Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ounou. Nyt täytyy sanoa, että olen sekä eksyksissä että hämmennyksissä. Blogger kieltäytyy tukemasta selaintani :), joten jos tulee tosi outoa tekstiä tai muuta hölpömpölppöä, niin se johtuu sitten siitä, että pitää käyttää ihan erinäköistä bloggeria kuin ennen. Muutenhan pää pelaa ihan niinkuin ennenkin - satunnaisesti. Viikonloppuna esim. ehdotin tämän viikon peruuntumisuhan alla olevalle tapamiselle korviketta viikolle 39. Hupsista vaan, puoli vuotta sinne tänne :). Toisilla sitä ymmärrystä riittää, pitää vaan hämmästellä, ja vastaukset pysyivät edelleen ihan asiallisina :). Thänks siitä!

Alan pikkuhiljaa taas kallistua sille kannalle, että viikonloppuja pitää alkaa käyttää osittain myös työtyön tekoon. Kun ei ilman viikonloppuhommia meinaa saada mitään aikaiseksi. Töissä on liian kiire ja kun syventyminen taphtuu enemmän kimpale kerrallaan kuin tasaisena jatkumona, on uudelleen orientoituminen jotenkin niin kovin hidasta. Joillakin. Ajoitus on kyllä tässä suunnitelmassa ihan syvältä. Justiinsa viime keväänä (siis pikku tovi sitten) kiroilin saunaneteisessä kaiken viikonloppua kirjoitellessa, että pitääkin ihmisen käyttää vuoden paras aika tällä tavalla. Ja nyt meinaan tehdä sen taas. Varsinainen homo sapiens...  (Saatan tosin harkita vielä.)

Vauhtia on tällä erää syntynyt etupäässä tytteleiden balettiharrastuksen tiimoilta. Kaksi tyttöä, kolme näytöstä, kaksi porukkaa katsomassa, kolmet läpimenot, kahdet kenraalit, harkat - äh, meinaa kadota kontrolli koko touhusta. Pidetään ihanaisen naapuriystävän kanssa sitten taktiikkapalavereita ja pohditaan siirtoja eri aikajänteille: iltapäivä, seuraava päivä, ja...ei me itse asiassa sen pidemmällle yleensä pohditakaan. Liikaa liikkuvia osia - ehtii kaikki muuttua jos rupeaa liikaa suunnittelemaan :).

Vaarallisia tilanteita ovat aiheuttaneet mm. bernit, nuo luojan luomat, suloistakin suloisemmat, karvakorvaiset panssarivaunut! En vieläkään tiedä mikä ketaleisiin meni (paitsi se, että toki bernitkin tietää, että äiti on ihana), kun ne päätti sännätä portilta hyvällä vauhdilla suoraan päin äitiäni. Seurauksena meillä on lähipiirissä taas yksi polvivaivainen. Saattaa tulla kertauksena (sorry jos), mutta Siippahan on potenut kierukanrepeämää jo parisen kuukautta, itse kävin polvitulehduksen takia muutamaankin otteeseen lääkärissä tässä lähimenneisyydessä ja kuopusrinsessakin se vielä onnistui tippumaan puusta ja täräyttämään polvensa tuossa männä viikolla. Ja nyt siis äitini. Kohta varmaan saadaan joku yksilöity rajauslauseke erinäisten vakuuutusyhtiöiden vakuutusehtoihin, odottakaahan vaan. Ja sitä ennen hankkikaa joku suojaus jos olette tulossa tänne päin.

Äsken olin käräyttää mikron, mutta selvittiin pelkillä palaneilla poppareilla ja ällöllä lemulla. Ostin nimittäin kokeeksi mikrotoffeepoppareita. Ne paukkuivat hetken, mutta sitten enää ei, ja kun sitten yritin odotella, että paukkuisiko ne taas, niin paukkuivathan ne, vähän, ja sen jälkeen ne lähinnä savutti. Luojan kiitos ehdin kuskata savuavat haisulit pihalle ennenkuin kaikki rinnan ja sarjaan kytketyt palohälyttimemme ehtivät asiasta virkaintoontua. Ne nimittäin pitävät pikkasen meteliä yhdessä huutaessaa, etenkin yösydännä.

Samalla kun iltakympin jälkeen tuulettelin taloa ja sammuttelin popparipussin pienimuotoista tulipaloa ulkorappusilla, ajoi talomme ohi melkoisen näyttävä saattue: neljän pitkän ja erittäin hyvin valaistu rekan karavaani hurautti talomme ohi lähistölle tuleva päiväkoti kyydissään. Minä olen kyllä monta kertaa ajanut päiväkodin ohi, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun päiväkoti jätti minut rappusille seisomaan ja katosi kohti aiemmin laskenutta aurinkoa. Elämän jännittäviä hetkiä. (Ja oli kuulema Siipallakin, kun katseli telkkua aivan rauhassa, ja ensin huusin, että vien popparit pihalle savuamaan ja seuraavaksi, että kato, päiväkoti menee ohi.) Sellaista se on täällä maalla - hirveen turbulenttia!