Monessakin mielessä. Tässä taloudessa nimittäin ollaan satunnaisesti kaksi-, mutta vielä useammin monimielisiä. Ja puolipoliittisena, aiheeseen liittyvänä kannanottona - on se hienoa, että Leena voitti, koska se on niin hiiiirrrrvvveeen hyvä, ja minua jo ahdisti se lasten Uskon fanittaminen, kun ei ne oikein tiedä mitä ne fanittaa.
Hupsis. Vähän karkasi aihe ja sen käsittely.... Tiukka kurvi takaisin. Siis, talo ei tosiaan ole rakkaudentunteita vailla. Pikkuberni jatkaa pentujen rakastamista. Niitä on nyt kaksi, kun esikoinenkin pääsi pentulistalle kuopuksen reissun seurauksena. Muutenhan tämä on kiva, mutta tuoreen äitylin tuplaressi purkautuu ajoittain pikkuriikkisen kovaäänisesti. Niinkuin nyt klo 05.20 sunnuntaiaamuna kun äidin(super)vaistot herättivät pikkubernin haukkumaan umpiunesta. No, äidinvaisto on äidinvaisto, eihän sille mitään voi, enintään (näin kohteena ja kanssaeläjänä) hengittää syvään, laskea muutama kymmenen lampia ja yrittää saada syke rauhoittumaan niin, että saa unen päästä uudelleen kiinni (aina seiskaan asti - jolloin pikkuäiteen vaistot taas pääsi valloilleen).
Robin on myös aika kova juttu. Kuopusprinsessa pääsi kaverin kanssa reissatessa bongaamaan Robinin ihan elävänä, ja se on kuulema ihana. Ihanampi kuin youtubessa. Se on ehkä jo jotain. Vaikka livekokemus on selvästi ollut järisyttävä, on myös kotona odotellut esikoinen saman kärpäsen purema, niinkuin ilmeiseti muutkin, koska edes tallilla "ei kuulema muusta puhutakaan". No, koska Robin on söötti, aika kiltin oloinen ja sillä on äitiaiheinen kaunis laulu, niin eihän tässä ole mitään Robinin fanitusta vastaankaan.
Minullakin on uusi rakkaus. Niinkuin niin usein, sitä ei tajuakaan mikä tyhjiö elämässä on ennenkuin se jotenkin konkretisoituu, tällä kertaa useammastakin lähteestä. Varmaan tämä juontaa juurensa viime talveen, ja siitä kun tuli kokeiltua niitä kaikenlaisia ratkaisuja värien kanssa. Joka tapauksessa. Huomaamani puute on keltainen, kirkkaan keltainen. Sitä on nyt joka lehden joka kuvassa tehostevärinä. Siis se sellainen sitruunan ja auringonkeltaisen yhdistelmä - syvä ja kirkas. Oikea keltaisen perikuva. Tahtoo, tarvitsee, haluaa! (Pienenpieni pelko tosin on, että tämä saattaisi jotenkin karata käsistä - sen verran "sillä silmällä" tuli katsastettua tänään erilaisia esineitä ja pintoja. Mutta jos lupaan olla puuttumatta yhteenkään seinään, niin varmaan jotain voin kokeilla :)?)
Oli miten oli, elämä tuntuu heti paljon valoisammalta. Se hyöty on hyvästä mielikuvituksesta ja herkästä taivuteltavuudesta (siis tässä asiassa): lehtijuttujenkin väriterapia tepsii. Aurinkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti