maanantai 26. syyskuuta 2011

Me on päätetty muuttaa...

...ensi viikonloppuna! Voltin paikka? :D

Kypsyteltiin asiaa tyttöporukassa.  Minä mm. hakkaamalla päätä vaatehuoneen oven matalaan yläkarmiin, etsimällä vaatteita otsalampun kanssa ja kompastelemalla vessareissuilla vesisateesta liukkaalla nurtsilla. Tytöt taas ovat  huolehtineet sanallisesta kannustuksesta: "Äiti, millon me muutetaan, miiiiilllon me muutetaan?" Ja "Iskä, nyt keskityt siihen rakentamiseen, etkä tee mitään muuta!". Joten, me päätettiin muuttaa (eikä Siippakaan laittanut yhtään hanttiin :)). Ensi viikolla, ihan kohta. Aloitin jo tosin tänään keittiöstä, mutta pedit ja elämä seuraa sitten mukana heti seuraavana viikonloppuna. Joka tapauksessa eka muuttolaatikko (säilytyslaatikko) on sitten jo purettu. Whiipii!

Lisäksi ollaan saatu taas väriä pintaan. Yläkerran lattiasta tuli käsittelyjen jälkeen kaunis. Kaikki kai tykkää omista suosikeistaan, mutta minä vannon kyllä Osmon nimeen. Ihana tasainen ja silkinhimmeä hohde kaikissa pinnoissa joita ollaan käsitelty. Tykkään! Niiin, ja siis lattian värittyminen taas mahdollisti sen, että yläkertaakin päästiin viimeiseltä tapetoimaan. Taas jännitti kun tehoryhmä "Meikäläiset" saapui taplausta suorittamaan. Nythän vuorossa olivat siis yläaulan raita + pikkukukka -seinät, ja vaikka kaikkihan tietysti tykkää raidasta ja pikkukukista, niin väliin aina vähän hirvittää, etteikö sittenkin lipsahtaisi piiikkuriikkisen överiksi. Mutta ei lipsahtanut :). Tuli supersöpö! Ja söpö oli tarkoituskin. Kun alakerrasta nyt sattui vahingossa tulemaan asiallinen ja harmoninen, niin yläkerta on ihan eri maata :). Aulankin värit on valittu sillä perusteella, että niitä värejä ei ylhäältä vielä löytynyt. Joten meillä rappusia pitkin edetään harmaahkosta alakerrasta vaaleanpuna-, vaaleansini- (x3 eri sävyä), lila-, sinikello- ja vihreäraidallis-keltapikkukukalliseen yläkertaan. Hattaramaa :).

Rappusista tuli mieleen tämän hetken tuskallisin vaihe. Valojen metsästys. Kattovaloja on löytynyt muutamakin kiva, mutku, miten nyt tällaisella viikon varoitusajalla osaa tehdä mitään päätöksiä siitä, minkälaisessa ilmapiirissä me halutaan valaistua. Ei mitenkään. Joten huomenna ehkä marssinkin paikalliseen Konttiin ja teen siellä toivottavasti huikeita (=halpoja) löytöjä, joilla saadaan ostettua lisäaikaa harkintaan (ja rahoituksen haalintaan).

Vielä kattolamppujakin ongelmallisemmat ovat 5 klp seinävalaisimia, joita myös tarvittaisiin mieluiten asap. Porraskäytävän osalle meillä oli hyvä suunnitelma (meinattiin apinoida pikkuveljen kivoja, yksinkertaisia ja pelkistettyjä rosteripintaisia seinävalaisimia), mutta yläkerran söpöys pisti sen suunnitelman nyt uusiksi. Todettiin Siipan kanssa ihan yhteen ääneen, että ei ne lamput enää ollenkaan istu tuohon maailmaan. Joten, etsinnässä on jotain kuplivan kivaa, kuitenkin vähäeleistä (ehkä), saa olla perinteistä, ei saa olla messinkiä eikä lasivarjostinta (voi kääk, tuleekohan meille nyt just sellaset (vrt.päätöksenteko)), saa laajentaa tajuntaa mutta pitää myös valaista ja olla seinämallia. Saa ehdottaa :).

Olin viime viikolla työreissussa Naantalin kylpylässä, ja siellä oli yhden käytävän seinällä ihanat lamput. Ne oli siis sellaiset lasiset, vähän kuivakakkuvuoan näköiset ja kokoiset, heijastinlampulla varustetut lamput, jotka heijasti seinälle aurinkokuvan. Vaikka kuin syynäsin, en löytänyt niistä mitään tietoja valmistajasta. Ärp. Luultavasti ne oli joka tapauksessa hirmuisen kalliit, mutta saahan sitä haaveilla :). Jos joku tietää, näistäkin saa vinkata :).

Muut kuulumiset: bernilöiden karvanlähtö jatkuu. Ensimmäinen alkaa, näin nelisen viikkoa karvaa tupoittain heitettyään, olla melkolailla kalju, mutta eikös toinen sitten aloittanut heti perään saman ruljanssin. Puuh. Tänään kuultiinkin lapsosilta ajankohtainen vetoamus. "Äiti, voitaisinko joskus tehdä karvatonta ruokaa?" *tyrsk*  Vaikka vakava asia on kyseessä, tietysti :D.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Ei vieläkään kuvia!

Höh. Olin jälleen täysin valmistautunut kuvapäivitykseen. Valkkarilasi on tietskan ääressä ja tällä kertaa muistin kamerankin. Vaan ei ole siirtopiuhaa. Se saattaa olla talolla. Ja koska siellä ei edelleenkään ole pahemmin valoa, mutta sen sijaan sadetta löytyy runsaasti, en jaksa mennä hakemaan piuhaa. Sorry, ehkä ensi kerralla (sitä ennen pitänee kuitenkin investoida uuteen valkkariin, kun pelkästään kuvapostautsa  yritellessä on kohta tullut kumottua kokonainen puteli).

Joka tapauksessa. Yläkerran lattiat on käytännössä vahausta vaille valmiit. Niitä on pieteetillä hiottu, paklattu, peitelty, putsailtu ja puunailtu. Helpommalla olisi päässyt kun olisi vaan tilannut jonkun tyypin hiomakoneineen tänne, mutta toisaalta, sitä mukaa kun raksabudjetti alkaa lähennellä kovaa kyytiä nollaa (tai jotain vähemmän), sellaiset viidensadan säästöt alkaa olla ihan tosi kova juttu. (Oli ne aiemminkin, mutta nyt tilanne vähän ikäänkuin korostuu...). Sitäpaitsi, jos meidän yläkerran mäntylautalattia on jo parin bernivierailun jäljiltä, kuis sen nyt sanois, lievästi kuprukas, niin tuskin sitä lattiaa kannattaa vain muuttopäivää varten hirveesti hinkuttaa. Tästä tietysti moni (valtaosa) voisi olla ihan eri mieltä, mutta tämä ei olekaan mikään demokraattinen ratkaisu (ja keväällä meni muutenkin usko koko demokratiaan). (Pikkasen huvittavaa on, että aletaan kuulostaa ihan samalta kuin nämä tyypit täällä..hui!)

Lattia on siis vahausta vailla valmis. Ja kun se on valmis, me muutetaan. Tänään meille iski yhtäaikainen muuttohinku :). Minulle koska haluan lapset vähän stabiilimpaan tilaan, pihan yli ramppaaminen pimeällä on tylsää, vessa olisi kiva, enempikin tilaa olisi ok, haluan löytää vaatteet alle tunnissa, ja retkeily alkaa jo riittää. Siippa haluaa muuttaa koska ei halua nukkua pikkumökissä koirankarvojen keskellä (siivous tai kaksi päivässä ei vielä riitä muuttamaan tätä tilannetta kun bernillä on karvanlähtö). En ole kyllä kovin varma kuinka paljon muuttokaan juuri tähän asiaan vaikuttaa :).Joka tapauksessa halutaan siis muuttaa.

Bernit ovat olleet näyttelytykkejä :). Ollaan käyty peräti kaksissa näyttelyissä. Ehdottoman positiivista on, että pikkuberniä ei ole enää pelottanut ollenkaan hysteerisesti. Itseasiassa ei juuri ollenkaan. Mörkökausi siis ehkä selätetty, joskin saatiin myös apua ja tukea monilta tahoilta. Halaukset ja kiitokset kaikille teille!

Eilinen näyttelykeikka oli mukava. Toinen kisatykki tosin käyttäytyi vain piirun verran aikuisemmin kuin puolivuotias: jos oli hetki hiljaista (myös kehässä) kävi makaamaan ja natustamaan hihnaa. Jos juostiin, poukkoili minun vieressäni tasakäpälää silkasta riemusta. Koita siinä nyt komentaa kun toisella on MAAILMAN hauskinta! :) Pikkuberniläinen taas on heittanyt lähes kaikki karvansa. Pökät ja rintakarvat on vielä tallella. Ne ei vaan oikein riitä antamaan sellaista viimeisteltyä vaikutelmaa - enemmänkin mieleen tulee Pelle Hermanni (kaljun jälkeen kunnon tupsut). No, emme antaneet tämän häiritä vaan käytiin psytypäin (ja hännin, huoh) edustamassa :).

Viikonloppuna kisailtiin myös yleisurheilussa. Suomalaiset ja ruotsalaiset kamppailivat paremmuudesta, mutta niin tekivät myös alakouluikäiset kuntalaiset täällä meillä päin. Kisat meni hienosti. Esikoinen sijoittui pronssille korkeudessa ja kuopus kiri voittoon 300 metrillä sekä edusti mainiosti viestijoukkueessa. Äityli oli kyllä super-ylpeä molemmista rinsessoista :).

Ja vielä "pitäisi"-aiheinen listaus. Pitäisi-listalla on vanhat tutut jutut. Pitäisi löytää sopivat lamput kuistille, rappukäytävään ja ulos. Pitäisi maalata eteisen seinä. Pitäisi paklata eteisen toinen seinä. Pitäisi käsitellä yläkerran lattia- ja peitelistat. pitäisi muuttosiivota. Pitäisi lukea läjä ohjekirjoja. Loput pitäisi-asiat taitaakin liittyä sitten sitten muuhun elämään. Vähän niinkuin: Pitäisi käydä jo nukkumaan.

Aurinkoa!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Syyskuuta

Olin täysin valmistautunut kuvapäivitykseen: valkkarilasi kourassa ja tietsikka vireessä, siirtopiuhakin saattaa olla tallessa. Mutta, unohdin kameran talolle. Pöh. Ja kun, jostain syystä, meillä ei vieläkään ole kunnollisia pihavaloja ja/tai ollaan laiskoja käyttämään niitä kunnottomiakin, niin en jaksa lähteä jalkoja katkomaan tuonne pimeeseen. Otsalamppukin on jossain, missä lie. Joten, ei kuvapäivitystä tällä kertaa. (Viinin meinaisn kuitenkin juoda... Ja tähän siis selityksenä se, että bloggeri tökkii, ja menee hermot, ja lataankin nykyään kuvat (lähes) aina viinilasillinen kaverina, ni.)

Voin kuitenkin kertoa joitakin jossain vaiheessa kenties kuvitettaviakin juttuja tästä valmiista talostamme :). Selkäjumituksen seurauksena meille on tullut lattialistat alakertaan (kaikki!), sekä kattolistat makkariin ja työhuoneeseen. Kaksi huonetta täysin valmiina, vielä pari pikkasen vaiheessa...

Ulkomaalaus taitaa siirtyä vuodelle 2012. Tämä loppukesän ja alkusykyn sää on ollut vuoropäivin joko pikkuriikkisen turhan turbulenttia, trooppista tai tulista, joten maalauksen ajoituksessa on ollut pieniä haasteen tapaisia.  Alkukesäksi on sitten tilattu raikkaan kuulasta ja kivan kuivahkoa ulkkomaalaussäätä. Ihan vaan tiedoksi.

Kaikki sitä vaan tuntuvat edelleen olevan hiiirvittävän huolissaan siitä milloin me muutetaan. No worry. Me aiotaan kyllä muuttaa :). Kaikki on kiinni yläkerran lattioista. Ne pitää edelleen saada vahauksen alaisiksi ja se toimenpide saattaa pikkaisen kärtsätä. Tänään tein testiajon yläkerran vessaan. Ihan hyvältä näytti. Eka putsailin lattia kevyellä käsihionnalla, imurilla ja lopulta tahrojen ja pintapyyhinnän osalta lakkabensiinillä. Huomenna uusi kierros ja sitten muiden huoneiden kimppuun. Josko jo viikon päästä olisi lattiat vireessä (onhan siinä dedistä...)

Tutkimuselämän dedikset on taas olleet pikkasen piukalla ja se yhdistettynä työelämän myös hiukan kireähköön viritykseen on aiheuttanut sen, että minä en taaskaan muista yhtään mitään. Same old, same old... Joten ihan oikeasti kampaaja, opettaja, balettiopettaja... anteeksi! Eniten näissä unohduksissa ärsyttää se, että en todellakaan haluaisi antaa sellaista kuvaa, ettenkö arvostaisi työpanosta tai muuta sellaista. Päinvastoin - arvostan! Jotenkin vaan etenkin nuo tutkimushommat on sellaisia, että kun niitä tekee, niin minä en muista mitään. Hullu tiedemies -ainesta ;)? (Vaikka ei minusta ikinä tulisi esimerkiksi mitään Peter-setää. Koska niin hullua/ hajamielistä/ maailmasta erkaantunutta minusta ei nähtävästi tule tekemälläkään, että unohtaisin nukkua ja syödä ja siltikin vaan porskuttaisin päivästä toiseen. Noub. Yksi kerta tässä yritin ja jo vaatimaton viikon osa-aikavalvominen yhdistettynä noin seitsemän tunnin taukoon ravinnon tankkauksessa johti aika heiveröiseen lopputulokseen. Toivottavasti siis voidaan käyttää muita mittareita tuon tiedehenkilöllisyyden arvioimiseen :).

Mutta nyt minä menen nukkumaan. Hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Uusi parempi elämä näet. Palaan tähänkin aiheeseen lähiaikoina. Kivaa viikon aloitusta kaikille!