maanantai 14. tammikuuta 2013

Varovainen kurkistus övereiden puolelle

Jostain syystä viimeisen viikon aikana ainakin 10 ihmistä on puhunut minulle blogista ja siitä, että oli kiva lukea sitä, olisi kiva lukea sitä ja kaikkea sellaista. KIITOS, olette ihania! Ja kun olen nyt pikkuhiljaa jo useammankin kuukauden harkinnut aktivoitumista, niin tässäpä tulee nyt ihan oikea postaus.Ja mikäs sen parempi, helpompi tai hassumpi kuin muutama "lasten suusta" -tyylinen lausahdus.

Ensimmäistä tarinaa taustoitan sillä, että olen viettänyt viimeisen 19 vuoden aikana 18 vuotta yliopistolla ja melkein koko ajan statuksena on ollut, ainakin siinä sivussa, jonkinlainen opiskelija. Juttelimme siis tyttöjen kanssa eräänä päivänä koulutusjutuista. Koko hommeli lähti siitä, kun tytöt miettivät, että mitä he haluaisivat tehdä isona: olla ratsastuksenopettajia, vai eläintenhoitajia, vai eläinlääkäreitä, ja miten sellaiseksi sitten pääsisi. Kerroin erilaisista koulutuspaikoista ja mitä mikäkin vaatii. Kuopusrinsessaa houkutti parikin vaihtoehtoa, joihin liittyi yliopisto-opintoja. Kerroin, että ei sitä tarvitse säikähtää, yliopistolla on ihan kivaa, johon kuopus vähän surkealla äänellä: " Mutta äiti, pääseekö sieltä yliopistolta ikinä pois?"

Siinäpä kysymys :).

Esikoisprinsessa taas jätti eilen sanojen lukemisen niin viime tippaan, että lukuhommat jäi väkisin nukkumaan käynnin ajoille (oltiin kyläluutimassa koko sunnuntainen iltapäivä). Huomauttelin äiti-tyyliin asiasta. Että voisi sitä lukea läksyt aiemminkin kun ne kerta oli tiedossa, johon esikoinen leppoisasti kuin konekivääri: "Kuule, minä en tee läksyjä viikonloppuna. Ne tehdään sunnuntai-iltana ja itkun kanssa."

Että niin. Saataisiinkohan näillä nyt uusi ja ehkä aktiivisempi (?) blogivuosi polkaistua käyntiin :).


3 kommenttia:

  1. Hyvin käynnistyi ja ihan yhdellä polkaisulla.Ainakin minun päiväni sai pirteän alun lukiessani Prinsessoistanne. Kyllä tuolla sanavalmiudella pääsee pitkälle, vaikka yliopistoon ja sieltä poiskin. Esikoisprinsessakin on oppinut menestymisen salaisuuden. Tervetuloa takaisin Blogistaniaan!

    (kun vielä nappaisit tuon robottitunnistuksen pois päältä, niin olisi hiukan helpompaa tämä kommentointi :-D)

    VastaaPoista
  2. Kiitti :). No mie voin kokeilla ilman roboja elämistä. Hurja riskinsietokyky nääs ;). Kommentit on enemmän kuin tervetulleita siis jatkossakin :)!

    VastaaPoista
  3. Noniin nyt on mennyt ainakin kaksi vuotta. Missä niitä postauksia on? Tosi kivaa luettavaa.😊

    VastaaPoista