laitureilla tietoja eri junien lähtemisistä...). No, loppu hyvin kaikki hyvin. Pääsin kotiin vain vaivaiset 0,5 h myöhässä.

Kiitokset ihastuttavasta, väsymättömästä ja kannustavasta matkaseurasta E. "Being like twins in life and Arlanda!" Ja P&H, suuret kiitokset pikaisesti järjestyneestä majapaikasta: kun hätä on suurin (tai et vaan osaa organisoida), niin perhe on lähinnä :).

..tullee jatkumaan...

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Kuulumisia

Kesäkuu meinaa mennä ihan ohi - ei pelkästään blogistaniassa vaan muutenkin. Miten aika kuluukin niin nopeaan? Tämän vuotinen kesäkuu näyttää olevan myös virallinen reissukuu. Viime viikon olin Tukholmassa ja ensi viikon Palermossa. Työreissuja molemmat. Tukholmassa oli aikamoisen hyvä meno. Toivotaan, että Palermossa on myös, ei tietenkään ole syytä juuri epäillä...

Jos ei "teen kokoajan töitä enkä tiedä juuri mistään muusta" olisi jo niin kulunut juttu, sanoisin juuri noin, mutta koska...niin en. Sen sijaan osoitan konkreettisesti miten vakavissani olen yrittänyt tehdä töitä kotona. Mitäs tuumaatte officesta? :)


Tämä työhuoneasia on yksi niistä, joka menee kategoriaan "kyllä se myöhemmin naurattaa, mutta..."Jos hommat on sellaisia, että niitä vaan tarttee välillä tehdä paljonkin kotona (vaihtoehto on toki olla loputkin viikonloput töissä), niin työpisteen puuttuminen tuntuu enemmän kuin pieneltä extraharmilta... Mutta kohta se on taaksejäänyttä elämää. Työhuoneesta puuttuu enää ovi, listat ja ikkunanpielet. Jei.

Alakerrassa on jo muutama ovi paikoillaan, joskin tästä seinästä puuttuu vielä pintakäsittely. No, ovellinen vessa on kuitenkin kivempi kuin oveton valmiilla seinällä varustettu, joten ei valiteta. (Sori muuten pimeät kuvat, en olisi ikinä saanut kuvapostausta aikaiseksi jos olisin vielä jäänyt käsittelemään valotuksia, joten tänään näin.)
Ovet on kylppärin roiskesuojattua versiota lukuunottamatta puiset. Hintaero puisten ja levyovien välillä oli niin pieni tällä ovimäärällä, että päädyttiin aitoon kamaan.



Tupa on edelleen varastona. Vaikka kyllä siinä pystyy näemmä myös lastenbileet järjestämään. Neiti Esikoinen juhli kavereiden kesken ensimmäistä pyöreää kymppiä ja ruuat oli katettu jo ison talon puolelle. Oli kyllä kivat ja kätsätt synttärit kun melkein suoraan konffareissusta saavuin niitä järjestämään. Ei ollut ressiä puuttuvasta kakusta tai puuttuvasta ohjelmasta - lapset söi karkkia, jätskiä, pitsaa ja pikkusuolaista ja loppuajan pelmusivatkin sitten pihalla. Säänhaltijoiden kanssa tehty soppari kivasta juhlakelistä onneksi piti. Muuten olisikin ollut vähän keksimistä synttäriohjelman kanssa raksan keskellä. (Ja kaikki pelästyneet sukulaiset hei, lepo vaan, ne synttäri oikeasti on todella vasta heinäkuussa, mutta kun koulukaverit etenkin on aika usein reissussa silloin, päätettiin kokeilla tälläistä ennakkotapausta tänä vuonna.)



Alakerrassa on kuisti maalattu, mutta siitä ei saanut kunnolista kuvaa. Valkoinen seinä ikkunoita vasten - no, ehkä kuva ei olisi muutenkaan ollut niin ihmeellinen :). Yläkerta sen sijaan alkaa olla paneeleissa. Valkoinen lautakatto valaisee koko paikan :). Kohta päästään hiomaan lattioita, ja sitten voidaan alkaa siivota alakertaa muuttokuntoon. Jeijei!


Tuolla tavalla kattosäteilijät istuu paneelikattoon. Ne on tosiaan aika huomaamattomat kattopatterit :).

Kuopus sai omaan huoneeseen kisuleita :). Iih!


Kissoista puheenollen. Meidän on alkaneet ihan virkaintoisiksi. Joka aamu lattialta löytyy joko linnun tai hiirenraato, ja parhaina nähtävästi kaksi. Minun pitää alkaa (muuttoa silmällä pitäen) virittäytyä varmaan johonkin normi-sivityksen tasoon ja ehkä reagoida ylläolevaan näkyyn muutenkin kuin haravoimalla hiirenraadot leikkilappaariin ja kuskaamalla ne pihalle. Normiproseduuri sisältäisi kai jotain puhdistuainetta, matonpesun, pahoinvoinnin, kulkuesteet, desinfioinnin ja mitä niitä nyt onkaan (muistelen hämärästi).

No, joka tapauksessa kisuli itse on väsynyt mutta onnellinen. Huomioikaa, että todelliselle rinsessalle ei tosiaankaan riitä yksi patjakerros. Vähintään kolmen ihmisen vaatteet tarvitaan, jotta päiväunet olisivat täydelliset!


Mutta, yksi reissu vielä ja sitten alkaa loma. Sitä silmällä pitäen kävin tänään jo hakemassa näytepurkin talon ulkomaalia (Uulan petrooliöljymaali). Ongelma kun on se, että haluttaisiin vaalea, lämpöisesti sävytetty talo, ja sellainen vaalea hiekka olisi kiva väri, mutta pikkaisen pelottaa, ettei se vaan käänny vaaleanpunertavaan..siis kokeilemaan. En tiedä yhtään miksi ne myyjät naureskelee minulle kun käyn näillä kokeellisilla maaliostoksilla... :) (Kantis-status on onneksi plakkarissa, ja purkkien hinnat puristetaan sopiviksi ihan ilman eri vonkausta. Kiva.)

Maalikaupan lisäksi eksyin kyllä myös kirjakauppaan. Jokaiselle jotain (suurin piirtein). Alkaa vaikuttaa lomatunnelmalta :).


Mukavaa keskikesää jokaiselle!