keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Ja niin me muutettiin

Arvatkaa ketkä ovat nukkuneet jo neljä yötä uudessa kodissa? Joo, me :)! (Ja ilmeisesti myös herrasväki Halko & Palikka ;).) Ensimmäinen yö oli outo kokemus. Koirat oli ihan säpsynä ja kävivät vuorotellen kyselemässä minulta, että milloin me oikein lähdetään nukkumaan. Minäkin olin ihan säpsynä ja näin kummallisia unia ja pohdin epähuomiossa ehkä puolikin tuntia jaksaako sitä lähteä vessaan vai kestääkkö aamuun (ei mennyt vielä ihan jakeluun, että vessa oli seinän takana ja sinne pääsi ilman kumppareita). Toinen yö meni jo paremmin, joskin kuopukselle oli iso pettymys löytää taas aamulla itsensä meidän välistä. Reppana päätyy unissaan ihan minne sattuu. Kolmantena yönä hänkin sitten sinnitteli omassa sängyssä ihan silkalla tahdonvoimalla.

Muutto on vielä "pikkaisen" vaiheessa. Pahuksen työelämä kun se häiritsee muuttoa vaikka muuten kivaa onkin. Joka tapauksessa, laatikoita on sekä talossa että varastoissa, eikä kaikkea ole vielä edes tarkoitus tuoda sisälle. Viikolla ei kamalasti ehdi kun harrastusten ja bernilenkitysten jälkeen on pilkkopimeää ja pikkaisen pitää vielä epätoivoisemmaksi mennä ennenkuin aletaan muuttaa otsalampun valossa. (No, ihan pikkiriikkisen tuli sitäkin kokeiltua, mutta se olikin sellainen epätoivoinen hetki :)).

Nyt ensimmäisessä vaiheessa muutettiin siis kaikki asumaan saman katon alle ja kymmenen kertaa isompiin tiloihin kuin aiemmin. Muuttopäivä oli, odotetusti kyllä, suuria tunteita täynnä. Osittain se oli riemua, mutta myös monta pettymystä mahtui yhdelle päivälle. Tytöt oli pettyineitä kun ihan kaikkea ei saatu huoneisiin kerralla hankittua. Onneksi pettymys hälveni sitä mukaan kun huoneisiin tuli muita tavaroita ja ne alkoivat näyttää ihan täydellisiltä (asukkeja lainatakseni). Onhan se melkoinen hetki, kun saa ensimmäisen oman huoneensa ikinä :). Kun juteltiin tästä aiheesta (oman huonenn pitkästä odotuksesta) esitti esikoinen taas melkoista ajattelukykyä ja sanoi: "Niin äiti, mutta jos minulle olisi tullut oma huone jo viisivuotiaana, niin nyt minulla varmaan olisi prinsessatapetit!". Always look at the bright side of life :).

Itse olisin toivonut vaatekaappeja jo ennen muuttoa. No, nyt ei ole vähään aikaa mahiksia niiden ostoon, joten pärjätään ilman kaappeja. Onneksi voidaan siirtää tavaroita taas vaikka pikkumökkiin (lämpöiseen ja kuivaan), joten mikäs paniikki niiden kanssakaan on. Otetaan sisälle mitä mahtuu. (Vaatteet olisi kyllä kivat, ja kirjat siirtyivätkin jo.) Ensiapuna tein invaasion IKEAaan ja haalin sieltä naulakoita ja muuta tarpeellista millä päästään alkuun.

IKEA on muuten uusi paras kaverini. Tai ainakin lähellä sitä. Kun joka toinen lause alkaa "Ikeassa oli mahtava..." tai "Pitäisi mennä Ikeaan..." niin piti oikein miettiä, että minkä aivopesun kohteeksi sitä on taas altistunut. Sitten tajusin. Kun koko elämä on niin hirveän sekaisin ja palloja on ilmassa enemmän kuin keskiverto sirkustaiteilijalla, niin se, että joku tietoisesti tekee asioita HELPOKSI on yhtä houkuttelevaa kuin hunaja amppareille. Ja Ikeassa ne osaa juuri sen. Valaisinten vierestä löytyy käypäiset lamput ja tarvittavat lisäosat, pakkauksissa on kokoamisvempeleet mukana (ja ooh, uutena myös kuusiokoloavaimen jatkovarsi...!) ja ohjeet tosiaankin auttaa kokoamisessa. Sitten niillä on parkkitilaa, mittanauhat löytyy sieltä missä niistä tarvitaan, kyniä löytyy joka paikasta, hintaluokkia on monta, tavarat sopii yhteen myös muuten kuin ulkonäöllisesti... Monta syytä tykätä Iksusta.

Juu'u. Mutta ehkä nyt lopetan tämän mainospuheenvuoron ja valmistaudun viidenteen yöhön omassa kodissa. Muutettiin muuten taloon 11,5 kk sen päivän jälkeen kun kuultiin päätyvämme uudisrakentajiksi. Ei paha  :).

4 kommenttia:

  1. Ihanaa! Helpotuksen huokaus ja onnittelurutistus teille kaikille! Tila/tilavuus, sisävessa, suihku ja oma uusi koti kruunaavat takana olevat 11,5 kk:tta! Nauttikaa!

    Pieni kysymys, ketä ovat herraväki Halko & Palikka? ;)

    VastaaPoista
  2. Palikka& Halko kuittaa ;) Muuttoraportti on kesken, koska intternet ei toimi! joten raporttia ja kuvia myöhemmin, toivottavasti pian!:)
    Tein pitää kantaa sieltä tallista se valkoinen puupiironki sisään, ihana vaatelaatikosto! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, talveksi uuteen kotiin..onko muuttoilmoitus jo tehty :)
    T:Päivi

    VastaaPoista
  4. ONNEA UUTEEN KOTIIN KOKO PERHEELLE! Pitääkin tulla katselemaan joku kerta miltä siellä teillä näyttää :-)
    Terkuin Minna K.

    VastaaPoista