Ihme fiilis

Helisevää helmikuuta ja liukkaita laskiaisia, pikkusen myöhässä. Syytän kiireitä. Täällä on kapina koko maailmaa vastaan. No ei ihan, mutta jotenkin on sellainen olo, että voisi toviksi muuttaa Timbuktuun tai muuten vaan eristäytyä ulkomaailmasta. Tai sisämaailmasta. Tai mistä vaan. What ever.

Kyseessä on varmaan jälkiväsy viime vuodesta ja viime syksystä ja viime viikonlopusta. Ei kun se olikin tästä viikosta. Elämässä vouhotetaan sinne tänne viikon sykleissä ja ollaan kiireisiä. Välissä yritetään tehdä töitä ja väitöskirjaa ja huolehtia, että lapset tekee läksyt, koirat saa lenkin, siippa saa sapuskaa ja itsellekin pitää vielä muistaa pestä kalsareita.

Toisaalta. Tykkään elämästä just tuollaisena, vähän kiireisenä. Siksi onkin ihme fiilis. Olen nyt käynyt tällaista (kerrankin) hiljaista kapinaa koko tammikuun ja tähän astisen helmikuun ja itsepäisesti ollut tekemättä viikonloppuisin töitä. Vieläkin tuntuu, että aikaa on ihan älyttömästi käytössä. Ja muisti alkaa pikkuhiljaa palautua. Vielä kun saisi tämän typerän apeusahdistusetkösinätyhmäpahvitajuaettäkohtaonjokevätjajovalostuujapitäisilopettaamurjotus -olon jotenkin katoamaan. Katoa HUS! Ja vakuudeksi vielä positiivisten asioiden listaa:

- Minä en voi olla huonoin äiti maailmassa vaikka siltä aika onnistuneesti välillä tuntuukin: tämä on vaihe, tämä on vaihe, tämä on vaihe... (Ed. Pakko oli palata editoimaan tätä aamukahvin lomassa. Koska oikeastaan minulla ei ole varsinainen "huono äiti" -fiilis. En vaan nähtävästi ihan kertakaikkiaan hanskaa tätä hommaa...ja tämä olisi melkolailla se homma, jossa toivoisi olevansa tosi hyvä. Däm.)

- Öö, tuota noin, kevät on tulossa. (Pieniä käynnistyvaikeuksia...kohta lähtee.)

- Yksikään kissa tai koira ei ole oksentanut yli viikkoon. (Tämä oli kyllä vähän uskaliasta ilmaista näin julkisesti; huomenna pääsee takuulla pyykille.)

- Pikkubernilö on vaihteeksi saanut pennun: tällä kertaa se on kuopusprinsessa, en siis minä niinkuin yleensä. Onnellinen pikkuperhe, tai ainakin äiti, on tehnyt pesän meidän sänkyyn. Sinne se tosin hipsii yleensä yöllä myös kuopusrinsessa. Siinä on esikoista ja yhtä berninroikaletta vaille koko ydinperhe koossa.

- Berninroikaleet on todettu vallan erinomaisiksi jo 3/4 näyttelyissä. Vielä tärkeämpää on käytöksen ja rohkeuden kehittyminen kerta kerralta. Vähänkö ne on upeita!

- Laulavia äitikoiria on tällä hetkellä vain yksi. Laskujen mukaan ensi viikolla saadaan varmaan taas possuja, tyynyjä, palloja tai muuta pientä ja hellyyttävää perheenlisäystä.

- Pahan mielen osuessa kohdalle meiltä löytyy kokonaista KAKSI halattavaa berniä. Miettikääs sitä!

- Mennään bilettämään yhdessä ton Madonnan kanssa elokuussa. Olette ehkä kuulleetkin tyypistä? :)

- Viikonloppuna mennään hiihtarin kunniaksi katsomaan Risto Räppääjä. Jos joku muistaa, niin minä fanitan sitä värimaailmaa. Murjota siinä sitten jos kaikki on kirkaan oranssia, keltaista, punaista ja vihreää. En aio edes yrittää.

No, onhan niitä hyviä asioita paljon muutakin. Tukijoukkoja ja edistymistä monella saralla ja suloisia lapsia ja kivoja töitä. Että ei taaskaan tarvitse huolestua. Minulle meinaa kyllä tulla ihan hirveen huono omatunto kun olen niin negatiivisella päällä, mutta koitan päästä tästä nyt tavalla tai toisella eroon. Saatte olla kaikki terapeutteja tällä erää :). Että aurinkoa vaan, kohta kutsuu loma :)!