maanantai 2. toukokuuta 2016

Kirjoista ja lukemisista

Kun tämä blogi nyt ei kerro enää (vaan) rakentamisesta ja sen sellaisesta, niin kirjoitellaan sitten vaikka kirjoista, ja lukemisesta :) (koska tärkeää, ikäänkuin rakkaita  -teen -ikäisiäni lainatakseni).


Ihminen on aika mukautuvainen otus. Ennen vetäydyin lataamaan akkuja yksin johonkin erämaahan. Nyt se onnistuu harvakseltaan, mutta olen onnistunut kehittämään kompensoivan (aamu)rutiinin. Herään aikaisin. Ruokin elikot ja keitän kahvit. Otan kirjan. Hautaudun melkein tunniksi sohvaan viltin alle, hörpin kahvia (hankalassa asennossa pötkölläni, tietty, koska tähän aamurutiiniin kuuluu pötköttely) ja luen. Talvella laitan aika usein vielä tulet takkaan ja fiilistelen sitten koirat jaloissa ja kissa kainalossa takkatulen rätinässä kirjani kanssa. Elämän pelastavat aamuhetket... Täytyy myöntää, että välillä haaveilen jo illalla siitä, että tulee aamu, ja pääsen lueskelemaan hiljaisessa talossa.


Kun kirjoja tulee luettua, kulkee käsien läpi monia hyviä tuttavuuksia. Muisti nyt on edelleen mitä on, ja aika usein olen onnistunut kantamaan kirjastostakin kotiin jonkun vastikään lukemani kirjan. Tai sitten löydän lupaavanoloisen kirjasarjan, enkä sitten enää ikinä muista lainata sille jatkoa, ja jos muistan, niin en enää muista kuka oli kirjoittaja. Siellä sitten haahuilen (onneksi pienen) kunnankirjastomme hyllyjen välissä ja koitan paikantaa hyvän kirjan sillä tiedolla, että se oli ehkä kolmannen hyllyrivin keskipaikkeilla ja edellisessä kirjassa oli punaista kannessa. Tiedättekö, järjestelmä ei ole aukoton.


Joten, pitkän pohjustuksen jälkeen, saatanpa lisäillä joitain lukemisiani vaikka tänne.. Hypätkää vapaasti yli vaan jos lukukokemukset ei nappaa :). Toisaalta, jos kirjat kiinnostaa, niin vinkkejä hyvistä uusista tuttavuuksista saa jättää mielellään :). Luen käytännössä mitä vaan :). Lukuiloja!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti