sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Suunnittelusta

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Näin voisi aloittaa puollustuksen puheenvuoron kaikille niille armaille sukulaisille, työtovereille ja ystäville, joista optimistisinkin lopetti kyselemästä remontin tilaa joskus viime vuoden kesän korvilla :). Siinä kävi niin, että ensin me ihan aikataulussa alettiin suunnittelemaan remonttia. Talomme on vanhaan malliin tehty niin, että pohjan voi jakaa karkeasti kahteen: toisessa päässä taloa on tupa (reilut 60 m2) ja toisen pään muodostaa neljä melko samankokoista huonetta, joista yhdessä on sisäänkäynti, ja vessa (joku saattaisi kutsua tätä eteiseksi :)), yhdessä nykyinen keittiö ja lopuissa kahdessa makuuhuoneet. Yläkerrassa on tällä hetkellä parin huoneen verran epämääräistä varastotilaa ja vanha sauna, jote ei ole koskaan uskallettu käyttää kun on vähän omatekoisen oloinen. Loput yläkerrasta on asuintiloiksi liian matalaa kylmää vinttitilaa.

Melko alusta asti oli selvähköä, että keittiötä ei voi jättää nykyiseen paikkaansa. Huoneen koko olisi kyllä ehkä hätäsesti riittänyt, ja erillisessä keittiössä olisi kyllä puolensa, mutta kun...ei yhtään ehjää seinää koko kahden oven ja kahden ikkunan huoneessa. Lisäksi tällaiselle kohtalaisen kokkaus/leipomishinkuiselle tuo nykykokokeittiön laskutilakapasiteetti on kerrassaan älyttömän pieni. Eikä sinne olisi mahtunut kuin aamiaispöytä. Ja jotenkin valinta astioiden ja pöydän välillä tuntui muutenkin vähän rajulta (siinä meni se sopeutuvaisuuskortti...). Joten keittiö piti saada siis uuteen paikkaan.

Myös suihku oli toivelistalla. Tytöt kun on jo pariin otteeseen herättänyt vähän huomiota kyläpaikoissa sellaisilla: "Kuulitko äiti, näillä on SUIHKU!" tai "Äiti, saadaanko me mennä tänään ihan oikeesti SUIHKUUN?" tyylisillä kysymyksillä. Ja kyllä minäkin suihkua kaipaan. Saunan jokailtainen lämmittäminen (jotta olisi sekä lämmin vesi että lämmin tila) vie puita ihan hirrrvveeesti, ja aikaa yhtä paljon. Joten suihku olisi siis kiva. Kumpaakaan noista edellisistä: keittiötä ja suihkua en oikein osaa pitää överinä, enemmänkin harvinaisen kohtuullisena toiveena.

Nämä kaksi pientä toivetta aiheutti sen, että ihan väistämättä tämä nykyinen huonejärjestys ei enää toimi. Melko alussa päätettiin haluta myös enimmät vesijutut, ainakin suihku pois puutalon päältä, ja niinpä suunnitelmiin tuli mukaan kuistin laajennus, joka meillä tarkoitti uutta kuistia vanhan porstuan tilalle. Kuistiin suunniteltiin ekalla kierroksella (tai kierroksilla 1.1, 1.2...1.N) wc-kylppäri ja myös tuulikaapin virkaa toimittava puolilämmin lasikuisti. Vessan sisäänkäynnin paikka on jo painunut historian hämäriin, en siis muista mistä sinne oli tarkoitus mennä. Keittiön paikasta väännettiin aika kauan, ainakin kolme kuukautta, mutta lopulliseksi sijoituspaikaksi tuli piirrustuksiin sitten tupa.

Ja näin meillä oli valmiit piirrustukset. Aikaa meni melkein vuosi, mutta tätä pitäisin enemmän voittona kuin huonona tuloksena. Meidän kahden jästipään toiveiden yhteensovittaminen ei ole ikinä ollut helppoa. Molemmilla on mielipide ja hyvät perustelut mielipiteen takana ja kumpikin on kiinnostunut kaikista talon osista ja niiden toiminnasta. Tässä vaiheessa kun ollaan toteutettu pari pienempää remonttia, osattiin toimia suunnitteluvaiheessa jo melkein kokonaan kiihtymättä, tai ainakaan räjähtelemättä. Hiljaisuudet välillä venyi sitten pikkasen pidemmiksi ja päätökset kypsyivät siinä kohtaa kun kumpikin alkoi olla valmis kompromisseihin. Mutta sekin aika tuli - ihan joka kerta.

Kun oltiin saatu piirrustukset, alettiin tosissaan katsoa taloa sillä silmällä - ja keksittiin monta muutosta. Eikä ne olleet ihan pieniä. Aloitettiin suunnittelukierros 2. Uusissa suunnitelmissa päätettiin purkaa tuvan välikatto kokonaan pois, siirtää yläkerran rappuset kulkemaan tuvasta ylös aulaan (toiseen päätyyn yläkertaan oli jo edellisessä versiossa tulossa 3. makuuhuone), lasikuisti muutettiin lämpimäksi, sisäänkäynti vessaan muutettiin toiselle seinälle ja itseasiassa koko kylppäri muutti toiseen päähän kuistia, tuvasta tuli sisäänkäynti kuistille ja entisen keittiön tilalle tuli työhuone/ kodinhoitohuone. Myönnän, että uudet suunnitemat alkaa jo vähän kuulostaa överiltä. Tai enemmänkin, koska monet ratkaisuista ovat käytännön pakon ja vanha talo - elämän välttämättömyydet -akselin kompromissivariaatioita, sanoisin, että suunnitelmamme eivät kuullosta ainakaan vajareilta. Enää sitten se toteutus :).

2 kommenttia:

  1. Suihku. :D Mielessäni on hyvin elävästi kaksi onnelista naamaa, veden valuessa pitkin naamaa " saanko läiskyttäää jaloilla?" :D

    t. Paula

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Lapsi parat, onneksi edes jossain on saatavilla tällaisia ylellisyyksiä :D.

    VastaaPoista