Tänään pankista soitettiin ja kerrottiin, että myös lainapyyntömme on hyväksytty. Eli kaikki näyttää nyt siltä, että me ollaan rakentajia. Enpä olisi alkuvuodesta uskonut :). Kyllähän aiheella vähän pilanpäiten spekuloitiin, ja pikkaisen tosissaankin, mutta että ihan oikeesti... No kuten aiemminkin todettu, sellaista käy.
Näin talvirakentajana olen löytänyt itsestäni uuden kärsimättömyysvaihteen. (Ei olisi varsinaisesti tarvinnut.) Kun siis saattaa mennä puolikin päivää, ennekuin joku vastaa tarjouspyyntöön! Ok, joku voisi pitää sitä vielä ihan kohtuullisena vastausaikana, mutta kun "sataa maahan ensi lumi, talvi totiseksi tekee, vaihdan polkupyörän kumit koiravaljakkoon ja rekeen..." Jokainen hukattu tunti tuntuu. No, päivä. Sen perusteella mitä tarjouspyyntöjä olen saanut, on muuten aika jännää (joskin ihan loogista), että tuollaisten perusraksatarpeiden toimitusajat näyttää pitenevän (esim. harkot), kun taas erikoisjutut (niinkuin ikkunat) saa aika nopsaan. Ja ihka ensimmäinen konkreettinen talvialennuskin napsahti kattokehiä tilatessa kohdalle. Jei, näitä lisää (että saadaan lämmityksestä aiheutuvat kulut katettua).
Katselin äsken kesän aikana otettuja kuvia. Alkukesä meni ihan hyvin johonkin elokuulle saakka. Siitä eteenpäin ei oikein vieläkään pysty ottamaan niitä kuvia sellai letkeen rennosti. Ahdistus iski, ja pistin kansiot kiinni. Ehkä niiden aika on myöhemmin. Omituinen ja iso asia tuollainen kodin katoaminen kuitenkin.
Lopuksi päivän bernitempaus: ei mitään! Ekan kerran kai kolmeen viikkoon neidit eivät olleet syöneet, hajottaneet, tuhonneet tai purkaneet yhtään mitään, vaikka ne ihan todistetusti oli yli 10 min. kahdestaan kotona. Ihmeitä näkee kun niitä vähiten odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti