keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Harjassa on

Jee! Meillä on talo harjakorkeudessa!!! Maanantaina vahvistettu raksaryhmä sai kehät katolle ja eilen niihin naputeltiin yläkolmiot kiinni. Kas näin:

Ja sitten lähtee! Turvallisuussyistä paikalle tilattiin niin iso nosturi, ettei palikoita tarttennut paljoa heijailla :).

Kun kulmaraudat ja kaikki oli laitettu etukäteen paikoilleen kävi homma tosi joutuisasti.

Vielä kuljetuksen ajaksi irralleen jätetyt yläkolmiot katolle asennusta odottamaan.

Astetta enemmän dramatiikkaa. Talviraksaamisen huono puoli on, että päivittäisseurantaa ja etenemistä ei oikein ehdi todentaa päivänvalossa. Käy se näinkin. Ja huom. katto harjassa!

Kuistikin alkaa näyttää ihan sopivalta :).
Noin se siis nousi. Pidin raksapojille pikkuharjakaiset hernekeiton ja pannarin voimin ja lupailin varsinaisia pirskeitä johonkin joulun jälkeen tai viimeistään talon valmistumisen yhteydessä. Nyt homma etenee taas vähän hiljaisemmalla tahdilla (näkyvien tulosten osalta) kun tuollaiset isot, dramaattiset jutut on hetkeksi hoidettu, mutta hyvä kun etenee. Saadaan kaikki ehkä hetki henkäistä ja keskittyä seuraavien vaiheiden suunnitteluun ja töiden (siis niiden ei-raksatöiden) tekoon. Kivaa kivaa!


3 kommenttia:

  1. Onnea harjakorkeudesta! Hienoa!! Upeaa!!

    VastaaPoista
  2. Wau! Onnea teille talonharjasta! Tosi nopiastihan se nousee!
    Tv.Kati

    VastaaPoista
  3. Jee, no nyt on syytäki vähän leipoa ;) :)

    VastaaPoista