maanantai 29. marraskuuta 2010

Ärp

Okei, oon sitten taas ahkera bloggaaja, mut ku...tällänen päivä...ärpätti. Itseasiassa ihan hyvä päivä tämä on ollut. Käytiin moikkaamassa ponskaa talvikodissa ja näin ystävääkin pitkästä aikaa. Molemmat oli huippuasioita. Aurinko paistoi, oli kaunista, pakkasta mutta ei tuulta, joten möksässäkin tarkeni. Mutta iltaa kohti alkoi vaan rasittamaan koko eläminen. Jotenkin se liittyi siihen, että oli sunnuntai (joissain yhteyksissä lepopäiväksikin mainittu) ja minä onnistuin myöhästymään kokonaisesta kolmesta eri jutusta. Ja kaikki vaan sen takia, että en laittanut aamulla kelloa soimaan, vaan ihan reteesti nukuin niin kauan kuin nukutti (yhdeksään). Ja kun muutenkin jäi tekemättä koko liuta asioita, jotka olin ajatellut ehtiväni tehdä tänä viikonloppuna, ja kiire alkoi kiristää ja aloin kiukutella siitä lapsille, ja siitä tuli huono omatunto ja keskivertoa pahempi arvoristiriitamielleyhtymä, ja niin, no, ei se oikeestaan muuta sitten tarvinnutkaan.

Siinä riehuessa mietin taas kerran läpi kaikki downshiftaus-ajatukset, jotka päässä on viime aikoina(kin) pyörineet, mutta päädyin jotenkin kummallisesti johtopäätökseen, että oikeastaan minun pitäisi vähän laventaa työntekoa kokonaan erilaisiin osa-alueisiin, miettiä muutamaa muutakin seikkaa vähän leveämmällä otteella ja kaiken huipuksi rupesin jo ajatustasolla vääntämään itseni kanssa kättä siitä, mitkä häppeningit, menot ja asiat ainakin pitäisi säilyttää ohjelmassa, siis koska en voisi elää ilman niitä ja/tai näytän uskovan, ettei joku muu voi elää ilman niitä. Eli johtopäätös on kai, ettei rasitus/ärsytys ole vielä yltänyt ihan sille tasolle, jossa jätetään kaikki ja muutetaan metsään asumaan inkkaritelttaan. (Toki voidaan tässä pitää sitä sillanaluskuviota ikäänkuin Plan B:nä.)

No, koska ei olla alkamassa edes yksilöpäätöksellä radikaaleiksi ei auta kuin pyrkiä muuttamaan mm. seuraavia seikkoja:

- lapsille pitää saada enemmän aikaa (läsnäolo)
- lasten tekemisten seuraamiseen pitää saada enemmän aikaa (läksyt ja kaverit)
- lasten kanssa tekemiseen pitää saada enemmän aikaa (pelit ja tekemiset)
- lasten kanssa keskusteluun pitää saada enemmän aikaa (huolet, murheet, kerrottavat)
- lasten perustarpeista huolehtimiseen (ajoissa nukkumaan ja joskus jotain oikeeta ruokaakin olisi kiva tarjota) pitää kiinnittää huomiota
- lapsille suunnattua saarnaamista sen sijaan voi yrittää vähän vähentää

No, ehkä joku nokkela voi tuosta jo päätellä mikä minun mieltäni eniten painaa... Lisäksi olisi pari pientä asiaa, jotka olisi hyvä saada jollekin mallille ja jotka koen jotenkin työllistäviksi, ja joista tunnen myös säännöllisesti huonoa omaatuntoa, ihan riippumatta siitä miten päivieni kulun täytän:

- raksa/ asunto
- väikkis

Aika hupenee ihan käsistä ja osittain siihen vaikuttaa se, että täällä on joitakin pieniä haasteita ihan sellaisen peruselämän järkkäämisessä. Kuten tänään ystävälle keskustelun lomassa mainitsinkin, niin tälläinen (lähes) autenttinen aikaloikka menneiden aikojen asumistapaan on herättänytkin uusia fiiliksiä mm. talvea kohtaan. Jos talvi on ennen ollutkin ärsyttävimmillään ehkä väsyttävä tai tylsä, niin nyt ihan pyytämättä talven ajattelu tuo mieleen sanan ankaruus.  Ankaruus siinä mielessä, että se koettelee elämistä, halutessaan se pysäyttää suurinpiirtein kaiken, se tuo mukanaan pimeyden ja kylmän ja vaatii väistämättä kestämään enemmän kuin ennen. Talvi voi olla ihmiselle ankara.

Kaiken huipuksi vesijohtoveteen ilmaantui tänään ruostetta ja ruostehippuja. Däm. Letkuvesi olikin tämän huushollin suurimpia ylellisyyksiä. Aijoo, ja lisäksi joudun pettämään yli puolet perheestä ikiaikaisen salaliiton merkeissä. Lapset nimittäin jätti tänään lahjatoiveet joulupukille. (Esikoinen muuten toivoi mm. tonttujen käytettyjä villasukkia keppareihin (mielellään pestyjä) - liikkistä). Kirjeet jätettiin pipari kaverinaan saunan eteiseen. Illan päätteeksi esikoinen vielä vannotti, että "Äiti, et käy sitten ottamassa niitä kirjeitä ja viemässä niitä postiin. Se olisi lasten pettämistä." Minkäs teet.

Nyt sitten nukkumaan, miettimään onnellisia asioita ja aamulla aikaisin etsimään esikoiselle aamuksi kouluun piirakkapulikkaa, esiliinaa, huivia ja rasiaa leipomustuotoksille. Varmaan helppoa - talvikenkiä en ole löytänyt vieläkään.

2 kommenttia:

  1. Huomenta. Niinkun tähän aikaan aamusta sanotaan. :) Pakko kyllä todeta, että tätä blogia kun seuraa, niin pysyy elämän realiteetit kohdallaan. Aamulla jos en löydä lempiväri-lapasta, niin se on IHAN PIENTÄ siihen verrattuna, että teillä etsitään kuudetta villasukkaparia jotta varpaat ei palelisi. :)(: *halauksia*

    Ehdottaisin kuitenkin seuraavaa; Enemmän nukkumista viikonloppuisin!

    VastaaPoista
  2. Juu :). Siis sekä nukkumiseen että realiteetteihin. Tänään on taas paremmat filarit. Nuo rasitukset tulee nopeesti, mutta onneksi katoaa yhtä äkkiä. Sitä paitsi löysin esikoiselle kouluun mukaan lähes kaikki tarvittavat esineistöt, löysin kuopuksen kadonneen eskarirepun ja itse saan uudet talvikengät (koska olen tonkinut joka ikisen paikan, enkä löydä kuin korkkarimallisia talvikenkiä - ja ne ei oikein toimi raksalla eikä koiralenksulla).

    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista