Poni tuli, poni meni...

...ei onneksi kauas - naapuriin vaan. Siinä kävi nimittäin niin, että poni saapui kaverini kyydissä naapuritallille äitienpäivän aamuna. Aika töpinöissään pikkuneiti oli kylänraittia kotiin päin kävellessään, ja töpinä jatkui täysipainoisena koko päivän. Käytiin pikku lenksulla, ja hoideltiin ponia sitten yöpuulle kun minä menin tekemään a-j-a-t-t-e-l-e-m-a-t-t-o-m-a-n  teon: pamautin  ulos johtavan oven ponin takana kiinni. Valmiiksi töpinäinen pikkuämmä veti asiasta salamannopean ja hyvin toimintaorientoituneen johtopäätöksen ja karautti karsinan etuosan ihmisille suunnatusta kulkuluukusta läpi ja samaa tietä ulos. Siinä vaiheessa kun ehdin edes havaita asian tilan, nelisti pikkuneiti häntä pystyssä pitkin tietä - ja kovaa se menikin. Onneksi ponilla oli selkeä päämäärä eivätkä minun kaksi juostessa visioimaani pelkotilaa (iiks, naapurin ori ja kääks, iso tie) toteutuneet, vaan hyvin määrätietoisesti poni laukkasi suoraan niille sijoille, joilta se aamulla autosta purettiin. Paluukyytiä vailla pikkuinen... No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Poni saatiin karsinaan ja minä varmistelin ponin yöpuulla pysymisen vaatimattomasti yhdellä kakkosnelospöngällä, kahdella lautapöngällä ja takapuomilla. Lisäksi sidoin takapuomin lankkuun ja ovenkahvan väliseinään. Hahaa, siinähän yrität murtautua vapauteen Peräkylän Houdini. Olihan tästä episodista hyötyäkin; kylällä väki sai jutun juurta ponista "joka laukkasi niin kovaa leuka pystyssä ettei sellaista ole usein nähty", ainakaan metriseltä :).

Muutenkin elikot on olleet aika, hm, voimallisesti esillä. Pikkukoirulin liikuntakieltoa on pikkuisen höllätty, koska ihan odotetusti sisäliikunnan osuus liikunnan kokonaismäärästä kasvoi suorassa suhteessa ulkoliikunnan rajoittamiseen (tai jotain sellaista). Katsokaa vaikka, näyttää liikutulta, eikö :)?

Ja koska sisäliikunta sisältää oikeasti suuren loukkaantumisriskin, on pikkukoira saanut siis ulkoilla melko normaalisti - valvovan silmän alla tosin: kovat leikit ja pystypainit johtaa sisäkutsuun, normiliikunta on sallittua.

Niin, ja ikiliikkujan lisäksi on nyt keksitty myös varmatoiminen ilmanlaadun indikaattori. Kas näin, huomaatte varmaan mitä tarkoitan kun katsahdatte työpöytääni.

Kaunis ilma:

Sateinen sää:

Aika vakuuttavaa. Ei juuri petä tämä indikaattori. Lisävarusteena on hurina ja karvamäärän silmämääräiseen arviointiin perustuva Entisen säätilan ilmaisin. Tätä ominaisuutta ei löydykään mistään robbarin ilmanpainepuntareista :).

Myös remppa etenee. Nyt jänskään aivan hulluna sitä, mikä on urakoitsijan tuomio tarvittavista työtunneista ja arvioiduista kustannuksista. Huh. Toimitin eilen uudet kuvat (siis sarja nro 3) kuntaan, ja olin hyyyvin mielissäni kun valvoja ilmiselvästi ilahtui kuullessaan kuka meidän puolesta hommia valvoo. Sanoi, että aa, sittenhän tässä ei ole mitään hätää. Nähtävästi en ollut onnistunut vakuuttamaan habituksellani, mutta hyvä että toisilla on kokemuksen tuomaa arvovaltaa :).

Ja typyt. He tekivät minulle ihanan äitienpäiväkakun. Autoin vähän ja kakun vinksahtanut ulkomuoto meneekin ihan täysin minun piikkiini (piti leikata päällystä mutta leikkasinkin kakkua...). Mutta eikö ole nätti :). Ihanat murut!

Esikoisprinsessa on ollut mahataudissa (taas), kuopusprinsessa taas teloi ensin itsensä trampoliinissa ja on ollut lievää enemmän jumissa "sydänsäryn" kanssa (rintalastaan ja kylkeen sattuu). No, ei turhaan ehtinyt tytsä toipua edellisestä kun tänään sukelsi kunnon voltin reippaasta vauhdista tangon yli. Naamakosketushan siitä oli seurauksena, mutta onneksi oli kypärä päässä ja se suojeli myös enintä osaa kasvoista. Huh sentään. Joka tapauksessa ollaan pidetty päivystystä kiireisenä soittelemalla harva se ilta, että joko me nyt tullaan näytille. Ei ole tarvinnut mennä, mutta kipeä tyttö kyllä on. Mistäkö sen tietää. No irvistysten lisäksi ainakin siitä, että yksi ilta hampaita pestessään tytteli hyvin surkeana sanoi, että "äiti, nyt olen kyllä niin kipeä, että saattaa olla, etten pysty potkimaan siuta ensi yönä". Joo'o, kipeä on :).