sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Juhlapäivä

Ollaan oltu ihan älyttömän äkäisiä koko porukka viime aikoina. Osa perheestä vaan huutaa, ja loput ei puhu mitään. Keskimäärin kai ihan ok. Joka tapauksessa. Ihan vaan angstintorjunnan ja kollektiivisen sinnikkyyden nimissä tekaistiin pienet bileet iltaselle, avattiin skumppa (uudeltavuodelta :)), lapset täytti mukinsa Russianilla (josta ne jostain kumman syystä tykkää), pidettiin kannustavat puheet ja lopuksi katsottiin Camp Rock tietskalla. Piti tehdä myös popcornia, mutta sitä ei ollut ja sen seurauksena piti syödä jädeä, mutta sitäkään ei ollut. Syötiin siis jäisiä marjoja ja kinuskikastiketta, joka oli hyvää, mutta pitänee kuitenkin pitää hankintaosastolle jonkun sortin puhuttelu tässä lähipäivinä.

No, oli meillä muutakin julhlittavaa. Vessa toimii! Ei kyllä talon vessa, vaan tallin. Jäät on ilmeisesti sulaneet. Kohta voi taas aloittaa varovaisen haaveilun pesukoneesta ja suihkusta. Sisällä on myös maalattu. Yläkerta muistuttaa hattaratehtaan räjähdystä, mutta se on oikeastaan aika söpöä. Tytöt sai valita omat maalinsa. Värit on kivat - ja kirkkaat. Lisäksi askarteluhuoneen piti muuttaa väritystään pikkaisen tasaisempaan päin (eli toinen keltaisista seinistä oli tarkoitus maalata sellaisella kissankellon sinertävällä), mutta maalikaupassa oli 43 vaihtunut koodissa 34:ksi. Joten nyt se on vaaleansini-lila-keltainen huone. Hups :). Kuvitusta seuraa joku päivä kunhan saan raahattua kameran yläkertaan.

Sitten meillä on rappuset. Ne on vähän entisen tyyliset siinä mielessä, että päätä saa vähän kumartaa ja tilaa voisi olla enemmänin, mutta kun talon rakenne saneli nämä valinnat, niin ne on nyt nuo. Ja ne on ihan kivat, et ei  valittamista. Takka on kannettu sisälle, ja maanantaina sen pitäisi kasaantua.  Lattia on saumattu. Kylppäri/ vessa/ sauna -kaakelit on tilattu. Keittiö tulee tiistaina. Ja me ollaan jaksettu tässä mökissä koko pitkä talvi. Aihetta juhlaan, vai mitä!

2 kommenttia:

  1. Vau! Paljon on tapahtunut sitten viime näkemän. :) Takka ja keittiö tuntuivat ainakin itselleni jotenkin isoilta askelilta kohti loppua (noh, paljon ehti tapahtua ennen lopullista loppua), joten hyvä, hyvä! Kevät tulee ja kohta pääsette uuteen kotiin! Kiristykset, ahistukset ja paniikit unohtuvat pian. Aihetta juhlaan, todellakin!!!!!
    Terveisiä koko poppoolle,
    Minde
    PS:Meillä saunottiin tänään! Aivan mahhhhhtavaaa! :)

    VastaaPoista
  2. Wau, onnea uudelle saunalle!!! Ja kiitos tsempeistä. Kyllä se taas tästä :).

    VastaaPoista