Helmikuuta

Oijoi, kamalan isoksi tulee jotenkin tämä kirjoituskynnys kun pitää pientä taukoa. Tai ei pidä taukoa, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Tai ei keksi aihetta. Tai ei vaan.

Joka tapauksessa. Tosielämä on ollut paljon tapahtumarikkaampaa kuin blogi varsinaisesti antaisi ymmärtää. Jos koitan tässä kirjailla pikaisen listan kuulumisista, ja kirjoittaa oikeasti joku kaunis päivä kun keksin, että mistä.

Koirat & kissat ei vieläkään kaikin osin ole olleet oikein kunnossa.  Jommalla kummalla bernilöllä oli tässä välillä jo maha sekaisin (>mattopyykkiä tiedossa kun mattoja hautovat hanget sulaa). Kissoillakin on ollut mahat sekaisin. Yhdelle tilattiin jo varjoainekuvausaika, kun oksentelua oli kestänyt pitempään kuin pitäisi, eikä kortisoni yms. lääkitys auttanut yhtään. Se päivä, jolloin kuvauksen piti olla, oli sattumalta myös ensimmäinen viikkoihin, jolloin kisuli ihan itse juoksi ruokakipolle ja alkoi rouskuttaa raksuja. Tyypillistä, mutta toki hyvä näin.

Pakkanen on myös ottanut hermoon, etenkin tuolle kissaosastolle. Kun ei ole MITÄÄÄN tekemistä! Kaikki haluaa ulos, ja minuutin päästä sisään, ja kahden päästä ulos, mutta hitsi kun siellä vieläkin on niin kylmä, että minuutin päästä on pakko päästä sisään, missä on tylsää ja pitää päästä ulos...  Ja kun on tylsää eikä ulkona viihdy, niin pitää keksiä tekemistä (=luuhata pöydillä, tuhota viherkasveja, raapia nojatuoleja, kiusata kaveria etc.) ja se ottaa ainakin minua sitten vähän hermoon. Lisäksi epäilen pikkuriikkisen, että kisuleiden epämääräiset mahavaivat saattaisi johtua pitkällisestä sisäruokintakaudesta. Kun eihän meidän luomuhiiriin tottuneet kissanmassut kestä mitään teollista valmispöperöä viikkotolkulla. Pitää varmaan alkaa ostamaan jotain aidompaa kamaa niille jos ei kohta ala ulkoilut onnistumaan. (Tätä kirjoittaessa kisuli muuten ensin raateli nojatuolia ja kun sai siitä hommasta häädön, hyökkäsi täysin viattoman jukkapalmun kimppuun. Mrrr.)

Bernejä ei pakkanen vaivaa - ne vaan kaivautuu hankeen köllimään jos ulkoilut venyy. Lauantain -33 oli kyllä pieni poikkeus. Isompi bernineitikin oli muodostanut oven eteen käypäisen yhden bernin jonon, joka heti oven auettua siirtyi sulavan sutjakasti ja erittäin energisesti työhuoneen lämpöiselle matolle :). Berni kakkonen tosin esitti viileää, ja siirtyi sisälle vasta ehkä kolmannella kutsulla. 

Perhe-elämä ja myös muu osa elämisestä on ollut aika dynaamista. Sillä poikkeuksella muuten, että en ole juurikaan tehnyt yhtään töitä viikonloppuisin. Ehtii tiedättekö ihan eri tavalla tehdä asioita, jos työviikko on vaan 5 pv. Syitä tähän viikonlopputekemättömyyteen on moninaisia. Keksin esimerkiksi joululomalla, miten kiva on ihan vaan puuhata kotihommia ja/tai käyttää naperoita uimahallissa, ja bernejä lenksulla päiväsaikaankin. Syksy meinasi myös mennä mm. työnteon kannalta kevyesti överiksi, ja olen ollut vähän sitä mieltä, että huili tässä kohtaa taitaa olla tarpeen. Ja suurimpana syynä on sitten se, että tajusin yhtäkkiä, että nuo meidän pienet ihmiset ei itseasiassa ole juuri yhtään pienen pieniä enää, tai ei ainakaan kauan, ja en vaan halua (en, en, en) yhtäkkiä tajuta, että meillä on kaksi teiniä, enkä ole ehtinyt edes huomata kun on ollut vähän väikkisprojektia. Luojalle kiitos lapsista, jotka on paitsi ajoittain pikkaisen haastavia ja yleensä ihania, myös maailman parhaita asioiden arvottamisen apulaisia <3.

Jospa tällä kertaa päättäisin tähän, ja jatkan sitten maaliskuussa. Vitsi vitsi... yritän jatkaa kovasti jo helmikuussa. Sitä odotellessa: mukavia pakkaspäiviä!