Parasta aikaa

Rakastan toukokuuta (jos ei joku vielä ole sattunut kuulemaan)! Tekisi mieli istua yömyöhät rappusilla ja nuuskia tuomen tuoksua ja kuunnella satakielen liverrystä. Pihakin on jo just sellain pikkaisen boheemisti ja rehevästi rempallaan kuin eniten tykkään. Ja tänään omppupuihin tuli kukat! Iih.

Tuossa siis syy, ettei ole tullut hirveästi päivitettyä - konehommelit ei oikein kiinnosta ja niitä riittää työnkin puolesta kevyesti yli tarpeen. Päivitettävää kyllä olisi, yhtä ja toista. Meillä on esimerkiksi ollut ohjelmassa kaikenmaailman höperyyksiä.

Höperyyksiin ei kuulu se, että viimein totesin tilanteen kestämättömäksi ja sain raavittua niin paljon energiaa kasaan, että ympärille kertyneet "miseliinit" alkoi pikkaisen ärsyttää. Lisäksi lähes kaikki vaatekomerosta (ai joo, ei oo) eli tallista, koreista, laatikoista, aitasta, pikkumökistä tai navetanvintistä löytyvät kuteet on tarkoitettu vähintään yhtä vaatekokoa pienemmälle ihmiselle. Laihikselle on siis käynyt tieni. Pikkasen köhien ja yskähdellen, mutta kuitenkin. Pikkuneiti kuopusrinsessa on osallistunut projektiin trampoliinihaasteen muodossa ja parhaiden personal tranereiden tapaan piiskannut minut trampikselle sovituksi vartiksi per päivä. Sekään ei ole kovin höperöä kunhan muistaa mennä pompahtelemaan vessan kautta.

Koirien mielestä koko kuntoilumeininki on ihan hassua, mutta yleensä kivasti hassua. Esimerkiksi lenkkeily on huippua, eikä juuri yhtään höperöä, paitsi jos kesken metsälenkin tulee auto vastaan ja kuski sanoo, että "Tuolla minne sinä olet menossa, oli just iso karhu."On IHAN outoa ja hölmöäkin lopettaa lenkki moisen pikkuseikan takia ja tallustaa kiltisti kotiin.

Mutta jumppaaminen! Se on molempien bernilöiden mielestä selkeästi ihan höperöä, oikeastaan kaikkein höperöintä ikinä. Samantien kun lätsähdän sulavasti lattialle aikeena tehdä vaikka punenrruksia, kömpii ainakin yksi isohko bernineiti olkapäille istumaan, lisäpainoksi varmaan. Toinen, vähän pienempi bernilö komppaa korvia nuolemalla (koska mihin ei korvien putsaus auta, se on luultavasti kuolemaksi), ja jos ei se sitten tosiaan auta, niin varmuuden vuoksi voi vaikka istua käsien päälle. Luulisi siitä rauhoittuvan. Minulla on hyvät käsivoimat, mutta punnertaminen reilun 90 kilon lisäpainoilla on sittenkin himppasen haastavaa...

Itsestäkin tosi höperöltä tuntuu se, ettei löydä esimerkiksi hyvin kätkettyjä kesävaatteita parinkaan viikon suuretsinnäissä. Liikaa rakennuksia ja mahdollisia piilopaikkoja. Myös vaatteiden pakkaaminen jätesäkkeihin on pikkuriikkisen petollista. Olinkin jo taipuvainen uskomaan, että jossain kohtaa on saattanut käydä pienen pieni merkkausvirhe. En kuitenkaan löytänyt mistään huolella varastoituja roskia, joten toivo eli etsinnäissä kaiken aikaa. Eikä turhaan. Kun olin käynyt tosi huolella läpi tallin alakerran ja navetan vintin (yläkerta kuuluu siis navettaan ja alakerta on tallia, höm?), pikkumökin kuistin, kaikki aitat, tallin päädyn toimistohuoneen ja pikkumökin sisätilat päädyin lopulta penkomaan yläkerran askarteluhuoneeseen kasattua muuttoläjää, ja sieltähän ne kadonneet kesävaatteetkin löytyivät. Nätisti laatikosta, ihan koko kasan alimmaisena. Lisäksi huolelliset ja vimpan päälle aukottomat etsinnät toivat päivänvaloon koko joukon muuta kadonnutta tavara (mm. sykemittarin, trimmaussakset, kassillisen tennareita, kadonneet korut, lähes kaikki minun kesäkenkäni, vierastyynyt, ehkä kuusi laatikollista kankaita, tosi monta bratzin jalkaa, tallitakin, kokonaisen aihealueen artikkelit, muutamat sakset (niitä on kaivattu!) ja jostain kumman syystä säilötyt teininä käyttämäni vaatteet. Aitoa retroa :).

Onhan noita höperyyksiä muistakin, mutta etten huomenna olisi ihan pöllönä, pitää kai siirtyä nukkumaan. Jatketaan siis toukokuuusta nauttimista ja palataan asiaan!

Raikkaampaa ilmettä

Kevään kunniaksi teki mieli vähän uudistaa blogin ulkoasua keveämmäksi. Kokeillaan siis nyt täällä :). Edelleen on sama ongelma kuin edellisen muokkauksen yhteydessä: en kertakaikkiaan löydä namikkaa josta tuota blogikuvauksen (pääotsikon alla olevaa) tekstiä pääsisi pienentämään. Anyone? Kaikki muut tekstit pienenee/suurenee nätisti toiveiden mukaan, vaan ei tuo. Hmp.

Ja kommenttejakin saa laittaa, etenkin jos oma selain ei näytä jotain osiota kunnolla, heittelee palikoita vääriin paikkoihin. Parilla eri selaimella kokeillessa pieniä muutoksia oli, mutta ei mitään radikaalimpaa. Odottelen kommentteja :). Kiitos!

Ja nyt me lähdemme tuotapikaa serkkukatraan pienimmän ristiäisiin <3. Nimiarvailut vellovat kiivaina :)...

Käytännön neuvottelutaito

Sain juuri soiton. "Äiti, me ollaankin täällä toisella kaverilla ja käykö niin, että jos me lähdetään kaksikymmentä yli, niin me tullaan ihan salamana, ihan juostaan koko matka ja mennään salamana iltapesullekin, ja sitten voisit tehdä poppareita jo valmiiksi ja me vaan ihan salamana sujahdettaisiin sinne sohvalle ja oltaisiin ajoissa katsomassa elokuvaa. Ja äiti, SINÄ saisit valita sen elokuvan! Niin saadaanko me lähteä vasta kaksikymmentä yli?"

Pystyin näillä ehdoilla just ja just joustamaan 10 minuuttia alkuperäisestä aikataulusta. Toiset hallitsee tuon neuvottelun taidon :).

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ounou. Nyt täytyy sanoa, että olen sekä eksyksissä että hämmennyksissä. Blogger kieltäytyy tukemasta selaintani :), joten jos tulee tosi outoa tekstiä tai muuta hölpömpölppöä, niin se johtuu sitten siitä, että pitää käyttää ihan erinäköistä bloggeria kuin ennen. Muutenhan pää pelaa ihan niinkuin ennenkin - satunnaisesti. Viikonloppuna esim. ehdotin tämän viikon peruuntumisuhan alla olevalle tapamiselle korviketta viikolle 39. Hupsista vaan, puoli vuotta sinne tänne :). Toisilla sitä ymmärrystä riittää, pitää vaan hämmästellä, ja vastaukset pysyivät edelleen ihan asiallisina :). Thänks siitä!

Alan pikkuhiljaa taas kallistua sille kannalle, että viikonloppuja pitää alkaa käyttää osittain myös työtyön tekoon. Kun ei ilman viikonloppuhommia meinaa saada mitään aikaiseksi. Töissä on liian kiire ja kun syventyminen taphtuu enemmän kimpale kerrallaan kuin tasaisena jatkumona, on uudelleen orientoituminen jotenkin niin kovin hidasta. Joillakin. Ajoitus on kyllä tässä suunnitelmassa ihan syvältä. Justiinsa viime keväänä (siis pikku tovi sitten) kiroilin saunaneteisessä kaiken viikonloppua kirjoitellessa, että pitääkin ihmisen käyttää vuoden paras aika tällä tavalla. Ja nyt meinaan tehdä sen taas. Varsinainen homo sapiens...  (Saatan tosin harkita vielä.)

Vauhtia on tällä erää syntynyt etupäässä tytteleiden balettiharrastuksen tiimoilta. Kaksi tyttöä, kolme näytöstä, kaksi porukkaa katsomassa, kolmet läpimenot, kahdet kenraalit, harkat - äh, meinaa kadota kontrolli koko touhusta. Pidetään ihanaisen naapuriystävän kanssa sitten taktiikkapalavereita ja pohditaan siirtoja eri aikajänteille: iltapäivä, seuraava päivä, ja...ei me itse asiassa sen pidemmällle yleensä pohditakaan. Liikaa liikkuvia osia - ehtii kaikki muuttua jos rupeaa liikaa suunnittelemaan :).

Vaarallisia tilanteita ovat aiheuttaneet mm. bernit, nuo luojan luomat, suloistakin suloisemmat, karvakorvaiset panssarivaunut! En vieläkään tiedä mikä ketaleisiin meni (paitsi se, että toki bernitkin tietää, että äiti on ihana), kun ne päätti sännätä portilta hyvällä vauhdilla suoraan päin äitiäni. Seurauksena meillä on lähipiirissä taas yksi polvivaivainen. Saattaa tulla kertauksena (sorry jos), mutta Siippahan on potenut kierukanrepeämää jo parisen kuukautta, itse kävin polvitulehduksen takia muutamaankin otteeseen lääkärissä tässä lähimenneisyydessä ja kuopusrinsessakin se vielä onnistui tippumaan puusta ja täräyttämään polvensa tuossa männä viikolla. Ja nyt siis äitini. Kohta varmaan saadaan joku yksilöity rajauslauseke erinäisten vakuuutusyhtiöiden vakuutusehtoihin, odottakaahan vaan. Ja sitä ennen hankkikaa joku suojaus jos olette tulossa tänne päin.

Äsken olin käräyttää mikron, mutta selvittiin pelkillä palaneilla poppareilla ja ällöllä lemulla. Ostin nimittäin kokeeksi mikrotoffeepoppareita. Ne paukkuivat hetken, mutta sitten enää ei, ja kun sitten yritin odotella, että paukkuisiko ne taas, niin paukkuivathan ne, vähän, ja sen jälkeen ne lähinnä savutti. Luojan kiitos ehdin kuskata savuavat haisulit pihalle ennenkuin kaikki rinnan ja sarjaan kytketyt palohälyttimemme ehtivät asiasta virkaintoontua. Ne nimittäin pitävät pikkasen meteliä yhdessä huutaessaa, etenkin yösydännä.

Samalla kun iltakympin jälkeen tuulettelin taloa ja sammuttelin popparipussin pienimuotoista tulipaloa ulkorappusilla, ajoi talomme ohi melkoisen näyttävä saattue: neljän pitkän ja erittäin hyvin valaistu rekan karavaani hurautti talomme ohi lähistölle tuleva päiväkoti kyydissään. Minä olen kyllä monta kertaa ajanut päiväkodin ohi, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun päiväkoti jätti minut rappusille seisomaan ja katosi kohti aiemmin laskenutta aurinkoa. Elämän jännittäviä hetkiä. (Ja oli kuulema Siipallakin, kun katseli telkkua aivan rauhassa, ja ensin huusin, että vien popparit pihalle savuamaan ja seuraavaksi, että kato, päiväkoti menee ohi.) Sellaista se on täällä maalla - hirveen turbulenttia!

Surumieli

Käytiin tänään esikoisen kanssa katsastamassa uudistettu Titanic. Typykkä tietää Titanic-faktoja enemmän kuin keskiverto wikisivu, ja kokemus oli kovasti odotettu. Ja olihan se taas. Vähän pelkäsin, että 3D hävittäisi tarinan ja jättäisi ryminän, mutta kyllä se toimi tuollaisenakin versiona. Ainakin on ollut mieli jotenkin herkkänä sen jälkeen. Ja kun nyt illalla katsoin Idolsin, jossa kaikki tuntuivat pistävän parastaan, niin voihan sniif sentään. Auttaisikohan kaakao rauhoittumisessa... ja pitäisikö mennä nukkumaan jos Titanic(!) ja Idols(!!!) jättää tällaisen fiiliksen päälle :).

Pakko ottaa tähän pikapäivitykseen siis pieni kevennys. Kun meidän esikoinenhan on hyvin pedantti (niissä asioissa joissa on pedantti). (Omppu on siis tässä tapauksessa muksahtanut aika kauaksi emopuusta...). Joka tapauksessa, yksi tämän tarkkuuden ilmenemismuodoista on siisteys. Tänään olin salaa tikahtua, kun esikoinen jäi pohtimaan mahdollisuuksiaan päästä lastenhoitajaksi, ja mitä se sitten tarkoittaisi. Kuvitelkaahan nyt. Haaveileva ääni, etäisyyteen katsova katse, ja sanat: Jos minä olisin lastenhoitaja, me uitaisiin, syötäisiin jäätelöä ja siivottaisiin huonetta..."

Toiveseuraa lapsille siis tarjolla muutaman vuoden päästä. Varauksia vastaanotetaan :).

ihmetyksiä

Kaikki FB-kamut (+sukuaiset + satunnaiset tutut kaupoissa ja kirjastoissa) jo tietääkin tämän, mutta olin siis niiiin saada sydärin viime viikolla (tai toissa viikolla). Joka tapauksessa. Katselin juuri ihan rauhassa Idolsia koneelta luurit korvilla, kun yhtäkkiä joku käveli meille sisään. Klo 00.30!?! No, kiitos vahtihauveleiden, satunnainen vierailija hyppäsi kyllä ihan yhtä nopeasti myös ulos. Minä hiippailin perässä, vahtiberni kantapäillä, ehtaan B-luokan sankaritartyyliin ovelle katsomaan, että mitä ihmettä, ja siellä oven takana lymyili pienehkö keski-ikäinen rouva. Ja etsi tietä kaupunkiin. Minä siinä sitten huiskimaan rappusille apuviittomia ja ilmeisesti reitti kaupunkiin löytyi, kun tätiä ei enää ainakaan sinä yönä meillä näkynyt.

Hassua, että ihmisen pitää tällaisiakin asioita kuin ovien lukitsemista opetella ihan uudestaan. 1,5 vallan ilman lukkoja ja sitä ennen lähinnä nimelliset alkuperäisabloyt on tehneet tehtävänsä. Ja luotto vahtikoiriinkin on aika kova. Mutta niin se vaan paatuneimmankin ovienaukipitäjän mielen sai pieni täti-ihminen käännettyä: olen sitten vähän paremmin muistanut pistää ovia lukkoon viime aikoina. Sen verran hätkäytti.

Aikaisessa (myöhässä)

Tänään on kaikki ihanan ajoissa. Olin juuri tavattoman onnellinen ja luettelin kaikki ne tarpeelliset asiat, jotka tänään on jo ehditty tehdä: koirat on lenkitetty (samalla nähty ystävää ja juteltu kunnolla, erityisen kiva), ponska on moikattu, vaatteita on pesty, pipareita on leivottu, kahvit on nautittu sekä aamulla että iltapäivällä kaikessa rauhassa. Lapset leikkii tappelematta ja kehittelee omaa ohjelmaansa koulun talent-kisailuun. Ja sitten vilkaisin kelloa, ja arg, pahuksen hämäävä kellonsiirtokeli tämmöinen "paistaa taivaan täydeltä". Koska kello on yli puoli kuusi! Ja vahva veikkaus olisi ehkä kolme. Höh. Joten, öö, taidankin olla, en ihan mutta melkein, myöhässä.

Sitten vaan viikkaamaan, tekemään ruokaa ja siivoilemaan. Onneksi tänä iltana ei väsytä, ja onneksi aurinko paistaa :).