tiistai 9. maaliskuuta 2010

Odottelua

Nyt vaihteeksi odotellaan. Odotellaan ikkunamiehen yhteydenottoa, kattomittaajan yhteydenottoa, uuninkorjaajan yhteydenottoa, panospuhdistamohenkilöiden yhteydenottoa ja havitellun vastaavan mestarin yhteydenottoa. Verkkoja on siis viritelty, nyt pitäisi malttaa hetki. Mutta se on niin vaikeaa!

Vastaavaksi mestariksi päädyttiin kysymään ensisijaisesti talon piirtanyttä rakennusinsinööriä. Hän on jo valmiiksi kolunnut nurkat, mittaillut ja jopa porannut seiniin reikiä. Selkeä etulyöntiasema tyystin ummikkona taloon saapuvaan mestariin verrattuna. Paha kyllä tämä kyseinen mestarikandidaatti on sekä kiireinen että oppinut meidän verkkaisesti etenevän suunnittelutahtimme myötä uskomaan, että meillä on rajattomasti aikaa. Eikä meillä ole. Eihän kyseistä henkilöä voi potentiaalisten asiakkaiden tempoilevasta elämäntyylistä syyttäkään, mutta haluaisin päästä tekemään tarjouspyyntöjä mahdollisille tekijöille kovin kiihkeästi, juuri nyt - enkä osaa. Kohta pitää varmaan kuitenkin nykiä hihasta jotain porukkaa, pyytää lisäämään aika kalenteriin ja katsoa tarjoukset myöhemmin - tai remppa siirtyy taas vuodella. Jota en halua ajatellakaan. MINÄ HALUAN SEN SUIHKUN, TÄNÄ VUONNA!

Keittiösuunnitelmat saatiin sentään tänään käyntiin. Suunnittelija oli oikein pätevän ja mukavan oloinen, kokenut, innostunut. Odotan suunnitelmiakin kovasti; ensimmäiset versiot pitäisi saada hyppysiin ensi viikolla. Erityisen kivaa tässä nimenomaisessa suunnittelijassa oli se, ettei hän suunnitellut keittiötä, vaan tilaa. Meidän tapauksessa, keittiön tullessa tupaan johon tulee myös muita toimintoja (olohuone, ruokatila, käynti lasikuistille) keittiön näkeminen kokonaisuuden osaksi on tosi tärkeää. Hienoa, ettei tätä tarvinnut suunnittelijalle erikseen perustella :).

No, nyt takaisin töiden pariin ja takaisin odottamaan. Huomenna rupean soittelemaan kärsimättömänä sinne tänne jos ei mitään kuulu, siihen asti koitan malttaa. Aurinkoa!

1 kommentti:

  1. Pakko kysyä, kun en tajua: Että jos Lemin talo on lähemmäs 80vuotta vanha, niin miten vanha on vastaavaksi mestariksi valittu "talon piirtänyt rakennusinsinööri"? :DD

    VastaaPoista