sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

muuttoa

Huippukiva juhannus takana. Kiitos kaikki rakkaat, oli aivan mahtavaa!

Jälkiosakin jussista meni kutakuinkin suunnitellusti, muutaessa. No, sitä en taas(kaan) osannut ennakoida, ettei muuttaminen tokikaan onnistu viemällä tavaroita paikasta A paikkaan B. Oikeastaan se meni niin, että kun otin tavaran x paikasta A siirtääkseni sen paikkaan B, havaitsin, että saadakseni  paikkaan B tilaa, tarvitsin käyttööni paikan C, jonka käyttöön saaminen edellytti sitä, että siirrän ensin tavaran y paikasta A paikkaan C. Tokikin tämä sitten tarkoitti, että aikeeni tyhjentää paikan A tila 1 ensin kokonaan ei onnistunut, vaan minun piti ensin leväyttää levälleen paikan A tila 2, saadakseni tarvitsemani tavarat y käyttöön tilaan C. Lisähaastetta toi se, että muutin alkupäivästä hetken itsekseni, enkä siis voinut siirtää raskaita esineitä silloin kun oli niiden aika ts. olisin luontevasti päässyt tekemään tilaa paikkaan B, jolloin jouduin palaamaan asiaan tavaran z kanssa (x:n ja y:n sijasta). Jossain vaiheessa olin kieltämättä kevyesti hämmennyksissä siitä mitä oikein olin tekemässä tai mitä olisi kannattanut olla tekemässä, ja kämppäkin oli aika sanoinkuvaamattomassa kunnossa. Koska muutto on kuitenkin kerrankin pätevä syy totaaliseen räjähdykseen, päätin olla ressaamatta ja vaan tallata pihaa edestakaisin erilaisia tavaroita kainalossa. Siipan ja lasten kotiuduttua hommat sujuivatkin sitten sitä sutjakammin, ja kaaoksesta päästiin nopeasti ihan tuloksiin.

Nyt nukutaan vielä ainakin tämä yö täällä vanhassa tuvassa ja ihmetellään. Aika haikeaa, mutta hauskaa.  Ja huomenna taas jatketaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti