Ilmava talo

Kokoajan tapahtuu niin ettei perässä ole pysyä, enkä ole juuri ehtinyt postailemaan. Nyt kuitenkin, jos nettiyhteys on suosiollinen, ajattelin ladata muutaman kuvan talosta, räjäytyksistä, anturoista ja kaikesta mitä nyt kuluneeseen viikkoon on mahtunut. Ei ole ollut tylsää. Tässä siis paljon puhuvia kuvia meidän kodista. Kommentoin niitä vähän myöhemmin. Nyt on karkuutettava unille.

Päivän toinen!

Joo, tämä on ehkä terapiaksikin jo vähän överiä, mutta ihan totta, oli pakko postata vielä kerran. Sillä, kun pistin edellisen tekstin julkaisuun ja menin ulos, niin siellä oli juuri sade loppumassa, kuistinmontun ja koko talon ylle kaartui kirkastakin kirkkaampi sateenkaari, ja auringonsäteet kimaltelivat omppupuiden pisaroissa. Ihan oikeasti!

Tosin kyllä ainut musiikki, joka päässäni soi oli Leevin rakennusaiheinen kipale, mutta ehkä joku Wonderful Life olisikin ollut jo liikaa!

Terapian tarpeessa

Rakas päiväkirja. Minulla oli tyhmä päivä ja päällä on akuutti rempparessi. Tänään siis alkoi kuistin perustusten teko. Ihan eka kontakti Remppamieheen alkoi Remppamiehen sanoilla: milloin putkimies tulee? Johon minä vastasin jotain niinkin valveutunutta kuin: häh? Ja siitä se sitten lähti. Selvisi, että tokikin rempparyhmä olisi halunnut tähän vaiheeseen putkimiehen + sähkömiehen + lämmitysmiehen mukaan. Asiasta on kuulema (ja ihan varmaan onkin) puhuttu, mutta jos tälläinen pikkuinen tiedonmuru on lipunut korviani kohti esim. ympäröityinä sanoilla antura tai alitusvaraus, niin joo, rekisteröinti ei näytä pelaavan. Pikkaisen haasteelliseksi tilanteen etenkin putkimiehen kohdalla teki se, että a) kerroin hälle että häntä tarvitaan noin kuukauden päästä, b) kyseinen putkimies boikotoi syvällisesti sähköisiä viestimiä c) on sairaan ylityöllistetty, d)... no, joka tapauksessa. Lisäksi viikko sitten kysellyistä tarvikkeista ei kuulunut mitään, ja h-hetki niiden tarpeelle lähestyi. Ainut mieleentuleva reaktiotapa oli täysimittainen paniikki, jota harjoitinkin antaumuksella kokonaisen päiväkotiinkuskaamiskierroksen ajan. Toteutustapoina minulla oli mm. soittelu ja sekavien viestien jättämien, sydämentykytys, budjettilaskenta, jossittelu ja mitä niitä nyt onkaan. Peruskamaa.

Kun sain lapsen päiväkotiin ja toisen kouluun olin jo niin rauhoittunut, että minua alkoi ärsyttää. Tottakai ennen muuta se, etten tajua (enkä sen puoleen haluakaan kovin syvällisesti tajuta) rakentamisen saloja, vaikka ajankäyttö aiheen parissa on ollut massiivista. Toiseksi ärsytti suunnattomasti Remppamiehen ja minun välinen dialogi, joka meni kutakuinkin niin, että R sanoi, että kaikki tarvitaan paikalle, että tiedetään mikä kuuluu mihinkin. Tähän minä sanoin, että meillä olisi tässä tälläiset ammattilaisen piirtämät, aika arvokkaat  suunnitelmat asiasta. Johon R sanoi, että kun ne kuvat on niin pienet, niin ei niistä oikein ota selvää.`********'!

No, päivä jatkui iloisissa merkeissä, kun puolikkaan perustuksenpaikan alta löytyikin joko kallio, tai muutama suuren suuri siirtolohkare. Ihan kiva. Paukautetaan (kirjaimellisesti, hohhhooo) muutama tonni tähän paukkuvaan budjettiin lisää. En varsinaisesti rauhoittunut tästä, eikä Remppamieskään, jonka aikataulut oli jo edellisellä remppamaalla menneet syksyn osalta uusiksi, ja kun nyt nämäkin meni, niin onhan se ymmärrettävää, että harmittaa. Aamupäivä jatkui sillä, että menin tekemään töitä itsekseni (=tuijottamaan tietsikkaa ja mököttämään koko elämälle). Työt ei jostain syystä juurikaan edenneet.

Iltapäivällä päästiin kaikki taas kartalle kun saatiin yksi kaivattu mies paikalle (Thänks T) ja ehkä se loi kaikkiin vähän uskoa, että joku osio pelittää sittenkin. Tästä neuvotteluyhteydestä innostuneena keskusteltiin läpi useampikin asia maalämmöistä räjäytystyöhön, vesiin ja viemäreihin, sähköihin ja jopa niihin antura-alituksiin ja keruuputkiston kaivamiseen. Aurinkokin alkoi paistaa. Lisäkustannukset hermostutti minua edelleen niin, että joka välissä olin aikeissa huutaa, että "Perutaan pojat tää sittenkin, ei me oikeestaan suihkua tarvita - se nyt vaan oli sellanen haave!", mutta jotenkin sain hermot pidettyä kurissa. Eikä minulla sitä paitsi ollut kuin Puuttuvan Putkimiehen onkelma enää käsissä. Muutama tiedustelu eri tahojen kautta antoi positiivisen viestin putkimiesten työtilanteesta. Kaksi kk eteeenpäin (keskimäärin) varattu joka äijä. Hyvä putkimiehet, te olette oikealla alalla!  Minua tämä uutinen ei varsinaisesti rauhoittanut; mehän ei siis tarvittukaan putkimiestä, vaan ihme! No, kaikki on mahdollista (paitsi berninpennun lepuuttaminen vrt.aiemmat tekstit) ja suunnittelija-valvojan vinkistä löysimme joustavan putkimiehen, joka suostui tulemaan paikalle tällä viikolla! Ihan oikeasti löysimme. Olen vieläkin aika pöllämystynyt asiasta.

Sekin asia on siis kunnossa. Kattoristikoiden kadonneeseen tilaukseen (ai, en tainnut muistaa tästä vielä mainitakaan) reagoitiin tehtaan päästä pikaisella valmistuksella ja tarviketilaus eteni täysin toivotulla tavalla. Räjäytysmies on lähistöllä töissä (ei siis esim. Inarissa) ja lupasi tulla tällä viikolla, joka on kuulema aivan poikkeuksellinen aikataulu. (Tässä kohtaa sateenkaari kimmelsi sateen viime pisaroiden heijastellessa omppupuista, joiden läpi auringonsäteet heijastuivat ja jostain tuntui kuuluvan musiikia...no hei, ei oikeesti!). Enää ei tarvitse kuin saada lottovoitto (tai ässäarvan isoin päävoittokin auttaisi pikkasen) ja kaikki on ihan järjestyksessä.

Ja tässä päästään päiväkirjaosuuteen. Kaikesta ylläolevasta ressistä hermoontuneena päätin kerrankin tehdä päiväaikaisen postauksen (ja kuvilla vielä) ja marssin päättäväisesti kamera kainalossa kohti tuvan ikkunaa, josta meinasin mennä sisään (kun oven kohdalta oli pikkasen haasteellista kivuta). Tässä kohtaa totesin aika hämmentyneenä, että tässä rempan aikana on tullut unohdettua tyystin tuollaisten normitalon eri osioiden tarkoitus. Niinkuin nyt se, että ikkunoiden yksi tehtävä on pitää ihmiset pois taloista. Piti ne, ne oli lukossa. Jouduin siis taiteilemaan sittenkin oviaukosta kuvia ottamaan, mutta mitäpä sitä ei ihminen lopulta tekisi mielenterveytensä eteen. Tässä siis kuvia eilisestä, oikeasti tuloksekkaasta urakoinnista eli vintin purujen tyhjäyksestä. Todettiin, että ne on kaikista nopsinta (siisteintä ja kätsintä) tiputtaa seinien välistä alas alakertaan, kun sieltä ne saa näppärästi ikkunasta pihalle (joo, tämäkin on yksi syy siihen toiminnallisuushässäkkään). Ekaksi kuitenkin muutama kuva kuistin muuttumisesta jättimäiseksi montuksi, jonka keskellä on pirun isoja kiviä. Elämä on. Ekaksi vanha kuisti nakuna.

Sitten talo vallan kuistittomana:

Ja tähän se sitten tyssäsi:

Ei ehkä tarvitse erikseen mainostaa, että taloutemme monttumaisterit oli NIIN vaikuttuneita tästä. Kunhan ne ensin tokeni siitä ällistyksestä, että joku on onnistunut kaivamaan tuon kokoisen montun, ei niiden riemulla ollut rajaa. Montut rulettaa!

Mutta siis niihin vieläkin iloisempiin uutisiin. Tässä on se meidän vintti, josta jo yli neljäsosa on täysin tyhjää ja aikaa ei kulunut kuin ehkä 2 h. Bonuksena on se, että pääsen kertomaan jälkipolville, miten minun nuoruudessani (no kuitenkin) kuokittiin vinttiä.

Nuo oljitetut osiot on siis valmiita, olkia lukuunottamatta typösen tyhjiä välejä. Alakerrassa tilanne on piiiikkkkkasen karumpi, hetkellisesti, mutta kun tuolta on nyt jo arviolta 15 kertaa tuo määrä kärrätty purua pellolle, niin eiköhän tuostakin selvitä.

 Me rakastamme hengityssuojaimia...

No, anyway, jos ihan totta puhutaan, niin tässähän on oikeastaan aihetta juhlaan. Remppamme on vain kivenheiton (ehhhehe) päästä siitä, että ollaan siirrytty pelkästä purkamisesta rakentamiseen. Siitä intoutuneena hyppäsin ikkunasta purukasan kautta pihalle ja päätin tehdä juhlan kunniaksi ihan oikeaa ruokaa :). Kippis: remontille!

P.s. Selvisi, että Remppamiehen kuviakumartamattoman asenteen takana oli kaikenlaista muutakin kuin likinäköisyys. Loppuseltaan me saatiinkin päivä päättymään hyvässä ja toisiamme tukevassa hengessä. Happy end (of the day)!

Pikaistusta

Siis pikaista postausta. Tänään on taas niin optimistinen olo. Siltikin vaikka talkoporukka puoliutui autoteknisten ongelmien seurauksena. (Huom! Selvennykseksi, että talkoot sujuu kyllä, mutta olisi ollut ihana nähdä teitä.) Onneksi meillä saattaa olla vielä jokuset talkoot ennenkuin talo on valmis eli osallistumismahdollisuuksia löytyy tulevaisuudessakin ;). Huomisen suuri haaste on kyllä tuhota useampi litra makkarasoppaa JA neljä litraa makaronilaatikkoa :).

Mutta siihen optimismiin. Luin tytsille antiikin Roomaan sijoittuvaa lastenkirjaa, ja kai tämä Rooma-teema jäi sitten siitä päälle. Joka tapauksessa. Valvoja-suunnittelija kävi tänään. Jostain syystä hänellä näyttäisi olevan suorastaan keisarillinen valta säädellä henkilökohtaisia mielialojani. Joten koska tänään peukku oli pääasiassa ylöspäin, olen ollut tosi iloisella mielellä koko loppupäivän. Se tuntemus tulee myös siitä, etä jollekin tämä homma on ihan normia. Tummuneet seinät ei ole yhtään ruman näköiset, vaan ne on tummuneet. Purut on hyvä juttu. Vauriot on korjattavia. Ja kova puu on kovaa puuta, vaikka sille yrittäisi tarjota mitä muuta roolia tahansa. Ihanaa! Esitettiin myös muutama pieni -öh- muutosehdotus, ja kerrankin nämä itse pähkäillyt ratkaisutkin osoittautuivat toteutukseltaan mahdollisiksi ja jopa remppaa helpottaviksi. Jei! Kaikki nämä olivat hyviä juttuja, mutta yhdestä asiasta olin erityisen iloinen. Puhuttiin yli tunti rakenteista, eristyksestä, viemäröinneistä, toimenpiteistä ja pohjan valamisesta ja ekan kerran ikinä: minä ymmärsin joka sanan! :D

Remppaelämää

Nyt on kuistikin matalana. Talo hupenee ihan silmissä aktiivisen rempparyhmän käsittelyssä :). Uuden kuistin pohjan pitäisi lähteä muokkautumaan jo perjantaina ja viikonloppuna on tiedossa myös seinientyhjäystalkoota ja purkamistakin siihen taitaa mahtua. Jostain syystä sitä vaan riittää...

Joka tapauksessa, kun remppa on hyvässä vauhdissa, meinaa blogista tulla pelkkä työvaiheiden raportoinikanava. Ihan ok, mutta koska tällä nimenomaisella blogituksella on myös muita funktioita (minun huvitukseni, rakas päiväkirja) niin ajattelin keskittyä hetkeksi niihin asioihin, jotka eivät ole ihan päivittäistapahtumatasoa.

No niin, ja lähtee. Ette usko, mutta eilen tiskasin niin, että lopettaessakin oli vielä valoisaa. Mukavaa vaihtelua vaikkapa toissapäivään, jolloin pimeä pääsi yllättämään kesken tiskauksen. Astioiden kuuraaminen sujui toki käsikopelollakin, mutta hukkasin kaksi kertaa harjan kun ajattelemattomasti laskin sen pois käsistä. Siippa kertoi kokemuksen kuultuaan, että grilli/tiskikatokseen saa valotkin, mutta nää, nykyajan hömpötyksiä, tai saattaa olla että ehkä kokeilen joku kerta. Eilen kuitenkin tiskattiin siis valoisassa.

Tänään oli todella ihmeellinen päivä. Olin ruokkinut koko perheen, käynyt koiruleiden kanssa lenksulla, pessyt kaksi koneellista pyykkiä, lämmittänyt saunan (tai no, aloittanut sen lämmittämisen), vienyt eiliset tiskit sisälle ja siivoillut, pistänyt ponskan iltatalliin, ruokkinut kisut, täyttänyt tallin vesipisteet + elukoiden vedet ja vielä jutskannut naapurin kanssa ja kaikesta tästä huolimatta olin saunassa ennen puoli yhdeksää. Ekan kerran koko kesänä. Ihan kuin elämä olisi hallinnassa. Jätin tosin kaikki rempantapaiset tältä päivältä pokkana väliin.

Tänään oli myös päivä, jolloin lapset eivät olleet turhautuneita remonttiin. Toisaalta tämä ei yllätä. Niin kauan kuin pysytään kaukana rempan kohteesta ja puuhaillaan muuten vaan, ketään ei tunnu häiritsevän, mutta saman tien kun ollaan oltu (minä olen ollut) 10 minsaa remppahommissa, ei kellään ole enää mitään tekemistä, on tyhmää, siis toooosi tylsää ja muutenkin ihan ikävää. Esikoinen on perinyt jostain hippusen analyyttisyyttä ja julistikin tässä yksi päivä (kun sanoin, että meidän on vaan tehtävä sitä remppaa, tai se ei ikinä valmistu), että hän aikoo asua tässä mökissä koko ikänsä. Koitin muistutella mieliin, että meillä on tosi kivoja suunnitelmia tyttöjen huoneiden varalle,ja muutenkin. Johon neiti tokaisi: "Kuule, eno on rakentanut taloa jo kolme vuotta, ja sillä on ollut siellä apuakin. Meille on tulossa vain kaksi rakennusmiestä! Ei mitään mahdollisuutta onnistua. Me asutaan tässä vielä sadan vuoden päästäkin." Okkei. Faktat ei ehkä mennyt ihan kohdilleen, mutta muuten olen aika vaikuttunut moisesta moniulotteisestä tilannetajusta. Ja jotkut pikku-pikku-rempparaivaritkin tuli samalla ehkä ymmärrettävimmiksi.

Lapsikullat ovat muutenkin loistaneet viimeaikoina. Kun niiltä reppanoilta on tylysti riistetty osa nykyajan monipuolisista viihdykkeistä, niin nyt he keksii sitten omiaan. Luovia leikkejä onkin syntynyt. Täytyy vaan ihmetellä esimerkiksi sellaisia kiehtovia luomuksia kuin "Räpytä vesi löylykauhasta" tai (henkilökohtainen suosikkini) "Kuka pystyy pisimpään pitämään sormea luumuhillossa". No, ruualla ei saa leikkiä, mutta hetken aikaa piti kyllä seurata kuuma-luumuhillo-pelin sääntöjen kehittelyä. Ei ollut mikään helppo peli nimittäin.

Joo, siis joku päivä oli mielessä tosi paljon sellaisia juttuja, jotka on tavalla tai toisella vähän erikoisia. Mutta ihmeesti sitä on tottunut jo vaikka mihin. No, yksi asia on tullut henkilökohtaisestikin todettua. Nykyaikaisen sivilisaation ja ns. sivistyksen mitta ei tosikaan ole puhdas vesi, vaan jäteveden käsittely. Ilman viemäriin kytkettyä tiskiallasta on aika ärsyttävä elää. (Miettikää nyt, kattilallinen kiehuvia makaroneja vesineen, kaksi ovea ja kaksi berniä välissä matkalla pihalle, lapsia säntäilemässä sinne tänne...uh!) Muutenkin aika helposti huomaa toimivansa kuin muinainen roomalainen: tunkio tuppaa muodostumaan puoliväkisin siihen, mihin se luontevimmin tulee. Onneksi ollaan vielä onnistuttu pidättäytymään pelkissä tiskivesissä ja ompunkuorissa:). Josta puheen ollen, vaikka voisi luulla, niin se ettei vessanpöntölle tule vesijohtoa vaan kaikki vetovesi on kantokamaa ei loppuseltaan ole ollenkaan niin ärsyttävää. Tuleepahan kiinnitettyä huomiota vesivessan vedenkulutukseen. Vettä menee nimittäin paljon.

P.s. Päivä jatkuu ihan kummallisena. Kuopusprinsessa nukahti jo 22.10. Tekisi mieli sanoa, että tätäkään ei oeel tapahtunut koko kesänä, mutta se olisi liioittelua. Muistan ainakin kaksi kertaa.

Uuniprojekti

Pikainen purkupostaus edesmennen leivinuunin kunniaksi. Tämä osaprojekti on valmis :). Tästä se lähti:

 Ihan alussa pankon ympärillä oli laudoista tehty puukate. Itseasiassa uunikin näytti niin söpöltä, että kerran jos toisenkin mielessä kävi epäilys purkamisen mielekkyydestä (Panun vika!). Onneksi ne koskematta valmiiksi kahdeksassa osassa olevat tiilet ja hiekaksi mureneva arina auttoivat toimenpiteen oikeellisuuden määrittelemisessä. Joka tapauksessa. Näin se eteni:

Jossain tässä välisssä uuni oli tosi mahtavan näköinen. Se näytti vuoristolta, jossa on isoja luolia. Meillä oli silloin aika suuri kiusaus jättää uuni sellaiseksi ja tehdä siitä ihan oma King Kong -maailma, mutta onnistuimme juuri ja juuri välttämään kiusauksen :).

Niin se pieneni, kuorma kuormalta, kunnes, tsadaa, valmis!

Aika siisti :)! Ja vaikka tämä on pieni projekti suuremman sisällä, niin aina on kiva saada joku homma ihan oikeasti loppuun :).

Purkamista III

Meillä se vaan puretaan. Aarteita on löytynyt tosi vähän, kenkiäkin vain vaivaiset kaksi. Myös vanhojen pullojen puuttuminen on ihan silmiinpistävää. Kaikenlaista muuta ylläriä on kyllä sitten löytynyt, mutta onneksi ei mitään hirvittävää kuitenkaan. Jokainen purettu kerros lisää kuitenkin talon tuntemusta ja se on kiva. Yläkerran piilossa ollut, pelottavaakin pelottavampi viritys, parin kuution vesipannu on riisuttuna mallina  melkein ystävällisen näköinen kapistus.

Tiivistämiseen käytetyt vanhat pökätkin kivasti keventää tunnelmaa :).

Muuten kaikki pahemmat vauriot on oikeestaan siellä missä ajateltiinkin. Yhden ikkunan alla tuvassa, ja pannun alla olevassa väliseinässä, ja yksi keittiössä - siis niissä paikoissa missä on vedellä lotrattu... Vessan alusta tulee olemaan myös huono, ollaan siitä ihan varmoja. Mutta onni onnettomuudessa on, että kaikki nämä pahimmat kohdat on niitä, jotka tavalla tai toisella oli jo aiemminkin jäämässä jonkun toimenpiteen jalkoihin.

Lisää sitten näitä purkamisen tila -tyylisiä kuvaelmia. Keittiö niinkuin se nyt on. Ensimmäisessä kuvassa lattia, joka noudatti työhuoneen lattiarakennetta ainakin sammalen osalta.

Tässä taas keittiön tiskiallasnurkkaus sekä seinän takaa paljastunut, rappusten alle jäävä ruokakomero. Kaapista ei löytynyt yhtään harry potteria eikä edes luurankoa, mutta vanhat hyllypaperit olivat vielä paikoillaan. Minulle ainakin tulee tälläisistä löydöksistä edelleen aikamatkaajaolo. On niin helppo hypähtää ajatuksissa vanhaan aikaan ja nähdä ennenmuinoinen talonväki laittamassa ruokia kaappiin tai tekemässä muita talon askareita kun seinien takaa ja lattioiden alta paljastuu näitä komeroita, tulisijoja, ovia... Kiehtovaa, todella!

Alakerta etenee omaan tahtiin. Tuvasta on purettu huonoja pois, ja nyt purkupoppoo on edennyt kuistin kimppuun. Itselläni on uuniprojekti loppusuoralla; tiiliä on pääosin noin 3 kerrosta jäljellä. Sen lisäksi löytyy noin satatonnia entistä laastia, nykyistä pölyä. Tässä talossa on asunut jotain kiinnitysfriikkejä, koska kaikkia tarpeita, joilla kiinnitetään asioita toisiinsa, on käytetty ihan ylenmäärin! Kuvassa uuniprojekti on noin puolivälissä.

 Yläkerta on saanut olla alun jälkeen aika rauhassa, mutta kyllä sekin on edennyt. Viikonloppuna sieltä piikattiin murusiksi betonilattia, ja yläkerran vanhan saunan puoli (tuleva makkari) alkaa olla aika valmis odottelemaan remonttiaallon etenemistä yläkerroksiin. Kuvassa on mies ja masiina sekä luottokamu purkurauta.

Yläkerrasta on kiva kurkkia tulevasta aulasta alas puutarhaan. Samalla voi palautella mieliin, miksi tähän alunperin oikein ryhdyttiin. Kuva ei tee oikeutta yläkerran aulasta aukenevalle puutarhanäkymälle. Se on kaunis!

Paluu työmaalle

No niin, tässäpä vaativan lukijakaartin toiveesta (hih) pikainen päivitys ja tilannekatsaus HETI lomareissulta palattua. Palauduttiin siis tyttösten kanssa Etelä-Suomen turneelta noin 2 h sitten. Turnee oli kiva, eikä kyllästymään päässyt. Sisävessa ja suihku oli käytössä jokaisessa paikassa :P. Kilsoja tuli kokolailla paljon, mutta sopivina etappeina. Oli kivaa, kesälomamaisen spontaania ja seura oli mahtavaa :). Kiitos kaikille majoittajille ja muille :)!

Mutta siis. Paluu remontityömaalle sujui ihan onnellisissa merkeissä. Laajennetut kotijoukot olivat ahkeroineet meidän maaltapaon aikana keittiön lattian tyhjäksi (ja pihan sitä myötä täydemmäksi) ja osa olkkarin paneeleista sekä keittiön ulkoseinät olivat saaneet tutuksi tulleen, pikkaisen "riisutumman" ulkoasun. Huomenna homma jatkuu tuvan lattian piikkaamisella; suositus olisi ainakin katsoa mitä ohukaisen betonikerroksen alta löytyy. Aarteenetsintää siis tiedossa. Pidetään peukkuja jollekin simppelille, vaikka kivi + sora -yhdistelmälle, jooko, sen voisi jättää sellaiseksi seinänvierustoja lukuuottamatta. Sen sijaan EI toivota esimerkiksi vanhat pullot + olki + maamiesuutiset + puru-hiekka-seosta. Peukut pystyyn siis, thänks!

Minun pitäisi jatkaa uunin purkamista, se on edelleen nolosti kesken. Niskat jumahti hommasta viikko sitten niin täysin, että nyt buranakuurin ja viikon jälkeen nousin tänä aamuna ensimmäisen kerran viikkoon sängystä ilman D-dayn vaatimustason strategista ylösnoususuunnitelmaa, ja vielä ihan ilman voihkimista. Kyllä tällä nyt taas kelpaa purkaa :).

Valvoja ja rempparyhmä ovat käyneet tutustumassa taloon parikin kertaa tässä välissä. Niin lohduttomalta kuin talo tällä hetkellä osittain näyttääkin (palaan tähän joku päivä), niin kaikkien taloja tuntevien mielestä se tuntuu sittenkin olevan kohtalaisen hyvässä kunnossa. Vauriokohtia on, hankalia kohtia on, vinksotusta on,  mutta kuitenkin, lopulta aina kommentti on, että eihän tämä tilanne ole yhtään huonompi. Siispä, tulevaisuudessa puretaan, tuetaan, vaihdetaan ja korjataan, ja lopulta kaiken pitäisi olla ok. Eräs asiaa tunteva ystävä kutsuu sitä remontiksi :D.