Olisiko tämä...

Niinkuin olen täällä pariin otteeseen jo puhissutkin, olisi kiva, jos olisi edes periaatteessa jotain asian tapaista kun kirjoittelee. (Tässä kohtaa kyllä periaatetta saa tulkita vapaasti ja hyvinkin luovasti.) Niin kauan kuin pa. raksattiin, oli helppoa, mutta entäs nyt; pikkaisen on hakusessa blogin uusi olomuoto, tai tarkoitus. Let's miettien...

Olisiko tämä siis...

...sisustusblogi?

Kannettiin (höm, pojat kantoi) sittenkin tuon valkoisen lipaston sisään. Melkein samalla reissulla minä kävin etsimässä ajat sitten saaduille, mutta tilapäisesti viime vuonna sijoituspaikkaan säilöytyneille valovarvuille jotain vaasin tapaista. Löysin maitotonkan, semmoisen pienen. Vähänkö tuli sisutajaolo kun hinkutin homepesulla aitopatinoitua lipastoa puhtaaksi ja asettelin valovarpuja maitotonkkaan. Ihanaa autenttisuutta täydentää se, että laatikoita on melko hankala saada auki, ja se, että lipasto on valkoinen. Hyllyn päällä on kuopuksen itse tekemää taidetta, joka raikastaa tuvan harmoonista tunnelmaa. Lipaston vierellä taas nojailee 50-, 60- tai 70-lukulainen mökkituoli, joka pelastettiin omin kätösin purkutuomion saaneelta kesämökiltä ja jonka värimaailma on varmstikin äitini tai mummini luomaa. Eikö muka ole sisutusblogiainesta?

Öö, no, ehkä sitten ei. Joku sisustusorientoituumpi olisi varmaan jo ihan itse tehnyt ne eteisenkaapit hätätapuksessa vaikka legoista (sisältäen kieroilmakuivatuksen ja hauskat, eikun piristävää huumoria ilmaisevat, koukut lasten vaatteille). (Tässä voisi myös ikävästi lipsahtaa aidon kaipuun puolelle, ja kuinka silloin käsivi huumorille ;)?)

Askartelublogi tästä sen sijaan saattaisi tulla. Sain sitä kirkkaankeltaista maaliakin hankittua, ja löysin pari mukavasti maalia kaipaavaa jakkarantapaista käsiteltäväksi (kuvassa toinen vielä hiukkasen "patinoituneena" (=homeessa) ja toinen muuten vaan värittömänä).

Ai mut apua. Meneekö tällaiset maalaushommelit ja puolisistukselliset jutut sitten jo laifstailiin? Samoin kun kakut ja muut sellaiset? Vähän niinkuin Itä-Suomalainen versio Strömsosta: kaikki puhuu tukevasti kaakkoismurteita ja asiat hoidetaan melekin valmiiksi. Ymm'y (nyökkäys). Toisaalta kyllähän tämä ihan selkeä elämäntapablogi on - eilenkin valvoin taas ihan liian myöhään. Elämäntapa sekin.

Lemmikkiblogiksi tämä taipuisi kyllä helposti. Voisin vaikka raotella salaisuuksien verhoa ja kertoa milloin missäkin köllöttelevien kisuleiden nimet...

...tai paljastaa bernilöiden lempparimakuupaikan (päivä-, illalla se on sängyn alla). Tämä voisi kyllä olla melkein sisustuosiotakin - niin sävysävyyn huoneen elä(jä)imistö on valikoitunut...

Äidinvaistoisita otuksista olenkin jo kertonut. Tässä käynnissä possuvauvan pyllynpesu.

Mutta siis, ehdotuksia otetaan vastaan. Ehkei meidän luonteella taivuta kuitenkaan kamalan jyrkkään jaotteluun. Se on niin hankalaakin. Niinkuin alla olevassa kuvassa, jossa pikkuberni leikki nallentaljaa. Onko se sisustusta, elämäntapaa vai eläimistöä :)?

Elämä hallinnassa?

Valostuu pikkuhiljaa. Tai ei oikeastaan pikkuhiljaa, vaan hurjalla rytinällä. Ihana valo! Ei voi kuin ihmetellä miten pari viikkoa sitten kävin hakemassa kuopuksen teatterikerhosta pilkkosen pimeydessä ja yht'äkkiä tällä viikolla auringon vielä paistaessa. Ja on ihana herätä aamulla ilman kelloa siihen, että makkarissa onkin valoisaa. Pienen pienenä lieveilmiönä sitten tosin kaikki muutkin heräilee valon lisääntyessä kummallisiin aikoihin; esikoinen ei ole nukkunut koko viikkona puolta seiskaa pidempään, pikkuberni herää kuuden maissa ja haluaa ulos koska ihan selvästi  on jo aamu (haloo!), eikä kuopusrinsessa ole nukkunut ehjiä unia ainakaan viikkoon, kiitos aamuauringon ja öisin kirkkaana loistavan kuun. Valoverhoja en silti huoli - nopeasti tähän taas totutaan. Lapsilta kyllä kysyin haluaisivatkohan he pimennystä verho-osastolle (tai siis verhot ylipäänsä) mutta eivät halunneet. Joten nyt me kukutaan ja talvella taas nukutaan. (Kesälläkin ehkä vähän.)

Juuri kun olen ollut niin itsetyytyväinen palautuneeseen pään toimintaan (vähemmän töitä viikonloppuisin, tai siis käytännössä ei ollenkaan), tein tänä aamuna kirjekuoria etsiessä ei-niin-kivan havainnon. Löysin nimittäin viime vuoden verotuspäätökset ihan riittävän isoine  mätkyineen ja maksulappuineen. Paniikki oli iskeä vaikka toinen ylpeydenaiheeni onkin aikamoinen paineensietokyky. Se verottajan kunnioitus kun köllöttelee kuitenkin niin sopuisasti heti siinä luterilaisen työmoraalin kainalossa. Näin jo sieluni silmin maksamattomat verot perinnässä, luottotiedot menneenä, ulos-ottomies ovella. Varmaan joku rautapallokin kilkatteli jalassa. Hetkellisestä hermarista toivuttuani kummastelin sitä, ettei moisesta ollut jäänyt kertakaikkiaan MITÄÄN muistijälkeä, mutta kun verotuspäätös tuli samaan aikaan muuton kanssa ja edellisessäkin (eikun sitä edellisessä) muutossa hukkasin kokonaisen kuukauden laskut, niin eihän tässä oikeastaan ollut mitään tavatonta.

Työmatkan pohdin aktiivisesti erilaisia tapoja saada elämä jotenkin hallintaan (vaikka viimeaikoina on oikeastaan tuntunut ihan hallitulta...). En keksinyt vielä työpaikalle mennessä mitään viisasten kiveä tähän probleemiin, mutta verottajan numeron sain sentään etsittyä, ja soitinkin nöyrän ja pahoittelevan, sekä hivenen hämmentyneen puhelun rouva verovirkailijalle. Rouva verovirkailija oli oikein ymmärtäväinen. Maksamattomia veroja hän ei tosin löytänyt. Ei yhtään. Tämä toki tuki oivasti minun omaa mielikuvaani asiasta, mutta olenpahan nyt sitten virallisesti ja tunnustetusti muistanut unohtaneeni hoidetun asian. Siis unohtanut muistaneeni. Höh. Onko elämä siis hallinassa vai ei? :)

Rakkaus on syttynyt

Monessakin mielessä. Tässä taloudessa nimittäin ollaan satunnaisesti kaksi-, mutta vielä useammin monimielisiä. Ja puolipoliittisena, aiheeseen liittyvänä kannanottona - on se hienoa, että Leena voitti, koska se on niin hiiiirrrrvvveeen hyvä, ja minua jo ahdisti se lasten Uskon fanittaminen, kun ei ne oikein tiedä mitä ne fanittaa.

Hupsis. Vähän karkasi aihe ja sen käsittely.... Tiukka kurvi takaisin. Siis, talo ei tosiaan ole rakkaudentunteita vailla. Pikkuberni jatkaa pentujen rakastamista. Niitä on nyt kaksi, kun esikoinenkin pääsi pentulistalle kuopuksen reissun seurauksena. Muutenhan tämä on kiva, mutta tuoreen äitylin tuplaressi purkautuu ajoittain pikkuriikkisen kovaäänisesti. Niinkuin nyt klo 05.20 sunnuntaiaamuna kun äidin(super)vaistot herättivät pikkubernin haukkumaan umpiunesta. No, äidinvaisto on äidinvaisto, eihän sille  mitään voi, enintään (näin kohteena ja kanssaeläjänä) hengittää syvään, laskea muutama kymmenen lampia ja yrittää saada syke rauhoittumaan niin, että saa unen päästä uudelleen kiinni  (aina seiskaan asti - jolloin pikkuäiteen vaistot taas pääsi valloilleen).

Robin on myös aika kova juttu. Kuopusprinsessa pääsi kaverin kanssa reissatessa bongaamaan Robinin ihan elävänä, ja se on kuulema ihana. Ihanampi kuin youtubessa. Se on ehkä jo jotain. Vaikka livekokemus on selvästi ollut järisyttävä, on myös kotona odotellut esikoinen saman kärpäsen purema, niinkuin ilmeiseti muutkin, koska edes tallilla "ei kuulema muusta puhutakaan". No, koska Robin on söötti, aika kiltin oloinen ja sillä on äitiaiheinen kaunis laulu, niin eihän tässä ole mitään Robinin fanitusta vastaankaan.

Minullakin on uusi rakkaus. Niinkuin niin usein, sitä ei tajuakaan mikä tyhjiö elämässä on ennenkuin se jotenkin konkretisoituu,  tällä kertaa useammastakin lähteestä. Varmaan tämä juontaa juurensa viime talveen, ja siitä kun tuli kokeiltua niitä kaikenlaisia ratkaisuja värien kanssa. Joka tapauksessa. Huomaamani puute on keltainen, kirkkaan keltainen. Sitä on nyt joka lehden joka kuvassa tehostevärinä. Siis se sellainen sitruunan ja auringonkeltaisen yhdistelmä - syvä ja kirkas. Oikea keltaisen perikuva. Tahtoo, tarvitsee, haluaa! (Pienenpieni pelko tosin on, että tämä saattaisi jotenkin karata käsistä - sen verran "sillä silmällä" tuli katsastettua tänään erilaisia esineitä ja pintoja. Mutta jos lupaan olla puuttumatta yhteenkään seinään, niin varmaan jotain voin kokeilla :)?)

Oli miten oli, elämä tuntuu heti paljon valoisammalta. Se hyöty on hyvästä mielikuvituksesta ja herkästä taivuteltavuudesta (siis tässä asiassa): lehtijuttujenkin väriterapia tepsii. Aurinkoa!

Ihme fiilis

Helisevää helmikuuta ja liukkaita laskiaisia, pikkusen myöhässä. Syytän kiireitä. Täällä on kapina koko maailmaa vastaan. No ei ihan, mutta jotenkin on sellainen olo, että voisi toviksi muuttaa Timbuktuun tai muuten vaan eristäytyä ulkomaailmasta. Tai sisämaailmasta. Tai mistä vaan. What ever.

Kyseessä on varmaan jälkiväsy viime vuodesta ja viime syksystä ja viime viikonlopusta. Ei kun se olikin tästä viikosta. Elämässä vouhotetaan sinne tänne viikon sykleissä ja ollaan kiireisiä. Välissä yritetään tehdä töitä ja väitöskirjaa ja huolehtia, että lapset tekee läksyt, koirat saa lenkin, siippa saa sapuskaa ja itsellekin pitää vielä muistaa pestä kalsareita.

Toisaalta. Tykkään elämästä just tuollaisena, vähän kiireisenä. Siksi onkin ihme fiilis. Olen nyt käynyt tällaista (kerrankin) hiljaista kapinaa koko tammikuun ja tähän astisen helmikuun ja itsepäisesti ollut tekemättä viikonloppuisin töitä. Vieläkin tuntuu, että aikaa on ihan älyttömästi käytössä. Ja muisti alkaa pikkuhiljaa palautua. Vielä kun saisi tämän typerän apeusahdistusetkösinätyhmäpahvitajuaettäkohtaonjokevätjajovalostuujapitäisilopettaamurjotus -olon jotenkin katoamaan. Katoa HUS! Ja vakuudeksi vielä positiivisten asioiden listaa:

- Minä en voi olla huonoin äiti maailmassa vaikka siltä aika onnistuneesti välillä tuntuukin: tämä on vaihe, tämä on vaihe, tämä on vaihe... (Ed. Pakko oli palata editoimaan tätä aamukahvin lomassa. Koska oikeastaan minulla ei ole varsinainen "huono äiti" -fiilis. En vaan nähtävästi ihan kertakaikkiaan hanskaa tätä hommaa...ja tämä olisi melkolailla se homma, jossa toivoisi olevansa tosi hyvä. Däm.)

- Öö, tuota noin, kevät on tulossa. (Pieniä käynnistyvaikeuksia...kohta lähtee.)

- Yksikään kissa tai koira ei ole oksentanut yli viikkoon. (Tämä oli kyllä vähän uskaliasta ilmaista näin julkisesti; huomenna pääsee takuulla pyykille.)

- Pikkubernilö on vaihteeksi saanut pennun: tällä kertaa se on kuopusprinsessa, en siis minä niinkuin yleensä. Onnellinen pikkuperhe, tai ainakin äiti, on tehnyt pesän meidän sänkyyn. Sinne se tosin hipsii yleensä yöllä myös kuopusrinsessa. Siinä on esikoista ja yhtä berninroikaletta vaille koko ydinperhe koossa.

- Berninroikaleet on todettu vallan erinomaisiksi jo 3/4 näyttelyissä. Vielä tärkeämpää on käytöksen ja rohkeuden kehittyminen kerta kerralta. Vähänkö ne on upeita!

- Laulavia äitikoiria on tällä hetkellä vain yksi. Laskujen mukaan ensi viikolla saadaan varmaan taas possuja, tyynyjä, palloja tai muuta pientä ja hellyyttävää perheenlisäystä.

- Pahan mielen osuessa kohdalle meiltä löytyy kokonaista KAKSI halattavaa berniä. Miettikääs sitä!

- Mennään bilettämään yhdessä ton Madonnan kanssa elokuussa. Olette ehkä kuulleetkin tyypistä? :)

- Viikonloppuna mennään hiihtarin kunniaksi katsomaan Risto Räppääjä. Jos joku muistaa, niin minä fanitan sitä värimaailmaa. Murjota siinä sitten jos kaikki on kirkaan oranssia, keltaista, punaista ja vihreää. En aio edes yrittää.

No, onhan niitä hyviä asioita paljon muutakin. Tukijoukkoja ja edistymistä monella saralla ja suloisia lapsia ja kivoja töitä. Että ei taaskaan tarvitse huolestua. Minulle meinaa kyllä tulla ihan hirveen huono omatunto kun olen niin negatiivisella päällä, mutta koitan päästä tästä nyt tavalla tai toisella eroon. Saatte olla kaikki terapeutteja tällä erää :). Että aurinkoa vaan, kohta kutsuu loma :)!

Raksablogihan tää oli? (mm.)

Ihan pikkuisen olen saanut eri tahoilta palautetta blogin päivitystiheydestä, joten aion tuplata kerralla viimeaikaisen tahdin ja olla täällä jo toisen kerran samassa kuussa :). Mitään järjkevää kerrottavaa minulla ei sitten ole vieläkään, mutta älkää antako moisen pikkuseikan häiritä.

Jos nyt vaikka sitten palattaisiin viime keväisiin tunnelmiin ja jatkettaisiin päivityksen verran raksablogina. Tekemislista ei enää ole pitkän pitkä, mutta muiden tekemättömien hommien tapaan tämäkään lista ei nähtävästi ala purkautumaan itsekseen ilman toimenpiteitä. Eli.

Listat. Listatilanne on sikäli ihan älyttömän hyvä, että niitä pahalaisia puuttuu enää yläkerran katosta, vessasta ja pesuhuoneesta sekä kuistista ja jostain vähän haastavammista paikoista. Yläkertaan pitäisi löytää, tai oikeastaan  päättää, sopiva lista, ja loppu olisi varmaan aika iisiä. Potentiaalisille sahaus yms. paikoille on vaan tupsahtanut aika paljon kaikenlaista tavaraa sitten lokakuun alun jolloin muutettiin, ja se ilmeisesti vähän hidastaa.

Lamput. Grr, nämä menee ihan minun omaan piikkiin. Eteisestä, rappusista ja kuistilta puuttuu sellaiset kodikkaammat sähkäriasenteiset seinävalot, mutta kun niitä on niin vaikea löytää. Joko löytyy sellaisia, joita on kaikilla. Tai sitten löytyy kivoja, mutta jotenkin korneja. Tämä ongelma tuntuu koskevan etenkin lampetteja, kun tuntuu, että joka toiseen seinälampettiin (harkinnassa kuistille) on pyritty tavoittelemaan autenttisuutta suurinpiirtein hämähäkinseittejä myöten. Kun jotenkin sellainen "valuva muovi" -vaikutelma ei sitten kuitenkaan ole se mitä haetaan... Kolmas yleinen ongelma lamppujen kanssa on hinta. Jos löytyy joku kiva ja vähä erikoisempi, niin se, kaaddämit, saattaa hyvin maksaa vaikka 250e. Ja sitten kun niitä tartteisi kolme, tai viisi, niin ne alkaa vaan tuntua saavuttamattomalta haaveelta. Joten valittu strategia viimeisen puolen vuoden ajalta on olla päättämättä mitään, ja toivoa, että vaikkapa jollain työreissulla unelmien seinälamput liihottelee vastaan jossain hämyisessä, tuntemattomassa mutta asialleen kovin omistautuneessa, edullisessa erikoislamppukaupassa. Siellä kaupassa ne unelmien seinälamput on hyllyssä heti Alladinin taikalampun vieressä, varmaan :).

No sitten. Kaapit. Ollaan onnistuttu räpiköimään ilman kaapin kaappia kohta jo puoli vuotta. Tai siis meillä on keittiönkaapit  ja vessankaapit, vaatetangot ja vaatekorikot, mutta siinäpä ne. Tsätä voi vetaa aikamoisen suoran kausaalisuhdetta kuvaavan viivan suoraan sinne potentiaalsiten sahauspaikkojen röykkiöihin. Kun meillä on tuo yksi ylimäärinen huone, ja sitä kutsutaan tällä hetkellä varastoksi :). Mutta kaappeja siis tartteisi makkariin ja eteiseen ja tuonne tekniseen pesutilaan ja yläkerran vessaan ja tyttöjen huoneeseen. Jossain vaiheessa sitten.

Sitten on vielä maalaus ja pihahommat, mutta ne on niin kaukana näistä paukkupakkasista, että kamalasti ei vielä jaksa ajatuksiakaan panostaa. Tosin, taisin kyllä mainostaa että tehdään jonkin sortin suunnitelmaa pihakiekuroista jo talven aikana. Vielä ehtii vielä ehtii.

Siinä ne puuttuvat suurin piirtein sitten onkin. Ei kamalasti :). Noiden lisäksi tietysti kaikenlaista pientä säätöä, ja sisustus olisi kiva, mutta kaikki aikanaan. Pitää nyt vaan yrittää joka saralla paukuttaa noita häntiä pois ja saada asioita oikeasti valmiiksi asti :).

Kivaa viikonalkua!

Helmikuuta

Oijoi, kamalan isoksi tulee jotenkin tämä kirjoituskynnys kun pitää pientä taukoa. Tai ei pidä taukoa, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Tai ei keksi aihetta. Tai ei vaan.

Joka tapauksessa. Tosielämä on ollut paljon tapahtumarikkaampaa kuin blogi varsinaisesti antaisi ymmärtää. Jos koitan tässä kirjailla pikaisen listan kuulumisista, ja kirjoittaa oikeasti joku kaunis päivä kun keksin, että mistä.

Koirat & kissat ei vieläkään kaikin osin ole olleet oikein kunnossa.  Jommalla kummalla bernilöllä oli tässä välillä jo maha sekaisin (>mattopyykkiä tiedossa kun mattoja hautovat hanget sulaa). Kissoillakin on ollut mahat sekaisin. Yhdelle tilattiin jo varjoainekuvausaika, kun oksentelua oli kestänyt pitempään kuin pitäisi, eikä kortisoni yms. lääkitys auttanut yhtään. Se päivä, jolloin kuvauksen piti olla, oli sattumalta myös ensimmäinen viikkoihin, jolloin kisuli ihan itse juoksi ruokakipolle ja alkoi rouskuttaa raksuja. Tyypillistä, mutta toki hyvä näin.

Pakkanen on myös ottanut hermoon, etenkin tuolle kissaosastolle. Kun ei ole MITÄÄÄN tekemistä! Kaikki haluaa ulos, ja minuutin päästä sisään, ja kahden päästä ulos, mutta hitsi kun siellä vieläkin on niin kylmä, että minuutin päästä on pakko päästä sisään, missä on tylsää ja pitää päästä ulos...  Ja kun on tylsää eikä ulkona viihdy, niin pitää keksiä tekemistä (=luuhata pöydillä, tuhota viherkasveja, raapia nojatuoleja, kiusata kaveria etc.) ja se ottaa ainakin minua sitten vähän hermoon. Lisäksi epäilen pikkuriikkisen, että kisuleiden epämääräiset mahavaivat saattaisi johtua pitkällisestä sisäruokintakaudesta. Kun eihän meidän luomuhiiriin tottuneet kissanmassut kestä mitään teollista valmispöperöä viikkotolkulla. Pitää varmaan alkaa ostamaan jotain aidompaa kamaa niille jos ei kohta ala ulkoilut onnistumaan. (Tätä kirjoittaessa kisuli muuten ensin raateli nojatuolia ja kun sai siitä hommasta häädön, hyökkäsi täysin viattoman jukkapalmun kimppuun. Mrrr.)

Bernejä ei pakkanen vaivaa - ne vaan kaivautuu hankeen köllimään jos ulkoilut venyy. Lauantain -33 oli kyllä pieni poikkeus. Isompi bernineitikin oli muodostanut oven eteen käypäisen yhden bernin jonon, joka heti oven auettua siirtyi sulavan sutjakasti ja erittäin energisesti työhuoneen lämpöiselle matolle :). Berni kakkonen tosin esitti viileää, ja siirtyi sisälle vasta ehkä kolmannella kutsulla. 

Perhe-elämä ja myös muu osa elämisestä on ollut aika dynaamista. Sillä poikkeuksella muuten, että en ole juurikaan tehnyt yhtään töitä viikonloppuisin. Ehtii tiedättekö ihan eri tavalla tehdä asioita, jos työviikko on vaan 5 pv. Syitä tähän viikonlopputekemättömyyteen on moninaisia. Keksin esimerkiksi joululomalla, miten kiva on ihan vaan puuhata kotihommia ja/tai käyttää naperoita uimahallissa, ja bernejä lenksulla päiväsaikaankin. Syksy meinasi myös mennä mm. työnteon kannalta kevyesti överiksi, ja olen ollut vähän sitä mieltä, että huili tässä kohtaa taitaa olla tarpeen. Ja suurimpana syynä on sitten se, että tajusin yhtäkkiä, että nuo meidän pienet ihmiset ei itseasiassa ole juuri yhtään pienen pieniä enää, tai ei ainakaan kauan, ja en vaan halua (en, en, en) yhtäkkiä tajuta, että meillä on kaksi teiniä, enkä ole ehtinyt edes huomata kun on ollut vähän väikkisprojektia. Luojalle kiitos lapsista, jotka on paitsi ajoittain pikkaisen haastavia ja yleensä ihania, myös maailman parhaita asioiden arvottamisen apulaisia <3.

Jospa tällä kertaa päättäisin tähän, ja jatkan sitten maaliskuussa. Vitsi vitsi... yritän jatkaa kovasti jo helmikuussa. Sitä odotellessa: mukavia pakkaspäiviä!

Joululoma

Paljon virtaa vettä Niilissä näiden minun blogipäivitysteni välissä... On ollut sellainen vähempi-tietsikkainen ajanjakso tai jotain :). Joka tapauksessa. Ihana joululoma alkaa olla takanapäin. Palailen siihen vielä toviksi :).

Yläkerran iso ylimääräinen huone tuli tarpeeseen kun kyllästyttiin, tai ainakin minä kyllästyin kaikkinaiseen keskeneräisyyteen. Listoista ja muista viis (alakerta on sitä paitsi niiden suhteen jo oikein hyvällä mallilla), mutta kun tavaraa tunki kaappien puutteessa ihan joka puolelta eikä minun työhuoneeseeni edes mahtunut kunnolla sisälle...arg. Minua ainakin alkoi jo muun pimeäahdistuksen lisäksi ahdistamaan kodikkuuden puute. Joten, pakkasin tavarat laatikoihin ja vierailevat tähtöset kantoivat laatikot yläkertaan :). Johan tuli tilaa ja kodikkuutta. Työhuoneeseen pitäisi kyllä vielä saada lipasto, isompi pöytä ja jotenkin toimivampi kirjahyllysysteemi (tai lisää hyllytilaa) ja se olisi sitten siinä. Nytkin näyttää jo aika kivalta.



Työhuone. Vielä kun saisi sinne niin ison pöydän, että mahtuisi levittämään paperit :).

 Kodikkuutta metsästettäessä lisättiin muutenkin mattoja sinne tänne. Paaaljon parempi...

Tässä saatetaan nyt koristella piparitalon palasia tai tehdä eväitä, tai jopa syödä. Hyvistä ja pyhistä päätöksistä huolimatta ei edelleekään meinata osua yhden pöydän ääreen ruokailemaan, vaan tytöt syövät pääasiassa tuossa saarekkeen ääressä ja me aikuiset hajaannutaan sohvalle ja nojatuoleihin. Roomalaistyylisistä ruokatavoista on pikkaisen hankalaa poisoppia, näemmä :).

Meillä on myös joulukuusi. Eikä tarvitse yhtään nauraa siellä. Ei kaiken sentään tarvitse olla niin isoa ollaakseen hienoa :P. Ei vaan. Kuusi on ihana, mainio ja mitä söpöin. Jos joku maailmassa tuo tupaan kuin tupaan kodikkuutta, niin se on kyllä joulukuusi.

Jos ei ruokapöytä nyt olekaan ruokapöytänä vielä päässyt oikein loistamaan, on se sitäkin mainiompi pelipöytänä. Tarpeellinen osa taloutta siis.

Tähtösiä ja tunnelmaa...

Ollaan voitu pitkästä aikaa polttaa myös kynttilöitä kun on taso, jolle bernien hännät ei yllä, ja joka on pysynyt tyhjänä papereista ja tavaroista (kun niiden sijoittamiseen on muitakin mahdollisuuksia). Aika kivaa :). 

Teimme myös piparitalon. Pari osaa pääsi unohtumaan (mm. tuon pikkumökin katto) mutta niinkuin aina,  riittävä määrä irtokarkkeja korjaa tilanteen kuin tilanteen. Talosta tuli kerrassaan namin näköinen. Luultavammin sitä ei kuitenkaan (tänäkään vuonna) kukaan varsinaisesti syö, mutta piapritalo täyttää tarkoituksensa vallan mainiosti ihan vaan söpönä juttunakin.

Joulu vietettiin vanhempieni luona, perinteiseen tapaan. Oli jälleen ihana joulu, viime hetkellä valkoinenkin. Syötiin, juotiin ja jutusteltiin porukalla, serkukset jaksoivat leikkiä aika hyvin, niin pienet kuin isotkin, joulupukki oli kiltti tänäkin vuonna ja kaikkea sellaista. Kotiin tultiin alennusmyyntien kautta (joka kyllä oli suurin piirtein yhtä lempeä lopetus joulufiiliksille kuin hyppy avantoon, hrr). Kotiuduttaessa meillä ei ollut sähköjä, niinkuin ei juuri muillakaan, kuin pienen pienissä erissä. Onneksi kuitenkin niitä edellä mainostettuja kynttilöitä oli enemmän kuin ikinä ennen valmiina odottamassa tunnelmallisen illan alkamista :).  

Täytyy kyllä sanoa, että noista suihkun kynttilöistä en taida raaskia luopua koko talvena...

Kaikki ei kuitenkaan ole ollut ihan silkkaa riemua. Eläinystävät ovat sairastelleet vuorottain. Ensin oli berniykkösellä hotspot (märkivä ihotulehdus). Ressukka oli niin kipeä, ettei tosikaan. Onneksi pöpö selätettiin ja koiruli on nyt ihan entisessä vireessä joskin paikoitellen pikkaisen karvattomampi.

Joulun aikaan myös pienin kisuleistamme, pikkuinen Myy-Mymmeli sai mahansa sekaisin, ja sitä riesaa onkin sitten jatkunut. Ilmeisesti kyseessä on mahalaukun ärtyneisyys, joten kortisonipiikin ja oksetusrefleksin estolääkityksen jälkeen pikkukisulia hoidetaan edelleen muutaman kerran päivässä annettavalla mahalääkkeellä ja pahoinvointilääkkeellä. Vaikka kisuli on kuinka kiltti, tuo monta kertaa päivässä tapahtuva kissan lääkitseminen on aika tylsää touhua. Parane jo pikkuinen... 

Mymmis-söpöläinen



Berni ykkönen ihan entisissä voimissaan <3.

 Loppiaisena tuli lunta. Sännättiin koko joukko laiskan päivän päätteeksi pihalle tekemään lumilyhtyjä. Bernien mielestä homma oli yliarvostteua ja aika älytöntä, mutta piha näytti kynttilöitynä kivalta. (Ja aamulla myös bernilöt keksivät lyhtyilyn mielekkyyden kun kävivät rontit keilaamassa kaikki maassa olevat lyhdyt matalaksi aamuleikkien yhteydessä...)


Kirsikkapuussa oli lyhty. Maan tasolla siippa ja kuopus tekivät tavis-lyhtyjen lisäksi mm. pyramidilyhdyn...



...ja me esikoisen kanssa taas toteutettiin mm. ritarilinnanäkemystä.

Linnailuun oli hyvä peruste kun päätin lukemisrintamalla turvautua tuttuun ja turvalliseen (=omaan kirjahyllyyn) ja luinkin joulun aikana vanhoja tuttuja myyttisen fantasian klassikoita niinkuin Alkumetsän ja Norsunluuportin. Kyllä siinä ajatukset seikkailevat erilaisissa linnoituksissa vielä pitkän aikaa kirjojen loputtua. Suosittelen.  

Kirjojen lisäksi me tosiaan pelattiin. Pukki toi lautapelejä ja kuvassa näkyvän Blokuksen toivat uudenvuoden vieraat (kiitos edelleen!). Monta älyttömän kivaa peliä on siis pelattu ja kivoja hetkiä vietetty tässä lähiaikoina :)!

Tällä kuvalla ei ole mitään tarinankertomisfunktiota, paitsi ehkä että kaikki elikot sai tietysti omat piprut kuuseen. Ja että piparit kuusessa on söpöjä, ja joulukuusi ihana.

Ja koska kuusi on niin ihana ja me taas ollaan  paljon vakavammissakin asioissa välillä vähän epäsovinnaisia, niin aiotaan katsella kuusta vielä jonkin aikaa, loppiaisesta viis. Eiköhän suklaansyömisen lopettamisessa ole ihan riittävästi haastetta ilman kuusen katouttamistakin. Hyvää tatä vuotta teille kaikille!