Olen kerännyt tässä muuttaessa uutta kiinnostavaa(?) faktaa omasta taloudesta. Esimerkiksi sellaista, että meiltä löytyy reilut 60 litraa dvd-elokuvia ja noin 30 litraa vanhoja vhs-kasetteja. CD-levyjä on niin ikään noin 30 litraa. Erilaisia teelaatuja löytyy (pakkauksineen) lähemmäs 3 litraa, erilaisia puurohiutaleita ja riisejä enemmän kuin 50 litran laatikko (viimeisen kohdalla mentiin mielestäni selvästi överikynnyksen yli). Kirjoja en jaksanut pakata laatikkoihin, joten niiden määrä tulee eri yksikössä: kirjoja löytyy aika tarkkaan 10 hyllymetriä. Ihania olemassa, mutta muuttaminen käy kuntokoulusta :).
Muuten muutto etenee. Ollaan nyt oltu jo kokonaista yksi yö mökissä. Yö sujui. Vähän oli vilkasta kun sekä lapset että koiralapset molemmat oli touhotuksissaan. Kaikkia meidän kullannuppuja jonkin verran ressaa tämä kodin muuttuminen ja muuttaminen. En osannut jotenkin ajatella lasten ja lastenmielisten kannalta tätä asiaa - sitä on niin kiinni omissa rempparessinaiheissa - mutta eilen viimeistään merkit alkoi olla aika ilmeisiä. Esikoista kiukuttaa ja kuopusta herkistää. Voi toisia. Onhan sen pakko olla aika hurjaa, kun oma rakas koti katoaa pikkuhiljaa olemasta sellaisena kuin se on, ja arjen kaikki rutiinitkin muuttuu ihan erilaisiksi. Pitää pitää retkitunnelmaa yllä siihen asti, että saadaan kunnolla kotiuduttua ja muistaa halitella kullannuppuja.
Elikot on yhtälailla hämmennyksissään. Junnuberni kaksi pisti ihan itkuksi kun tuvasta oli enimmät tavarat muutettu, ja junnuberni yksi on päättänyt iskeä outovaihteen päälle. Luulin, että meillä oli pieni johtajuuskriisi kytemässä juhannuksen jäljiltä (ja toki voi ollakin), mutta ehkä osa tuosta outoilusta meneekin rempan piikkiin. Kumpikaan ei osaa oikein rauhoittua missään sisätiloissa ja tuhovimma on valtaisa. Tänään ne rontit hyökkäsi syömään sohvaa vaikka lapset oli ihan vieressä. Silityksillä kai nekin tainnutetaan. Ja kisulit sitten. Ne on himppasen nokkaantuneita siitä, että heidän ruokapaikkansa näyttää muuttuvan päivittäin. Sen sitten kyllä kuulee, mutta pitää ymmärtää niitäkin vaan.
Purkutyöt etenevät muuton tahtiin. Tai oikeastaan työhuonetta on purettu enemmän. Jostain on tullut vettä seinää pitkin, mutta pääsääntöisesti kaikki näyttää (ja haisee) oikein hyvältä. Tämän kävi toteamassa myös valvoja, joka päivitteli aikansa entisaikaisia ratkaisuja ja sitä, miten ne on voineet toimia. Mutta kaikki on sen suhteen ok, hyvältä kuitenkin näyttää, työtä vaan ja purkamista, hopsansaa.
Panikoidaan varmaan vuoropäivin homman kanssa. Siis sen mitä ylläreitä löytyy, työmäärää, kustannuksia, mutta se kaikki taitaa kuulua asiaan. Pitää vaan yrittää olla panikoimatta yhtäaikaisesti ja jatkaa etenemistä. Omalla tavallaan on tosi huojentavaa päästä kurkimaan talon seinien sisään ja nähdä mikä tilanne ihan oikeasti on. Nyt kun katsoo tilannetta, niin sellainen kevyempi pintaremppa ei todella olisi tässä ollut mikään vaihtoehto. Toisaalta samalla näkee myös talon historiaa: seinän välissä on sanomalehtiä eri vuosilta, tapettityyli vaihtele, uunien paikat on nähtävissä. Kattokorkeuttakin tuli kerralla 30 cm lisää ja alta paljastui vanha katto (harmi, että sitä ei kai voida säästää kun siihen on tehty reikiä ja vientejä putkille jne.). Lattiakerroksiakin on monta: korkkia, mattoa, villaa, lautaa, purua, hiekkaa. Tuntuu ihan kuin meistä talon kanssa tulisi näin viimein kunnolla tuttuja. Taloa on myös pakko arvostaa: 80 vuotta, ja tässä se vaan edelleen tönöttää kaikkine elettyine kerroksineen. Toivotaan, että mitään ihan kamalia ylläreitä ei olisi tiedossakaan, mutta tällä hetkellä tuntuu ihan optimistiselta. Vaihteeksi :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti