lauantai 30. tammikuuta 2010

Muistollesi

Tänään on puolisoni enon hautajaispäivä. Kuopus sairastaa kotona ja minä olen hänen seuranaan, mutta ajatukset ovat, ei hautajaisissa, vaan haudattavassa ihmisessä. Eino Leinon myötä, hyvää matkaa Sinulle.

Mä metsän polkua kuljen 

Mä metsän polkua kuljen
kesä-illalla aatteissain,
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.

Tuoll' lehdossa vaaran alla
oli kummia äskettäin,
niin vienoa, ihmeellistä
all' lehvien vehreäin!

Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain, sekä muuan muu,
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu.

Eino Leino


Paha paha päivä

Tänä aamuna heräsin ihan ok tuulella. Väsytti vähän, mutta ei pänninyt - viiteen sekuntiin. Sitten aistit rekisteröi tutun viiman joka tulee siitä, kun peitto sattuu heilahtamaan kylmässä ilmassa. Ja siitä asti kaikki on ottanut päähän. Eikö nämä pakkaset voi jo loppua! Eikö tämä talo voisi olla pikkasen lämpöisempi. Miksi työhuoneessa on taas 14 astetta! Arg!

Peiton alta irroittautuminen ei varsinaisesti auttanut, mutta tein sen. Arjen sankaruutta. Yäk! Lasten asenne heräämistä kohtaan oli melkolailla yhtenevä omani kanssa, mutta heidän ei tarvinnut esittää. Ei ollut helppo aamu.

Siinä lasten kanssa kiukutellessa en huomannut, että koirat (nuo kuvan söpöläiset) kähvelsivät jostain joulukoristepohjan. Sellaisen heinistä ja nauhasta styroksin päälle kasatun kranssin. Ja pistivät sen pikkupikkupalasiksi. Heinää ja styroksia piisasi kotitarpeiksi...


Töitten kanssa meni aika hyvin, eteni, vaikka piti aikalailla pakottaa. Liian vähän unta viime päivinä  ja hentoinen taustalla kilisevä päänsärky eivät oikein auttaneet aivotyössä. Mutta periaatteessa meni ok kuitenkin. Kunnes esikoinen tuli kotiin, aivan hirveän pahalla tuulella. Käytiin koko repertuaari läpi: "Mikä on -Tuo saa nyt tosiaan loppua - Ensi viikon uimahallivuoro on peruttu jos heität vielä yhtään mitään". Johon tyttäreni vastasi tietenkin ihan samalla tavoin: "Ei mikään -olet maailman tyhmin äiti - idiootti!"

Kesken näiden leppoisten tunnelmien soitettiin päiväkodista. Kuopuksella on 38,5 kuumetta, tuletko hakemaan. Tottahan toki, olikin hyvä päästä pois hetkeksi, pää olisi kohta hajonnut. Menin päiväkotiin ja lapsella näytti olevan myös silmätulehdus. Terveyskeskus oli luonnollisesti sulkeutunut varttia aikaisemmin, joten lähdimme päivystykseen. Mutta sitä ennen piti ihan vähän järkätä kyytejä kun olin jo sanonut hoitavani esikoisen ja kaverinsa balettikyydit. Kaikki järkkääntyi, kiitos :)!

Sudin siis taskulampun valossa (palaan tähän...) pikaisesti ripsarit kohdilleen ja suuntasimme kuopuksen kanssa päivystykseen. Lapsiparka oli aivan puhki ja rikki, kunnes sai Pamolin myötä taas vauhdin kohdilleen. Lääkäristä saatiin silmätipparesepti ja kotikomennus, ja matka jatkui apteekkiin. Apteekin jälkeen piipahdimme kaupassa (maito-leipä-leikkele), kun meille oli kuitenkin illasta tulossa sukua kylään. Jossain niillä main, kun lapsi oksensi leikkelehyllyjen välissä hevi-osastolta napattuun muovipussiin, ketutus alkoi häipyä. Tämä olikin tällainen päivä. 

Minulle on iät ajat käynyt niin, että jos kaikki menee riittävästi pieleen (ihan överiksi), ketutus vaihtuu jotenkin oudosti huvitukseksi. Vähän kuin eläisi sketsisarjaa, jonka käsis paljastuu pikkuhiljaa. Vielä sellaista hauskaa, joka ei ehkä naurata ekalla katsomiskerralla, mutta toisella ja kolmannella jo hyvinkin. Ja todentotta, siinä kohtaa kun tulin lapsen kanssa kotiin suunnittelemattomalta parin tunnin kierrokselta, kämppä hujan hajan ja työt kesken, sytytin vessan valonlähteen, joka on eilisestä asti ollut kynttilä (yllättävä valaisinrikko), ja mietin viikonlopun vieraita tunnelmoimassa 13 asteisessa sisävessassamme kynttilän valossa, minua ei enää harmittanut. Minua huvitti.

                                                        

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Pikaisesti

Nyt yritän jotain ihan uutta: lyhyttä postausta :). Saapi nähdä käykö niinkuin maanantai-iltaisen kauppareissun. Lähdettiin ostamaan vähän evästä illaksi. Palattiin neljän kauppakassin kanssa. Jos ei kaikki olisi olleet tosi tarpeellisia ruoka-aineita, olisi voinut sanoa, että överiksi meni... :).

Suunnittelun eteneminen vol. 2 (vai 3). Aika pankkiin tilattu. Ensi viikolla menen sinne sitten keskustelemaan lainasta, ja etenkin niistä vaateista, joita pankilla on tällaiselle ison perusrempan tekijälle. Tätä varten on selvitetty liuta vaiheita ja niiden noin hintoja karkealla tasolla, ja selvitystä jatketaan... jossain kohtaa (nopeaan nopeaan) sitten pitäisi siirtyä ihan oikeisiin tarjouspyyntöihin.

Myös aika keittiösuunnitteluun on tilauksessa ensi viikolle. Vaikka tulevassa keittiön paikassa sijoittelun pitäisi olla molempia edellisiä remppoja (keittiö- ja kylppäri-) helpompaa (simppelimpi tila), niin kyllä sitä vaan siinäkin taas riittää pähkimistä. Nyt pitää antaa unelmille siivet ja haaveilla siitä täydellisimmästä, ihanimmasta, toimivimmasta keittiöstä, minkä kuvitella saattaa. Realismin aika tulee kyllä riittävän pian - viimeistään ensi viikolla :).

perjantai 22. tammikuuta 2010

Suunnitelmallisuutta

Rempasta. Yksi alati epäileväinen ystävä väitti, ettei pelkkä blogin pitäminen vielä ole remonttia. Tai ettei sitä edes voi laskea remontin aloittamiseksi. Pöhh! En tietenkään tajua tällaista puhetta ollenkaan. Kyseessä on asenne, usko, mielentila :)! Vähän kuin karkkilakossa. Muutama eka päivä pitää hokea kaikille, että on karkkilakossa, että muistaa itse olevansa karkkilakossa. Loppu hoituu kuin itsestään. Tai lätkässä (Go Suomi!). Voittoon pitää uskoa :). No, ok, kyllä minussakin sen verran realistia asuu (vaikkakin pienen pieni ja oppositiossa), etten usko rempan hoituvan ihan pelkällä kirjoittelulla, joten, on tässä selvitettykin.

Sisäinen projektipäällikköni (kököttää orrella heti sen oppositiossa olevan realistin vieressä) on siis asettanut selvitystyötyöryhmän. Sen muodostavat minä ja mies. Lisäksi samainen otus on asettanut määräajan ensimmäisen vaiheen selvitystyölle. Ensimmäisen vaiheen selvitystyö kattaa kuluerien arvioinnin ja karkean hinnoittelut. Löytyy siis excel-taulukko (kuulitteko, kun sisäiset realisti ja projektipäällikkö läppäsivät ylävitoset...?), ja selvitystyötä isoimmista kulueristä. Alustava selvitys tarvitaan, että päästään neuvottelemaan a) pankin ja b) urakoitsijoiden kanssa. Kun tässä meinaa tulla muna-kana-onkelma. On iso remontti, jonka todellisen hinnan arvioimiseksi pitää saada tarkat tarjoukset esim. urakkaporukalta. Mutta koska on tulossa iso remontti, on vaikea pyytää tarjousta urakkaporukalta ennenkuin tietää miten isoon osaan remonttia rahkeet tällä erää riittää.

No joo joo. Tiedän että tarjouksia saa pyydettyä osina ja näin on tarkoituskin. Lievä suunnittelu etukäteen pohjustaa kuitenkin tarkempia pyyntöjä, ja mikä tärkeintä, pistää vähän miettimään - oikeesti -  mitä ollaan tekemässä ja miksi, ja ehkä missä järjestyksessä. Uskon, että kaikista remonttitaitoisista ihmisistä, jotka jollain tapaa ymmärtää talojen sisuksia ja syvempiä olemuksia tämä kuulostaa hurjalta/ hullulta/ idioottimaiselta yritykseltä. Ihan sama, samaa sisäinen realistikin koitti joskus hokea, mutta en uskonut sitäkään ;).

Alustavassa kartoituksessa vertaisverkot ovat olleet ihan oiva apu. Toimivat monessakin mielessä. Lähdekritiikki on tietysti muistettava, mutta kyllä sieltä sellaisella keskiverto maalaisjärjenkäytöllä uskon irtoavan ihan hienon hintahaitarin. Otetaan nyt vaikka rappusremppa. Kun sen googlettaa hinta-arviota varten, ja valitsee yhden viestiketjun joka koskee vaikkapa 2,5 metriä huonekorkeudeltaan olevan rakennuksen rappusten uusimista yhdellä välitasanteella ja 90 asteen kulmalla, niin minusta lähtökohtaisesti tarkkuustaso ja sitä myötä myös arvioitavuus alkaa olla kohdillaan. Kun avuliaat kanssakirjoittajat karsii sellaiset "sain-umpipuiset-ostorappuset-reilulla-tonnilla-töineen-ja-hyvin-pelittää" -tyyliset kirjotukset epärealistisina, on lopuista melko helppo tehdä semmoinen "riittävän pätevä" arvio.

Toinen missä vertaisverkot toimii kerrassaan mainiosti on noiden markkinoilla luuhaavien epäkelpojen urakoitsijoiden karsiminen. Kämmejähän saattaa sattua, mutta kauhean montaa tekstiä ei erilaisista erheistä tarvitse lukea kun kyseinen urakoitsija saa etsiä urakkansa muualta kuin meiltä. Ja kolmaskin ihan käytännöllinen ominaisuus keskusteluiden seuraamisella on: aikajanan haarukointi :). No, näillä siis edetään. Suunnittelu jatkuu, sisäinen projektipäällikkö muistuttelee dediksistä ja homma etenee.

Loppuun anekdootti kuopuksesta ja kylmästä talosta (kuinkas muuten). Jopa pikkuinen kuumakallemme alkaa olla viluissaan pakkasten jatkuessa. Kiskoikin eräänä päivänä armottomalla sählingillä saunan jälkeen housuja jalkaansa ja oli ilmeisen hassun näköinen siinä räpiköidessään. Esikoinen purskahti tätä katsellessa nauramaan, jolloin kuopus hyvin hyvin närkästyneellä äänellä totesi: "Jaa, on se sitten hauskaa, kun toinen paleltuu kun tolakka!"  :D

maanantai 18. tammikuuta 2010

Mokomakin elikko!



Poninpalleroinen on jälleen päättänyt ettei anna turhaan aitausten rajoittaa vapaata mieltään. Johan tässä on onnea sähköttömällä aidalla koeteltukin, mutta kun, se samainen elikko (ÄRP) tuhosi edellisen sähköpaimenen melko tyystin, ja päätettiin odotella vähän pienempiä pakkasia ennen uutta yritystä. Muutama päivä sitten kyseinen neiti oli päästä hengestään kun oli päättänyt liittyä osaksi suokkitammalaumaa. Ajoitus ryhmääntymiselle oli surkea; heinäaika innoitti toisen suokkitamman potkimaan ponia oikein urakalla. No, se pääsi onneksi aika vähällä. Lavan lisäksi suurimmat vauriot taisi kärsi ponin ego; nyt se on ehkä enää asuntovaunun kokoinen. Sen menetyksen kanssa me pystytään kyllä elämään.

Voisi kuitenkin siis uskoa, että poni (oikeasti viisas otus) ottaisi tästä opikseen. Niinpä, vaikka aidassa oli vielä remppaamista, odotukset oli kovat kun poni aamulla tukevasti särkylääkkeellä doupattuna tungettiin tarhaansa. "Kyllä se siellä sen aikaa pysyy kun saadaan aitaan sähköt vedettyä." Pysyikö? No ei. 2 h, ja poni oli taas pihalla. Sanoin, että tyhmä poni! Mutta oliko se - ei ollut, tietenkään. Tällä kertaa poni oli matkalla kohti päärakennusta...

lauantai 16. tammikuuta 2010

AMLS



Siitä puhe mistä puute. Pariin otteeseen on tänäkin talvena noussut puheenaiheeksi lämmönsäätely kotitaloudessamme. Lämpöä ja sen riittävyytä sääteleekin poikkeuksellisen kehittynyt järjestelmä. Se on kohtuullisen yhteensopiva perinteisten pattereiden ja suurten kivimassojen lämmittämiseen perustuvien lämmityselementtien kanssa. Ajoittain se ylikuumenee, jopa käräyttää käämit, toimimattomien termostaattien ja vuotavien pattereiden takia. Välillä se kieltäytyy ymmärtämästä, miksi ulkolämpötila -5 astetta tuntuu työhuoneessa t-paitakelinä ja vessassa jäätymisenä. Järjestelmä on kuitenkin NIIN kehittynyt, että se kykenee nollaamaan itsensä ja uskomaan lämpöisempään huomiseen. Järjestelmämme on AMLS. Aistiperäinen. Manuualitoiminen. Lämmönsäätelyjärjestelmä.

Järjestelmän toimintaa on tosi helppo kuvata. Kun tulee kylmä suljetaan yläkerran ovi. Tämä tehdään usein noin syyskuussa. Ovi avataan kun tulee kuuma. Tai pitää pestä pyykkiä. Tai vaihtaa sulake. Ei muuten. Usein samaan aikaan oven sulkemisen kanssa laitetaan kiertovesi lämpiämään ja saman tien kiertämään. Tähän käytetään mustaa mötikkää sulaketaulun vieressä. (Tarkempi tekninen kuvaus uupuu...) Mötikän toimintaa (liittyy pumppuun) säädellään tietenkin sulakkeella. Tiivistetysti, jos on niin kylmä, että oven sulkeminen yksinään ei riitä, käännetään sulake kiinni. Jos sitten tulee kuuma, tai tahdotaan säästää syyskeleillä, käännetään sulake auki. Helppoa.

Jos tulee aivan sairaan kuuma, tavallisesti vain kesällä, avataan alakerran ikkunat. Paitsi jos myös ulkona on sairaan kuuma. Silloin pidetään ikkunat kiinni. Ikkunoita käytetään kyllä myös silloin, jos lämpöä pitää saada kiertovesijärjestelmää enemmän ja/tai kiertovesi ei toimi. Silloin nimittäin lämmitetään uuneja. Toki muutenkin. Paradoksaalista kyllä, etenkin syksyn ensilämmitysten yhteydessä talo on tapana ensi  jäähdyttää perusteellisesti pitämällä ikkunoita auki läpivedonomaisesti heti sytytyksen jälkeen. Savun haihduttua ikkunat voi sulkea ja varsinainen lämmitys alkaa.

Järjestelmämme tukee kestävää kehitystä niin hyvin kuin voi. Huterassa puutalossa se on hankalaa, mutta kaikki meillä käyneet tietävät, että meillä tosiaan yritetään eristää. Päiväpeiton talvivirka on roikkua oven edessä sisäpuolella, heti kynnykselle viikatun paksun täkin yläpuolella. Eristyksen kruunaa kaksi oven edessä nukkuvaa koirulia. Näillä toimenpiteillä eteisen lattialämpötila on saatu pidetyksi melkein kymmenessä asteessa. Etteikö olisi vaikutusta...

Milloin järjestelmä sitten hälyyttää liiallisesta kylmyydestä? Se on se aistiosuus. Kun aamulla heräämisen hetkellä tuntee peiton liikkeen kylminä ilmavirtoina, silloin yleensä on kylmä. Tai jos yöllinen vessakäynti herättää niin hyvin, ettei unta saa yli tuntiin. Tuolloin tehdään kaikki yllämainitut toimenpiteet, ja jos ne eivät auta, soitetaan kavereille (vesijärjestelmäongelma) tai sähkärille (tuntematon sulake palanut -ongelma). Ongelmanratkaisua odotellessa puetaan päälle fleecekerrasto, toppahousut, villapaita, villasukat ja ainot, ja kipaistaan nojatuliin lämpötyynyn seuraksi juomaan aamukahvia.




Järjestelmä varoittaa luonnollisesti myös poikkeamista kokonaisjärjestelmässä. Kun esimerkiksi oleilee ulkona yli kymmenen asteen pakkasessa ja aistit rekisteröivät katolta tasaisesti tippuvan veden, voit olla melko varma poikkeamasta. Oppivana oliona järjestelmä myös yhdistää helposti poikkeaman ja sen syyn (tässä tapauksessa kissa on kavunnut yläkertaan ja avannut oven) ja korjausliikkeen (kiipeä yläkertaan, etsi kissa ja sulje ovi tiukemmin). Vaikka järjestelmämme on ylivertainen, tulee joskus  kuitenkin tilanteita (sähkökatko, suurempi sulakevika, vuotava lämmityskattila, 3. kylmä päivä peräkkäin) jolloin ei auta kuin odottaa lämpimämpää säätä, ottaa ehkä lasi viiniä ja pysyä tiukasti vällyjen alla. Välillä sen voi tehdä, vaikka pärjäisi ilman toppahousuja :).

maanantai 11. tammikuuta 2010

Epäilyksiä

Ei voi minkään. Aina välillä epäilyttää, optimistiakin. Jos nyt lähtee ihan perusteista, niin joskus, pyykkikori toisessa kainalossa, lasten harrastuskassit toisessa ja työläppäri pään päällä, silloin ihan vähän epäilyttää onko järkeä hankkia näin työläs kotipaikka. Muutenkin olisi tekemistä. Tähän on onneksi helppo vastata: kyllä, on järkeä. Tai no, toiset voi määritellä järkevyyden muutenkin kuin "Ihastu joka ikinen aamu herätessäsi, hurmaannu hetkistä ympärillä, istu saunan rappusilla kevätiltoina, kuuntele lintuja tuntitolkulla. Kitke kilometri mansikkapeltoa, ulkoiluta bernit omalla pellolla, palele pakkasella, piipahda rapsuttamassa ponia, tee lumilinna aitan eteen." Mutta vaikka sitten hakisikin rationaalisempia lähtökohtia täällä asumiseen, niin kaikki tämä touhu on silkkaa terapiaa. Fysioterapiaa. Mitkään tunnit kuntosalilla ei korvaa tätä arkiliikunnan määrää, ja itseni kaltaiselle istumätyöläiselle tätä voi siis pitää lähinnä työkykyä ylläpitävänä kuntoharjoitteena.

Remppakin epäilyttää. Ei siksi, että epäilisin meidän remppakykyjä. Eikä siksi, ettenkö olisi ihan varma, että hitaasta alusta huolimatta me tosiaan tehdään remontti. Ei, minua epäilyttää kaikki ne valinnat. Miten ne voi osata. Analyyttinen perusluonne vaikeroi kauhusta kaikkien noiden ratkaisujen edessä. Pohjan täyttö? Ei  täyttöä? Lämmitystapa? Jätevesiratkaisut? Entä itse suunnitelmat. Muutetaanko liikaa, riittäisikö vähempikin? Miten säilyttää vanha talo mutta saada mukaan tarpeelliset toiminnot. Remontoidaanko jotain vain varmuuden vuoksi? Kamalinta on, ettei oikeita vastauksia ole. On vain varmoja mielipiteitä - kaikki keskenään ristiriidassa, melkein kaikki perusteltuja.

Raha, myös se välillä epäilyttää. Tai sen riittävyys. Ihan nopeasti laskettuna, tästä tulee älyttömän kallis remontti. No, siihenkin me oltiin varauduttu. Ostohetkellä tiedettiin, että tämä ei meidän kohdalla tule uutta taloa juurikaan halvemmaksi. Bonuksena saadaan purkaa, roudata, aivastella sahanpurua ja tutkia vanhoja eristeitä. Kivaa ja jännittävää, ikinä ei tiedä meneekö koko homma uusiksi jos löytyy joku kiva lahosieni sopivasta seinänraosta, huh. Mutta päätetty mikä päätetty. Mehän ostetiin paikka. Ihana paikka aika läheltä palveluita. Paikka jossa lapsilla on kavereita, meillä omaa peltoa ja ympärillä maaseutu. Järkevää? No ainakin tietoista.

Kaikkinaisiin epäilyksiin on onneksi hyvä vastalääke ja se löytyy kotoa. Juteltiin eilen siipan kanssa kavereiden talon hankinnasta. Sanoin, että ainahan se on taloa ostettaessa kompromissin paikka jos ei rahaa löydy rajattomasti. Että aina joutuu jostain tinkimään. Johon rakas mieheni: " No, mikäs tässä paikassa muka on sellainen asia?" Tuijotin sekunnin ja sanoin: "No, vaikka tuo alunperin vimmatun törkyinen tontti ja jättimäinen remontti." Johon mieheni: "Ai niin." :D

Eipä siis pidä liikoja murehtia. Onni kun on yhteiset intressit ja sopivasti realiteeteista irti olevat luonteet :).

perjantai 8. tammikuuta 2010

Onnenhetkiä



Maailman söpöin taskuberni kotiutui loppiaisaattona ja on pitänyt meidät mukavasti puuhassa pari päivää. Berninpentu nro 1 villintyi, ihastui, riemastui ja riehaantui tulokkaasta ihan täysin. Pari päivää mottona onkin ollut "herkeämätön valppaus" ettei 36 kiloinen pikkumussukka pääse loikkimaan innoissaan tätä seitsenkiloista miniä ihan matalaksi. Onneksi kompostielementit toimii ovien tukkeena (sellaiset verkkoelementit Plantagenista siis) ja ollaan saatu aina hetken hengähdystauko vahtimiseen :).

Mustatassuilua ei ole ollut havaittavissa käytännössä ollenkaan, tosin jos vauveli tulee syliin, niin sitten tulee sen isosiskokin, tai ainakin yrittää. 43 kg berniä sylissä onkin sitten jo enemmän kuin moni uskaltaisi toivoa. Nyt ollaan onneksi päästy jo paaaljon rauhallisempaan tilaan, tai miten sen ottaa:  berni kakkonen näyttää villiintyvän samassa suhteessa kuin berni ykkönen alkaa vähän rauhoittua. No, tärkeintä on tasapaino :). Alla tytöt toisena päivänä.



Kissat (kuvassa 2/3) otti uuden asukin aika hyvin vastaan. Tai tosi hyvin. Harmiton kapistus. Pikkuisen oikeamielistä epäluuloa kyllä sekoittui uteliaisuuteen, mutta eipä noita voi syyttää. Saattaa olla vielä muistissa, että edellinen ohitti tuon "harmiton" kokoluokan kohtuullisen nopsaan tahtiin :).



Ja kun talvi on näin uskomattoman kaunis, ollaan toki irtauduttu bernien ja kissakavereiden seurasta myös talleilemaan. Vähän harvakseltaan tosin. Tänään ponilla oli hyvä päivä. Yksi typy alas, ja toinenkin olisi tullut jos olisi ehtinyt pukittaa vielä pari kertaa. Ponin puolustukseksi on kyllä sanottava, että kumpaakaan ei yrittänyt tiputtaa, pikkasen oli vaan kiire heinäkasalle, pois lumihangesta, kohti ruokapaikkaa... Onneksi ketään ei sattunut, ja tästäkin kerrasta tuli hyvä lisä ponipäiväkirjaan. Alla on kuva esikoisesta ja ponista edelliseltä maastolenkiltä.



Oli kyllä muuten aivan ihana lenkki lumisessa metsässä. Kotiin tullessa juotiin posket pakkaspunaisina kuumat kaakaot ja odoteltiin kuopusta naapurista rekiajelulta... Ihan oikeesti, onni on asua maalla - pakkasellakin!

maanantai 4. tammikuuta 2010

Vähän viileetä





Pitkästä aikaa kunnon talvi! Pakkanen luo kuurankukkia talojen ikkunoihin, vastasatanut lumi kimmeltää ja lämpötila talossa lähenee viileähköä. Tästä intoutuneena tein eilen hankinnan: ostin sisälämpömittarin. Siippa väitti, etten halua tietää armaan kotomme todellisia strategisia mittaustuloksia, mutta haluan minä. Jos ei muuten, niin onhan se kiva liittyä siihen sukupolvien ketjuun, joka kiikkustuolissa kertoo lapsenlapsilleen, miten ennen talot oli kylmiä ja vuodenaikojen vaihtelu  ulottui sitä myötä aina tupaan asti.

Joten, mittaustuloksia:

Keittiö yllätti lämpöisyydellään: lattialla 11 ja pöytätasolla jopa huikeat 18 astetta. Tätä mittaustulosta kyllä saattaa vääristää pariinkin kertaan päivän mittaan lämmitetty uuni, joka fuskaa ihan yhtä paljon kuin talon muutkin muka-tiivistetyt yksiköt.

Talon (tyttöjen huoneen jälkeen) lämpöisin tila on tupa. 17-18 astetta, riippuen miten läheltä leivinuunia mitataan. En ole ihan varma pitäisikö huolestua, kun tämä huone todella tuntuu lämpimältä :).

Vessassa päästiin 13 asteeseen. Herättävä kokemus aamutuimaan, hrrr.

Ja viimeisimpänä bernin lempipaikka, eteisen lattia: 9 astetta. Tämä on jo aika viileä, kun kuitenkin puhutaan sisätiloista (ja ulko-oven edessä roikkuu kuitenkin meidän iso päiväpeitto ja yksi paksu täkki tilkitsee kynnysrakoja oven edessä. Eipä ole ihme jos normitalo pistää bernin vähän puuskuttamaan....

Kylmä tuntuu muutenkin vaikuttavan meihin asukkaisiin pikkuisen eri tavoin. Siinä kun itse kaivaudun aamulla nojatuoliin peiton alle, nappaan lämpötyynyn päälle ja alan hörppiä varovaisesti kahvia leuka juuri täkin reunan tasalla, on kuopuksella vieläkin vaikea saada pysymään päällä mitään kalsareita kummempaa. Toisaalta siinä vauhdissa jo pelkkä ilmanvastus saattaa toimia lämmikkeenä :). 

Ihan lopuksi on todettava, että on se onni että tuota lunta on tullut noin paljon. Jos ei olisi perustukset lumen peitossa, meillä saattaisi vielä olla ihan oikeasti kylmä! :D

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Suunnittelusta

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Näin voisi aloittaa puollustuksen puheenvuoron kaikille niille armaille sukulaisille, työtovereille ja ystäville, joista optimistisinkin lopetti kyselemästä remontin tilaa joskus viime vuoden kesän korvilla :). Siinä kävi niin, että ensin me ihan aikataulussa alettiin suunnittelemaan remonttia. Talomme on vanhaan malliin tehty niin, että pohjan voi jakaa karkeasti kahteen: toisessa päässä taloa on tupa (reilut 60 m2) ja toisen pään muodostaa neljä melko samankokoista huonetta, joista yhdessä on sisäänkäynti, ja vessa (joku saattaisi kutsua tätä eteiseksi :)), yhdessä nykyinen keittiö ja lopuissa kahdessa makuuhuoneet. Yläkerrassa on tällä hetkellä parin huoneen verran epämääräistä varastotilaa ja vanha sauna, jote ei ole koskaan uskallettu käyttää kun on vähän omatekoisen oloinen. Loput yläkerrasta on asuintiloiksi liian matalaa kylmää vinttitilaa.

Melko alusta asti oli selvähköä, että keittiötä ei voi jättää nykyiseen paikkaansa. Huoneen koko olisi kyllä ehkä hätäsesti riittänyt, ja erillisessä keittiössä olisi kyllä puolensa, mutta kun...ei yhtään ehjää seinää koko kahden oven ja kahden ikkunan huoneessa. Lisäksi tällaiselle kohtalaisen kokkaus/leipomishinkuiselle tuo nykykokokeittiön laskutilakapasiteetti on kerrassaan älyttömän pieni. Eikä sinne olisi mahtunut kuin aamiaispöytä. Ja jotenkin valinta astioiden ja pöydän välillä tuntui muutenkin vähän rajulta (siinä meni se sopeutuvaisuuskortti...). Joten keittiö piti saada siis uuteen paikkaan.

Myös suihku oli toivelistalla. Tytöt kun on jo pariin otteeseen herättänyt vähän huomiota kyläpaikoissa sellaisilla: "Kuulitko äiti, näillä on SUIHKU!" tai "Äiti, saadaanko me mennä tänään ihan oikeesti SUIHKUUN?" tyylisillä kysymyksillä. Ja kyllä minäkin suihkua kaipaan. Saunan jokailtainen lämmittäminen (jotta olisi sekä lämmin vesi että lämmin tila) vie puita ihan hirrrvveeesti, ja aikaa yhtä paljon. Joten suihku olisi siis kiva. Kumpaakaan noista edellisistä: keittiötä ja suihkua en oikein osaa pitää överinä, enemmänkin harvinaisen kohtuullisena toiveena.

Nämä kaksi pientä toivetta aiheutti sen, että ihan väistämättä tämä nykyinen huonejärjestys ei enää toimi. Melko alussa päätettiin haluta myös enimmät vesijutut, ainakin suihku pois puutalon päältä, ja niinpä suunnitelmiin tuli mukaan kuistin laajennus, joka meillä tarkoitti uutta kuistia vanhan porstuan tilalle. Kuistiin suunniteltiin ekalla kierroksella (tai kierroksilla 1.1, 1.2...1.N) wc-kylppäri ja myös tuulikaapin virkaa toimittava puolilämmin lasikuisti. Vessan sisäänkäynnin paikka on jo painunut historian hämäriin, en siis muista mistä sinne oli tarkoitus mennä. Keittiön paikasta väännettiin aika kauan, ainakin kolme kuukautta, mutta lopulliseksi sijoituspaikaksi tuli piirrustuksiin sitten tupa.

Ja näin meillä oli valmiit piirrustukset. Aikaa meni melkein vuosi, mutta tätä pitäisin enemmän voittona kuin huonona tuloksena. Meidän kahden jästipään toiveiden yhteensovittaminen ei ole ikinä ollut helppoa. Molemmilla on mielipide ja hyvät perustelut mielipiteen takana ja kumpikin on kiinnostunut kaikista talon osista ja niiden toiminnasta. Tässä vaiheessa kun ollaan toteutettu pari pienempää remonttia, osattiin toimia suunnitteluvaiheessa jo melkein kokonaan kiihtymättä, tai ainakaan räjähtelemättä. Hiljaisuudet välillä venyi sitten pikkasen pidemmiksi ja päätökset kypsyivät siinä kohtaa kun kumpikin alkoi olla valmis kompromisseihin. Mutta sekin aika tuli - ihan joka kerta.

Kun oltiin saatu piirrustukset, alettiin tosissaan katsoa taloa sillä silmällä - ja keksittiin monta muutosta. Eikä ne olleet ihan pieniä. Aloitettiin suunnittelukierros 2. Uusissa suunnitelmissa päätettiin purkaa tuvan välikatto kokonaan pois, siirtää yläkerran rappuset kulkemaan tuvasta ylös aulaan (toiseen päätyyn yläkertaan oli jo edellisessä versiossa tulossa 3. makuuhuone), lasikuisti muutettiin lämpimäksi, sisäänkäynti vessaan muutettiin toiselle seinälle ja itseasiassa koko kylppäri muutti toiseen päähän kuistia, tuvasta tuli sisäänkäynti kuistille ja entisen keittiön tilalle tuli työhuone/ kodinhoitohuone. Myönnän, että uudet suunnitemat alkaa jo vähän kuulostaa överiltä. Tai enemmänkin, koska monet ratkaisuista ovat käytännön pakon ja vanha talo - elämän välttämättömyydet -akselin kompromissivariaatioita, sanoisin, että suunnitelmamme eivät kuullosta ainakaan vajareilta. Enää sitten se toteutus :).

lauantai 2. tammikuuta 2010

Vähän talosta

Niin, siitä talosta. Ennen muuttoamme, reilut kaksi vuotta sitten, oli taloa asuttanut isäntä ja hänen renkipoikansa. Poikaporukan kädenjälki näkyi, ja osittain talon ja sen ympäristön kuntoa voisi kuvata, hm, aikamoiseksi. Katsantohetkellä pihaa koristi sen verran pitkä ja komea laineileva heinäpelto, että pihassa olevat kirsikka- ja luumupuut löytyivät vasta seuraavana kesänä - iloinen yllätys muuten. Anoppi raatoi poikansa kanssa seuraavana keväänä monen vuoden heinien haravoimisessa ja siitä asti olemmekin saaneet nauttia ehkä hivenen kumpuilevasta, mutta sitäkin vihreämmästä nurmikosta talomme ympärillä. Myös muun ympäristön siivoamiseen on kulunut tovi jos toinenkin, mutta miehenpuolen raataminen ei tässä ole mennyt hukkaan: kädenjälki näkyy.

Talo itse sitten. Meillä oli aikomus aloittaa remppa heti ensimmäisenä keväänä (oli oli). Niinpä ei kauheasti huolettanut talon surkeat fasiliteetit, edes näin nykytytön mukavuustasoon tottunutta. Ei suihkua, nää, pikkujuttu, piharakennuksessa on sauna. Keittiö paljastui, ei lahoksi vaan läpimädäksi, joten sekin piti purkaa, mutta kukapa sitä ei filmivanerista seinämatskuna tykkäisi - ja Ikea pelasti loput. Tuvassa on kivan lämmintä, pakkasillakin, ja toisella puolella taloa taas ei ruoka pääse talvella pilaantumaan vaikka sattuisikin unohtumaan pöydälle. Pari ensimmäistä kuukautta meillä ei ollut keittiötä ollenkaan, edes sitä omilla jaloilla seisovaa tiskipöytää ja se oli ehkä hiukkasen epämukavaa - mikroruoka tökki jo aika paljon kuudennella viikolla.

Sulakkeet ovat antaneet meille hupia lukuisia kertoja (vaikka aina ei olekaan naurattanut). Vanhojen talojen tapaan täälläkään ei ole sähköjen kanssa varauduttu ihan nykykuormitukseen, ja niinpä sulakkeita on tullut poltettua useampaankin kertaan jos on sattunut vaikkapa uuni ja kuudenkympin pesuohjelma samaan aikaan päälle. Hauskuus syntyy tontille näennäisen satunaisesti ripoteltujen sulaketaulujen läpikäymisestä. Jos nyt käy vaikka niin, että pesukone, jääkaappi, kaksi keittolevyä neljästä, olkkarin yksi pistorasia ja alakerran vessan valo lakkaavat toimimasta meillä on kokonaista kolme taulullista merkkaamattomia sulakepaikkoja kokeiltavana. Lystiä!

Mutta se on kohta mennyttä. Nyt The remontin kynnyksella voi naureskellen katsella taaksepäin ja muistella muitakin hauskoja muistoja: ensimmäisiä keittiössä kipitteleviä hiiriä, tiheitä sähkökatkoja, talven tullen ovien eteen kasattuja vilttejä, vuotavaa vessanpönttöä, kopeekoilla täytettyjä sulakkeita, kaappien puutetta ja mitä kaikkia muita niitä nyt onkaan. Ei niin, etteikö monelle asialle olisi voinut tehdä paljonkin jo tässä odotellessa, mutta ei ole kannattanut, me kun ollaan aloittamassa remonttia - ihan justiinsa... :)

...kuin vajariksi

Lähtötilanne 1.1.2010.

Meillä on siis talo. Punainen ja söpö, aika vino. Pannari ei tahdo pysyä pellillä uunissa, sen verran on kallistusta, mutta muuten talo on jämäkkä. Tai näin uskomme. Pakkasten tullen meillä on kylmä - kesällä usein ihan sopiva. Talolla on ikää reilut 80 vuotta ja ikäänsä nähden se on pirteä tapaus. Talolle seuraa pitävät perinteinen aitta, mummon mökki ja isooon iso (totaalisen överi) navetta, johon joskus tulee karsina pienen pienelle ponillemme :). Nyt se palvelee oivasti varastona tuttujen veneille ja omille härpättimille.

Pihaakin meillä on aika paljon. Muutama tuhat neliötä pihamaata ja melkein kolme hehtaaria peltoa. Pellon määrä on ihan överi lemmikkiponin kulutukseen nähden. Mutta poni ei valita. Ja kuka sitä tietää kuinka monta heppaa meidän mäelle vielä tulee majoittumaan. Pihapiiriin tuli aidat hartaasti odotetun berninpennun  myötä viime kesänä. Ja koska kaikkinainen kohtuus tuntuu välttelevän meitä, aidan sisällä temmeltää kohtapuoliin toinenkin berninpentu. Sijoitustyttö tosin. Eläinlääkäri sanoi, että kohta teillä on siellä kaksi idioottia joista kumpikaan ei tottele mitään, mutta överiksi elämiseen liittyy kohtuullisen (kohtuttoman?) suuri määrä optimismia ja jääräpäisyyttä, joten me uskomme, että hyvä siitä tulee. Helpoksi sitä ei kai kukaan kuvittelekaan.

Niin, ja sitten meillä on kolme kissaa. Yksi vähän vanhempi bernin värinen katti, ja kaksi nuorempaa raitapaitaa. Tätä pitäisin näin maalla ihan kohtuullisena määränä - jokainen katti on kesät talvet täysin työllistetty hiirien ja myyrien kanssa.

Punaista taloa asutamme myös me, lauma ihmisiä: äiti, isi ja kahdeksan ja viisivuotiaat tytöt. The remonttia olemme suunnitelleet ihan vähän aikaa - pari vuotta - ja nyt se on alussa. Ehkä tytöt saavat omat huoneet jo tänä vuonna, minä kunnon keittiön ja parhaana kaikista - ehkä meillä on kohta suihku...! :D

...to be continued... :P