Mullin mallin

Nyt on kaikki mullin mallin. Berni ykkösellä on valeraskaus. Aika pienieleinen tosin, mutta ruokahalu siltä on mennyt tyystin, ja erilaisia pesäkoloja on ilmaantunut ainakin trampoliinin ja peräkärryn alle. Kodikkailta näyttävät. Berni kakkonen tottui juuri olemaan ulkona suurin piirtein aina, kun tulikin kylmää, ja mikä pahempaa, märkää. Jaks sanoi pikkuberni ja nukkui suurinpiirtein koko päivän sisällä. Meilläkin oli remppasuunnitteluissa ja kaikenlaisessa touhotuksessa niin kiire iltaa myöten, ettei typyä tullut kauheasti aktivoitua. Senhän sitten arvaa, että moisesta joutuu kyllä maksamaan. Tässä tapauksessa yöllinen pay back sisälsi yhden juhlakengän, yhden kirjan, ja -puuh- sohvan. No, se oli kieltämättä jo vähän rikki, vanha, ja menossa uusiksi rempan jälkeen, mutta on se nyt hitto kun pitää seuraava vuosi joko istua puolikkaan ämpärin kokoisen reiän päällä, tai tunkea reikään tyyny. Hmp! Sen tästä oppi, että aina jos tulee sellainen olo, että koirat on ollut vähän liian vähällä tekemisellä, niin kannattaa ihan suosiolla  uskoa vaan sitä intuitiota (vrt.eilinen ilta...), ne on nimittäin silloin olleet vähän liian vähällä tekemisellä.

Liikkuminen sitten. Meillä on tuossa vähän matkan päässä tietyö ja sen myötä elämä ihan mullin mallin. Lehti ei yhtään narrannut kirjoittaessaan, että tietyöstä tulee olemaan "merkittävää haittaa" liikenteelle. Tie on aivan käsittämättömässä kunnossa: vanha asfaltti poistettiin kokonaan ja nyt siinä ajetaan sellaisella hillittömän kivisellä irtosoralla. Koska en ilmeisesti ole ainut, jonka mielestä kyseisellä tienpätkällä ajaminen ei ole rentouttavaa, on kauttakulkuliikenne siirtynyt tähän meidän talomme ohi kulkevalle tielle. Tänään tänne saapuivat myös sorarekat - ja niitä sitten piisasi. Kisujen maailma meni ihan sekaisin kun ne joutuivat pahimman rekkarallin ajaksi kotiarestiin. Lisäksi tietyöt ovat aiheuttaneet kuopukselle inhimillistä hätää. Hän nimittäin näki tietymaalla liikennettä ohjaavat liikennevalot, ja on nyt todella huolissaan maaseudun urbanisoitumisesta. "Äiti, viehän ne ne liikennevalot pois kun tie on kunnossa, viehän äiti? Eihän maaseudulle liikennevalot kuulu, eihän äiti?" Tähän kysymykseen on helppo vastata mutta lasta vaikea vakuuttaa, huomasin.

Remppa. Hermostuttavaa touhua. Tässä mennään sellaisesta hurmiosta suoraan aallon pohjalle että rytinä käy, ja vielä monta kertaa päivässä. Aivot kärsii selkeästi Tukholma syndroomasta. Remppa on kaapannut vähintäänkin alitajunnan siinä määrin omaan käyttöönsä, että aina jos joku remppaan liittyvä henkilö onnistuu luomaan "kyllä se siitä, hyvin se menee" -tyylisen ilmapiirin, olen aivan myyty. No, harkinta palaa pikkuhiljaa - pitää vaan olla tekemättä äkkipäätöksiä. Ja äkkipäätösten välttelemisestä johtuen saadaan sitten varmaan viettää vielä jouluakin tuossa pikku mökissämme. On ihan vähän vaikea löytää remppahenkilöitä näin kesän kynnyksellä. Ei niin, että se mikään yllätys on. Olen murehtinut väen palkkaamisesta jo kohta kaksi vuotta joka kerran kun joulun ratkaiseva rajapyykki on ylitetty. Mutta niin se vaan on, että nyt pitää pitää peukkuja ristissä (vai miten se meni) ja toivoa, että saadaan joku pätevä, ei konkurssikypsä ja kohtuullisella korvauksella liikkeelle lähtevä remontinedistämisyksikkö tänne hommiin. Sen kun saisi päätettyä/ löydettyä, niin elämä helpottuisi valtaisasti. Sitten jäisi enää ne perinteisen "riittääkö rahat" ja "miten voimme yli talven kestää" -tyyliset paniikin aiheet. Piece of cake.Purkamaan me aletaan joka tapauksessa nyt heti. Se tietää muuttoa ja se puolestaan äärimmäitä mullin mallitusta. Että tsemppiä vaan meille, sitä tarvitaan!