maanantai 25. huhtikuuta 2016

Tällä kertaa en kerro kellekään...

... että käväsen täällä ja ehkä kirjoitankin vähän. Mieli on tehnyt vaikka kuinka ja jo kauan, mutta ihan niinkuin missä tahansa (kirjoitus)hommassa, kynnys kasvaa kun taukoa tulee. Siksi ihan hipihipihiljainen kokeilu.
Viimeksi olen tainnut päivitellä väikkisasioita. Tsadaa, vaikka oma, ja varmaan muidenkin usko oli ajoittain koetuksella, niin OHI ON :). Jo ajat sitten. Tein erilaisia kannustimia itselle (esim. että leikkaan hiukset vasta kun väittelylupa on taskussa tai jos ehdin siihen ja siihen dedikseen saan pitää kesäloman) ja perheelle (välivaiheista herkuttelujuhlat ja lopuksi saatte hienot mekot ja sitten ollaan enemmän yhdessä ja muuta sen sellaista).
Joku noista, tai sitten vaan totaalinen kyllästyminen asian roikuttamiseen, näytti tepsivät :). Noo, totuuden nimissä hiuksilla mitattuna siitä tuli tähkäpääprojekti ja mies ei kokenut kannustuvansa mekkolupauksista, mutta periaatteessa. Väittelin jo yli vuosi sitten! Ja ihan kivasti meni. Eli väikkis: DONE.
Eläinrintamalla kaikki on miehityksen osalta ennallaan. Bernilöt on ihan samanlaisia pöhköjä kuin ennenkin. Nuorempi pöhkö, joka periaatteessa (numeroiden valossa) on sekin jo ihan aikuinen (6 v.), sai vuosi sitten pennut. Söpöläisiä!!! Mamma otti äitiysvapaasta kaiken irti ja jätti ikävät hommat (yöheräilyt, itkevät vauvelit jne.) lastenhoitaja-kasvattajalle ja keskittyi itse keräilemään rapsutuksia, ihailua ja herkkuja vierailevilta tahoilta. Hyvinhän se meni: nyt reilu vuosi iloisen perhetapahtuman jälkeen neitonen alkaa olla lähellä entisiä mittojaan.
Toisella bernilöllä on takapolven nivelrikko. Onneksi homma pysyy kutakuinkin hallinnassa nivelpiikein, eikä vauhdista ole turhaan tarvinnut tinkiä. Sen verran iso-pikkuberni on tehnyt myönnytyksiä, että nukkuu nykyään enimmäkseen sohvalla.
Myös kisupitoisuus on kotitaloudessa ihan ennallaan. Vanhin kisurouva taitaa täyttää tänä vuonna jo 15 vuotta...? Eikun 16, paljon kuitenkin. Ei siitäkään mitään huomaa, ehkä nukkuu vähän enemmän - toisaalta suttaa ympäri kämppää niin, että kaarteet mennään sladissa  ja tupsahtelee päin sohvanjalkoja kun tossuissa ei ole pitoa. On myös opetellut kerjäämään ja viihtyy entistäkin enemmän bernien. Luulee luultavasti olevansa koira. Vanhuus ei siis todellakaan tule yksin vaan kaverin kainalossa :).
Nuoremmasta neitikisusta on tullut tosi seurallinen ja se ilmenee etenkin niin, että jokaisen suljetun oven takaa voi löytyä potentiaalinen seuralainen. Se siis ruopii. Kovaa. Tai avaa oven. On siinä tosi taitava. Jos pääsee samaan tilaan niin silittää ei sitten saa, jutustellaan vaan. Kisu sanoo että krr ja väliin nau, ja minä, että olisit voinut nyt sen verran oottaa että pääsen tästä pöntöltä. Mutta muuten hengataan hyvässä yhteisymmärryksessä.
Kollinketale luuhaa naapurustossa. Se luulee olevansa rokkikukko; käy aamutupakalla naapurinmiehen kanssa, käy vetämässä huuto-rähinä-tappelu-matsit toisessa naapurissa toisen kollin kanssa, kerjää kotimatkalle evääksi nakin tai pari, ja kurnaa jonkun kyydissä liftin kotiin nukkumaan. Ja kun akku on latingissa, voi taas häipyä naapuriin tupakalle ja rähisemään. Jos joku nyt tulkitsi rivien välistä, että en ole kamalan otettu pikkuäijän käytöksestä niin ihan oikein meni. Tollanen rankanpuoleinen elämä jättää jälkensä, esim. minun pankkitiliini, kun (etenkin) kesäisin ketale tarttee haavoihinsa antibioottikuurin kuussa, kaksi parhaassa. Mrr.
Ja sitten on tietty ponimummo ja nuoriksi neideiksi yht'äkkiä hujahtaneet tyttäret ja uusia työkuvioita ja aktivoituja heppaharrastuksia ja kaikkea mitä mein elämään nyt kuuluu. Seesteistä ja rauhallista :). Palailen siihen joku toinen päivä. Ehkä.

5 kommenttia: